sunnuntai 30. toukokuuta 2010

Muuttotappioita ja kissanpäiviä

Köröteltiin sitten letkassa (kahden auton) nelosvyöhykkeelle vähän kesää viettämään. Molemmat automme oli pakattu tupaten täyteen erilaista tavaraa. Lähinnä kuitenkin kasveja. Kun sitten saavuttiin perille, ensimmäinen kiva ylläri oli se, että pelto oli kuin olikin kynnetty. Nyt kohta pääsee iskemään näppinsä multaan, mikä sinänsä on ihan kiva. Ja kohtapuoleen sitten pääsee iskemään näppäimensä myös rikkaruohoihin, mikä sitten taas puolestaan ei ole ollenkaan kivaa.

Ihan kuin tilauksesta sää muuttui aurinkoiseksi, kun iltasella saavuimme pihaan. Samantien tihkusade loppui ja aurinko alkoi armoollisesti paistelemaan. Viileää oli silti. Pikainen tarkastus kasvihuoneessa ja auts ei siellä olla niin hyvin voitu, kuin olisi voinut kuvitella. Näyttää siltä, että koko hökötys on uusittava ja pian. Katto vuotaa, muovit ovat irti, seinissä on pieniä reikiä - lämpötila ei lähelläkään sitä mitä pitäisi. Kaikesta huolimatta muutama urhea tomaatti on alkanut kukkimaan. Beta-viiniköynnös kasvaa kohisten. Se ei pienistä lämpötilan vaihteluista näytä piittaavan.

Molemmat kissat olivat aivan ekstaasissa kun perille päästiin, liekö syynä se, että jokaikisestä ikkunasta näkee mitä ihanampia lintuja. Jokaisessa pihapiirin pöntössä näyttäisi olevan asukas, mikä on tosi hienoa. Pöntöt on tietysti strategisesti sijoitettu niin, että niihin esteettä näkee ikkunoista. Lintujen puuhia kun on niin kiva seurata. Niinpä, tiedossa varsinaisia kissanpäiviä kissoille.

Kuorman purkukin sujui ihan mukavasti, tosin tarkastus auton takakontissa olevien tomaattien osalta paljasti kesän ensimmäisen muuttotappion. Yksi tomaatinraakile oli sanonut yhteistyösopimuksen kasvinsa kanssa irti ja tipauttanut itsensä ruukkuun. Että sillälailla, mistähän tuokln mokoma tuollaisen itsetuhovietin sitten sai. Pakkaamisesa oltiin huolellisia, yritettiin varmistaa, että jokainen kasvi selviää matkasta kunnialla.


Tätä herrasmiestä ei pakata tarvinnut, poika hoiteli pakkaamisensa ihan itse = )

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti