Synkeää syksyä

Viime aikoina täällä on ollut vallan karmeat kelit, sataa vettä ja on synkkää. Pelto näyttää hirveältä, suorastaan karmaisevalta. En muista aikaa, jolloin se olisi ollut noin rikkaruohojen vallassa. Harmittaa niin vietävästi, vaikka enhän tuolle mitään voi. Heinäkuun alun jälkeenhän en ole pystynyt peltohommia juurikaan tekemään, siitä johtuu tuo heinän paljous. Märkäkin se on vielä, muistuttaa paikkapaikoin enemmän riisipeltoa kuin kotimaista kasvimaata.

Täytynee tänä vuonna jättää syysmuokkaukset tosi myöhäiseen ajankohtaan tai sitten jopa kevääseen, vettä nimittäin on tullut taivahan täydeltä tässä osassa maata lähes joka päivä. Eli sääolot eivät anna peltoparalle mitään mahdollisuuksia kuivahtaa edes sen verran, että muokkaamaan tai kyntämään pääsisi. Tosin on siellä vielä muutama lanttu ja purjo kasvamassa, ne kun eivät näistä viileistä keleistä juurikaan kärsi.

Heikosta hoidosta huolimatta kasvimaani antoi kuin antoikin ihan kiitettävän sadon. Vähän liiankin hyvän, koska tästä käsivammastani johtuen en oikein pysty jatkojalostushommiinkaan. Mutta hiljaa hyvä tulee, sano. Onneksi kaikki kasvattamani kasvit ovat sellaista tavaraa, että säilyvät pitempäänkin. Lähinnä tuolla nyt on käsittelyä odottamassa iso pino kurpitsoita, porkkanoita, kyssäkaaleja, purjoja ja jotain muuta pientä.

Tässä on viime päivät laitettu paikkoja talvikuntoon. Tehty samalla inventaariota siitä, mitä pitää ensi vuodeksi hankkia. Ensimmäisenä listalla tulee olemaan kunnon pieni kasvihuone, vanha kun otti ja vaivihkaa hajosi tuolla itsekseen.

Ostin pari vuotta sitten keväällä Florabest minikasvihuoneen. Se oli sopivan kokoinen taimikasvatusta ajatellen ja näytti olevan ihan hyvälaatuinenkin. Kattia kanssa! Kaksi kasvukautta se kesti ja nyt se on täynnä reikiä.

Kuvassa näkee hyvin, miten siihen niitä reikiä on tullut, outo juttu. Ei se kyllä kallis ollut - mutta olisi nyt kuvitellut sen kestävän ainakin kolme kasvukautta, tai edes suunnilleen saman verran kuin kasvihuonemuovit yleensä. Enpä osta moista roskaa toiste.

Sadonkorjuu lopuillaan - viimeisiä viedään

Pelto alkaa näyttää jokseenkin tyhjältä. Kaikki kurpitsat on kerätty talteen samoin loput kesäkurpitsat. Keräilin osan kyssäkaaleistakin jo pois. Osan jätin vielä kasvamaan.

Kaalinsukuiset kasvit kestävät hyvin pientä kylmääkin, joten loput saavat olla tuolla vielä jonkin aikaa, viimeisen lantturivin ja purjojen seurana.

Isosta kasvilavasta/kasvilaatikosta on nyt sitten korjattu myös lähes kaikki syöntikelpoinen pois.

Talvehtimaan sinne jää mm. pillisipuli ja timjami. Viime talven pillisipuli pärjäsi todella hyvin, timjami myös. Toivottavasti ensi talvikin on niille suotuisa.

Maissikin on jo tuleentunut ja korjuukunnossa, ihan jokaisesta varresta tulee satoa, ihania tähkiä, jotka vaan nyt pitäisi tuolta käydä korjaamassa pois. Maissisatoa tulee - vaikka ne tuonne kuulemma virheellisesti olin istuttanut.

Päivät täällä ovat menneet työn touhussa. Kurpitsasosetta on keitetty ihan joka päivä, pakkasessa sitä alkaa olla jo vähän liikaakin. Loput kurpitsat aion säilyttää viileässä paikassa, ehkä tuonne jouluun asti ja ottaa ne sitten tuoreena käyttöön.

Paikkoja laitellaan talvikuntoon tässä vielä tämän viikon ajan. Vähän ollaan myöhässä verrattuna viime vuoteen, tekemistä kyllä riittää - riittäisi pitemmäksikin ajaksi.

Vuoden viimeinen papusato

Aamusella koirien kanssa ulkoillessa tulin ohimennen penkoneeksi papupuskia. Voi taivahan vallat!! Siellä oli piilossa papuja vaikka millä mitalla. Eihän siinä muu auttanut kuin napata ensimmäinen käteen osuva astiantapainen ja kerätä nuo ihanuudet pois.

Niin ja pitihän ne punnitakin, reilu puoli kiloa eli ihan kiva saalis ottaen huomioon, että ollaan jo melkein syyskuun puolivälissä.

Jo taitaa vähän tuoksua syksylle

Eilinen aamu oli varsin syksyisen oloinen, samanlainen aamu näyttäisi olevan tulossa tänäänkin. Viime vuoden syyskuun aamuihin verrattuna aamut ovat melko värittömiä tosin. Yöpakkasiahan täällä ei vielä ole ollut, ei edes pienen pienen hallayön vertaa. Tästä johtuen puut ovat edelleenkin sellaisia ruskeanvihertäviä, syksyn värejä ei vielä näy missään. Lehtiä on pudonnut maahan jo vaikka kuinka paljon, kaikki pudonneet ovat ruskeita. Maiseman yleisväritys on rusehtava.

Viime vuonna tähän samaan aikaan joka puolella oli kirkkaita syksyn värejä. Takapihallakin maahan tippuneet koivun lehdet olivat ihanan keltaisia, nyt tuo pihamaa on tuollainen tylsän ruskea. Viime vuonna ilma oli jo tähän aikaan pirtsakan viileä, välillä käytiin reippaasti pakkasen puolella. Nyt tuo lämpötila on pysynyt koko ajan melkoisen reippaasti nollan yläpuolella, aamuisin on mittari näyttänyt vähintäänkin kymmentä astetta, paitsi eilen. Seitsemältä kun tänne alakertaan kömmin aamukahvin keittoon, mittari näytti viittä plusastetta. Se on tälle vuodelle jo aika vähän. Tänään sitten samaan aikaan oli jo kymmenen astetta, eli aamun lämpötila vaihtelee ja heittelee melkoisesti jo nyt. Nyt varmaan pitää alkaa jo silmäillä noita kurpitsapenkkejä sillä silmällä, jos vaikka joutuu pikaisesti ne pakkasen alta korjaamaan pois.

Jos kesä olisi ollut vähemmän sateinen, eikä täällä olisi vallinnut koko ajan sellainen riisipelto-tunnelma tuolla kasvimaalla, näin pitkä ja lämmin syksy tuottaisi huiman sadon. No, kaikkea ei voi saada. Viime vuonna valittelin sitä, että oli aivan liian kuivaa. Joka päivä piti kasvimaa kastella, joskus jopa kaksi kertaa. Tämän vuoden kastelut voikin sitten laskea yhden käden sormilla. On meinaan osunut tälle tontille niin paljon sadepäiviä, että onko tuo tosikaan. Kasvimaa on vieläkin puolittain mutavelliä. Kävellä siellä voi ainoastaan niissä penkkien väleissä, joihin joskus aikaa sitten heitin pari paalia olkia. Siellä sitten tepsutellaan olkien päällä, tasapainoillaan penkkivälissä. veden litistessä olkien alla. Ihan mielenkiintoista, mutta ei niin kovin mukavaa.

Tuli sitten korjattua satoakin, papuja löytyi vielä kahden litran verran, tomaatteja parikymmentä ja kurkkujakin siellä vielä oli lehtien ja rikkaruohojen seassa, piilossa niin, ettei niitä sieltä löytänyt muuten kuin lievää väkivaltaa käyttäen. Ei niitä niin hurjan montaa enää ollut, mutta aikani pengottuani sain saaliksi seitsemän kappaletta.

Edit: Blogger taas kunnostautui, tämä juttu oli laitettu automaattiseen julkaisuun - mutta eipäs vaan pirulainen sitten julkaissutkaan sitä ajallaan.

Vielä vihertää kuin viimeistä päivää

Vaikka ollaan jo elokuun lopussa, kasvimaalla, kasvihuoneessa ja kasvihuoneen vieressä ämpärissä kasvavat kasvit jaksavat kukoistaa. Vielä on vihreää joka puolella. Tosin tähän aikaan jo toivoisi ainakin tomaattien lopettavan sen vihertämisen ja alkavan punastua - tietysti sillä edellytyksellä, että kyseisen lajikkeen hedelmä on sitten kypsänä punainen. Keltaisten tietysti toivoo tässä kellastuvan mitä pikimmin.

Timjamit kasvihuoneen seinällä ovat ihan villiintyneet kasvamaan.

Tuo parvekelaatikkovirittelmäni näyttäisi olevan ainakin yrteille paras mahdollinen tapa kasvaa täällä. Ehkäpä ensi vuonna tuossa seinällä on jo muutama laatikollinen lisää…

Tomaatit kasvihuoneessa ovat huomattavasti kehityksessä jäljessä muista lajitovereistaan, siis niistä, jotka kasvavat avomaalla ja niistä, jotka kasvavat kasvihuoneen seinustalla ämpäreissä ulkona.

Glacier -lajikkeet tomaatit alkavat kypsyä tasaiseen tahtiin.

Tämä lajikehan on minulle uusi tuttavuus tänä vuonna. Siemenet tilasin alkukeväästä Brittein saarilta.


Tämä lajike tekee tuollaisia ei-tomaatin-näköisiä lehtiä. Eipä sitä tomaatiksi tunnistaisi, muuten kuin tyypillisestä tomaatin tuoksusta ja sitten tietysti noista hedelmistä.

Ihan mukavan kokoisia tomaatteja se tekee ja kohtuullisessa ajassakin. Kuvittelin sen kyllä olevan vieläkin aikaisempi lajike, vaan hyvä näinkin, kyllä tuosta satoa ehtii saamaan.

Samassa tilauksessa tuli myös Yellow Stuffer -lajikkeen siemeniä pussillinen. Ostin niitä - kun olivat tarjouksessa vain 99p. Pussin saatuani kirosin karvaasti. Olivat nimittäin päiväysvanhoja ne siemenet - eikä tietenkään myyjä siitä mitään mainoksessa maininnut.

Itämisprosentti oli melko alhainen, aikuiseksi asti sitten niistä vähistä taimista selvisi kaksi. No, saa niistä ainakin maistiaiset. Nämä Stufferit (niitä on olemassa punaisia ja keltaisia ainakin) ovat sisältä onttoja. Eli niitä käytetään täytettyihin tomaatteihin lähinnä. Tulee olemaan kiva nähdä millaisia näistä sitten kypsinä tulee ja saako niistä rakennettua hyvää ruokaa.
Kurpitsapellollekin kuuluu ihan hyvää. Nyt ovat lehdet alkaneet vähän lurpattaa, eli nimilaputkin löytyvät kohtuullisen helposti. Siis niille lajikkeille löytyy laput, joilla ne vielä siellä paikalla on - koirat kun tykkäsivät napsia tikkuja sieltä pellolta yhdessä vaiheessa pois - olivat ilmeisesti hyviä puruluun korvikkeita.

Jokunen matti myöhäinen vasta aloittelee hedelmän tekoa. Saas nähdä miten näiden uskalikkojen käy.

On meinaan melkoista arpapeliä näin myöhään, ehtiikö valmiiksi asti vai ei. Tosin kyllähän nuo säätieteilijät ovat povanneet intiaanikesää tälle vuodelle. Sellainen jos tulisi se olisi huippu hieno juttu…

Perunoita siis nostettiin jonkin verran. Punaisia ja sinisiä =)

On ne vaan nätin näköisiä - tuommoiset värikkäät perunat. Kiya-neitikin oli taas pitkästä aikaa päiväsaikaan alakerrassa. Mullantuoksuiset perunat houkuttelivat vähän haistelemaan ja tutustumaan tarkemmin. Sitten siinä piti istua pitkään ja hartaasti perunoiden vieressä, mitä lie mahtoi tyttö miettiä.

Sadonkorjuupäivä

Aamusta jo heti aikaisin aloitettiin sadonkorjuulla. Kerättiin kelta- ja punasipulit talteen ja autotalliin kuivamaan. Osa niistä matkustaa tänään pääkaupunkiseudulle, osa jää tänne kuivahtamaan vähän lisää. Kerättiin myös kaikki korjuukelpoiset avomaan kurkut ja valkoiset kurkut, niitä olikin ihan kiitettävästi ilmaantunut kurkkupenkkeihin. Minulla ei ollut aavistustakaan siitä, että niitä siellä ylipäätään oli. Olen aina kävellyt penkeistä ohi sen kummemmin niitä puskia penkomatta ja kuvittelin, ettei sieltä mitään isompaa määrää ole tulossa, kun mitään ei näkynyt. Vaan väärässä olin.

Tulihan niitä reippaanlaisesti, tuossa kuvassa on noin puolet sadosta.

Keräiltiin myös kaikki kypsät kurpitsat ja kesäkurpitsat, ne matkasivat sitten illansuussa  Pääkaupunkiseudulle perheen nuorisoedustajalle jatkojalostukseen. Samalla napsittiin pari kiloa papuja pussiin ja muutama kyssäkaalikin oli jo siinä koossa, että ne saattoi korjata talteen. Osa sadosta meni kaverille, joka sitten iltamyöhällä soitteli ja kiitteli siitä, että sai vastaanottaa 30 kiloa kesäkurpitsaa =). Eli oli niitä kaiken kaikkiaan jonkin verran, puolet sadosta kun jäi omaan perheeseen...

Muuten tämä päivä sitten menikin leipoessa ja perunannostossa. Nostettiin Blue Kongoa ja Rosamundaa semmoiset kymmenen metriä. Vielä olisi noin 50 metriä niitä perunoita pellolla odottamassa ylös kaivamista.

Siinä sadonkorjuutauolla keskipäivän aikaan tein ohimennen kahdeksan marjapiirakkaa. Listalla oli tänään karviaismarja- ja mustaherukkapiirakoita. Ukkokulta ne sitten pakkasi autoon tuossa loppuiltapäivästä kun lähti köröttelemään takaisin sinne Pääkaupunkiseudun kotiin.

Kahdeksan marjapiirakkaa kerralla on jo niin iso määrä, että ei oikein tahtonut jäähtymispaikkoja riittää. Siksipä niitä olikin sitten ripoteltuna sinne ja tänne jäähtymään. Vanha puuhella sentään on sen verran iso, että sen päälle mahtui 6 kappaletta kerrallaan.

Kiirettä pitää näin sadonkorjuuaikaan, mutta ei se mitään, kivaahan tuollainen kiire pn.

Syyskyntöjä odotellessa

Harvinaisen mahtavan kesän jälkeen tässä on todellakin ollut harvinaisen mahtava syksykin. Sääennusteiden mukaan maan tälle kolkalle on vielä odotettavissa parisen viikkoa poutasäitä. Mikä on oikeastaan suorastaan ihmeellistä. En todellakaan asiasta valita, saan näillä keleillä tehtyä noita ulkohommia ihan kivasti. Ainoa haittapuoli on se, että kunto ei anna myöten tehdä niin paljon kuin haluaisi. Mutta en kyllä siitäkään ala stressaamaan. Teen sen minkä jaksan. Tässä ei nimittäin olisi varaa yhteenkään sairaalakeikkaan enää. Siis varaa siinä mielessä, että jäisi nuo lemmikit vähän heitteille, jos meikäläinen taas joutuisi lasareettiin. Olen tässä suunnitellut suunnistavani pääkaupunkiseudule lemmikkeineni joskus ensi kuun puolivälin jälkeen, viimeistään. Olisin ehkä jo mennyt aikaisemminkin, mutta paikallinen sähköyhtiö muisti kirjeellä, jossa ykskantaan ilmoittivat vaihtavansa sähkömittarin etäluettavaan, ihan kertoivat jopa päivänkin milloin täällä pitää passissa olla. Saisihan tuon ajan vaihdettua soittamalla, mutta kun joka tapauksessa joudun pääkaupunkiseudulla käväisemään marraskuun lopussa, niin jätän nyt sitten tästä välistä yhden käynnin pois.

Aamut ovat edelleenkin hurjan usvaisia. Näkyvyys on melkoisen heikko, ja kunnon kuvia ei pysty välttämättä ottamaan. Tai tietysti pystyisi, jos olisi kunnon kamera. Pikkuneiti Ronjan kanssa vietetään aamuisin aikaa ulkona edelleenkin melkoisen paljon ja silloin tulee aina näpsittyä kaikenmaailman kummallisia kuvia. Oikeastaan pitkäkestoinen ulkoilu joka aamu on ihan pakollinen siksi, että koiravauva saa purettua liiat virrat kaikenlaiseen puuhasteluun, ilman sitä vaaraa, että tulisi vahingossa tuhottua vaikka jotain tärkeääkin.

Kyllä sen huomaa pihamaalla, että neiti puuhastelee - kaikenlaisia risuja, keppejä ja laudankappaleita lojuu ihan joka puolella. Neiti kun käy näitä kaikkia hakemasta milloin mistäkin kasasta.

Olen mielenkiinnolla seurannut, miten erilaiselta tuo järvi näyttää päivittäin. Riippuen tietysti valaistusolosuhteista. Näin syksyllä se on ihan jännän näköinen joka aamu.

Jotenkin tuo aamu-usva tekee sen sellaisen kummallisen ja salaperäisen näköiseksi.

Järveä on tullut seurattua siksi, että pikkuneiti Ronja käy ihan joka aamu laiturilla katsastamassa, josko näkyisi jotain uutta.

Ja tapansa mukaan se neiti aina odottelee minuakin liittymään seuraansa, jos ei muuten niin ainakin tuohon rannalle.

Pahantekoonkin se ryökäle aina välillä ehtii.

Tuon laiturin kanssa on ollut vuosikausia ongelmana se, että se lähtee itsekseen seilaamaan. Pakko on ollut sitoa se rannan puihin kiinni. Niinpä niin, jos pikkuneiti saisi puuhastella rauhassa, ei meillä rannassa kohta laituria olisi ollenkaan. Seuraava pikkuhomma täällä varmaan olisikin selvittää, millä ilveellä tuon laiturin saisi ankkuroitua pohjaan niin, ettei se pääsisi liikkumaan. On muuten ollut ainakin tähän asti melkomoisen mahdoton urakka, on se sen verran kova hiekkasavipohja - ei siihen oikein tahdo mikään paalu upota, ei ainakaan käsivoimin.

Eilinen päivä meni kauppareissulla tämän maakunnan suurimmassa kaupungissa. Tai itseasiassa suurimman kaupungin liepeillä. Ovat onneksi kaikki suurimmat marketit ja kaupat keskittyneet suunnilleen samaan ryppääseen juuri kaupungin ulkopuolelle ja kivasti vielä ennen keskustaa kun täältäpäin sinne ajelee. Missään ei oikein ollut enää mitään puutarhaan liittyvää kivaa myynnissä, mutta tuli sentään ostettua muutama värjätty Calluna tuohon rapunpieleen. Siinä kun on tuo kukkalaatikko ollut iät ja ajat ikkunan alla, ei sitä viitsi ihan ilman mitään kasvikunnan edustajaa jättää. Talveksi tietysti voisi, mutta on se vaan kivemman näköistä, kun siinä on edes jotakin. Mukaan tarttui kuitenkin jotain talvivaateusta ja kaikkea pientä tarpeellista ja tarpeetonta. Pikkuneiti Ronjakin oli mukana, toisella pitemmällä automatkallaan. Ensimmäisen pitkän matkanhan neiti teki kun meille muutti. On se mahtava pentu, vinkuu ja vikisee ensimmäiset puoli kilometriä ja sitten rauhottuu nukkumaan autossa. Aina välillä ilmoittaa olemassaolostaan muutamalla epätoivoiselta kuullostavalla vinkaisulla ja sitten taas on ihan hiljaa. Harvinaisen helppo pentu, ei meidän aikaisemmat koirat noin helppoja autoilijoita olleet, huusivat kuin syötävät ainakin ensimmäiset sata ajokertaa. Jotain positiivista siis tässä pennussa. Tai oikeastaan onhan siinä paljonkin positiivista - ainoa isompi huono puoli tuossa otuksessa on se, että se ei sitten millään tunnu tajuavan sitä, että purra ei saa. No, ehkä siihenkin vielä konstit löytyy ja onhan tuo pentu vielä ihan vauvakin, 11 viikkoa vasta. Ei tässä siis vielä ole aihetta huoleen, vasta sitten, jos se vielä puolivuotiaana tuota käytöstä jatkaa. Sitten onkin jo vitsit vähissä - on nimittäin tulossa melkoisen iso koiruus tuosta. Painaa jo sellaiset hulppeat 9 kiloa - eikä varmasti ole lihava.

Pihahommiakin riittäisi, kukkaistutukset pitäisi varmaan siivota ja osa leikatakin jo. Mutta onhan tässä syksyä vielä, eli ihan hirmuinen kiire näiden kanssa ei vielä ole. Keväällä ostin muutaman lasitetun ison ruukun prismasta. Yhdessä niistä on kasvanut kuukausimansikkaa. Kasvaa rehottanut se on siellä ihan koko kesän kukkimatta ja tekemättä ainuttakaan mansikkaa. Nyt kun menin ruukkua siivoamaan, kappas vaan.

Myöhäisherännäinen lajike tämäkin.

Kasvimaa on kohta raivattu kyntökuntoon, ja vielä sieltäkin löytyi yllätyksiä.

Tuntuu pitävän enemmän kasvispainotteisesta ruokavaliosta tämä pentu. Kurpitsapenkissä oli vielä ensimmäisen hallan jälkeen kasvun aloittanut kesäkurpitsa. Pikkuisen oli pakkasen purema jo nyt, mutta hyvin kelpasi koiruudelle.

Ihan pari kasvia olisi vielä tuolta kasvimaalta korjattava pois.

Eipä siellä enää ole kuin muutama hassu lehtikaali ja pari kiinankaalia, joten poishakemisessa ei kauaa mene. Sitten se olisikin sen kyntämisen vuoro.

Satokauden loppu - virallisesti

Eilen kerättiin loputkin tomaatit ja kaikki mitä kasvimaasta irti sai, pois syksyn ensimmäisen kunnon pakkasyön alta. Satoa oli vielä vaikka kuinka - ei sitä edes tajunnutkaan miten paljon kaikkea pellolla vielä oli. Vasta kun vihannekset ja muut kasvit oli kerätty laatikoihin, koreihin ja ämpäreihin, alkoi ymmärtää kuinka paljon sitä tavaraa siellä sittenkin vielä oli. Kiirettä piti, että sai kaiken pois. Alkoi jo tulla tosi hämärää, kun viimeisiä kiinankaaleja pellolla keräilin. Ja kylmäkin oli.

Lopputulos oli melko hurja: kukkkurallinen 35 litran laatikko kiinankaalia, toinen samanmoinen paksoita ja mangoldia + vielä sitten jokunen korillinen samaa sekalaista tavaraa.

Tuossa kuvassa siis vain osa sadosta. Kuvan laatu on melko huono - oli jo sen verran pimeää, että kamerapahus päätti käyttää salamaa. En sitten valaistusolosuhteiden ollessa niinkin epäsuotuisat edes yrittänyt kuvata koko saalista.

Tomaattejakin tuli kerättyä jonkin verran; eri kypsyysasteessa olevia, hennosti punertavia ja sitten tietysti ihan vihreitä. Punnitsemaan en niitä nyt sitten ryhtynyt. Mutta 140 litran verran astioissa niitä nyt on tuolla varastohuoneessa. On siinä varmaan jokunen kilo.

Tänä aamuna sitten maa oli jo kuurassa. Pakkasen puolella oltiin ja tosi kylmältä tuo tuntuikin.

Kasvimaa alkaa näyttää melko lohduttomalta paikalta. Kuten kuvasta näkyy - ihan kaikkea sieltä ei sitten talteen saatu, mutta nuo mitä sinne on jäänyt, ovat vain murto-osa siitä mitkä sitten loppujen lopuksi onnistuvat pääsemään jatkojalostukseen ruokatarvikkeiksi.

Seuraavaksi on sitten ohjelmassa tuon kasvimaapläntin lopullinen siivous. Sen jälkeen tuo olisi tarkoitus vielä kyntää ennen talven tuloa. Toivottavasti onnistuu, ettei vaan olisi maa liian märkää jo. Täällähän ongelmana on ollut se, että traktori tuppaa tuonne uppoamaan aina silloin tällöin. No, katsotaan kuinka käy, jossei onnistu on tuo käännettävä käsipelillä - siis puutarhajyrsimellä - vaan siihen puuhaan en ihan mielelläni ryhtyisi - on se sen verran iso pläntti kuitenkin.

Mitä sitten lemmikkirintamalle kuuluu. Pikkuneito Ronja sopeutuu pikkuhiljaa talon tavoille. Vielä on toivomisen varaa neidin käytöksessä - paljonkin. Harvinaisen kovapäinen ja itsepäinen ja omapäinen otus tämä pikkuneito on.

Tänään tuossa pihassa on ollut valtava parvi erilaisia tiaisia. Sini-, tali ja hömötiaisia pöllähti pihamaalle, kun virittelin uutta lintujenruokintapaikkaa, johon voin ripustaa talipallot ja pähkinäautomaatit. En sitten malttanut olla kokeilematta uutta viritystä, vaan ripustin pari ruokinta-automaattia siihen, testatakseni kestääkö meikäläisen tekele ollenkaan. Voi että mikä hyörinä ja pyörinä niiden automaattien ympärillä alkoi.

 
Pikkulintujen touhut kiinnostivat Ronjaa niin, että välillä jo aloin epäillä, onko tullut sittenkin hankittua palveluskoiran sijaan lintukoira.
 
Syksy alkaa täällä nelosvyöhykkeellä olla jo melko pitkällä - puiden lehdet ovat jo lähestulkoon kaikki tippuneet maahan.

Kyllä riittää tämänkokoisella tontilla haravoitavaa muutamaksi viikoksi. Ihan takuuvarmasti. Laiturilta varmaan voisi aloittaa, ennen kuin nuo lehdet kastuttuaan liiskaantuvat sellaiseksi yliliukkaaksi mössöksi. Turvallisuus ennen kaikkea - en kyllä epäile etteikö pikkuneiti uida osaisi, mutta täytyy nyt kuitenkin varmistella, ettei vahingossa pääse järveen putoamaan.

Kasvimaalta keittiöön

Sarjassamme sadonkorjuu ja sen jatko-osat ollaan täällä jo niin pitkällä, että kasvimaalla ei enää ole kuin pari hassua pientä kesäkurpitsaa ja tasan kaksi spagettikurpitsaa. Lähes kaikki mahdollinen on jo jatkojalostettu pakastimeen. Sitten tietysti on vielä porkkanat ja muut juurekset ja perunat, mutta se on jo toinen juttu.Vuorossa täällä nyt on mangoldin kerääminen ja erilaisten ruokalajien valmistaminen niistä.

Mangoldi täällä nelosvyöhykkeellä tuntuu viihtyvän enemmänkin kuin hyvin. Kasvaa mahdottoman upeasti.

Mangoldista olen valmistanut lähinnä lettuja toistaiseksi. Ovat muuten uskomattoman hyviä nämäkin.
Seuraavanlaisen ohjeen mukaan olen niitä tehnyt:

Mangoldiohukaiset

Nippu mangoldia = 6-10 vartta, riippuen lehtien koosta
1 dl pienennettyä pilli- tai ruohosipulia
½ dl hakattua persiljaa
1 dl ruokaöljyä
2 kananmunaa
5 dl maitoa
3 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 tl suolaa
mustapippuria

Mangoldeista revitään lehtiruodin paksu osa erilleen. Keitetään lehtiruoteja n. 3-5 minuuttia, lisätään lehdet myös veteen ja keitetään n. 5 min tai kunnes ovat pehmenneet. Valutetut ja jäähdytetyt lehdet ja lehtiruodit soseutetaan sauvasekoittimella, lopuksi paiskataan mukaan persilja ja ruoho- tai pillisipuli ja hienonnetaan niitäkin vähän. Sekoitetaan lettutaikina normaalisti, maustetaan ja paistellaan. Hyviä tulee - takuuvarmasti.

Se on ihan kivasti syksyn oloa edelleenkin ilmassa. Tatteja pukkaa metsän täydeltä. Tosin itse en minnekään kovin pitkälle sienimetsään tässä ole ehtinyt. Tuossa vajaan 40 metrin päästä meikäläinen sienessä käy. Tämänkertainen sienisaalis oli kohtuullinen. Pieniä ja näpsäköitä ja puhtaita.
 

Seuraavana onkin vuorossa operaatio vihreiden tomaattien metsästys ja säilöminen. Tuolla avomaalla niitä tomaatteja piisaa. Vielä on sellaisiakin, jotka päivittäin tuottavat kypsiä yksilöitä. Mutta ihan selkeästi on myös sellaisia, jotka eivät takuuvarmasti ehdi. Ollaanhan nyt jo syyskuussa. Nämä aion kerätä ja värkätä vihreitä purkkitomaatteja. Ohjeenkin sain kaverilta, joka kävi täällä kääntymässä, toipa vielä mukanaan ihan kaikki tarvittavat tykötarpeetkin niiden tekemiseen. Vähän siisti juttu.
 
Myöhäistä satoa
 
Pavut intoutuivat vielä tekemään toisen sadon. Lopettivat kukkimisen jo muutama viikko sitten ja jätinkin ne ihan huomiotta pitkäksi aikaa. Nyt sitten eilen huomasin ihmeekseni, että siellähän on lisää papuja. Ja paljon. Ja isoja.
 
 

Jopa ne yksilöt, jotka siirsin pois kasvilaatikostani tilaa viemästä - kun eivät kukkineet ja olivat muutenkin vähän rupsahtaneen näköisiä, sellaisia kummallisen keltaisia - ovat tehneet hurjasti palkoja. No, hyvä näin, ei tässä auta muu kuin kerätä pois, ennen pakkasia.
 
Vihreitä tomaatteja
 
Avomaalla olevat San Marzano luumutomaatit ovat täynnä raakileita. Mielettömän runsaasti nämä ovat tomaatteja tehneet. Harmi vaan, että kesä loppui kesken, eivätkä nämä enää millään kaikki kypsiksi ehdi. San Marzanolla on jännä tapa piilottaa raakileensa todella hyvin lehtien sekaan. Olen nyt jonkin verran niitä lehtiä karsinut ja kyllä siellä tomaattia piisaa.

Nämä ovat siitä kivoja, että ne on helppo viipaloida tomaattisäilykkeeseen. Täytisi tässä ehtiä sitäkin tekemään. Mihin ihmeeseen se aika oikein kuluu - koskaan ei ehdi tarpeeksi tekemään. Niin, ja vastahan sitä oli toukokuu...

Sadonkorjuuapua

Tuli tuossa viikonlopuksi vieraita, kaveri ja kaksi kappaletta lagottoja. Varsinaisia touhottajia molemat. Siis koirat, ei kaveri... ;) Vallan ihania otuksia - eivät pysy paikallaan hetkeäkään - virtaa riittää. Sadonkorjuuapuakin niistä oli - ihan totta! Karviaiset katoavat näiden pikkuotusten suuhun ennen kuin kerkiää sanoa kissa. Paitsi tietysti, jos niiden kuullen sanoo kissa - ne kyllä vähän aikaa jäävät ihmettelemään, että missäs se kissa on - kyllä ne tämänkin sanan tunnistavat. Älykkäitä otuksia.

Pihalla tosiaan eivät juuri paikallaan pysyneet, tutkivat joka paikan ja jopa löysivät siilin itselleen tekemän talvipesänkin. Ihan kiva, nyt tietää, että pikkusiilillä on hyvät oltavat tavella, kun on kunnon pesäkin olemassa. Siiliherra on majoittunut tuohon rantaan, jollan alla olevaan lehtikasaan.

Karviaiset sitten saatiin kerättyä, ja on se muuten ihan mielettömän hauskaa kerätä viimeisiä karviaisia parin lagoton pyöriessä jaloissa. Siis ihan oikeasti nämä söivät marjat suoraan pensaasta. Kiva oli katsoa, miten sujuvasti se tapahtui. Kuonoa ujutettiin karviaisen piikkien välistä lähimmän marjan tuntumaan ja kun marja oli kosketusetäisyydellä se sitten napsastiin suuhun tyylikkäästi. Piikkejä ne osasivat varoa todella hyvin. Niin ja jos sattuivat samalle oksalle mitä itse keräsi, ei tarvinnut muuta kuin sanoa, että ”hei kuules otus tämä on minun oksani - etsi oma. ”

Viimeiset kurpitsankukatkin löysivät käyttäjänsä - kaveri keräsi kaikki. Ihan hyvä - tulee käytetyksi nekin. Ja niitähän oli vielä yllättävän paljon vuodenaikaan nähden.

Koiruuksille tuotti alkuun vähän vaikeuksia ymmärtää missä on kasvimaan raja ja miksi tuohon ihanaan laatikkoon ei saa hypätä. Mutta kerta näyttämisestä se meni perille, vaikka se kasvimaa nyt näyttääkin koiran silmissä sellaiselta pöheiköltä, mihin pikkukoira saa mennä kakkimaan, ymmärsivät nämä ihan näyttämällä, että se on niin sanotusti kiellettyä aluetta. Uskomattomia otuksia.

Jos tuo ukkokulta ymmärtäisi koirien päälle enemmän, haluaisin pari kolme itsekin. Vaan hermostuu tuo mies näin aktiivisiin koiriin. Huokaisi jo kerran, että hän haluaisi sellaisen koiran, joka vähän olisi makuullaankin joskus. Siis sohvaperunan. Ei taida siinä mennä toiveet ja odotukset tässä perheessä yksiin. Vaan eipä tuo haittaa - on nimittäin jo pentu odottamassa katselua tuolla Itä-Suomessa parin sadan kilsan päässä. Jep, jos hyvin käy meille muuttaa vauva parin viikon kuluttua! =)