torstai 18. lokakuuta 2012

Syyslomaa

Tämän viikon olen viettänyt syyslomaa. Tällainen viikon syysloma tuntuu ruhtinaallisen pitkältä, vallankin kun sitä vertaa Pääkaupunkiseudun koulujen parin päivän lomaan. Viimeksi kun edellisessä työpaikassani syyslomaa vietin, sitä oli muistaakseni ihan kokonainen päivä. Joten yksi plussa lisää tähän maaseudulla asustamiseen ja työskentelemiseen. Vaikka en tältä seudulta ole vielä tietojenkäsittelyyn liittyvää työpaikkaa löytänyt, ei se ole kumma kyllä haitannut pätkääkään. Myös se, että sitten päädyin peruskouluun, on ollut aivan mahtavaa. Enpä olisi uskonut. Mutta jos jotain, niin tässä iässä sitä arvostaa niitä kokemuksia, joista voi sanoa: ensimmäisen kerran elämässäni… Aika harvassa ne ovat ainakin minulla olleet viime vuosina, sellaiset. Mutta tämän syksyn aikana on tullut tehtyä eka kertaa vaikka vallan mitä. Peruskoulun opettajia sijaistaessa, musiikista kotitalouden kautta biologiaan - ekaluokkalaisista ysiluokkaan, tulee tehtyä noita eka kertaa juttuja paljon. Tuossa mielessä on ollut aivan mahtava syksy.

Syksyn etenemistä on nyt tämän viikon aikana tullut seurattua samaan malliin kuin sapattivapaan aikanakin. Kun on päivällä ollut aikaa, sitä tulee istuskeltua keittiön ikkunan ääressä päivittäin muutama tovi ja seurattua takapihan tapahtumia.

Olen katsellut vipeltäjien touhuja ja vähän vertaillut sitä, miten ne syyspuvuissaan sulautuvat maastoon. Joku onnistuu paremmin ja joku vähän huonommin. Avasin takapihan lounasbaarin jo jokin aika sitten. Alkoi käydä jo hermoille se tinttien ikkunaan naputtelu. Naputtelu loppui sitten kuin seinään, kun apetta ilmestyi ruokinta-automaatteihin. Tuossa käy nyt jo muutama oravakin taas tutkailemassa ruokatarjontaa.


Ovat jo melko pitkällä talviturkin vaihdossa nuo vesselit, jotka tässä käyvät. Näitä hemmoja ei edes sade haittaa, tulevat ruokailemaan ihan joka päivä. Tässä vaiheessa kun talviturkin vaihto on kesken, nämä otukset sulautuvat ruskanruskeaan ja sammalenvihreään taustaan loistavasti.

Suurin porukka, joka tuossa päivittäin käy tällä hetkellä, ovat viherpeipot.




On näilläkin suojaväri kuin syksyä varten luotu.

Niin koirailla….



kuin naaraillakin.


Vielä paremmin tippuneiden lehtien ja kellastuvan ruohon sekaan hukkuvat pikkuvarpuset.



Niitä ei tuolta maasta tahdo huomata ollenkaan.

Tänään olisi suhteellisen kuiva päivä taas vaihteeksi. Ei ainakaan isommin sada. Pitäisi varmaan lähteä luomaan tyhjästä sen pilalle tallatun kukkapenkin tilalle uusi.

Ostin muutaman kukkasipulipaketin, Lidlistä. Ovat tuollaisia suoraan ruukkuun laitettavia virityksiä.

Näitä tällaisia sipuleita olen aina halunnut..




Niin ja lisää tulppaaneja ja narsisseja.




Pakkohan näitä oli ottaa, olivat nimittäin alennuksessa 2 euroa paketti. Olisin ottanut enemmänkin, mutta kun mies oli mukana marisemassa, ettei niin paljoa aina tarvitse. Neljä kuitenkin sain ostettua ilman perheriitaa.

Nämä tosiaan aion upottaa suoraan sinne penkkiin, pääsenpähän helpolla ja ei kulu turhan paljon aikaakaan. Pitäisi vaan löytää se motivaatio, ja raahautua tuonne pihan puolelle hommiin.

keskiviikko 17. lokakuuta 2012

Päivän pituus 9 h 43 min

Jestas, että on taas pimeää. Aamulla kun raahautuu koirien kanssa ulkoilemaan, on näkyvyys lähestulkoon nollaluokkaa. Remontin aikana tuossa oli aamusella aina sen verran tohinaa ja liikettä, että uusi ihana led-ulkovaloni liiketunnistimella tuossa ulkorakennuksen pihanpuoleisella seinällä, paloi ihan jatkuvasti. Eli ulkosalla näytti harhaanjohtavasti valoisammalta kuin olikaan. Nyt sen sitten konkreettisesti vasta tajuaa, miten pimeitä nämä aamut jo ovat.

Vielä nyt onneksi työmatka taittuu valoisassa, mutta ei mene kauankaan, kun matkalla jo joutuu pitkiä ajovaloja käyttämään. Hirvittää vähän nuo tulevat työmatkat, on nimittäin sen verran kiemurainen ja huonokuntoinen tie tuossa ensin ajettavana. Reilu kolmekymmentä kilometriä huristellaan serpentiiniä ja sitten pääsee ihan kunnon tielle, jota sitten jatketaan vielä parisenkymmentä kilometriä. Näin syksyllä tuota pikkutietä on ollut kiva ajaa, mutta luulenpa, että viimeistään ensimmäiset liukkaat kelit muuttavat mielen.



Muutama viikko sitten innostuin ottamaan serpentiinin korkeimmalta kohdalta ihan kuvan. Kännykkäkuva ei tee oikeutta tuolle korkeuserolle.

Olen pysähtynyt syksyn mittaan melkein joka aamu ison järven kohdalla hetkeksi. Haistelemaan, kuulostelemaan ja katselemaan mitä järvellä tapahtuu.




Melkein aina siellä jonkin harvinaisuuden on bongannut. Olen seuraillut härkälinnun poikasten kohellusta, kuikkaparven sukelteluja sekä kaikenlaisten pikkulintusten puuhailuja tuossa aamuisin. Enää en ole järvellä pysähtynyt. On ollut aivan liian kylmää, märkää ja hämärää. Nyt sitten varmaan jo pitäisi aloittaa ensi kasvukauden odotus, ettei pääse kaamosmasennukset sun muut yllättämään.

Viime viikolla sain sentään jotain aikaan kasvimaallakin - vihdoinkin: nostin puolet porkkanoista. Se viimeistään on täällä meillä ollut sen merkki, että kasvukausi tosiaan on ohi. Nostin niistä vain puolet, en ehdi nyt kovin isoja eriä jatkojalostamaan. Säätiedotus lupasi että keli paukahtaa pakkasen puolelle pian, eli ajattelin nostaa osan jo nyt, etteivät kaikki palellu. Porkkanat on niin helppo nostaa naateista kiskomalla, paleltuneet joutuukin sitten ihan kaivamaan käsin ylös. Kolmisen kiloa niitä porkkanoita sitten sain raahattua sisätiloihin tänään. Siinä oli kolmea eri lajia, keltaisia, oransseja ja tietysti niitä ihania violetteja.

Kuvia en kasvimaalta ole aikoihin saanut. Tässä sitä nyt sitten vaan ollaan ja odotellaan talvipäivänseisausta - kaksi syytä odotella sitä olisi: se kun sattuu sille päivälle kun joululoma alkaa… =)

maanantai 8. lokakuuta 2012

Jotain nättiä ja syksyistä ja jotain toivottoman suttuista


Kiertelin pihalla kamera kainalossa ja kauhistelin ympäristön kuntoa. Sen kyllä huomaa, että syksy on tullut ja huomaa selvästi senkin, että kahteen rakennukseen on remonttia tehty. Mutta löytyi sieltä pihapiiristä muutama kauniinpikin kohta. Hortensiat kukkivat kuin viimeistä päivää.


Tämä on jokin kummallinen puuvartinen tapaus, pysyy rumana ja lehdettömänä pitkälle kesään. Hidas tyyppi kasvuun lähdössä, mutta kun aloittaa kukkimisen, kukkii sitten kunnolla ja pitkään.
Näitä alla olevan kuvan kukkia olen ihmetellyt muistaakseni tässä blogissa jo aikaisemminkin. En ollut varma mitä lajia edustavat, myöhäinen syksyn kukkija tämäkin.


Joku syysleimukukka varmaan, tai joku vastaava.

Koristeparsa ehti kukkimaan niin, etten huomannutkaan.



Nyt se on täynnä nättejä oransseja marjoja. Pitäisi varmaan joskus kerätä näitä, josko noista lähtisi uusia parsanalkuja kasvamaan. Tämä parsahan on kasvanut tässä samassa paikassa viitisenkymmentä vuotta. Pitäisköhän sille joskus jotain tehdä… jakaa tai jotain. Ei tuota ole ikinä hoidettu mitenkään, siinä se vaan aina on olla möllöttänyt ja kasvanut ihan mukavasti, siitä kasvaa sellainen parimetrinen tuuhea puska ihan joka vuosi.

Pihapiirissä on tapahtunut kaikenlaista mullistusta. Paikat ovat lievästi sanottuna sotkeentuneet hieman remontin aikana ja takia.

Tässä alla olevassa kuvassa on kukkapenkki. Ei kyllä ihan heti uskoisi, jos ei tietäisi, että tässä on tämän tontin liljapenkki joskus ollut. Siinä kasvoi muutamaa eri lajia liljoja ja kevätkukkina on ollut narsisseja ja scilloja. Niin, oli se kukkapenkin näköinen vielä heinäkuussa, mutta sitten tuli iso paha virolainen puuhapete ja pystytti työpisteensä - kukkapenkkiin.


Talloi kukat ja levitti purkujätettä ja sahanpurua sun muuta mukavaa ympäriinsä. Lopputulos on aika surullista katsottavaa.

Siinäpä sitä onkin sitten urakkaa tiedossa, tuon kun saisi joku päivä raivattua ja kärrättyä uutta multaa tuohon päälle. Jonkin sortin kukkasipuleitakin on jo hankittuna, pitäisi vaan istuttaa, että ensi keväänä olisi tuhotun kukkapenkin tilalla uusi ja toivottavasti entistä ehompi tapaus.

sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Kasvihuoneen kuulumisia lokakuussa

En ole moneen kuukauteen hoitanut mitään tontilla tai kasvihuoneessa kasvavia kasveja. Pellolla on ollut koko kesän niin märkää, että siellä ei oikein mikään ole suostunut kasvamaan. Kasvihuoneessakin kaikki kasvit ovat kärsineet, tosin hoidon puutteesta, jotenkin vaan innostus lopahti. Tässä on ollut kaikenlaista muutakin tämän kesän ja alkusyksyn mittaan. Välillä tuonne kasvihuoneeseen ei edes ole päässyt sisälle, rakennustelineet ovat estäneet kulkemisen sinnekin.

Mutta onneksi kasvit ovat tunnetusti sitkeähenkisiä olioita. Kasvihuoneelta tulee kuin tuleekin satoa, huonosta hoidosta huolimatta.

Suipot paprikat alkavat olla syöntikelpoisessa kuosissa, pitäisi varmaan käydä napsimassa pois.


Ja jos kuvaa oikein tarkkaan katsoo, oikeassa alalaidassa on keltaisia päärynätomaatteja - tosin vielä vihreinä.

On tuolla muutama muukin paprikalaji saanut satoa aikaan. Oranssi on saanut väriä pintaansa, ensimmäistä kertaa täällä tuo nyt tapahtui, aikaisemmin olen oranssit joutunut keräämään vihreinä. Eivät ole ehtineet kypsäksi asti, ne kun vaativat melkoisen pitkän kasvukauden. Ja tämä siis on ihan kaupasta ostetun oranssin paprikan jälkeläinen.

 

Huonosta hoidosta kielii kuvassa näkyvät rupsahtaneet lehdet. Ehkäpä tuo onkin sopivampaa paprikoille, siis se että hoitaa niitä huonosti tai ei lähes ollenkaan. Tänä vuonna paprikasato on nimittäin ollut suurin ikinä.

Niitä on tulossa melkoinen määrä, aika monta vihreää siellä vielä on tulossa.

 

Jos oikein hyvin käy ja kelit pysyvät leppoisina vielä muutaman viikon, saattavat nuokin jopa ehtiä kypsiksi asti.

Joku onneton myöhäisherännäinen on aloittanut kukkimaan kylvöruukussa. Jäi sitten viemättä pellolle alkukesästä, kun oli liian märkää. Tuossa tuo on sinnitellyt koko kesän ja nyt sitten otti ja aloitti kukinnan.

Jokin kurpitsansukuinen tämä on, luultavasti kesäkurpitsa. Taidan tämän pelastaa sisätiloihin ja vaihtaa vähän isompaan ruukkuun. Sitähän voisi kokeilla pöllytellä ihan käsin ja katsoa, kasvaako kurpitsa sisällä. Ainakin kissat tykkäisivät - saisivat jotain vihreää naposteltavaa. Kesäkurpitsa ja sen lehdet ovat ainakin Kiya-neidin herkkua.

Ja se oli sitten siinä

Nimittäin kattoremppa. Ohi on.. ohi on… rallattelen täällä mielessäni - vihdoinkin. Yksi rakennusliikkeen työntekijöistä kyllä tulee vielä maanantaina, mutta ei tuon ulkorakennuksen katon takia, vaan vaihtamaan saunan ulko-oven.

Keskiviikkona rakennusliikkeeltä tulikin jo kaksi miestä töihin.  Taas uusi tyyppi, tällä kertaa todellinen ammattilainen, sanoi 30 vuotta rakennushommia tehneensä. Ja sen kyllä huomasi, oli sen verran varmat otteet heti alkuun ja hommat lähtivät sujumaan mahtavaa vauhtia. Huopaa puuttui edelleenkin, eli lähdin sitten kauppaan takaisin vaihtamaan niitä vääränvärisiä rullia. Hyvin meni siihen asti, kun huomattiin, ettei heillä ollut varastossa riittävästi sitä oikeaa väriä. Otin kaikki mitä sieltä löytyi, kun muutakaan en sitten voinut.

Sitten alkoikin mahtava kattohuovan metsästys. Onneksi lopulta löytyi tuolta toisesta rautakaupasta vastaavaa tuotetta, joten 5 rullaa sain sitten sieltä. En tuota rautakauppaa yleensä käytä - asiakaspalvelu kun siellä ei ole parasta mahdollista. Eikä ollut nytkään - sain odottaa varttitunnin varastolla, eikä kukaan tullut tavaraa antamaan. Piti ihan käydä varastomies paikalle hakemassa. Sain huoparullat autoon ja ajelin kotipihaan. Itse kun en mitään voi nostaa, työmiehet purkivat lastin ja hommat jatkuivat. Tässä vaiheessa näytti taas vaihteeksi siltä, että hommathan hoituvat.

Koitti sitten seuraava päivä. Oli taas seitsemältä kolme miestä pihassa hommia aloittelemassa. Rakennusmies numero kakkonen oli edellenkin vänkärinä, leikkaamassa huopaa ja kantamassa tarvikkeita katolle. Itse pyörin siinä pihalla keräillen laudankappaleita sun muuta roinaa talteen. Yhtäkkiä huomasin, että rakennusmies numero kakkonen leikkaa jotain harmaata. Menin sitten siihen katsomaan, luulin ensin, että huoparulla oli väärinpäin ja siksi näytti eriväriseltä. Mutta eihän se ollut. H****TTI. Olin saanut Rautiasta näköjään yhden harmaan huoparullan mustien lisäksi. Ja totta kai - rakennusmies kakkonen aloitti leikkaamisen JUURI tästä väärästä rullasta. Eikä edes sen vertaa katsonut, että taas on väärän värinen rulla kyseessä. Leikkuupaikan vieressä maassa oli vaikka kuinka paljon mustia huovanpalasia, eli ero oli ihan selvästi nähtävissä jo kaukaa. Tämä tyyppi ehti sen perkeleen rullan taas pistää jo kolmeen palaseen, ennekuin ehdin siihen hätiin. Siinä vaiheessa meikäläisen ***tutuskäyrä nousi taas melkoisen suuriin lukemiin. Eihän leikattua  rullaa edes palauttaa voi. Tärvättyjen huoparullien saldo siis jo +2.


Kyllä tuosta kuvastakin huomaa, että huopien väriero on todella huomattava. Vasemmalla kuvassa sitä mustaa, oikealla harmaata. Miten ihmeessä joku voi sössiä noin koko ajan?

No, eipä siinä sitten mitään. Hetken manasin ja totesin, ettei voi enää mitään. Hommat jatkuivat taas, nyt oikean värisillä huovilla. Puolen päivän jälkeen sitten näin taas tämän rakennusmies kakkosen seisoskelevan pihalla ja katselevan kun toiset tekivät töitä katolla. Aikani sitä seurasin, tuota tuijottelua ja sitten menin jo sanomaan, että nuo varmaan pitäisi nuo kolmiorimakaistojen päät naulata tältä puolelta kattoa kiinni tässä vaiheessa. Ei mitään vaikutusta. Piti ihan sitten määrätä. Eikä tuo mennyt hommaa tekemään sittenkään. Vasta kun toinen rakennusliikkeen miehistä sanoi, että kyllä se olisi nyt tässä vaiheessa hyvä tehdä, tapahtui jotain. Eli menihän se sinne naulaimen kanssa, mutta ryssi heti sen ensimmäisen. Aloitti naulaamisen alhaalta - ja totta helkkarissa se huopa venyy, jos jo osittain kiinnitettyä alkaa alhaalta päin naulata. Huomautin asiasta - ei ryppyjä kiitos. Eipä tuo uskonut. Teki seuraavankin samalla lailla. Puutuin asiaan taas ja tämä ns. rakennusmies sitten repi sen naulaamansa huopakaistan pois! AUTS! Jatkoi ihan samaan tapaan kuitenkin - naulat menivät vähän minne sattuu. Siinä vaiheessa määräsin homman seis. Ei uskonut. Ei uskonut ennen kuin suorastaan huusin, että ”anna nyt jo saatana sen homman olla”. 

Sai lähteä. Se loppui työnteko ihan heti ja just siihen. Tärvättyjen huoparullien ja kaistojen saldo siis oli jo +3.  Eikä ole muuten ihan halpaa tavaraa tuo kattohuopa, toistasataa euroa tuohon huopahölmöilyyn upposi, kun lasketaan muut väärinleikatut palat mukaan, puhumattakaan sitten siitä, että lautatavaraa tuo tärveli aikamoisen kasan myös, ihan uuttakin puutavaraa. Huomasin nimittäin viikolla, että oli naulannut tuonne toiselle puolelle kattoa ponttilaudasta askelmia itselleen, että pysyisi siellä katolla paremmin. Niin - oli pitänyt ihan katkoa sitä kattoon varattua ponttilautaa askelmiksi. Ei mikään ihme, että se sitten tuon toisen puolen osalta se ponttilauta loppui kesken, sitä kun oli laskettu aika tarkka määrä. Olisihan tuolla ollut vanhaa jo käytettyä puuta vaikka millä mitalla sopivina pätkinäkin. vaan eipä kelvannut ei - oli pitänyt uutta sinne mäiskiä. Katonharjatikkaitakin täällä on tontilla kolmet, mutta eipä kelvannut tikkaitakaan käyttää vaan piti tärvätä ostamaani puutavaraa.

Jälkeenpäin sitten rakennusliikkeen miehiltä kuulin, että olivat jo ihmetelleet: Oli pistänyt silmään tuo ilmeinen ammattitaidottomuus ja hitaus. Naureskelivat, että ei olisi ollut montaa tuntia heidän firmassaan töissä pysynyt tuo, ennen kuin lähtöpassit olisi saanut. Eli vaikka tuo juttuni aika hurjalta kuulostaa, en toiminut mitenkään epäeettisesti enkä väärin, irtisanomisaikaa kun ei ollut ja työntekijä ei tehnyt määrättyjä töitä ja tuhosi materiaaleja, olin oikeutettu laittamaan pois. Että semmoista.

lauantai 6. lokakuuta 2012

Mullapa onkin seeprakatto… :(

Tässä on tosiaan tapahtunut taas paljon, suurimmaksi osaksi kaikenlaista ***tusta aiheuttavaa pientä ”kivaa”. Olen ollut tämän viikon kotosalla, heitellyt kipulääkkeitä kitusiin ja yrittänyt könkkäillä tuolla ulkosallakin työmiehiä ”vahtimassa”. Pariin otteeseen jouduin kattohuopaa sun muuta pientä tilpehööriä rautakaupasta hakemaan, autolla ajo kun on sujunut - onneksi. *Huokaus*. Oli ihan onni, että olin saikulla ja täällä paikan päällä. Hommat nimittäin alkoivat mennä persiilleen jo maanantaina.

Maanantai valkeni varsin harmaana ja jäin siis kotiin, kun en tahtonut liikkumaan päästä. Soittelin itselleni lääkäriajan, jonka sain vasta iltapäivälle. Rakennusliikkeeltä tuli vain yksi mies töihin, toinen oli joutunut menemään toiselle työmaalle. Liikkeen pomo ajoi tuohon pihaan jo seitsemältä, ja oli hyvin huolissaan, kun kuuli minun jo irtisanoneen tuon rakennusmies numero kakkosen. Heppu tuli sitten työtodistustaan hakemaan, joten sovittiin, että tekee vielä muutaman päivän, kun raksaliikkeellä ei miehiä hommiin tänne riittänyt.

Siinähän sitä sitten alkoivat hommiin keskenään ja ihan hyvinhän se näytti sujuvan. Ainakin aluksi. Tuo raksaliikkeen työntekijä on nuori mies, parikymppinen. Todella asiallinen ja osaava kaveri onkin.
Siinä aamusella seurailin kaffea juodessani ikkunasta miesten hommia. Rakennusmies numero kakkosen piti siis toimia vänkärinä ja leikata huopaa sekä toimittaa tavaraa raksaliikkeen hepulle katolla. Vaan kuinka ollakaan, rakennusliikkeen mies istuskeli katonharjalla ja odotti.. ja odotti ja odotti… Enemmän näytti olevan odottelua, kuin varsinaista työtä. Siinä vaiheessa kun rakennusmies numero kakkonen ihan selvästi esti toisen työntekoa, aloitti näköjään selittämään jotain, alkoi meikäläisellä jo ***tuskäyrä vähän kohota. Kahdenkymmenenviiden minuutin jälkeen jo paiskasin takin niskaani ja saappaat jalkaan, paukkasin pihalle ja totesin melko ykskantaan, että mitä ihmeen turpakäräjiä täällä pidetään. Aika inhottava muija olen - myönnän. Meinaan, vaikka ovatkin miehiä - pitäisi sen jutustelun onnistua työn lomassakin, vaikka miehiltä yleensä monen asian yhtäaikainen tekeminen sujukaan ;)

Jouduin sitten huopaostoksille, kun loppui tavara kesken. Ainoa ongelma tuossa oli se, että antoivat väärän väristä huopaa. Kun tuohon kattoon on käytetty ihan tavallista mustaa, ei siihen oikein grafitinmusta viereen sovi. Pakko oli palauttaa ja vaihtaa. Vaan eipä tuokaan niin helposti käynyt. Nimittäin rakennusmies numero kakkonen kun ehti sitten, vaikka ****tin hidas yleensä olikin, leikkaamaan yhden rullan palasiksi. Että ei sitten edes sen vertaa katsonut, onko oikean väristä huopaa leikkaamassa. Siinä sitten meni yksi rulla tärviölle, tappiosaldo siis +1 huoparulla.
 





Huopien väriero on todellakin varsin huomattava. Tuossa edessä sitä huopaa, mitä kattoon laitettiin eli mustaa ja takana grafitinmustaa, joka on huomattavasti tummempaa ja kiiltävää. Myös kolmiorimakaistat olivat sitten sitä väärää väriä, ja ne päätyivät katolle. Tuli sitten seeprakatto, perkele.




Kyllä sen tuosta huomaa, katonreunan kaista on väärää väriä. Ja noita siis on sitten tuolla useampikin. Vähänkös harmittaa.

perjantai 5. lokakuuta 2012

Syksyä pukkaa taas ja remppa etenee


Blogger teki sen taas, laitoin jutun ajastuksella julkaistavaksi - vaan eipä tuo sitä koskaan julkaissut. No, kun on kerran kirjoitettu, julkaisen sen nyt manuaalisesti muutaman päivän myöhässä. Kirjoitin tämän alla olevan jutun siis jo päiviä sitten, jossain on pakko olla jotain vikaa - en nimittäin Internet Explorerilla pääse kirjoittamaan juttuja ollenkaan, pakko oli ottaa toinen selain käyttöön.

Työkiireet ja remontti ovat kyllä pitäneet huolen siitä, että täällä minulla ylimääräistä aikaa ei ole ollut. Tuntuu ihan hurjalta olla näin kiireinen sapattivuoden jälkeen, tähän on ollut vaikea tottua. Blogiakaan ei ole ehtinyt paljon päivittelemään. Ehkä tämä ajanpuute vähän helpottaa sitten, kun tuo remppa joskus valmistuu.

 Kelitkään eivät ole olleet kovin suotuisia pihahommiin. Olen tuolla kuitenkin ehtinyt lähes joka ilta hetkisen pihalla vähän rapsuttelemaankin. Lehtiä alkaa olla melkoisen paljon nurmikolla, eli pakkohan sitä on ympäristöä yrittää edes vähän siistiä. Toisaalta tuolla on mahtavat kasat purkujätettä ynnä muuta sekalaista tämän remontin tiimoilta eli eipä tuo pihapiiri muutenkaan niin kovin siisti tällä hetkellä ole.


On tässä taas vähän marisemisen aihettakin. Ovat nimittäin työmiehet viikko sitten perjantaina paketoineet tuon ulkorakennuksen niin, ettei sinne liitereihin ole menemistä. Siinä on nakuteltu 10 x 8 metrin pressua niin hyvin talon ympäri, että vasaraa tai jotain muuta työkalua siihen olisi tarvinnut, jos piharakennukseen sisälle olisi halunnut. Siis ihan oikeasti - ovat panneet ovetkin peittoon. Olisivat kyllä samalla saaneet sulkea autotallin oven lähtiessään, talo siististi paketissa, mutta autotallin ovet apposen auki kun perjantai-iltapäivällä kotio tulin. Ei ihan kiva - siellä kun on ruohonleikkurit ja puutarhajyrsin + muut koneet autotallissa… Olishan se kiva, jos ne olisivat lukkojen takana silloin, kun täällä ei ketään kotona ole. Ai niin, miksikö pitäisi päästä liiteriin…? No puita hakemaan tietysti, kun tarttis taloa lämmittää ja saunaakin, täällä nimittäin alkaa olla melkoisen vilpoista.

On vielä muutama asia, joka suoraan sanottuna kiukuttaa, eli yleinen piittaamattomuus toisten omaisuuden suhteen.  Tässä nyt näitä työmiehiä nyt on pyörinyt jos jonkinlaisia ja täytyy sanoa, että kaikin osin en ole toimintaan tyytyväinen kenenkään osalta. Viimeisin tempaus työmieheltä numero 2, oli sellainen, että jouduin pulittamaan ihan selvää rahaa korjatakseni tilanteen. Heppu nimittäin irrotti nurkkalaudat ulkorakennuksesta, jotta pääsi paremmin sokkelia korjaamaan. Eihän siinä mitään, että irrotti, mutta… Olisi tuo nyt saamari soikoon voinut ne laudat suojaan laittaa, eikä jättää märkään mutaiseen maahan lojumaan. Siinä sitten lautojen päälle oli vielä purkujätettä heitellyt. Tarkoitus oli, että ne laudat, joissa ei mitään vaurioita ollut, olisi laitettu takaisin.  Nykyisin kun ei edes niin leveää lautaa tahdo mistään saada, olisi ollut järkevää laittaa vanhat kunnostettuina takaisin. Nyt niistä ei sitten enää mihinkään ole, ovat nimittäin niin mutaisia, limaisia ja märkiä jo, ettei niitä enää takaisin seinään voi laittaa.

Tässä kärvistelen nyt tämän viikon saikulla. Maanantaina piti käydä ihan lääkärissä, kun alkoivat nivelkivut olla sen verran pahoja, ettei oikein mitään pystynyt tekemään.  Siitä käynnistä sen enempää - ettei taas mene ihan pelkästään valituksen puolelle.

Positiivista on se, että ulkorakennuksen katosta on melkein neljännes jo valmiina ja joka päivä huopaa kiinnittyy kattoon melkoista haipakkaa, tai siis ainakin toivon niin.