maanantai 28. marraskuuta 2011

Ensilumi

Sitä tulla tuiversi sitten muutama sentti lunta eilisen illan ja yön aikaan. Sen verran sitä tuli, että tänä aamuna puoli kahdeksan aikaan körötteli auratraktori pihaan myllertäen pihatien ja pihan hiekat sikin sokin. Ei ole maan pintakerros vielä ehtinyt jäätyä niin, etteikö se irtohiekka siellä lumen mukana liikkuisi. No, onneksi tuosta harmista pääsee pian, siinä vaiheessa kun pihan lumi tamppautuu ulkona liikuttaessa sellaiseksi ohueksi suojaavaksi kerrokseksi. Mutta se, että traktorikuski ei yhtään varo marjapensaitani harmittaa niin vaan vietävästi. Taas saivat puskat kyytiä, kun lumi on työnnetty kasaksi niiden päälle. En ymmärrä miten se voi ollakin niin vaikeaa, kyllä luulisi tyypin tajuavan, että kyseessä on istutettu marjapensasryhmä.



On se vaan ihmeellinen asia tuo lumi, ainakin koiranpennun mielestä. Rockypoika seitsemän kuukauden ikäisenä ei tuota ihmettä vielä ennen ole nähnyt. Ensireaktio oli hulvaton. Heti rappusilla piti pysähtyä ja nuuskia kuono lumessa pitkään ja hartaasti. Tuhina kuului varmaan naapuriin asti. Kun oli selvitetty, että tuo valkoinen kummallisuus on ihan kivaa ainetta, alkoi sellainen pukkihyppely ja meno, ettei ole tosikaan. Ronja suhtautui maiseman valkaistumiseen huomattavasti tyynemmin, mutta kyllä tyttökin tuolla paineli pää kolmantena jalkana ympäri pihaa innoissaan.



Myös lumitöiden tekeminen oli pojasta mahdottoman mielenkiintoista. Ronjan kanssa viime talvena lumitöiden tekeminen oli melkoista säätöä - neiti kun tuppasi hyppimään ja pomppimaan lumikolan päällä - tai yritti haukata siitä paloja ohi juostessaan. Rocky näyttäisi olevan huomattavasti maltillisemmalla linjalla. Poju vaan seurailee mitä tapahtuu - eikä edes yrittänyt lumikolaan kiinni. Mahtava otus.

Meikäläinen on ihan onnessaan myös - niin kauan kuin tuota lunta ei liikaa tule. Maisema muutti muotoaan, ulkona jopa näkee pimeän aikaan jotain ja mikä parasta: koirat mustina otuksina erottuvat lumihangesta todella selvästi. Nyt ei tarvitse enää otsalamppupantoja otuksille pimeän aikaan pukea kun ulos mennään.


Koirat ovat täällä nyt reilun viikon olleet leikkimislakossa. Tiedä sitten mistä syystä, mutta tänään sitten taas aloittivat - tuo lumi kun on niiden mielestä melkoisen kiva juttu. Sitä mentiin peräkanaa ympäri tonttia niin että lumi pöllysi.

Rantaankin ehdittiin jossain vaiheessa. Hurjan vaikea oli koirista kuvia ottaa, valaistusolosuhteet olivat mitä olivat eli valoa ei ollut läheskään riittävästi. Ja sitten vielä ongelmaa tuotti se, että nuo otukset eivät pysyneet paikallaan hetkeäkään. Ja mikä parasta - ilmeisesti oppivat parin viikon takaisesta lagoton jäihin putoamisesta sen, ettei veteen tai jäälle ole talvisaikaan asiaa.


Järvellä uiskentelee vielä 4 joutsenta, ne ovat tosin niin arkoja, että kuvia niistä ei saa. Maisema on muuttunut melkoisesti sitten alkusyksyn.


Vähän turhan synkän näköistä silti vielä on, vaikka maassa onkin jo lunta ja aurinko on tuolla jossain pilvien takana., Avovettä on vielä runsaasti, ainakin tuolla järven eteläpäässä, mutta näyttäisi siltä, että ei kestä kauankaan kun tuo loppukin jäätyy.

Samasta kohdasta pohjoisen suuntaan otetun kuvan värimaailma on jo ihan erilainen.



Talvisen sinertävä maisema ja jäätäkin on jo kohtuullisen paljon.

torstai 24. marraskuuta 2011

Päivät kuluu - niin ettei huomaakaan…

Joka ikinen päivä sitä havahtuu tuossa pimeäntulon aikaan siihen, että taas se päivä mennä hurahti ohi, ja mitään ei oikeastaan saanut aikaan. Ulkohommiakin tuolla vielä olisi, niitä olisi voinut tehdä ainakin kelien puolesta, vaan kun ei ole motivaatiota, niin ei ole. Ehkä suurin syy siihen, ettei mitään saa aikaan on se, että yksikätisenä touhuaminen on vähän hankalaa. Blogiin kirjoittaminenkin on ollut vähän tauolla, mutta kai se on normaaliakin tähän aikaan vuodesta kun niin isommalti ei juttuja puutarhasta ole.

Viime viikonloppu maanantaihin asti mennä hujahti todella nopeasti. Meillä oli täällä vierailevina tähtinä kaverini, kahden lagottonsa kanssa. Siinä sitä oli koirilla tekemistä ihan koko viikonlopun, milloin mitäkin nuo touhottivat - yhdessä tai erikseen. Itse sitten olen touhottanut myös mitä milloinkin - eli kiirettä olevinaan pitää ja kauheasti olisi tekemistä, aika ei tahdo riittää mihinkään. Kelit ovat nyt sitten viilenneet ja luntakin tänne tuprutti sentin verran, tosin se on jo sitten tämän päivä kuluessa sulanut pois, kun oli lämpötila hetkisen plussan puolella.

Kaikki koirat viihtyivät keskenään ihan hyvin, mitä nyt Rocky vähän isotteli aina välillä. Joku ihme uhmaikä sillä on menossa.



Kasvimaan reunalta ilmeisesti löytyi jotain syötäväksi kelpaavaa, viihtyivät siellä massutellen melkoisen pitkään.

Viikonlopun aikana se sitten jäätyi jo tuo järvikin. Ja se jää sitten jaksoi koiruuksia ihmetyttää.




Ensin piti tassulla koittaa ja raapia.

Sitten uskaltauduttiin jo vähän pitemmälle.



Vaan ei ollut ilmeisesti hyvä kohta mennä jäälle tuossa, kun piti paikkaa vaihtaa muutamaan otteeseen.

Ja sitten taas alkoi jään kokeilu ja raapiminen uudestaan.



Kesti hetken ennen kuin sinne sitten uskalsi mennä.



Jää kai sitten ritisi ja ratisi sen verran että piti ottaa vähän takapakkia…



Tämä kuvissa esiintyvä vesseli säästyi jääseikkailultaan kuivin jaloin. Toinen lagotoista molskahti jään läpi niin että paukkui. Tapahtui niin nopeasti ja nopeasti koira tuli sieltä vedestä ylöskin, etten sitten ehtinyt kuvaa ottaa. Siinä vaan seisoin ja tuijotin kamera kädessä, taidan olla vähän hidas nykyisin. =)
Onneksi omat sakemannini eivät tuonne jäälle edes yrittäneet. Sen verran heikkoa tuo jää vielä oli, että juuri ja juuri lagoton kantaa, muttei olisi kyllä kestänyt huomattavasti painavampia lajitovereita ollenkaan.

Tänä aamuna herättiin vesisateeseen, aikamoinen tuulikin tuolla ulkosalla on. Ei sinne taida viitsiä lähteä touhuamaan, jos vaikka niitä parempia kelejä odottelisi…

lauantai 19. marraskuuta 2011

Kasvimaan antimia - säästä huolimatta

Nyt alkaa jo pikkuhiljaa tuntua loppusyksyltä, järvi on ollut muutamana aamuna riitteessä ja maassa on ollut mahtavan paljon kuuraa. Pakkasen puolella siis mennään, ainakin yöaikaan.



Kyllä se kuura ja riite sitten päivän mittaan häviää, mutta lämpötilat pysyttelevät päivälläkin reilusti alle kymmenen asteen.

Vaan mitäpä tekee meikäläinen - käy kasvimaalta noukkimassa kasviskeittotarpeet. Siis kasvimaalta ruokatarpeita marraskuun puolivälin jälkeen! Siellä on muutama sitkeä sissi sinnitellyt tähän asti. Pari lanttua, kyssäkaalia, sipulia, mangoldia ja tietysti yrttejä. Kasvilavassa oli vielä muutama porkkanakin. Ennennäkemätöntä tämmöinen!



Viinisuolaheinä ei ole ollut näistä keleistä moksiskaan, pukkaa uutta lehteä koko ajan.
Laatikko, jossa kasvaa montaa lajia persiljaa, oreganoa, rakuunaa ja salviaa on vielä täynnä syötäväksi kelpaavia yrttejä.


Myös suuressa kasvilavassani kasvavat yrtit voivat hyvin.



Sieltä löytyy edelleenkin käyttökelpoista timjamia ja kirveliä. Niin ja pillisipuleita siellä on vielä myös.

Jännää kun nyt voi ihan konkreettisesti nähdä millaista kasvimaan pito on tuolla vähän leudommilla seuduilla, kasvukautta riittää. Oikeastaan tämä on ihan kiva syksy, kun olisi arvannut, että kelejä täällä piisaa näinkin pitkään, olisi voinut jättää osan sadosta peltoon vielä sinnittelemään.

perjantai 18. marraskuuta 2011

Ennennäkemättömiä vierailijoita

Eilen tuohon pihaan pelmahti naakkaparvi. Sinänsä melko harvinaista, naakat kun tuppaavat viihtyvän enemmän kaupunkiympäristössä kuin maaseudulla.




Tusinan verran niitä siinä oli, lopetin laskemisen kahteentoista. Eli siis ihan kivankokoinen parvi. Oli niillä seuranaan kymmenkunta harakkaakin, tästä voinee nyt sitten vetää sen johtopäätöksen, että ainakin jossain määrin varislinnut viihtyvät keskenään. No, ainakin naakat ja harakat.

Oli tuossa takapihalla sitten muitakin vieraita. Kolme oravaa tappeli kiivaasti oikeudesta käyttää ruokinta-automaatteja.


Tuolla ne mennä viipottivat peräkanaa pihalla ja pihan puissa, varsin vihaista takaa-ajoa oli hetkittäin havaittavissa. Yksi näistä vesseleistä tosin keksi ruveta leikkimään akrobaattia ja sai sitten ruokailla rauhassa. Toisia nuo kyseiset automaatit eivät kiinnostaneet pätkääkään, ilmeisen hankalahan oravan  noista on ruokailla verrattuna noihin lintulautavirityksiin.

torstai 17. marraskuuta 2011

Uusi lintulauta

Se saapui sitten viikonloppuna, se uusi hankkimani lintulauta. Kyllä sitä nyt lintujen kelpaa tulla lounastamaan.

On se sievän näköinen ja isokin se on, siihen mahtuu pari ämpärillistä auringonkukansiemeniä. Eipä tarvitse olla alvariinsa sitä täyttämässä. Mikä sitten onkin tosi hieno juttu. On meinaan aivan älyttömän vaikea täytettävä. Tuossa päällä oleva valkoinen nuppi otetaan pois ja siemenet sullotaan sellaisesta pienestä reiästä tuonne sisälle.

Ja se sitten ei välttämättä olekaan mikään läpihuutojuttu, on meinaan aikas vaikea toimenpide. Mutta kuten sanottu, onneksi tuota ei tarvitse kovin usein täyttää.



 Aika kalliskin tuo oli ja ihan ei ole tuon tuotteen hinta-laatusuhde kohdallaan. On sen verran hutera jalkasysteemi tuohon suunniteltu, että pelkään tuon kaatuvan hetkenä minä hyvänsä. Täytyy vaan toivoa, että kestää edes yhden talven, sitten voisikin jo ensi vuodeksi itse suunnitella vähän paremman jalan.

lauantai 12. marraskuuta 2011

Muuttolintujen mekastusta

Tuossa järvellä on oleskellut syksyn mittaan melkoinen määrä joutsenia. Tulevat pieninä parvina, viipyvät hetken ja jatkavat sitten matkaansa. Pääsääntöisesti vierailijat ovat olleet perhekuntia, kaksi aikuista ja jokunen nuori lintu. On siinä tänä vuonna ollut yksi suurperhekin, 7 poikasta - tai nuorta lintua ja kaksi aikuista. Nyt siinä on muutaman päivän asustellut kolme aikuista joutsenta.



Kovasti ne toitottelevat, jos rantaan menee. Yölläkin välillä havahtuu ja herää, kun jokin saa nämä otukset ääntelemään. Ovat aika kovaäänisiä lintuja nämä joutsenet. Vaan eipä tuo minua haittaa, päinvastoin, näitä suuria kauniita lintuja on mukava seurata. Aika arkojakin tämän parven jäsenet ovat, silloin kun joutsenilla on poikaset mukana, aikuiset tuppaavat tulla lähituntumaan vähän uhittelemaan. Edellinen parvi teki juuri näin. Näillä ei poikasia tai nuoria mukana ole - lähtevät kauemmaksi heti, kun niitä lähestyy.

Mikä lie sitten tämän kolmen yksilön parven tarina. Mietityttää, mihin on näiden poikaset päätyneet, vai ovatko nämä poikasia tänä vuonna tehneetkään. Saattaahan olla, että nämä ovat viimevuotisia nuorukaisia, joilla ei omaa pesää vielä ole ollut.



Pyörii tuossa muutama sorsansukuinenkin otus vielä ja ainakin kolme telkkää. Yhtenä pakkasaamuna järven pinnalla oli jo jääriite - kauankohan nuo linnut vielä täällä viihtyvät.

perjantai 11. marraskuuta 2011

Vetoleikit

Koirat tykkäävät olla täällä maalla, kun on tilaa juosta ja leikkia. Aikaisemmin touhut olivat toki yhtä rajuja kuin nyt, mutta Ronja oli se, joka oli niskan päällä. Osat ovat nyt vaihtuneet. Rocky oli taloon tullessaan 12 viikkoa vanha, ikäisekseen kyllä isokokoinen, mutta huomattavasti pienempi kuin Ronja. Sitten poika otti kasvuspurtin ja nyt 6,5 kuukauden iässä on jo huomattavasti Ronjaa kookkaampi ja painavampi. Aikaisemmin Ronja siis veti poikaa perässään miten tahtoi, kamppasi ja kaatoi aina ohimennen, ihan kevyesti. Vaan eipä tee sitä enää.

Nykyisin leikkiin lähdetään melko varovasti, lähtötilanne on se, että Rocky nuorempana katsoo tarkasti kannattaako esimerkiksi alkaa ottamaan Ronjalta lelua pois - narttu kun voi olla aika ärhäkkä toisinaan.



Jos näyttää siltä, että toinen ei ala ärhentelemään vaan aloittaa myös vetoleikin…



Poika sitten kiskoo Ronjaneitiä pitkin pihaa…


Jossain vaiheessa neiti sitten iskee viimeisen jarrun päälle ja istuu.


Mutta ei tuokaan auta - ei edes se, että heittäytyy maahan makaamaan. On meinaan sen verran ytyä tuon pojan lihaksissa, että tuollainen kolmenkymmenen kilon sakemanninarttu ei paljon paina kun sitä vedetään.

Tällaista täällä - joka päivä.

Pikkupakkasia ja täysikuu

Ällistyttävän leudon ja lämpimän syksyn jälkeen täällä nelosvyöhykkeellä alkavat lämpötilat pikkuhiljaa hätyytellä pakkaslukemia. Eilen aamulla mittarissa oli peräti -10 astetta. Se on jo sitä luokkaa, mitä tähän vuodenaikaan lämpötilalta odottaakin. Haittapuolena on nyt sitten se, että tässä on olla möllötetty lämpimässä säässä ja totuttu kuljeksimaan kohtuullisen vähällä vaatetuksella. Ei sitten osaa pukeutuakaan oikein enää ulkosalle menoa varten.

Päivät ovat todella lyhyitä, alkaa hämärtää todella aikaisin. Tähän on taas totuteltava, siellä Etelä-Suomen kakkoskodissa kun taas tuli totuttua vähän pitempään päivään. Kummasti tällainenkin välimatka vaikuttaa. Nyt täysikuun aikaan on kiva seurata pimeäntuloa, kuu nousee suhteellisen aikaisin näkyviin ja sen ilmaantuminen tuonne taivaanrantaan tarkoittaa sitä, että pimeä tulee varsin nopeasti.



Toissailtana tai oikeastaan myöhään iltapäivällä taivas oli hennon pastellisävyinen, vaaleanpunaista, vaaleansinistä ja siniharmaata. Tuo väritys kesti vain pienen hetken. Turhan nopeasti maisema muuttui synkeän pimeäksi.


Tosin, on ne synkeän punertavansiniset sävyt ihan kivan näköisiä nekin, sen aikaa kun tuolla näkyvät. Sitten iskeekin pilkkopimeys, tänne kun ei edes katulamppujen valo tuolta kaupungilta kanna. Masentavaa.

Kohta varmaan tulee lunta ja täällä kun ei saasteista haittaa isommin ole, valkoinen lumi saa illatkin näyttämään vähän valoisimmilta. Haittapuolena tietysti tulee olemaan ne lumityöt, täytyykin alkaa soittelemaan lumityöurakoitsijoille, on nimittäin tuossa muutama sata metriä tietä aurattavana.

torstai 10. marraskuuta 2011

Hankintoja talveksi

Olen kahden viime talven aikana hankkinut melkoisen määrän lintujen ruokinta-automaatteja tänne pihapiiriin. Ajatuksena on ollut, että niitä ei niin kovin usein tarvitsisi täyttää, jos niitä on monta. Täältähän tulee talven mittaan reissattua sinne Pääkaupunkiseudulle useammin kuin kesällä. Eli muutaman viikon varasto linnunruokaa automaateissa olisi ihan hyvä juttu. Pärjäävät tintit sun muut sitten sen aikaa kun olen täältä poissa.

Tosin lähes kaikki ne automaatit, joita olen ostellut, ovat olleet niin sanotusti ”susia”. Kestävät yhden talven, jos sitäkään. Muoviosat murenevat käsiin ja osa on niin hankala täyttää, että tuolla ne roikkuvat tyhjinä, kun ei viitsi ruveta niiden kanssa säätämään.

Nyt sitten päätin ostaa muutaman sellaisen, joiden luulisi kestävän useammankin vuoden.



Sattui silmiin Lidlissä kasa ruostumattomasta teräksestä valmistettuja ruokinta-automaatteja. Hintaa niillä oli vähän vajaa kymppi ja näyttivät melko hyvin suunnitelluilta ja tehdyiltä. Kolme niitä sitten nappasin mukaani.  Toistaiseksi olen noihin ollut tosi tyytyväinen, helppo täyttää ja helppo ripustaa. Saas nyt sitten nähdä miten kauan nuo kestävät.

Tuli hankittua vähän isompi lintulautakin samalla reissulla. Se vaan sitten oli niin iso, ettei mahtunut autoon. Oli nimittäin kaksi kissan kuljetushäkkiä ja kaksi koiraa mukana, kun tänne ajelin eli tilaa ei juuri ollut enää muulle tai millekään ylimääräiselle. Ukkokulta sen kuulemma tuo nyt ensi viikonloppuna, kun tulee tänne tekemään loput syystyöt. Itsehän en pysty mitään tekemään - olkapää on edelleenkin **skana ja sen lisäksi on vielä nyt tuossa saman käden selkämyksessä sellainen puoli senttiä syvä ja pari-kolme senttiä pitkä haava (vaatisi tikin tai pari, mutta katsotaan nyt, menenkö tikkauttamaan vai en), joka sitten aiheuttaa sen, että kättä ei käytetä yhtään.

Täällä on nyt sovellettu ja kehitelty uusia toimintamalleja - yksikätisyys saa aikaan luovuuspuuskan - kun on pakko. On muuten harvinaisen ärsyttävää kantaa polttopuut sisään yksi - kaksi kerrallaan, ärsyttävää ja varsin aikaa vievää. Onneksi on sentään tuolla ruokintapaikalla vielä ainakin viikon sapuskat linnuille, ettei tarvitse yksikätisenä alkaa automaatteja täyttelemään.

lauantai 5. marraskuuta 2011

Syksyn viettoa pilkkopimeässä

Viikko on vierähtänyt ihan huomaamatta, aika menee osittain ihmetellessä syksyn pituutta ja talventuloa odotellessa. Toisin täällä maalla on paljon kaikkea tekemistä, vaikka puutarhan hoitaminen onkin ohi tältä vuodelta. Päivät vaan hujahtavat ohi, valoisaa on hetken aikaa ja sitten taas palataan pimeään.

Luonnonvalon puutteesta huolimatta kaikenlaista pientä ja vähän isompaa puuhaa riittää. Tässä olen viikon mittaan urakoinut ompelemalla Ronjalle lisää juoksuhousuja. Tänä vuonna niitä kuluukin mahdoton määrä, vaihtamassa kun saa olla ihan koko ajan. Vaihtamassa siksi, että taloudessa nykyisin asuva uroskoira Rocky kun tuppaa sen nenunsa kanssa koko ajan toisen takapuolelle. Jos pöksyjä vaihtaa kohtuullisen usein, malttaa poikakin pysyä paremmin omissa oloissaan. Rocky-poika on kyllä ihan pentu vielä, mutta on pojalla jo silti ihan ison pojan elkeet.

Molemmat koirat ovat olleet ihan onnessaan, kun tultiin takaisin tänne maalle. Onhan täällä pikkukoirien aivan toista olla ja mellestää kuin siellä pääkaupunkiseudulla. Ihan heti ei tila lopu, vaikka juoksisi kuinka. Otin koiruuksista taas muutaman valokuvan, sen kunniaksi, että Rockykin nyt sitten saavutti kuuden kuukauden iän.


Niin - tuo jättiläinen tuossa vasemmalla on puolivuotias sakemanninpentuni. Oikealla oleva Ronja-neiti, ei hänkään ole sieltä pienimmästä päästä. Ronjan säkäkorkeushan on 63 senttiä, joka on sakemanninartulle aika paljon. Tässä vaan on kauhulla seurattu, kun pikkupentu hurahti kertaheitolla Ronjaa suuremmaksi jo vähän ennen puolivuotispäiväänsä. Ja hulvatonta vauhtia tuo kasvaa, saas nähdä mihin mittoihin poika sitten päätyy.

On se jännää miten tähän aikaan vuodesta ei ole vielä tottunut siihen, että pimeä alkaa tulla jo neljän maissa iltapäivällä. Sitten pimeän tultua ei osaakaan enää oikein mitään tehdä, sitä vaan tulee oltua ja ihmeteltyä. Kuviakin piti ottaa enemmän, mutta taas se pimeä yllätti. Pihallakaan ei mitään voi tehdä, kyllä siellä pihavalaistus on, mutta ei sen valossa juuri mitään ihmeempiä pysty tekemään.

Koirien kanssa on melko hurjaa mennä tuonne ulos iltaisin. Mustanpuhuvat elikot kun sulautuvat tosi hyvin tuonne pilkkopimeään. Onnistuin tekemään molemmille otsalamppupannat, joten pystyn jotenkin edes seuraamaan missä päin ne viipottavat. Heti kun ensilumi tulee, helpottaa se huomattavasti, näyttää ainakin vähän valoisammalta, eivätkä koiratkaan huku maisemaan enää.