Maistuu se munakoiso - kissallekin

Niinpä niin. Taimihakkurini numero kaksi on pitänyt matalaa profiilia viimeiset pari kuukautta. Nyt kävi ilmi, että neiti ilmeisesti suunnitteli kaikessa hiljaisuudessa mahtavaa terroristi-iskua ja kohdisti sen sitten munakoisoihin tänä aamuna. Olin jo sitä mieltä, että kasvit lakkasivat neitiä kiinnostamasta, kun en tyttöä nähnyt lähelläkään niitä pitkään aikaan. Tänään sitten mennessäni siihen huoneeseen, missä munakoisotkin asustavat, löysin taimihakkuri numero kakkosen, Kiyan, istuskelemasta erittäin itseensä tyytyväinen ilme naamallaan - mistäpä muualta kuin munakoisoruukkujen vierestä. Kuva kertokoon tarinasta loput.

Ottaa vähän enemmänkin päähän. Olen jo aikaisemmin varmaan useastikin valittanut sitä, että munakoisojen idätys ja alkukasvatus on vähemmän helppoa. Tuntuu siltä, että tarvitsisi arvosanan aiheessa rocket-science, jotta niiden kanssa onnistuu. Ensimmäiset siemenet, jotka laitoin itämään, itivät kyllä. Ensinnäkin itäminen kesti viikkotolkulla. Olin jo luopunut toivosta, kun taimet sitten viimein pistivät sirkkalehtensä ylös mullasta. Seuraavaksi nämä taimenryökäleet vain kuihtuivat pois, ilman mitään sen kummempaa syytä.

No sitten onnistuin, seuraava satsi iti ja voi hyvin. Ja kasvoi. Upeita munakoison alkuja, vaikka kasvu todella hidasta on ollutkin. Nyt olin jo sitä mieltä, että pikkuiset menevät avomaalle ensi viikonloppuna. Vaan sitten iski terroristi.

Olishan se mun pitänyt arvata. Likka kävi varmaan salaa opiskelemassa. Ihmettelinkin, miksi se juuri tuon kirjapinon vieressä viihtyi.