Kohopenkkejä ja vielä enemmän kohopenkkejä

Tässä on nyt pari päivää tullut urakoitua kohopenkkien kanssa. Ensin tein kolme viiden metrin pätkää, tavallisia matalia, joihin tulen istuttamaan mm. sipulia ja sitten muutaman vähän korkeamman. Ensimmäiseen penkkiin istutin tänään jo pinaattia. Se tulee saamaan seurakseen sitten myöhemmin munakoisoja - kumppanuuskasveja kun ovat. Munakoisot istutan sitten joskus kesäkuulla, kunhan ilmat ovat kunnolla lämmenneet.

Matalien penkkien viereen tosiaan tein kolme korkeaa penkkiä, kesäkurpitsoille. Kurpitsansukuiset kasvit tarvitsevat paljon tilaa eli penkkien väliin tuli nyt sellainen reilu metri. Enemmänkin tietysti saisi olla, mutta eiköhän tuollakin välimatkalla pärjätä. Istutan kesäkurpitsat ja kurpitsat mieluusti reilunkokoisiin, korkeisiin penkkeihin. Ne hyötyvät tuollaisesta penkistä, koska siinä lämpötila pysyy korkeampana. Kurpitsansukuisten kasvit tarvitsevat suhteellisen lämpöisen kasvualustan.

Vähän tuli aitatolppiakin jo laiteltua perunapenkkien viereen.

Olen nyt koko päivän hyödyntänyt vanhaa opetusta: ”vie mennessäs, tuo tullessas” eli joka kerta kun olen tuolla piharakennuksen takana käynyt, olen tuonut sieltä muutaman aitatolpan tuohon pellolle. Vielä tällä periaatteella toimien menee muutama päivä ennen kuin ne kaikki tolpat ovat tuolla, mutta siinä se sujuu huomaamatta tuokin työ.

Vielä ei kasvimaalla mitään näkyvää kasva, paitsi että rikkaruohot voivat todella hyvin, ne vielä tässä vaiheessa ovatkin ainoat kasvavat kasvit raparperin lisäksi.

Orvokkejakin alkaa olla ihan mukavan paljon, puolet tuosta niittypellosta onkin orvokkien valtaamaa.

Sen, että jotkin luonnonkukat jo kukkivat, huomaa perhosten määrän lisääntymisenä.

Ennätin yhdestä vähän kauhtuneesta neitoperhosta kuvankin ottamaan.

Tämä päivä sitten onkin mennyt pikkupuuhastelussa, penkkien laitolla ja mm. kaupungin puutarhurille ja rakennustarkastajalle soitellessa. Tuossa tämän tilan rajan tuntumassa kulkee ”luontopolku”, koko tontin ympäri. Katselin aamulla, kun joku parkkeerasi autonsa tuonne tielle. Ja hetken päästä joku mies siellä mennä viipotti moottorisahan kanssa pöpelikköön. Eipä aikaakaan, kun alkoi tuolta melko kaukaa kuulua moottorisahan ääni. Siinä vaiheessa kun bongasin kaverin tuolla tilan rajalla sahoineen, menin koiran kanssa katsomaan.

Kaveri oli määrätty raivaamaan polulta kaatuneet puut ja vaaralliset oksat. Joku polun käyttäjistä oli valittanut kaupungin puutarhaosastolle. Kaveria oli ilmeisesti kehotettu katkomaan myös sellaiset oksat, jotka ulottuvat polulle, näin ainakin ymmärsin. Käskyttäjänä oli ollut kaupungin puutarhuri, kuulemma. Kerroin siinä kaverille, että vähän on ongelmallista, jos kaadat puita tontiltani…. se on kolmekertaa kantohinta + muut korvaukset… =). Sovittiin siinä sitten muutaman pienehkön pajun kaadosta, kun ei ollut ihan selvillä missä kohti se rajalinja oikein kulkee. Siellä on rajalla nimittäin möyritty niin paljon, ettei rajaojaakaan enää ole. Kaiken maailman lämmitysputkea ja viemäriä siellä menee sen luontopolun lisäksi.

No, soitin siinä sitten kaupungin puutarhurille. Ei tuo oikein tuntunut ymmärtävän mistä oli kyse. Kysyi haluanko ne kaadetut puut itselleni. Tuohon muuta voinut sanoa, kuin että JOS ne ovat omia puitani niin totta helvetissä. Lupasi tuo höylisti, että saan hakea myös kaupungin puolella kaadetut puut polttopuiksi, jos haluan. Painotin nyt vielä kuitenkin sitä, että en anna lupaa kaataa maaltani yhtään ainoaa puuta ja kysyin, onko hänellä selvä käsitys siitä, missä se raja ihan oikeasti kulkee. Karttoja kuulemma on, mutta tuskin tuo maastossa heiluva metsuri rajalinjoista tietoinen oli. Lopputulema keskustelusta oli, että puutarhuri pyytää ”mittauspuolen poikia” merkkaamaan sen rajalinjan. Ihan hyvä näin - naapuri merkkaa rajat - ei tule kuluja minulle.

Siinä sitten samalla istumalla otin ja soitin rakennustarkastajallekin. Kysyin tarvitsenko lupaa, jos rakennan aidan tuonne luontopolun ja tonttini väliin. On sen verran ollut siellä nyt liikennettä, koiran ulkoiluttajia ja irrallaan olevia koiria - jotka sitten tietysti juoksentelevat iloisesti tuohon meidän pellollekin, että jotain olisi asialle tehtävä. Irrallaan olevat vieraat koirat ja täällä pihapiirissä myös vapaana oleva koira, joka nyt vielä sattuu olemaan älyttömän reviiritietoinenkin, ei kuullosta oikein hyvältä. Eli aitaa on saatava - en halua mitään ongelmia muiden koirista. Ei kuulemma tarvitse rakennuslupaa, mikä on hyvä asia. Kaikenlaista harmia mokoman ”luontopolun” takia. Täytyykin varmaan jossain vaiheessa dokumentoida tuo ”luontopolkukin” on se sen verran naurattava viritys.