lauantai 2. huhtikuuta 2011

Harmaata ja synkkää

Tämä päivä aloitettiin taas ihmettelemällä erilaisia harmaan sävyjä taivaanrannassa. Ulkona näyttää likaiselta. Näyttää sellaiselta ärsyttävän vaaleanharmaan törkyiseltä, kuin yleensä tähän aikaan vuodesta lumien sulamisen alkaessa, kun aurinko ei paista. Mietin tuossa tovin, miltä näyttää Pääkaupunkiseudulla nyt. Jos täällä, missä ei liikenteen päästöjä ole juuri ollenkaan, ei voimalaitosten tupruttelemia hiilihiukkasia, eikä juuri muutenkaan isommin saastuttavia ja likaavia juttua, näyttää likaiselta, voin vain kuvitella, miten saastaisen ällöttävät kadunvierustat siellä etelässä on. Ja sinne pitäisi sitten kohta taas suunnistaa, pahimpaan katupölyaikaan. Kauhulla jo mietin huippunopeasti toteutettuja lenkkejä koiran kanssa, astmapiippu taskussa. Onneksi täällä maalla ei oireilla yhtään. Mahdollisuuksien mukaan tulee tuostakin Pääkaupunkiseudun keikasta varsin lyhyt.

Kahdessa asunnossa asumisessa on omat hyvät ja huonot puolensa. Viettäisin katupölyajan täällä nelosvyöhykkeellä, jos vain voisin. Ärsyttävää, ettei terveyspalveluja voi oikeastaan saada kakkosasunnon kunnasta, ensiapua lukuun ottamatta. Eli pakko vaan on kohta raahata luunsa sinne etelään.

Eilen kuulin pojaltani, että lähes kaikki Pääkaupunkiseudulle lähettämäni idätysruukut ovat virheitä ituja täynnä. Kuulemma punainen munakoiso ja Mavras -paprika eivät vielä osoita elonmerkkejä - muut ruukulliset ovat iloisesti itäneet. Tuo oli helpottava tieto - nyt ainakin on muutama munakoison taimikin tulossa, mikäli nyt ei sitten mitään ihmeitä satu.

Lintulaudalla oli aamusta kohtuullisen hiljaista. Tosin viherpeippoja on ilmaantunut huimasti lisää.


Liikkuvat sen reilun kolmenkymmenen yksilön keltasirkkuparvessa. Eli nyt tuon lintuparven koko alkaa olla ja aika hurja - viitisenkymmentä tai vähän yli. Vaikea niitä on laskea, pääsen yleensä jonnekin lukuun 36 -42 ja sitten ne taas pyrähtävät tiehensä. Ai ettäkö ei ole muuta tekemistä kun lintuja laskea… no olisihan sitä tietysti, mutta ihan huvin vuoksi niitä voi laskeskellakin, samalla kun muutenkin niitä töllistelee.

Mustarastaspojat olivat ilmeisesti viettäneet yönsä jossain tässä lähistöllä, koska olivat jo heti aamusta taas täyttämässä massujaan. Tällä kertaa kuorettomat auringonkukansiemenet olivat pääruokalaji. Heitin taas muutaman omenanlohkon tuonne lintulaudan alle, eilisestä omenastahan pojat teki selvää suht nopeasti. Kuoret tuolla siitä enää on jäljellä. Laitoin tarjolle myös kourallisen rusinoita. Näytti olevan hittituote sen verran vauhdikkaasti niitä napsittiin.

Nettiyhteys on takkuillut tosi pahasti sekä eilen että tänään. Mahtaisiko tuolla Soneran lakolla olla asian kanssa jotain tekemistä... Olen tähän asti ollut ihan tyytyväinen tämän kyseisen firman mokkulayhteyteen, nopeus on ollut sellaiset reilu 5 megaa tännepäin ja uppausnopeus on yleensä 1,5. Tuo nopeus on ihan riittävä kotikäyttöön. Vaan takkuilee perhana nyt. Onneksi on Saunalahden mokkula taloudessa myös. Tuli kylkiäisenä sen ykkösasunnon laajakaistan kanssa. Ja täällä sille onkin sitten ollut nyt käyttöä, mutta vain silloin kun tuo toinen ei toimi. On nimittäin nopeudessa eroa, Saunalahden on huomattavasti hitaampi. Hyvä jos kahteen megaan pääsee. On se varalaitteena ihan ok, eipähän ole nettimotissa, jos Sonera ei toimi.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti