sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Kasvihuoneen kuulumisia lokakuussa

En ole moneen kuukauteen hoitanut mitään tontilla tai kasvihuoneessa kasvavia kasveja. Pellolla on ollut koko kesän niin märkää, että siellä ei oikein mikään ole suostunut kasvamaan. Kasvihuoneessakin kaikki kasvit ovat kärsineet, tosin hoidon puutteesta, jotenkin vaan innostus lopahti. Tässä on ollut kaikenlaista muutakin tämän kesän ja alkusyksyn mittaan. Välillä tuonne kasvihuoneeseen ei edes ole päässyt sisälle, rakennustelineet ovat estäneet kulkemisen sinnekin.

Mutta onneksi kasvit ovat tunnetusti sitkeähenkisiä olioita. Kasvihuoneelta tulee kuin tuleekin satoa, huonosta hoidosta huolimatta.

Suipot paprikat alkavat olla syöntikelpoisessa kuosissa, pitäisi varmaan käydä napsimassa pois.


Ja jos kuvaa oikein tarkkaan katsoo, oikeassa alalaidassa on keltaisia päärynätomaatteja - tosin vielä vihreinä.

On tuolla muutama muukin paprikalaji saanut satoa aikaan. Oranssi on saanut väriä pintaansa, ensimmäistä kertaa täällä tuo nyt tapahtui, aikaisemmin olen oranssit joutunut keräämään vihreinä. Eivät ole ehtineet kypsäksi asti, ne kun vaativat melkoisen pitkän kasvukauden. Ja tämä siis on ihan kaupasta ostetun oranssin paprikan jälkeläinen.

 

Huonosta hoidosta kielii kuvassa näkyvät rupsahtaneet lehdet. Ehkäpä tuo onkin sopivampaa paprikoille, siis se että hoitaa niitä huonosti tai ei lähes ollenkaan. Tänä vuonna paprikasato on nimittäin ollut suurin ikinä.

Niitä on tulossa melkoinen määrä, aika monta vihreää siellä vielä on tulossa.

 

Jos oikein hyvin käy ja kelit pysyvät leppoisina vielä muutaman viikon, saattavat nuokin jopa ehtiä kypsiksi asti.

Joku onneton myöhäisherännäinen on aloittanut kukkimaan kylvöruukussa. Jäi sitten viemättä pellolle alkukesästä, kun oli liian märkää. Tuossa tuo on sinnitellyt koko kesän ja nyt sitten otti ja aloitti kukinnan.

Jokin kurpitsansukuinen tämä on, luultavasti kesäkurpitsa. Taidan tämän pelastaa sisätiloihin ja vaihtaa vähän isompaan ruukkuun. Sitähän voisi kokeilla pöllytellä ihan käsin ja katsoa, kasvaako kurpitsa sisällä. Ainakin kissat tykkäisivät - saisivat jotain vihreää naposteltavaa. Kesäkurpitsa ja sen lehdet ovat ainakin Kiya-neidin herkkua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti