Taimikasvattamo vaaravyöhykkeellä

Taimihakkurini Kiya on valpastunut, ihan kuin se olisi herännyt talviunesta. Tänään se kierteli nyt jo ihan päiväsaikaan pitkin huushollia levottoman oloisena. Tavallisesti se tulee vasta myöhään illalla alakertaan, niihin aikoihin kun minun pitäisi siirtyä yläkertaan unten maille. Se siis tulee ihan joka ilta minua hakemaan ja tekee kyllä selväksi, että nyt olisi aika siirtyä ylös. Nyt äsken tyttö hoksasi tuolla ikkunalaudalla kasvavat taimet.

Onneksi tuossa satsissa on mukana aika voimakastuoksuisia yrttejä, voi olla, ettei vihreät nyt sille kelpaakaan.  Tomaatteja se tosin on pistellyt poskeensa aikaisemmin, mutta toivotaan nyt, että basilikan ja timjamin vierestä ei tomaatitkaan kelpaisi.

Ja niinhän siinä sitten kävi, sen verran että selkäni käänsin eli kirjoittelin tätä juttua pari minuuttia pitämättä sitä silmällä, ja johan oli tuhotyöt tehty.

Siinä nyt sitten meni Sweet 100F1:n taimet. Pahuksen katti.

Olen pitänyt nuo ruukut tuossa olkkarin länsi-ikkunalla, siihen kun parhaiten tähän aikaan vuodesta tulee valoa. Harmittavasti tuo ikkuna on etupihalle päin, joten trafiikki tuolle ikkunalaudalle on melkoinen eli ovat nuo taimet olleet vaaravyöhykkeellä ennenkin. Molemmat koirat kun ryntäävät pienimmästäkin oudosta äänestä tuohon ikkunalle katsomaan, josko joku olisi pihaan vaikka tullut. Siinä ne sitten seisovat etutassut ikkunalaudalla ja jättävät mahdottomia nenänkuvia ikkunalasiin. Olen tuonkin lasin tänään jo kahteen otteeseen pessyt. Ei uskoisi pestyksi kun vasten auringonvaloa katsoo.

Semmoista se on kun on lemmikkejä, aina sattuu ja tapahtuu, mutta eipä auta valittaa, lemmikit on kivoja =).

Vielä vihertää kuin viimeistä päivää

Vaikka ollaan jo elokuun lopussa, kasvimaalla, kasvihuoneessa ja kasvihuoneen vieressä ämpärissä kasvavat kasvit jaksavat kukoistaa. Vielä on vihreää joka puolella. Tosin tähän aikaan jo toivoisi ainakin tomaattien lopettavan sen vihertämisen ja alkavan punastua - tietysti sillä edellytyksellä, että kyseisen lajikkeen hedelmä on sitten kypsänä punainen. Keltaisten tietysti toivoo tässä kellastuvan mitä pikimmin.

Timjamit kasvihuoneen seinällä ovat ihan villiintyneet kasvamaan.

Tuo parvekelaatikkovirittelmäni näyttäisi olevan ainakin yrteille paras mahdollinen tapa kasvaa täällä. Ehkäpä ensi vuonna tuossa seinällä on jo muutama laatikollinen lisää…

Tomaatit kasvihuoneessa ovat huomattavasti kehityksessä jäljessä muista lajitovereistaan, siis niistä, jotka kasvavat avomaalla ja niistä, jotka kasvavat kasvihuoneen seinustalla ämpäreissä ulkona.

Glacier -lajikkeet tomaatit alkavat kypsyä tasaiseen tahtiin.

Tämä lajikehan on minulle uusi tuttavuus tänä vuonna. Siemenet tilasin alkukeväästä Brittein saarilta.


Tämä lajike tekee tuollaisia ei-tomaatin-näköisiä lehtiä. Eipä sitä tomaatiksi tunnistaisi, muuten kuin tyypillisestä tomaatin tuoksusta ja sitten tietysti noista hedelmistä.

Ihan mukavan kokoisia tomaatteja se tekee ja kohtuullisessa ajassakin. Kuvittelin sen kyllä olevan vieläkin aikaisempi lajike, vaan hyvä näinkin, kyllä tuosta satoa ehtii saamaan.

Samassa tilauksessa tuli myös Yellow Stuffer -lajikkeen siemeniä pussillinen. Ostin niitä - kun olivat tarjouksessa vain 99p. Pussin saatuani kirosin karvaasti. Olivat nimittäin päiväysvanhoja ne siemenet - eikä tietenkään myyjä siitä mitään mainoksessa maininnut.

Itämisprosentti oli melko alhainen, aikuiseksi asti sitten niistä vähistä taimista selvisi kaksi. No, saa niistä ainakin maistiaiset. Nämä Stufferit (niitä on olemassa punaisia ja keltaisia ainakin) ovat sisältä onttoja. Eli niitä käytetään täytettyihin tomaatteihin lähinnä. Tulee olemaan kiva nähdä millaisia näistä sitten kypsinä tulee ja saako niistä rakennettua hyvää ruokaa.
Kurpitsapellollekin kuuluu ihan hyvää. Nyt ovat lehdet alkaneet vähän lurpattaa, eli nimilaputkin löytyvät kohtuullisen helposti. Siis niille lajikkeille löytyy laput, joilla ne vielä siellä paikalla on - koirat kun tykkäsivät napsia tikkuja sieltä pellolta yhdessä vaiheessa pois - olivat ilmeisesti hyviä puruluun korvikkeita.

Jokunen matti myöhäinen vasta aloittelee hedelmän tekoa. Saas nähdä miten näiden uskalikkojen käy.

On meinaan melkoista arpapeliä näin myöhään, ehtiikö valmiiksi asti vai ei. Tosin kyllähän nuo säätieteilijät ovat povanneet intiaanikesää tälle vuodelle. Sellainen jos tulisi se olisi huippu hieno juttu…

Perunoita siis nostettiin jonkin verran. Punaisia ja sinisiä =)

On ne vaan nätin näköisiä - tuommoiset värikkäät perunat. Kiya-neitikin oli taas pitkästä aikaa päiväsaikaan alakerrassa. Mullantuoksuiset perunat houkuttelivat vähän haistelemaan ja tutustumaan tarkemmin. Sitten siinä piti istua pitkään ja hartaasti perunoiden vieressä, mitä lie mahtoi tyttö miettiä.

Päiväretki puutarhalle ja pikkupuuhasteluja

Sain taas apujoukkoja viikonlopuksi ja hyvä niin, tässä on ollut julmetusti kaikenlaista touhua ja tekemistä, eli ylimääräinen käsipari oli todella tarpeen. Viikonlopun aikana on ehditty tehdä vaikka vallan mitä. Lauantai aamupäivä mennä hurahti lähes kokonaan shoppaillessa Heikkisen Kukkatarhalla, joka on melko iso puutarha- tuolla noin viidenkymmenen kilometrin päässä. Kukkaostosten jälkeen sitten käytiin vielä joissakin muissakin kaupoissa tuon suuremman kaupungin liepeillä. Verkkoaitarullakin tuli ostettua - tarkoituksena olisi laittaa se tuohon kasvimaan reunalle - estämään koiraneidin pomppiminen perunapenkeissä.

Puutarhalta mukaan lähti kaksi korillista orvokkeja ja pari suikerosorvarinpensasta. Paljasjuurisia aitataimiakin tuli otettua 10 kappaletta. Olisin halunnut marja-aroniaa, mutta sitä ei ilmeisesti ollut, joten tyydyin koriste-aroniaan. Ovathan ne koristearoniankin marjat syötäviä, pienempiä ja tanniinisempia, mutta syötäviä kuitenkin.

Ostin myös kolme ruukullista purjontaimia, koska osa siemenestä kasvattamistani purjoista on täällä mennyt parempiin suihin. Kasvihuoneessa purjot pisti poskeensa jokin jyrsijä ja täällä sisällä tuo meidän kissaneiti. Taimihakkurini numero kaksi, Kiya, suorastaan rakastaa sipulia ja sipulille maistuvia kasveja. Nyt uudeksi suosikiksi on noussut purjo. Aina kun silmä välttää Kiya neiti löytää tiensä purjoruukkujen luo. Noh, kyllä se pisteli poskeensa surutta yhden munakoison taimenkin. On se kummallinen otus tuo kasvissyöjä kissani.

Puutarhalla oli pääsääntöisesti kukkia ja pensaita, mutta löytyi sieltä muutamia hyötykasvilajejakin. Tarjolla olisi ollut tomaatteja, kurkkuja ja kesäkurpitsoita, niitä en sortunut ostamaan, koska itselläni nuo lajit ovat tuolla kasvihuoneessa jo niin hyvin edustettuina ainakin jos lajikkeita laskee. Yrttiosastolta kuitenkin nappasin aika monta ruukkua ostoskärryyn, mm. viinisuolaheinä ja oregano lähtivät mukaan, olivat melko isokokoisia ja hinta oli sopiva, eli en voinut vastustaa kiusausta. Piti sieltä siis jotain ostaa, vaikka onhan minulla tuolla kasvihuoneessa itsellänikin jo kaikenlaista yrttiä kylvettynä. Osa niistä on jo itänytkin, mutta ovat vielä melkoisen pieniä tässä vaiheessa.

Kukkia tuli hankittua myös. Ostin kaksi 10:n orvokin koria pihakukiksi. Kolmea eri väriä tuli otettua, sinikeltaisia, sinisiä ja keltaisia.

Osan ehdin jo istuttaa ruukkuihin - tuonne saunahuoneen ikkunan alle ja kuistille. Samaan syssyyn tuli ostettua yksi White Crane liljakin.

Mielettömän upean näköinen kukka, en aikaisemmin tällaisia olekaan missään nähnyt. Tämä laji on tuollainen vinhan värinen, pääosin vaaleanpunainen, viininpunaisilla raidoilla.

Eniten minua kuitenkin viehätti tuon kukan muoto.

Shoppailurupeaman jälkeen sitten rynnistettiin tontille ja puutarhahommiin. Siinä sitten vierähtikin koko loppu lauantai. Lähes koko sunnuntaikin kului pihamaata siistiessä, kesäkukkia ruukkuihin istutellessa sekä nurmikkoa leikatessa. Sain ostettua tosi edullisesti kymmenen paalia olkia, tuonne ne kasattiin pihan perälle pressun alle.

Nuo tulen käyttämään katteena kasvimaalla, kattamisen jälkeen on toivottavasti vähemmän haittaa rikkaruohoista. No, se jää nähtäväksi, mutta optimistinen kuitenkin olen.

Vettä on satanut ihan perjantaista lähtien säännöllisen epäsäännöllisesti, eli lähes koko ajan. Pieniä poutajaksoja on ollut, mutta pääsääntöisesti sateessa noita pihahommia on yritetty tehdä. Onneksi on luvattu parempaa säätä jo muutaman päivän kuluttua. Toivottavasti ne sääennusteet pitävät paikkansa.

Huh hellettä, sano jänis pakkasella

Sääennusteen mukaan tälle paikkakunnalle kaavailtiin +17 tänään. Vaan eipä ole ensimmäinen kerta kun täsmäsää onkin ihan toista kun mitä ennustetaan. Täällä on iloisesti ollut tänään varjossa +20. Lämpötila tarkistettu kolmella eri mittarilla, ja jokainen niistä näyttää tuon 20. Ihan kiva. Aurinko paistaa täydeltä terältä

Tänään tuli bongattua varmaan syksyn viimeisiin kuuluvat suruvaippa ja nokkosperhonen ja yksi kaali- tai lanttuperhonenkin tuolla pihamaalla lenteli. Sudenkorennot ovat käyneet vähiin, muutama niitä vielä näytti tuolla lentelevän. Ihan toista oli muutama viikko sitten, silloin niitä oli tuhansittain tuolla pellon päällä.

Sienessäkin tuli tänään käytyä. Korillinen sieltä tuli - tällä kertaa sekalaista sorttia - herkkutatteja ja punikkitatteja. Rankkaa hommaa tuo sienestäminen tällaisilla helteillä =).

Tuossa pihamaallakin ja tässä ihan ympäristössä olisi vielä kilokaupalla pieniä punikkitatteja, ei vaan ole vielä tullut kerättyä.

Tällä kertaa kävin sienessä vähän kauempana. Kävelin muutaman kilometrin joen rantaa alajuoksulle päin. Paluumatkalla sitten istuskelin joen varressa hetken aikaa. Jonkin ajan kuluttua joesta alkoi kuulua kummaa molkskintaa. Oli muuten helvatun iso kala. Siellä se otus pyöri vedessä. Lajimääritystä sitten vaan tekemään.. vaalea vatsainen, ruskea muuten ja pirun karvainen - ai että karvainen... joo - luulin ensin kalaksi mutta saukkohan se oli. En ole aikaisemmin saukkoja täällä syksyllä nähnyt - talvella kylläkin.

Kotiin saapuessani totesin, että punatulkutkin ovat palanneet pihapiiriin. Tuolla ne istuskelivat syreenissä, koko parvi. Punarintojakin täällä on nyt pyörinyt muutaman päivän, niitäkin on ollut kymmenkunta paikalla samaan aikaan. Ihan selvästi tekevät muuttoa pikkuhiljaa. Västäräkkejä ei ole päivään pariin näkynyt, taisivat lähteä jo. Tässä kun kasvimaa hommat alkavat olla ohi, ehtii näitä kaikenmaailman havaintojakin tekemään ja seurailemaan näiden villien vipeltäjienkin touhuja paremmin.

Jotain hassuakin tänään tapahtui. Vanhempi taimihakkurini Gizmo on saanut päähänsä, että hän on koira. Tai jotain vastaavaa. Ostin pieniä koirien puruluita - ensi viikonloppuna mahdollisti saapuvalle vauvalle. Ja näinhän se menee, jos vauvaa ei tulekaan, kyllä Gizmo poika vetää puruluut parempiin suihin.

Kaiken huipuksi se vielä kyseistä tikkua kantelikin ympäri huushollia, Kiyan suureksi hämmästykseksi. Ei pikkuneiti oikein tajunnut mistä on kyse - hän kun ei moisista tikuista piittaa.

Ja luvan kuvan julkaisemiseen saatuani (kuva siis kasvattajan ottama) voinkin paljastaa mistä vauvasta on kyse:

Että semmonen tapaus =).

Selkeästi syksy tulossa

En ole tänä kesänä vielä ainuttakaan pääskystä nähnyt. Vasta eilen aamulla, nyt kun ne ovat jo lähtemässä etelään bongasin sellaisen neljän - viidenkymmenen yksilön parven lentelemässä tuossa järven yläpuolella. Näytti olevan joku kummallinen hyönteisparvi, jonka kimpussa ne pääskyset sitten olivat. Tosin oli siellä västäräkkejäkin ainakin neljä, eli jotain tosi herkkua oli tarjolla. Västäräkit hyökkäilivät veden pinnalle laiturilta käsin kun samaan aikaan pääskyset lentelivät ympäriinsä pyrstö vedenpintaa viistäen.

Seurailin niiden tohuja jonkin aikaa. Näytti olevan toraa pääskysten ja västäräkkien kesken siitä, kuka saa laiturilla olla. Aikansa lenneltyään pääskyset kun alkoivat yksissä tuumin laskeutua laiturille istuskelemaan. Siitäkös tämä västäräkki populaatio sitten raivostui. Surutta ajoivat pääskysiä pois. Vaan joutuivat nuo luovuttamaan, pääskysiä oli yksinkertaisesti vaan liian paljon. Harmittaa kun en omista kunnon kameraa, mutta siitäkin huolimatta nappasin kuvan, missä on muutama pääskynen laiturilla.

Västäräkkejä täällä on ollut nyt parin viime viikon aikana paljon. Ja kun sanon paljon - tarkoitan todella paljon. Liikkuvat ryhmässä, mitä en ennen ole nähnyt.

Puutarhassa elellään tavallaan hiljaista aikaa. Tässä odotellaan lopun sadon kypsymistä, ja kerätään kyspiä pois. Mitään isompia toimenpiteitä en tuolle puutarhalle enää aio tänä vuonna tehdä. Mitä nyt silloin tällöin joitain kasveja joutuu peittelemään. Ja jo sitä sitten tässä kaiken keskellä suunnitellaan ensi vuotta....

Tässä alkaa muotoutua jo käsitys siitä, mitä kaikkea ensi vuonna laitan kasvamaan. Tiny Tim -tomaatit eivät tule kuulumaan kasvirepertuaarin ensi vuonna. Ovat niin totaalisen turhia. Eivät edes maistu kovin kummoisilta, pieniäkin ne ovat - se tietysti kompensoituisi sillä, jos olisivat edes hyvän makuisia, mutta eivät ne ole. Paksukuorisia ja mauttomia minitomaatteja. Ei kiitos, ei meille enää. Tomaateista tässä vaiheessa ihan varmasti uusintakasvatuksen ovat ansainneet Incas, SuperSweet 100 F1, Moneymaker, Tigerella, Yellow Pear ja Marmande. Lopuista en vielä tiedä kun maistiaisia ei ole kypsynyt toistaiseksi.

On se vaan hienon näköistä kun keltainen päärynätomaatti alkaa kypsyä. Onneksi nämä ovat olleet kohtuullisen aikaisia.

Marmande pihvitomaatteja täällä on syöty jo jonkin aikaa. Samoin Goldene Königin - keltaisia tomaatteja. Incas on tuottanut jo muutaman kypsän tomaatin myös.

Kesäkurpitsaa on täällä kasvatettu tänä vuonna kolmea eri lajiketta. Kaikki kolme ovat ansainneet paikkansa ensivuoden kasvimaalla. Spagettikurpitsa oli minulle uusi tuttavuus, en ollut sitä ikinä maistanut aikaisemmin, eikä minulla siitä minkäänlaista käsitystä ollut. Vaan ensi vuonna sitä kasvaa täällä meillä taas, ihan varmasti. On se sen verran hyvää syötävää. Ja kesäkurpitsat ovat kummalllisen satoisia - vieläkin kukkivat ja yrittävät tehdä kurpitsoita.

Alkaa olla jo senverran kylmä, että nämä uudet tulokkaat poimin melko pieninä pois.
 
Mitään kaalinsukuisia kasveja täällä ei näköjään voi kasvattaa. Vaikka kasvit pitäisi harson alla koko ajan, löytävät perhoset tiensä sinnekin jollain ihme tavalla. Yhtään ainoata kaalinsukuista kasvia en ole saanut kasvatetuksi korjuukuntoon asti. Myrkkyjä en mielelläni käytä, eli noilla luonnonmukaisilla torjuntatavoilla täällä on käyty sotaa tuholaisia vastaan - ja hävitty surkeasti.

Kun ne vaan maistuvat öttiäisillekin. Olen ihan mielenkiinnosta antanut näiden lehtikaalien olla. Mutta ei näistä enää mitään tule. Se on ihan varma juttu. Avomaan paprikoiden satoa saa alkaa jo kerätä. Kyllä sieltäkin muutama paprika tulee.

Jotkin kaalinsukuiset näyttävät voivan hyvin, mutta kun lähemmin tarkastelee - ne ovat täynnä toukkien tekemiä reikiä - harmi.

Menetetty peli näiden osalta. En edes enää kitke rikkaruohoja - on niin turhaa.

Kultajuurikkaita aion laittaa ensi satokautena myös, nekin olivat minulle uutta ja todellakin ovat kasvattamisen arvoisia. Mangoldi oli pienoinen pettymys, mutta varmasti kasvatan sitä ensi vuonna edes jonkin verran. Lajikkeita oli useita, ja nyt sitten täytyy päättää mitkä niistä ovat parhaita.

Mangoldi tosin kasvaa kuin viimeistä päivää - ihan hyvä tietää, että se ainakin viihtyy täällä.

Yrttimaa tulee laajenemaan taatusti. Olen jo ostanut tarvikkeet kahta uutta kasvilaatikkoa varten ja yrtit tulevatkin kasvamaan ensi vuonna omissa laatikoissaan. Nyt tuolla kasvaa mm. persiljaa, korianteria, basilikaa, oreganoa, timjamia ja kirveliä. Kaikkia noita myös ensi vuonna ja ehkä jotain muutakin kivaa jos sattuu löytymään.

Salaateista parhaiten näyttäisi menestyvän roma ja jäävuorisalaatti. Paksoi kasvaa harson alla ja on reikiä täynnä, jonkin perhosen toukkia siinä on. Eli siinä taas yksi kasvi jonka kasvatusta pitänee harkita tarkkaan - kannattaako vai ei.

Sipuleita tulee tottakai. Ensi vuonna osaankin varautua niihin variksen ryökäleisiin, ja harsotan ainakin punasipulit, jotta eivät rontit pääse uudelleenjärjestelemään sipulirivejäni, niin kuin tänä vuonna tekivät. Kaikkia samoja lajikkeita aion laittaa ja ehkä muutama lisääkin kokeiluun - saa nähdä.

Kylvin tuonne jossain vaiheessa muutaman pavunkin, unohdin ne ihan kun ne näyttivät pitkään tosi surkeilta. Mutta sieltäpä tulikin papusato! On niitä jo puolisen kiloa kerätty ja hyviä ovat olleet. Eli papuja haluan ensi vuonna aivan ehdottomasti.

Hullulta tuntuu jo ensi vuotta suunnitella, ollaanhan vasta elokuussa ja sadonkorjuuaikakin meneillään. Mutta toisaalta hyvin suunniteltu on melkein tehty ja kivaahan tuo tuommoinen mietiskely on.

Ja loppuun taas kissakevennys.
 

 
Niin se vaan on, ei siitä mihinkään pääse. Kissat ja laatikot. =)

Se on kori, se on kissa, eikun se on kissa korissa

Mistäköhän johtuu, että jos on kori tai laatikko ja kissa, ihan varmasti ei mene minuuttiakaan kun kissa istuu korissa tai laatikossa. Ja tämähän koskee kaikkia kissoja, ainakin kaikkia niitä, mitä minä tunnen.

Pikkkuneiti on ollut viime päivät ihan selvästi ikävystynyt, kasvimaalta ei ole kovinkaan paljon tutkittavaa tuossa korissa enää sisään raahattu tässä vaiheessa. Sadonkorjuu alkaa olla lopuillaan kaikkien muiden kasvien paitsi tomaattien osalta. Toisaalta kyllä se näyttää tyhjä korikin neitiä kiinnostavan, onhan se täynnä mitä kummallisempia ihania hajuja - kun on kerran kasvimaalla oleillut. Ja kyllä sitä tutkittiinkin pitkään ja tarkkaan. Joka ikinen sentti piti nuuskia vähintään kahteen kertaan. On se kiva, kun noinkin pienellä vaivalla saa kissallensa jotain mielekästä tekemistä, ei muuta tarvinnut kuin nostaa tyhjä kori lattialle.

Ainoa miinuspuoli tuossa on se,että jos on aikonut koria johonkin käyttää - se onkin sitten melkoisen mahdotonta, jos kori on täytetty kissalla. Eipä minunkaan muu auta kuin ottaa vaan toinen kori.

Ja tämmöistä täytettä koriin sain tuosta rannalta noin 30 metrin päästä ojan takaa.

On siinä muutama kilo, ja täällä ollaan aivan onnesta pyöreinä. Vallankin kun olin jo luopunut toivosta saada tänä vuonna yhtään metsäsieniä. Kun näitä herkkutatteja löytyy - on se melkein kuin pienen lottovoiton saisi. Ovat nämäkin niin hyviä ja peittoavat ostosienet mennen tullen.

Sienien keräämisen lisäksi tämä päivä on kulunut kasvien uudelleen järjestelyillä. Olen siirtänyt muutaman ämpärikasvatuksessa olevan kasvin kasvihuoneeseen - hallaa pakoon. Ennustavat nääs ensi yöksi tälle alueella hallanvaaraa. Harmi se olisi, siinä paleltuisi avomaan tomskut ja kaikki. Tässä kohta lähden niitä peittelemään ja virittämään kaikenlaisia hallanesto systeemeitä. Ihan siltä varalta, että kaikki ensi yönä paleltuu, keräsinkin tänään kilokaupalla tomaatteja jo puoliraakoina. Kypsyyvät nuo ihan kivasti sisälläkin, kun laittaa paperipusseihin.

Taimihakkureiden harharetket

Taimihakkurini numero yksi - Gizmo - otti ja karkasi. Pahuksen kissa minkä teki. Aamulla kun avasin oven, se oli ulkona kuin rasvattu salama. En huomannut sen edes ohittavan minua, huomasin sen vasta siinä vaiheessa, kun se huiteli jo nurkan taakse.

Lähdin siitä sitten hissukseen sen perään. Ei kannata rynnätä suinpäin sitä kiinni ottamaan. Tuossa joku aika sitten se nimittäin viimeinkin tajusi sen, että en sitä juoksemalla kiinni saa. Sen jälkeen homma on ollut Gizmolle yhtä juhlaa. Eli ulos päästessään poika päästelee pihassa täysillä - puusta puuhun. Juoksee kuin mieletön, hyppää puuhun metrin puolentoista korkuudelle jalat harallaan roikkumaan, hyppää alas ,juoksee kuin mieletön seuraavalle puulle ja taas hyppy niin ylös kuin rahkeet riittävät. Tämä show tietenkin vain sillä edellytyksellä, että on yleisöä. Jos sitä seurailee matkan päästä, ja se luulee olevansa yksikseen, se mennä touhottaa vallan arvokkaasti ja varovasti.

Eli sarjassamme salaa ulos ja karkuun, oli homman nimi tällä kertaa. Ensimmäiseksi se paahtoi tuonne rantaan, melko kovalla vauhdilla. Sitten olikin aika ottaa suuntaa ja tarkistaa koordinaatit.

 
Tässä vaiheessa vielä herra tutkailee pihapiirissä koordinaatteja ja mihin suuntaan sitä lähtisi.
 
Vaihe numero kaksi olikin sitten kasvimaan valloitus. Sinne se jolkotti häntä pystyssä ja katosi spagettikurpitsapenkkiin.
 

 
Tässä vaiheessa olin minäkin vielä hyvin mukana. Kasvimaalla se suorastaan rakastaa leikkiä piilosta. Menee yhden rivin päähän ja sitten kun sitä lähestyy herra maastoutuu ja hiippailee toiseen päähän. Aina välillä se kyllä tiedottaa sijainnistaan mukavilla ”kurr” -äänillä.
 
Gizmo on ollut mukanani puutarhahommissa muutaman kerran. Se on ihan kiltisiti pysytellyt muokatulla alueella, ja on se aika tottelevainenkin ollut, uskoo kun kieltää. Tietysti se marmattaa jokaiselle kieltosanalle vastaan. Kovin on puhelias tämä kissä. Siis marmattaa vastaan, kun sille sanoo ”EI”. Aikansa marmatettuaan se yleensä tuhahtaa ja uskoo. Niin, tähän asti. Eli eipä ollut poika vielä muokkaamattoman alueen ulkopuolella ollut.
 
Vaiheessa numero kolme se kiinnostui vähän turhankin kovasti tuolla pellon laidalla olevasta pusikosta. Tuossahan on ensin muokattua peltoa jonkin verran. Sitten on oja, jonka takana kasvaakin jo sitten pajua, horsmaa, mesiangervoa ja kaikkea mahdollista suloisena sekamelskana. Siis suunnilleen pienen ihmisen korkuista pusikkoa. Jättimäistä metsää kissan perspektiivistä katsottuna. Hetken se siinä puskien edessä seisoi ja olin ihan kuulevinani kuinka sen päässä raksutti. Ja sinne se painui, tällä kertaa kielloista huolimatta. Pahuksen kissa.
 
 

Sinne pusikkoon sitä on ihan turha seurata, eli se katosi tykkänään horsmien sekaan.
 
Kutsuin sitä pitkään ja hartaasti. Aina se vastasi jostain suunnasta. Sille on tyypillistä, että se naukuu melko tyttömäisellä äänellä ja aina välillä tuottaa niitä kummallisia ’kurr’ -ääniä. Sitten se yhtäkkiä lakkasi vastaamasta. Pahuksen kissa potenssiin 10. Ihan teki mieli päästellä niin maan perusteellisesti ärräpäitä - ja varmaan siinä tuli muutama tuotettuakin.

Kissa siis katosi ja aikaa kului. No onhan se selvä juttu, että tottakai noilla otuksilla on suuntavaisto kunnossa ja osaavat tulla takaisin. Enemmänkin olen huolissani sen rämäpäisyydestä, ikänsä sisäkissana ollut katti ei välttämättä ihan kaikkea vaarallista luonnossa tajua.

En siinä sitten tuntitolkulla halunnut kissan kutsumista jatkaa. Sitäpaitsi olin unohtanut verkko-oven auki ja talon suunnalta kuului jo lähestulkoonkin epätoivoista naukumista. Taimihakkurini numero kaksi, Kiya oli herännyt päiväuniltaan ja todennut olevansa yksin. Neiti on täysin erilainen pakkaus kuin tämä toinen. Vielä tuossa kevättalvella se murisi ovenraossa ulkoilmalle, suurelle ja pelottavalle maailmalle. Sitten tuossa alkukesästä se huomasi, että ulkoahan löytyy eväitä, kävi pika pikaa hakemassa pari hiirtä sisälle, mutta sen pitemmälle se ei koskaan ole mennyt. Sille tuottaa suunnattomia vaikeuksia edes astua nurmikolle - se kun on niin pelottava. Nurmikolle se menee siis huomaamattaan, silloin kuin niitä eväitä hakee. Muuten se pysyy kiltisti rappusilla. Tosi urbaani kissaneiti.

Siirryin siitä sitten lähemmäksi pihaa, Kiyan naukuminen oli jo niin raivokasta, tuntui sanovan useammallakin kielellä, että perhana mua ei jätetä yksin. Kun tulin tuohon pihaan, neiti oli rappusilla ja vallan ihastunut siitä, että joku tuli seuraksi. Ja sen ilonsa se sitten osoitti kierimällä kuin hyrrä ja kehräämällä kuin rukki.

 
Tyttökissa kun on, osaa olla nätti. Tuossa kuvassa sitä kieritään rapulla ja ollaan muuten vaan nättejä.
 
Vaan olisihan se minun pitänyt arvata. Jotain kummallista tässä päivässä, kissat käyttäytyvät varsin erilailla kuin normaalisti.
 
Neiti kieriskeli ja kieriskeli...

 
Seuraavalle rappuselle asti. Ja taas oltiin nättejä.

Sitten taas kieriskeltiin, kehrättiin ja kieriskeltiin.

 
Nyt päästiin jo alimmalle rapulle. Ja taas oltiin nättejä.
 
Ja kuinka ollakaan seuraava kieriskely veikin neidin jo melkein pihamaalle.

 
Ja sitten yhtäkkiä sitä huomataankin, että ollaan jo ihan pihalla. Apua. Jalat alle ja takaisin sisään kuin tuli hännän alla. Ei ole vielä meidä neidistä ulkoilijaksi. Tähän kaikkeen toimintaan vierähti melkoinen tovi. Eihän urbaanin pikkuneidin sovi kiirettä pitää. Ja ihan hauskaa minullakin oli neidin toimia seuratessa.
 
Aikaa siis oli kulunut jo varmaan puolisen tuntia. Taimihakkurini numero kaksi siis edelleenkin puskassa patikoimassa. Vaan kuinka ollakaan, pellon suunnalta alkoi kuulua hätääntynyttä naukumista. Gizmo siellä ilmaisi närkästynein äänenpainoin mielipiteensä siitä, että hänet oli jätetty yksin.
 
Hiippailin sitten takaisin pellolle, kun ensin olin sulkenut oven, ettei pikkuneiti innostuisi omin päin tutkimusmatkailemaan.
 
Ja mitä siellä pusikon laidassa odotti. Kappas vaan.

 
Gizmohan siellä istui ja naukui. Kuullosti todellakin siltä, että apua minut on jätetty aivan yksin.
 
Vähän lähemmäksi käveltyäni, herra lähti vastaan, tuli luokse ja käyttäytyi kuin pieni puskutraktori. Puskemisenhan tämä yksilö oppi vasta tuolta toiselta kissaltamme, eli on vieläkin vähän hakusessa nämä kissamaiset käyttäytymistavat. Tarpeeksi kauan hellyydenosoituksia annettuaan herra köpötteli perunapenkin munakoisojen väliin vähän hengähtämään.
 

 
Oli vähän sen oloinen kissa, että nyt on saatu tarpeeksi tätä ulkoelämäherkkua. Ihan hetikohta se sitten tulikin vähän lähemmäksi ja heittäytyi makuulleen ketarat oikosenaan. Tämä on Gizmolla yleensä merkki siitä, että otapas nyt syliin ja kanna sisään. No, ei siinä muu auttanut, eli vaihe numero neljä: roikottaa poika sisäruokintaan. Oli pikkuisen enemmänkin väsynyttä miestä tämän seikkailun jälkeen. Nukkui kuin tukki iltaan asti.

Hellettä ja kastelujärjestelyjä

Hellettä piisaa ja on piisannut ihan koko viikon. Oli ihan pakko hankkia uusi pumppu kasvimaan kastelua varten. Ei näillä keleillä kukaan jaksa kannukaupalla vettä kantaa. Ostettiin ihan tavanomainen puutarhapumppu: Astra Idra Garden 80 RST. Paikallilsesta K-raudasta. Koska pumpun myynyt setä ei sitten lupauksestaan huolimatta antanutkaan alennusta, en nyt sitten edes vaivaudu mainitsemaan moisen lafkan nimeä eli enpä mainosta en. Muutenkin tuntuu olevan tuo palvelupuoli kyseisessä rautatavaraliikkeessä vähän hakusessa. Samoin ammattitaito. Nimittäin en ole ikinä ennen joutunut itse kertomaan myyjälle, että hei on niitä olemassa välikappaleita siihen letkusysteemiin, millä pienemmänkin letkun saa liitettyä pumppuun, tarjosi tuo myyjä nimittäin tuumasta letkua kasteluletkuksi prkl. Pienempi yleisesti käytössä oleva puutarhaletku maksaa 7.90 per 20 metriä ja tämä tuumanen sitten 36,90. On meinaan mojova hinnanero. Ja kuka sellaista mammuttiletkua jaksaisi edes käsitellä. Meillä kun sitä letkua tarvitaan tuollaiset hulppeat 60 metriä - vähintään, eli nyt on tuo alkupätkä vaan sitten sitä isompaa.

Pumppu kuitenkin ostettiin, ja asenneltiin se sitten ottamaan vettä tuosta viereisestä järvestä. Ainakin toistaiseksi näin.

Sunnuntaina tulee kaivon putsaaja. Ensin arveltiin, että tehdään homma itse, mutta mietittiin sitten asia uudelleen. Kaivo on ollut käyttämättä sellaiset hulppeat parikymmentä vuotta, joten tultiin siihen tulokseen, että itse sitä ei sitten kuitenkaan ruveta putsaamaan - antaa ammattimiehen tehdä duuni tietääpähän mitä tekee ja miten. Jatkossa sitten otetaan kastelu- ja saunavedet sitten tuosta pihakaivosta.

Näillä helteillä on tuo puutarhan hoitokin jäänyt vähän vähemmälle. Tosin julistin tuossa sodan rikkaruohoille ja kitkin siltä seisomalta sipulipenkit ja kaiken mahdollisen kymmenen metrin säteellä. . Uskomaton voimanponnistus helteellä. Ja siihen se tekeminen sitten jäi. Iltapäivällä ei tehnyt mieli edes ajatella - oli niiiiin kuuma. Perheen miehen tehtäväksi jäi sovitella tiilireunusta kukkapenkkiin.

Niin siis sovitella.... keskenhän tuo jäi. Toivottavasti jatkaa loppuun ennen ensilumia.

Ainoa, joka tästä porukasta jaksoi sitten iltapäivällä vielä jotain tehdä oli taimihakkuri numero kaksi. Neiti tuossa istui ikkunalla. Hän kun ei juurikaan ulos uskalla mennä. Ei tosin enää murise ulkoilmalle, niinkuin vielä tuossa kevättalvella. Siis siinäpä hän istuskeli kaikessa rauhassa. Ykskas otti ja hyppäsi alas. Ja samantien takaisin ylös ikkunalle. Matkaa maasta tuohon on sellaiset 170 senttiä - mutta niin vaan pikkuruinen 2,3 kiloinen commando siitä suoriutui sen isommitta vaikeuksitta. Niin, miksi se sitten otti ja hyppi edes takaisin. Kävi nappaamassa hiiren ikkunan alta tietysti. Ja valehtelematta - kaikki tuo tapahtui ihan tuosta noin vaan - ensin alas ja samantien ylös

Aika hyvä saavutus sisäkissalle. Siinä se nyt istuskelee ja vaanii - josko noita hiiriä olisi vaikka enemmänkin.

Maistuu se munakoiso - kissallekin

Niinpä niin. Taimihakkurini numero kaksi on pitänyt matalaa profiilia viimeiset pari kuukautta. Nyt kävi ilmi, että neiti ilmeisesti suunnitteli kaikessa hiljaisuudessa mahtavaa terroristi-iskua ja kohdisti sen sitten munakoisoihin tänä aamuna. Olin jo sitä mieltä, että kasvit lakkasivat neitiä kiinnostamasta, kun en tyttöä nähnyt lähelläkään niitä pitkään aikaan. Tänään sitten mennessäni siihen huoneeseen, missä munakoisotkin asustavat, löysin taimihakkuri numero kakkosen, Kiyan, istuskelemasta erittäin itseensä tyytyväinen ilme naamallaan - mistäpä muualta kuin munakoisoruukkujen vierestä. Kuva kertokoon tarinasta loput.

Ottaa vähän enemmänkin päähän. Olen jo aikaisemmin varmaan useastikin valittanut sitä, että munakoisojen idätys ja alkukasvatus on vähemmän helppoa. Tuntuu siltä, että tarvitsisi arvosanan aiheessa rocket-science, jotta niiden kanssa onnistuu. Ensimmäiset siemenet, jotka laitoin itämään, itivät kyllä. Ensinnäkin itäminen kesti viikkotolkulla. Olin jo luopunut toivosta, kun taimet sitten viimein pistivät sirkkalehtensä ylös mullasta. Seuraavaksi nämä taimenryökäleet vain kuihtuivat pois, ilman mitään sen kummempaa syytä.

No sitten onnistuin, seuraava satsi iti ja voi hyvin. Ja kasvoi. Upeita munakoison alkuja, vaikka kasvu todella hidasta on ollutkin. Nyt olin jo sitä mieltä, että pikkuiset menevät avomaalle ensi viikonloppuna. Vaan sitten iski terroristi.

Olishan se mun pitänyt arvata. Likka kävi varmaan salaa opiskelemassa. Ihmettelinkin, miksi se juuri tuon kirjapinon vieressä viihtyi.