Hei me lennellään...

Ei tarvittu kuin muutaman päivän lämpöputki kun puutarhan valtasivat kaikenmaailman öttiäiset ja öhkömönkiäiset. Ja niitä oli paljon!

Neitoperhosia lenteli siellä sun täällä, en koskaan ole näitä nähnyt niin paljon kerralla.

Pitihän heistä kuvia ottaa, kun on uusi ja hieno kamerakin.

Kurpitsan kukissa kävi vallan mahdoton kuhina.

Yhteen kukkaan oli ahtautunut kymmenkunta kimalaista. Kovasti touhusivat sulassa sovussa. Ei tässä pihapiirissä kovin montaa kukkivaa lajia enää tähän aikaan vuodesta ole, mutta sopu sijaa antaa, toivottavasti saivat kaikki riittävästi ravintoa kuitenkin. Kuvaa yritin ottaa, ei onnistunut, kun kamera ei suostunut moiseen tarkentamaan, liikaa oli liiketta tai jotain.

Sitruunaperhoset olivat tänä vuonna ujoja. Yksikään ei suostunut siipiään aukaisemaan ja kuvaajaa tietty harmitti. Mutta piti kuitenkin edes yksi kuva ottaa ja eipä tuostakaan hassumpi tullut.
Tänä vuonna ei ampiaisia ole juurikaan ollut. Yleensähän niitä elo-syyskuussa on ihan riesaksi asti. Nyt ilmeisesti kelit eivät heille ole otollisia olleet.

Kukkakärpäsiä sen sijaan löytyi. On tuokin yläkuvassa oleva kyllä melkoinen vesseli. Äkkiseltään sitä luulisi ampiaiseksi, mutta tarkemmin kun katsoo, niin kyllähän se kukkakärpänen on, ei siitä mihinkään pääse. Vallan viehättävän näköinen otus tuokin.

Kasvilaatikostani löysin horsmakiitäjän toukankin. En siitä sitten kuvaa heti ottanut ja kun parin tunnin kuluttua menin kuvaamaan, oli otus jo poistunut paikalta. Nyt harmittaa. No ehkä ensi kerralla sitten…

Kameran ulkoilutus jatkuu… aina kun keli antaa myöten. Tässä harjoitellessa sitä löytää valokuvaamisen ilon uudelleen. :D

Muurahaisia penkissä - milläs niistä keväällä myrkyittä eroon pääsee…?

Muurahaiset ovat taas vallanneet joitakin osia kasvimaastani. Eivät niiden pesät onneksi isoja ole, mutta yhdessä lavakauluslaatikossa niitä vilisee niin paljon, että sinne on ihan turha yrittääkään mitään kylvää tai istuttaa. Tähän aikaan vuodesta luonnonmukaiset häätämiseen soveltuvat ainekset ovat lievästi sanottuna vähissä. Nokkoset eivät vielä ole kasvaneet riittävän isoiksi, että voisi nokkosvettä tehdä. Raparperikin sinnittelee melkoisen pienenä vielä, raparperivesihän olisi melkeinpä paras mahdollinen aine noiden öttiäisten häätämiseen. Niinpä, keväällä on vitsit vähissä, jos aikoo myrkyittä puutarhaansa hoitaa.

Yksi konsti tietysti olisi käyttää ronskinlaisesti vettä, muurahaiset eivät kosteassa viihdy. No, nyt kun on ollut niin märkää, tuntuisi tosi typerältä lähteä vielä lisää kastelemaan.

Vaan eipä hätiä mitiä, onhan niitä konsteja olemassa muitakin. Himokahvinjuojana keittelen pari - kolme kannullista kaffetta päivässä. Siitä tuloksena on muutama suodatinpussillinen kahvinporoja. Parin päivän pussit poroja riittää ihan hyvin yhteen lavakauluslaatikkoon ja varmasti muuten lähtee muurahaiset! Ne eivät nimittäin tykkää yhtään kahvinporoista. Sama juttu muuten etanoiden kanssa, eivät tykkää.

Nyt sitten muurahaisia häätäessä, tulee myös samalla lannoitettua tuo laatikko, kahvinporot nimittäin ovat aivan älyttömän hyvä lannoite, ihan sellaisenaan. Tosin ihan kaikille kasveille ne eivät sovi, muuttavat maan hieman happamaksi, kahvinporojen ph kun on yleensä 3 ja 5:n välillä. Toisin sanoen, esimerkiksi rhododendronit suorastaan rakastavat niitä. Maan voi sitten neutraloida kalkilla, jos näyttää että kasvit kärsivät. Eli tänään kerätään kahvinporot talteen - eikä viedä kompostiin vaan suoraan tuonne lavakauluslaatikkoon.

Huomenna sitten selviää miten nopsaan muurahaiset ottavat hatkat kun saavat kahvinporot niskaansa =)

Suuri kurpitsa

Suurin kurpitsa on jo vaihtamassa väriä. Sieltä alkaa pilkottaa oranssia vihreän joukosta aika tavalla.

Ei luulisi menevän kauankaan, kun tuonkin jo voi poimia. On se vaan aika järkäle, arvioisin sen painon olevan jotain kymmenen kilon luokkaa. Tuolla on toinenkin todella iso yksilö tulossa, se vaan ei koskaan tule vaihtamaan väriään, lajike kun on vihreä. Tulee olemaan vaikea arvioida, milloin se on kypsyydeltään siinä vaiheessa, että sen voi hyötykäyttöön ottaa.

Perhosten invaasio jatkuu. Toisen sukupolven liihottelijat ovat nyt tosiaankin vallannet lähiympäristön. Eilen erittäin hyvin edustettu laji oli sitruunaperhonen. Tässä aikaisempina päivinähän täällä on liikuskellut valtavasti neitoperhoja, joita nyt sitten en nähnyt yhtään.

Yksi ehkä kauneimmista perhosista tuo sitruunaperhonen on, ei siitä mihinkään pääse.

Ja nättikin kuin mikä, tuossa kuvassa nuo pikkuotuksen naama on kyllä viimeisen päälle ylisöpö.


Meiramikin kukkii, uudestaan. Hempeitä kukkiahan nuokin ovat, pieniä mutta nättejä.

Tiedä sitten miten tuo kukkiminen vaikuttaa makuun. Toivottavasti ei kovin paljon.

Metsässäkin tuli piipahdettua. Käväisin ihan pikaisesti tuossa ojan takana vain hakemassa tattisaalin pois.

Harmittavaa on se, että tämä vuosi näyttäisi olevan huomattavasti huonompi sienivuosi kuin mitä oli viime vuonna. Vaan vielähän tässä on aikaa, ehkä niitä vielä tuolta nousee.


Koirat ovat ottaneet viime päivät varsin lokoisasti. Eilenkin oli sen verran lämmin päivä pitkästä aikaa, että eivät juuri viitsineet mitään tehdä

Nykyisin ne nukkuvat vähän limittäin ja lomittain ja joskus jopa osittain päällekkäinkin. No, tuollainen lähekkäin oleilu kertoon sen, että tulevat toimeen keskenään. Niin, tuo Rocky tuossa etualalla on 16,5 viikkoa vanha. Aika järkäle, sanoisin.

Öttiäisiä ja ötököitä, osa 2 - elokuussa bongattuja

Nyt on se aika vuodesta, kun perhosten toinen sukupolvi liihottelee maisemissa. Aikaisemmin neitoperhot olivat täällä vain satunnaisina vierailijoina. Siis hyvä jos yhden kesässä näki.

Eilen tuolla pellonreunalla kävellessäni laskeskelin näkyvissä olevia perhosia. Ja kappas kummaa kaikki paitsi yksi onneton lanttuperhonen olivat näitä neitoperhoja. Nätti ötökkä ja ihan kiva, että niitä on täällä nyt pilvin pimein. Olen tuossa pitänyt muutaman aarin maata ihan niittynä, ehkä siellä sitten kasvaa kaiken muun seassa näidenkin perhosten toukille sopiva ravintokasvi.

Siinä samalla sitten aloin katsastaa muitakin ötököitä, yleensä en niitä löydä vaikka miten etsisin. Ne vaan joskus pujahtavat kuviin ihan vahingossa. Vaan tänään löytyi muutama mielenkiintoinen tapaus. En edes välttämättä tunnista kaikenkarvaisia hiirtä pienempiä ötököitä, mutta nimitän niitä surutta mielestäni lähimmäksi osuneella nimellä.

Ensimmäinen ei kuulu suosikkeihini. En noita hämyhäkkejä pelkää, mutta en kyllä isommin niistä tykkääkään.

Ovat ne silti joskus ihan vinkeän näköisiä, varsinkin jos onnistuu kunnon lähikuvan saamaan, näkee yksityiskohtiakin.


Löysin myös sellaisen kivan pienen kullanvärisen koppakuoriaisen.

Ei ole harmainta aavistustakaan mikä se on, eli luokittelen sen surutta sarjaan koppikset.

Seurailin myös kukkakärpästen touhuja hetken aikaa. Toiset niistä ovat niin ampiaisten näköisiä, että pitää todella tarkkaan katsoa onko kyseessä ampiainen vai kärpänen.

Näitä ihan tavallisen ampparin näköisiä kukkiksia oli tuolla mahdottoman paljon.


Löytyihän sieltä toinenkin malli kukkakärpäsestä, niin tai ainakin oletan tämän olevan kukkis - vaan mistäpä sitä tietää, voihan se olla joku pistiäinenkin. Tämä veijari oli aika vinkeän näköinen.

Siinä se istuskeli lehden laidalla pitkään ja näytti ihan siltä kuin sillä olisi ollut sellainen pieni pilke silmäkulmassa. Tällaisia kivan näköisiä pikkuöttiäisiä löytäessään, kiroilee pitkään ja hartaasti makro-objektiivin puutetta. Näistä kun saisi niin kivoja kuvia kunnon objektiivilla.

Ukonhatussa asustaa mielettömän iso kilpikirva-armeija. Ihmettelin hetken, miksi kasvi oli täynnä muurahaisia, mutta ilmeisesti näillä kirvoilla ja muurahaisilla nyt on menossa jonkinnäköinen yhteistyö ja avunantosopimushomma.

Onneksi ovat asuttaneet tällaisen kukan, eikä mitään hyötykasvia. Näitä kukkia tuolla onneksi riittää.

Toukkia

Perhana! Sinne menivät kiinankaalit ja paksoit. Meinaan parempiin suihin.

Kiinankaali näyttää kelpaavan tällaiselle vihertävälle otukselle.

Minipaksoi taas kelpaa tälle toukanryökäleelle.

Ja tämä kasvi - mikä sitten onkaan - tavallinen paksoi tai kiinankaali kelpaa vallan hyvin edellisten ryökäleiden lajitoverille.

Osa kasveista on kaluttu lehtiruotia myöten paljaiksi niin, ettei niistä pysty erkkikään enää sanomaan mikä kasvi on ollut kyseessä.

Minulla on sellainen aavistus, että nämä peijakkaat ovat sen kaaliperhosen jälkeläisiä, jonka poistin kasvihuoneesta taimien joukosta tuossa jokunen viikko sitten. Saamarin otus - oli sitten ehtinyt käyntikorttinsa jättää.

Öttiäisiä ja ötököitä

Heinäkuussa alkaa liikkua mahtava määrä kaikenlaista sittiäistä ja öttiäistä. Jotkin ötökät ovat ihan mukavia, jotkin tosi kauniita katsella ja jotkut sitten taas sellaisia, jotka mieluusti toivottaisi hornan tuuttiin. Näihin viimeksi mainittuihin kuuluvat kaikki verta imevät ja pistävät ötökät. Niin ja tietysti kasvimaalla tuhojaan tekevät öttiäiset sitten ovat omaa luokkaansa - en niitäkään isommin haluaisi tavata.

Ottaessani kuvaa Blue Kongo perunalajikkeen kukista, kuvaan eksyi tuollainen kummallisen näköinen ötökkä.

On ihan turha kuvitellakaan, että osaisin tuon tunnistaa, oletettavasti tuo ei ole mikään kovin vaarallinen otus, vaikka aika hurjalta näyttääkin.

Joillakin hyönteisillä on taipumus tulla kuvaan huomaamatta, toiset tosin ovat niin isoja, että ne kyllä siinä kuvaa ottaessaan näkee.

Tämä suruvaippa samettiruusussa näkyi etsimessä todella selvästi. Olen rajannut tuon kohdan missä perhonen on isosta kuvasta.

Joskus sitä oikein lähtee tuonne pellolle ja pihamaalle öttiäisiä metsästämään. Siis katsomaan, josko jotain mielenkiintoista hyönteistä löytyisi ihan kuvattavaksi. Mutta kyllä se vaan niin on, että paremmin niitä vahingossa kuviin saa, ainakin minä olen todella huono löytämään yhtään mitään hiirtä pienempää.

Kohopenkkejä ja vielä enemmän kohopenkkejä

Tässä on nyt pari päivää tullut urakoitua kohopenkkien kanssa. Ensin tein kolme viiden metrin pätkää, tavallisia matalia, joihin tulen istuttamaan mm. sipulia ja sitten muutaman vähän korkeamman. Ensimmäiseen penkkiin istutin tänään jo pinaattia. Se tulee saamaan seurakseen sitten myöhemmin munakoisoja - kumppanuuskasveja kun ovat. Munakoisot istutan sitten joskus kesäkuulla, kunhan ilmat ovat kunnolla lämmenneet.

Matalien penkkien viereen tosiaan tein kolme korkeaa penkkiä, kesäkurpitsoille. Kurpitsansukuiset kasvit tarvitsevat paljon tilaa eli penkkien väliin tuli nyt sellainen reilu metri. Enemmänkin tietysti saisi olla, mutta eiköhän tuollakin välimatkalla pärjätä. Istutan kesäkurpitsat ja kurpitsat mieluusti reilunkokoisiin, korkeisiin penkkeihin. Ne hyötyvät tuollaisesta penkistä, koska siinä lämpötila pysyy korkeampana. Kurpitsansukuisten kasvit tarvitsevat suhteellisen lämpöisen kasvualustan.

Vähän tuli aitatolppiakin jo laiteltua perunapenkkien viereen.

Olen nyt koko päivän hyödyntänyt vanhaa opetusta: ”vie mennessäs, tuo tullessas” eli joka kerta kun olen tuolla piharakennuksen takana käynyt, olen tuonut sieltä muutaman aitatolpan tuohon pellolle. Vielä tällä periaatteella toimien menee muutama päivä ennen kuin ne kaikki tolpat ovat tuolla, mutta siinä se sujuu huomaamatta tuokin työ.

Vielä ei kasvimaalla mitään näkyvää kasva, paitsi että rikkaruohot voivat todella hyvin, ne vielä tässä vaiheessa ovatkin ainoat kasvavat kasvit raparperin lisäksi.

Orvokkejakin alkaa olla ihan mukavan paljon, puolet tuosta niittypellosta onkin orvokkien valtaamaa.

Sen, että jotkin luonnonkukat jo kukkivat, huomaa perhosten määrän lisääntymisenä.

Ennätin yhdestä vähän kauhtuneesta neitoperhosta kuvankin ottamaan.

Tämä päivä sitten onkin mennyt pikkupuuhastelussa, penkkien laitolla ja mm. kaupungin puutarhurille ja rakennustarkastajalle soitellessa. Tuossa tämän tilan rajan tuntumassa kulkee ”luontopolku”, koko tontin ympäri. Katselin aamulla, kun joku parkkeerasi autonsa tuonne tielle. Ja hetken päästä joku mies siellä mennä viipotti moottorisahan kanssa pöpelikköön. Eipä aikaakaan, kun alkoi tuolta melko kaukaa kuulua moottorisahan ääni. Siinä vaiheessa kun bongasin kaverin tuolla tilan rajalla sahoineen, menin koiran kanssa katsomaan.

Kaveri oli määrätty raivaamaan polulta kaatuneet puut ja vaaralliset oksat. Joku polun käyttäjistä oli valittanut kaupungin puutarhaosastolle. Kaveria oli ilmeisesti kehotettu katkomaan myös sellaiset oksat, jotka ulottuvat polulle, näin ainakin ymmärsin. Käskyttäjänä oli ollut kaupungin puutarhuri, kuulemma. Kerroin siinä kaverille, että vähän on ongelmallista, jos kaadat puita tontiltani…. se on kolmekertaa kantohinta + muut korvaukset… =). Sovittiin siinä sitten muutaman pienehkön pajun kaadosta, kun ei ollut ihan selvillä missä kohti se rajalinja oikein kulkee. Siellä on rajalla nimittäin möyritty niin paljon, ettei rajaojaakaan enää ole. Kaiken maailman lämmitysputkea ja viemäriä siellä menee sen luontopolun lisäksi.

No, soitin siinä sitten kaupungin puutarhurille. Ei tuo oikein tuntunut ymmärtävän mistä oli kyse. Kysyi haluanko ne kaadetut puut itselleni. Tuohon muuta voinut sanoa, kuin että JOS ne ovat omia puitani niin totta helvetissä. Lupasi tuo höylisti, että saan hakea myös kaupungin puolella kaadetut puut polttopuiksi, jos haluan. Painotin nyt vielä kuitenkin sitä, että en anna lupaa kaataa maaltani yhtään ainoaa puuta ja kysyin, onko hänellä selvä käsitys siitä, missä se raja ihan oikeasti kulkee. Karttoja kuulemma on, mutta tuskin tuo maastossa heiluva metsuri rajalinjoista tietoinen oli. Lopputulema keskustelusta oli, että puutarhuri pyytää ”mittauspuolen poikia” merkkaamaan sen rajalinjan. Ihan hyvä näin - naapuri merkkaa rajat - ei tule kuluja minulle.

Siinä sitten samalla istumalla otin ja soitin rakennustarkastajallekin. Kysyin tarvitsenko lupaa, jos rakennan aidan tuonne luontopolun ja tonttini väliin. On sen verran ollut siellä nyt liikennettä, koiran ulkoiluttajia ja irrallaan olevia koiria - jotka sitten tietysti juoksentelevat iloisesti tuohon meidän pellollekin, että jotain olisi asialle tehtävä. Irrallaan olevat vieraat koirat ja täällä pihapiirissä myös vapaana oleva koira, joka nyt vielä sattuu olemaan älyttömän reviiritietoinenkin, ei kuullosta oikein hyvältä. Eli aitaa on saatava - en halua mitään ongelmia muiden koirista. Ei kuulemma tarvitse rakennuslupaa, mikä on hyvä asia. Kaikenlaista harmia mokoman ”luontopolun” takia. Täytyykin varmaan jossain vaiheessa dokumentoida tuo ”luontopolkukin” on se sen verran naurattava viritys.

Aikaisin aamulla

Aamulla ulos katsoessa tulee vähän epätodellinen olo. Koko maisema on peittynyt usvaan niin, että edes järven vastarannalle ei näe. Auringon olemassaolon voi aavistaa hieman vaaleammasta läikästä taivaalla. Kuuden aikaan näkyvyys on kutakuinkin kaksikymmentä metriä. Puoli kahdeksaan mennessä aurinko alkaa jo näyttäytyä hieman enemmän, näkyvyyttäkin on jo sen verran, että rajalla 200 metrin päässä olevat puut näkyvät. Lämpöasteita on 8, voin vain kuvitella miten paljon lämpimämpää tuo vesi on, usvaa kun muodostuu niin paljon. Nurmikko ja kaikki kasvit ovat kasteesssa, aika vinhan näköinen maailma.

Pikkkuhiljaa auringon nousessa korkeammalle usva alkaa hälvenemään. Itse sain raahattua ruhoni ulos vasta siinä vaiheessa, kun näkyvyyttä oli jo ihan kunnolla. Aamun ensitoimina kun täällä on koko kesän ollut kasvien kunnon tarkastus ja aina on jotain jännää yön ja illan aikana tapahtunut. Tänäkin aamuna taas pari uutta tomaattia on ottanut asiakseen kypsyä syöntikuntoon sitten viime tarkastuksen.

Heti pihalle tullessa vastassa on mukavan näköinen kasteinen koristeparsa.

Tämä yksilö on kasvanut lähes hoitamatta tuossa samassa paikassa jo nelisenkymmentä vuotta. Saa minun puolestani siinä olla vielä toiset neljäkymmentä, on se sen verran komia kapistus.
 
Aamukierrokseni aloitan siis pihalta ja sitten suuntaan rantaan. Rantaan mennessäni säikytin pari sorsansukuista otusta karkuun.
 

Sinne ne viipottivat aamu-usvan sekaan. Olivat niin nopeita, että en ehtinyt lajimääritystäkään tehdä. Mahtoiko olla osuutensa asiaan myös sillä, että olin jättänyt silmälasini sisälle.
 
Seisoskelin hetken laiturilla ihmettelemässä maailman menoa ja vesikasvien runsautta. Muutamassa minuutissa maisema muuttuu kesäisemmäksi ja näkyvyys paranee entisestään.

On ne vaan nättejä nuo tuollaiset hetket, aurinko paistaa, ilma on tyyni ja usva hälvenee pikkuhiljaa.

Järvelle katsoessa voisi kuvitella, että tulossa on varsin kaunis päivä. Auringon suunnassa kun ei ole yhtään ainutta pilveä edes.

Aamulla valot ja varjotkin ovat ihan omaa luokkaansa. On se vaan harmi, että tässä huushollissa ei tällähetkellä ole kunnon järjestelmäkameraa.

No, saahan tuolla pikkupokkarillakin jonkinlaisia kuvia aikaiseksi. Mutta kyllä se kunnon järkkäri olisi poikaa.
 
Seuraavaksi suuntaan kasvihuoneelle, tarkistan lämpötilan, joka tänä aamuna oli +9 astetta. Varmaan tuo lämpötila pysyisi korkeampanakin, mutta kai nuo reiät kasvihuoneen muoveissa saavat aikaan vähän liikaakin lämmönhukkaa. Uudet muovit on jo hankittuna - olleet jo toukokuusta, mutta aikaiseksi ei ole vielä saatu kasvarin uudelleen muovitusta. Ensi keväänä sitten viimeistään tuo olisi ajankohtaista. Kasvarissa kasveilla menee hienosti, muutama SuperSweet -kirsikkatomaatti on kypsynyt, mutta muuten ei muutosta verrattuna edelliseen tarkistuskäyntiin.
 
Paprikat saunan ikkunan alla voivat erinomaisen hyvin. Yllätyksekseni huomasin, että yksi Mavras -lajikkeen paprikakin on tehnyt hedelmän. En tuota ole huomannut aikaisemmin ollenkaan, sekin kun maastoutuu niin sujuvasti lehtien sekaan.

Vinkeän näköinen musta paprika. Ja kasvanut tuonne aivan salaa.
 
Kasvimaallakaan ei ole mitään erikoista. Mitä nyt pari hassua hämähäkkiä on yön aikana päässyt verkkojaan virittelemään - mitä ihmeellisimpiin paikkoihin.

Tämä viritelmä oli niin hassun näköinen, että pakko oli siitä ihan kuva ottaa. Näitä oli eri näköisiä, kokoisia ja muotoisia tomaattien tukilangat täynnä.

Tontilla siis kaikki hyvin - päivän hommat voi aloittaa - ja ohjelmassa sadonkorjuuta - karviaisten keruuta ja sitten leipomaan.

Kasvavaa kesäkurpitsaa ja munakoisoa toukilla

Kesäkurpitsat ovat jo ihan kunnon kokoisia, kasvavat suunnilleen vuorokaudessa siihen kokoon, että voisi käyttää. Ja niitä on MONTA. Laskin tuossa noin osapuolleen 18 kappaletta. Osa on jo tuollaisia yli 20 cm pituisia. Eli ihan sen kokoisia jo, että kohta päästään s-y-ö-m-ä-ä-n! Kesäkurpitsoita tuolla kasvaa neljää eri lajia. Kurpitsoita on kahta erilaista. Jännityksellä odotan, miten ensimmäistä kertaa kokeilussa oleva spagettikurpitsa lähtee tuottamaan, jos lähtee ollenkaan. Olin silloin alkukesästä parisen viikkoa myöhässä kaikkien kasvien istutusaikatauluista, pelto kun oli niin märkä, ettei sinne päässyt millään isommalla koneella sitä muokkaamaan. Mutta siitä huolimatta näyttäisi siltä, että hyvinhän noilla kasveilla sujuu. Vaikka nyt sitten pelto on niin kuiva, että maa halkeilee ja pahasti ja kuumakin on ollut kuin pätsissä. Tähän meidän tontille ei ole sateita osunut viikkokausiin.

Alkukesällä kun istuttelin noita kesäkurpitsan taimia, tarkoituksenani oli kyllä nimilaputtaa nekin, jotta heti tietäisi mikä lajike on kyseessä. Jotain siinä sitten tapahtui, piti lähteä kiireessä tekemään muuta ja niin ne laput sitten jäivät laittamatta. Nyt arvailen ja seuraan minkälaisia hedelmiä kukin yksilö tekee. Gold Rush - lajike ainakin on helppo tunnistaa - se kun tekee keltaisia kesäkurpitsoita.

Samoin tuo raidallisia tekevä lajike, muista en sitten vielä ole yhtään varma. Taimiahan tuolla on hulppeat 15 kappaletta kasvamassa. Jos hyvin käy täällä hukutaan kesäkurpitsoihin.

Pepo Nimba -lajike on täällä ollut se aikaisin.. Tämä lajike tekee tuollaisia kivoja raidallisia hedelmiä.

Ja niitä on jo aika paljon ja lisää tulee koko ajan. Tarttis varmaan nuo rikkaruohot jossain vaiheessa kitkeä pois.

Munakoisot avomaalla voivat olosuhteisiin nähden loistavasti. Kukkivat ja muutamassa näyttäisi olevan ihan hedelmän alkukin. Olen kyllä jo niiden suhteen luopunut toivosta. Ne kun melkein menehtyivät kaikki pikkukasvarissa muurahaisarmeijan hyökkäyksessä. Siirsin ne tuonne pellolle ja kumma kyllä toipuivat ihan loistavasti. Taitaa olla jotain kummallista tuossa munakoisossa - näyttäisi houkuttelevan muitakin öttiäisiä ei pelkästään muurahaisia.

Ai että mikä tuo on? Ei harmainta aavistustakaan. Joku toukkahan se. Ota tuosta sitten selvää. Vaan katsotaanpa vähän lähempää..

Jep, toukkahan se on. Mutta minkä?

Ja sitten se kaivokin otti ja kuivui

Täällä nelosvyöhykkeellä ei ole satanut tippaakaan - ei pitkään aikaan. Säätiedotukset kyllä tosin ovat luvanneet sadetta jo useampaankin kertaan. Mutta eipä sitä vettä ole juurikaan näkynyt. Muutama pisara on saattanut tulla, mutta ei läheskään tarpeeksi. Maa kasvimaallakin on niin kuiva jo, että halkeilee todella pahasti.


Kasvit nuupottavat ja niitä pitää kastella jatkuvasti, jos aikoo ne hengissä pitää. Tuolla kasvimaalla on kolme penkillistä eri lajisia kurpitsoita ja kesäkurpitsoita kasvamassa. Nämä kurpitsansukuiset kasvit ne vasta ovatkin varsinaisia juoppoja. Nyt vallankin kun ovat alkaneet tuottaa satoa. Penkin kun kastelee aamulla, illalla se on jo niin rutikuiva, että sinne on melkeinpä vietävä lisää vettä.

Öttiäisillä pitää kiirettä kaikkien niiden ihanien kesäkurpitsan kukkien kanssa, joita kasvit avaavat - yleensä aamuisin. Tänäkin aamuna seurasin kimalaisen touhuja, kun se innolla poikkesi joka toisesa kukassa ja kömpi lievää väkivaltaa käyttäen jopa niihin kukkiin, jotka eivät olleet kunnolla auenneet. Mielettömän hyvä tyyppi, ei voi muuta sanoa. Hykertelen jo valmiiksi, kun odotan huippusuurta kesäkurpitsasatoa.

Pieniähän nuo vielä toistaiseksi ovat, mutta kasvavat kyllä ihan silmissä.

Satoakin on jo kasvimaalta käytetty, tänään napsin erilaisia yrttejä ja mangoldeja keittoon ja sitten syötiin maistiaisiksi se ensimmäinen keltainen päärynätomaatti. Hyvää oli.

Tämä kuluva kesä on lämpötilojen suhteen ollut kasveille todella otollinen. Ainoa asia mistä on pakko valittaa, on tämä jatkuva kuivuus. Täällähän kasvimaata riittää - ei tuo pläntti mikään pienimmästä päästä ole. Sen kun kastelee - kyllä siihen vähän enemmännkin sitä vettä uppoaa. Tänään jopa niin paljon, että kaivokin sitten kuivahti kokonaan. Tässä nyt odotellaan, josko tuo täyttyisi yön aikana. Toivottavasti. En sitten millään haluaisi tuota kasteluletkua enää tuonne järveen viedä. On tuo kaivovesi kuitenkin sen verran puhtaampaa. Mutta toisaalta, on se hyvä, että on tuo järvi tuossa ihan vieressä. Siitä nyt ei vesi ihan hevillä lopu.

Se kasvaa sittenkin - siis parsakaali

Parsakaalissa oli toukkia, mitälie madon näköisiä öttiäisiä. Huomattuani kutsumattomat vieraat, karkoittelin niitä mäntysuopaliuoksella ja nokkosvedellä. Suurin osa niistä ei selvinnyt näistä käsittelyistä hengissä. Osa kyllä selvisi - harmi. Mutta huolimatta siitä, että ylimääräisiä nälkäisiä asukkaita kaaleissa onkin, ne alkavat näköjään jo tuottaa ihan oikean parsakaalin näköisiä kukintoja.

Pienihän tuo kukka vielä on, mutta jos tuo ei tuosta kasva - niin sitten otetaan käyttöön järeämmät aseet toukkia vastaan. Kävin jo puutarhamyymälästä ostamassa pullollisen ihka oikeaa toukkiin tehoavaa myrkkyä. Ennen kuin sitä alan tuonne suihkuttelemaan, koitan nyt vielä kerran pari niitä vähemmän myrkyllisiä aineita, josko nuo auttaisivat. Parempi olisi niin, ettei tarvitsisi ryhtyä kemialliseen sodankäyntiin.

Ja se on sittenkin rusakko - siis se vieraileva jäniseläin

Herra Rusakkokin taas kerran tulla pompotteli pihamaalle. On muuten kaverilla ihan aikataulu - joka ilta kun se tuohon tulee, kello on osapuilleen yhdeksän. Niin, en sitten tiedä käykö se ihan joka ilta tässä tontilla, on tässä sen verran lääniä, ettei sen tulemisia ja menemisiä välttämättä huomaa, ellei nyt sitten satu olemaan tarkkailijaa ikkunalla tai sitten itse katsomaan oikeaan aikaan oikeaan paikkaan. Tuossa se köpöttelee ihan talon vieressä, eikä ole ikkunayleisöstä moksiskaan.

Tällä kertaa herra Rusakon saapumisen kustannuspaikalle huomasi ensimmäisenä isompi taimihakkurini Gizmo. On se jännä juttu miten sisäkissa ymmärtää kuitenkin saaliseläimen ja muiden eron. Rusakon se laskee ihan selvästi sellaiseen kategoriaan kuuluvaksi, että ”hei tuolla on RUOKAA”. Ai mistäkö tiedän, että se näin tuumii. Käytöksestä tietenkin. On ihan selvä ero miten innoissaan se tärisee ja häntäänsä viskoo kun pihalla menna viipottaa jäniseläin. Kun siellä on supikoira, sitä ollaan kyllä kiinnostuneita, mutta varovaisen keskittyneesti vaan seuraillaan, mitä supi tekee. Nyt kissa juoksi ikkunasta ovelle ja ovelta ikkunalle nähdäkseen herra Rusakon paremmin. Katselin siinä sitten jonkin aikaa itsekin rusakkovesselin tohuja. Ei meillä vieläkään tämän rusakkoyksilön kanssa ole sukset menneet ristiin, se kun on toistaiseksi tyytynyt syömään tuosta pihalta lähinnä voikukan varsia ja joitain heiniä se näytti napsivan myös. Siis sellaisia pitkiä heiniä, jotka jostain syystä ovat välttäneet ruohonleikkurin. Isäntä lopetti sen ruohoympyröiden tekemisen, mutta nyt näyttäisi ohjelmassa olevan kokoinaisten ruohokaistaleiden leikkaamisen laiminlyönti - ei tuo varmaan tahallaan, on vaan niin tohkeissaan tai ajatuksissaan aina kun jotain tekee.

Sain sitten itse kuitenkin jalat alleni ja painuin pihalle, kun vieraileva jäniseläin otti suuntaa kasvimaalle päin. Eipä siinä mitään, kyllähän se kasvimaallakin saisi vierailla, mutta pahoin kuitenkin pelkään, että vallankin nämä vähänkin paremman makuiset kasvit, kuten esimerkiksi juuri toissapäivänä pieneen kohopenkkiin istuttamani mangoldit saisivat kyytiä ja päätyisivät parempiin suihin.

Eli pihalle mentiin ja isolla rytinällä. Mutta voi hämmästyksen hirvitys. Ei se perhanan jäniseläin edes osannut pelätä. Katseli vaan, kun lähdin kävelemään kasvimaalle missä se jo istuskeli. Päästi minut ihan lähelle, arviolta sellaiset 5-6 metriä oli välimatkaa. Sitten se jo otti vähän etäisyyttä. Kaksi laiskanpuoleista loikaa ja pysähtyi. Jatkoin vain kävelemistä lähemmäksi ja sitten herra Rusakko otti jo sellaiset 10 metriä lisäetäisyyttä ja jäi tuijottamaan minua, ilmeisen närkästyneen näöisenä korviaan heilutellen. Kerroin ihan ääneen kirosanojen kera herra Rusakolle, mitä mieltä olen vierailijoista kasvimaallani. Tietysti vielä siinä tehostaakseni sanomaa polkaisin pari kertaa maata, jotta tuo typerä eläin ottaisi jalat alleen. Vielä mitä. Tyypilliseen jäniseläimen tapaan se vaan verkkaisesti lähti takaisin omia jälkiään. Ihan silleen hissukseen - eipä ollut otuksella edes kiirettä. Kiersi tuolta talon taakse ja rantaan. Minä sitten siitä myös poistuin takavasemmalle ja sisälle, mitäpä muutakaan siinä olisi voinut tehdä. Ei oikein huvittanut lähteä jäniksen ajoonkaan. Keittiön ikkunasta sitten nappasin vielä kuvankin herra Rusakosta, kun sattui olemaan kamera siinä pöydällä.

 Ai niin, mistäkö nyt sitten tiedän että kyseessä on rusakko eikä jänis. No siitä, että tällä kertaa kävin niin lähellä otusta, että näin sen hännän päällä olevan mustan juovan. Sehän tarkoittaa sitä että kyseessä on rusakko, eikä jänis.

Kaalimato kaalissaan nauttii hyvää lounastaan...

Kasvimaallani näyttää sattuvan ja tapahtuvan jatkuvasti. Parsakaalit, jotka kasvavat kasvilaatikossani, ovat olleet viime aikoina mahdottoman ryöpytyksen kohteena. Ensin varikset repivät lähes puolet lehdistä silpuksi ja nyt sitten niihin on iskenyt joku öttiäinen. Jonkin sortin toukka tuo on - lajimääritys on jäänyt tekemättä - minä kun en noita madon muotoisia otuksia juurikaan tunne.

Tässä nyt olen sitten parsakaalejani suihkutellut mäntysuopavedellä. Valmistin liuoksen seuraavasti: 1,5 dl nestemäistä mäntysuopaa ja 2 litraa vettä. Sitten liuos suihkepulloon ja ei kun suihkuttamaan. Mäntysuopaliuos tehoaa kaikenlaisiin pehmeäkuorisiin öttiäisiin - kirvoihin sun muihin siksi, että se tukkii ko. ötököiden ilmaraot ja tähän ne sitten kuukahtavat. Toivottavasti se nyt tehoaa sitten tuohonkin toukkalajiin.

Täytyy vaan tässä muistaa toistaa tuo käsittely muutaman kerran, että varmasti kaikki kaalissa lymyävät ötökäntapaiset saavat oman osuutensa.

Kesä alkaa olla ihan kivassa mallissa - aika on kulunut todella nopeasti. Tällä on kärvistelty monta päivää lähes 30 asteen helteissä. Tänään sitten elohopea täällä paukkui yli kolmenkymmenen. Sadetta odotellaan vaihteeksi, maa pellolla halkeilee jo kuivuuttaan. Ei nuo kasvitkaan kauheasti tykkää - kun on liian kuivaa.

Ei ole kuukaudessa maisema tuossa pihalla kauheasti muuttunut. Mitä nyt muutama ruusu ja lilja on alkanut tuossa kukkapenkissä kukkimaan, koristeparsa on jo parimetrinen ja tienvierustan heinät ovat kellastuneet kuivuudessa.

Kurpitsat luonnon armoilla - avomaalla

Noin viikko sitten ihmettelin miksi kurpitsat ja kesäkurpitsat voivat silminnähden huonosti. Kaiken piti olla kohtuullisen hyvin. Niille oli rakennettu optimaaliset kasvuolosuhteet, kunnon kohopenkit, lannoitettu hyvin ja oikeaoppisesti (ainakin omasta mielestäni) ja vettäkin oli annettu kohtuullisen säännöllisesti. Kun aloin sitten noita penkkejä tarkemmin tutkimaan löysin monta muurahaispesää - muurahaiset karkoitin sitten pikimmiten raparperivesikäsittelyllä,. Ja johan alkoi tapahtua. Sekä kurpitsat että kesäkurpitsat alkoivat kasvaa ihan silmissä. Istutusväli on lähes metri - kurpitsakasvit kun yleensä, hyvin voidessaan vaativat mahdottomasti tilaa.

Add caption

Nyt ne jo lähentelee toisiaan.

Lisää harmia muurahaisista

Täällä ei koskaan ennen ole ollut muurahaisia. Ei ainakaan niin, että muistaisin. Jostain kumman syystä, nyt tänä kesänä niitä vilistelee ihan älyttömästi joka paikassa.

Florabest minikasvihuoneessani on tähän asti ollut joitakin munakoisoja, paprikoita ja muutama pienempi tomaatti kasvamassa ja odottamassa avomaalle siirtoa. Alkuun voivat todella hyvin. Edes yölämpötilojen tippuminen kasvien kannalta turhan alas, ei haitannut niiden kasvua. Mutta sitten alkoivat kummallisesti kellastua ja nuupahdella. Olen kasvattanut niitä ruukuissa, on helpompi sitten laittaa avomaalle - kun ei tarvitse kaivella maasta ylös.

Ihmettelin muutaman päivän, kasvien kuntoa. Mikään konsti ei tuntunut auttavan. Vedenpuutteesta ei voinut olla kyse, ei myöskään liikakastelusta. Koitin sitten lannoittaakin, josko noilla olisi ollut nälkä. Ei mitään muutosta.

Sitten viimein hermostuin ja ajattelin paiskaavani ne kompostiin, tulisihan niistä nyt sitten ainakin multaa ensi vuoden kasveja varten ja nostin ensimmäisen ruukun maasta. No johan nyt oli markkinat! Jumalattomasti muurahaisia - pesä ruukun alla! Ei muuta kun kasvi maahan kumolleen, ruukku pois ja ihmettelemään sitä muurahaisenmunien määrää mikä ruukusta löytyi. Ihan sama juttu lähes joka ruukussa. Olivat perhanat keksineet itselleen vallan suojaisan ja mukavan pesimäpaikan. No, nyt kun ongelma oli tunnistettu, otin kaikki kasvarissa olleet ruukut pois, kasvit pois ruukuista ja sitten vaan odottamaan. Ei siinä kauan mennyt, kun nämä ahkeroivat öttiäiset ne munansa muualle raijasivat. Nyt on sitten muurahaisvapaa pikkukasvari - ainakin toistaiseksi. Olen kyllä jo raivannut sille uuden paikan. Täytyis siirtää tässä lähipäivinä. Toivottavasti uudella paikalla ei sitten enää ole niitä muurahaisia.

Samalla kun suoritin muurahaishäätöä siirsin loput tomaatit avomaalle. Nyt siellä pellolla on jo kaksi riviä erilajisia tomaatteja, parikymmentä yksilöä. Avomaalle siirto näytti ainakin osalle tekevän tosi hyvää. Aikaisemmin siirtämäni satsi suurimmalta osin kukkii jo. Eli hieman ovat myöhemmässä kuin kasvihuoneessa olevat, mutta se nyt oli odotettavissakin. Nämä avomaalle menijät kun ovat kasvaneet melko huonoissa olosuhteissa, tilanpuutteesta johtuen. Sitä uutta kasvihuonetta kun ei vielä ole edes aloitettu rakentaa. Mutta ehkä ensi vuonna.

Jostain syystä olen onnistunut tappamaan myös rapunpielessä ruukussa olevat orvokkinikin. Onneksi sentään noita jalostamattomia lajikkeita täällä kasvaa villinä ihan riesaksi asti.

Pitäis varmaan siirtää näitä tuolta pellolta purkkiin. Josko kasvaisivat paremmin kuin osto-orvokit... 

Muurahaisia prkl

Puutarhan puolella on tullut ongelmia. Suurella vaivalla rakentamani kohopenkit kesäkurpitsoille ja kurpitsoille kuhisevat muurahaisia. Kävin eilen kääntämässä ja möyhimässä multaa penkeissä ja löysin 4 eri pesää! Siinä sitten hetken aikaa ihmettelin, mitä teen. Olenhan tässä ollut melko tarkasti luomulinjalla. Ei kemiallisia juttuja meidän kasvimaalle -tyyliin. Ei ne muurahaiset minua haittaisi, mutta haittavat silminnähden kasveja. Kaksi kurpitsaa on kuihtunut pois. Oletettavasti niissä on jotain juurikirvoja, se selittäisi ne muurahaisetkin.

Mietin sitten kuumeisesti, mikä luonnonmukainen torjuntakeino auttaisi. Päädyin sitten raparperinlehtiveteen. Oksaalihappoa peliin! =) Oksaalihappoa on nimenomaan niissä lehdissä ja paljon - siksi niitä ei ruoaksi käytetäkään. Eli valmistin litkun seuraavasti: puoli ämpärillistä raparperin lehtiä revittynä - vastaa varmaan puolta kiloa + 5 litraa vettä, keittelin hiljalleen puolisen tuntia. Siivilöin liemen ja lisäsin sen kymppilitran kastelukannuun. Lisäsin vettä kannuun niin että se oli lähes täysi - ja ei kun kastelemaan. Tuli muutens kiirus muurahaisille. Niin kiirus, etten ehtinyt pesästä edes kuvaa ottaa, pakenivat munineen takavasemmalle.