keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

Kaikki on viksin vonksin… tai ainakin vähän sinnepäin

Kasvimaaprojektin seuraava vaihe meneillään. Meillä jäi valtava määrä ulkorakennuksen katosta poistettuja lautoja kattoremontin jäljiltä tuonne varastoon, kun en raskinut niitä kaatopaikalle raijauttaa. Ne ovat vajaakanttisia ja vähän eri kokoisia leveydeltään ja pituudeltaan. Osa niistä on ihan pintoja, eli kaikenlaista epämääräistä lautaa löytyy. Ovat silloin 70 vuotta sitten tuota rakennusta tehdessään käyttäneet rakennustarvikkeena vähän sitä sun tätä mitä nyt on ollut saatavilla. Ja kun kyseessä on ollut piharakennuksen katto, on varmaan tehty halvimmasta mahdollisesta materiaalista. Kaipa silloin sotien jälkeen melko hankalaa rakennusmateriaaleja oli saadakin. Ajattelin, että kyllä ne laudat poltettavaksi kelpaavat, kyllä sillä määrällä jo muutaman kerran saunan lämmittäisi. Vaan löytyipä tuollekin lautatavaralle vielä muutakin käyttöä. Eihän se kasvismaalla haittaa, vaikka kaikki vähän vinksin vonksin olisikin, eli purkutavara kelpaa vallan hyvin.

Täällä on ollut joka vuosi ongelmana tuon kasvimaan tulviminen aina vähänkin reippaampien sateiden jälkeen. Sinne ei oikein ole ollut menemistä, joka askeleella siellä on uponnut aina nilkkaa myöten mutamultaan. No, konstit on monet sano - tehtiin vähän polunkatetta, eli nyt siellä kasvimaalla passaa tepastella vaikka olisi vähän märempääkin. Nuo nyt jo varmaan riittävätkin, ainakin nyt toistaiseksi, siirtelee niitä sitten, jos alkaa tulva-alueita muodostumaan. Ja tietysti, nyt kun on varauduttu tulee varmaan kuivin kesä vuosikausiin :).



Kuovinpoikasista enää yksi pyöriskelee tuossa pihamaalla, mitä lie tapahtunut niille kahdelle muulle. Hyvin tuo näyttää pärjäilevän itsekseenkin, aina välillä isukki käy sitä tuossa moikkaamassa.


Teräviä kuvia siitä on vaikea saada, se kun ei pysy paikoillaan nyt enää hetkeäkään. Mietin tuossa, vähän noiden kuovien elämää ja sitten etsin vähän tietoa niistä. Ylläri ylläri, naaraskuovit muuttavat suunnilleen samantien pois kun poikaset kuoriutuvat, se onkin isukki, joka poikasia täällä vahtii. Ainoa huono puoli tuollaisesta pihakuovin poikasesta on se, että koiruuksia ei passaa päästää pihalle irti nyt sitten ollenkaan. Ei kiva juttu koirille.

Kirjosiepon poikasetkin ovat lähteneet pesästä. Tuolla on pihapiirissä kaikenlaista draamaa seurattavaksi nyt, räkättirastaat kun kiusaavat noita siepon poikasia minkä kerkiävät. Olen muutaman kerran jo räkätin häätänyt pikkuisten kimpusta, toivottavasti oppivat pian lentämään ja pitämään puolensa.

tiistai 24. kesäkuuta 2014

Kesäkukkia vai ei

Eipä taida tähän huusholliin tänä vuonna isommin kesäkukkia tulla. Muutama vanha perenna tuolla sinnittelee ja ajattelin, että ne saavat riittää.


Luonnonkukkia sitten on sitäkin enemmän…

Sain kouluvuoden viimeisenä päivänä yhdeltä työkaverilta lahjaksi vaaleanpunaisen marketan. Istutin sen meksikonmintun ja piparmintun seuraksi isoon ruukkuun raparperin lähelle.


Koiranputkea näköjään puskee tuonkin ruukun takana, vaan eipä tässä kai isompi kiire tuon raivaamiseen ole, näyttää meinaan ihan nätiltä noin….

Vaan kuinkas sitten kävikään, kun eilen käväistiin paikallisella puutarhalla, ostin sieltä kymmenen ylijäämäorvokkia 40 sentin hinnalla per kappale, ihan vaan sen takia kun niin halavalla sai. Eivät nuo kovin kummoisessa kunnossa olleet, vähän olivat tosiaan kärsineen näköisiä, mutta ehkäpä ne uudelleen istutettuna vielä toipuvat. Siinäpä ne sitten varmaan ovatkin tämän puutarhan kukkakasvit tälle vuodelle.

Yrttejä täällä sitten onkin vähän enemmän. Tänä vuonna olen hankkinut muutaman uuden minttulajikkeen. Mintut ovat siitä kummallisia kasveja, että siemenlisäys ei tahdo onnistua millään. Senpä takia sitten olen niitä taimina ostellut, aina kun jokin mielenkiintoinen lajike on vastaan tullut.
Tuolla kasvimaalla jo kasvaa ennestään ihan mieletön määrä piparminttua. Sitä on vähän joka ruukussa ja vähän joka toisessa penkissä, se talvehti todella hyvin ja leviää kuin tauti.

Seuraavaksi tuli puutarhalla vastaan meksikonminttu, no pitihän se ottaa, kun tuoksui niin vinkeälle. Seuraavalla puutarhalla sitten bongasin varmaan viisitoista eri minttulajia. Niistä valitsin mukaani appelsiini-, mansikka- ja omenamintun. Näistä vallankin se mansikkaminttu on todella namin oloinen -tuoksuu tosiaan ihan mansikalle. Toistaiseksi asuvat vielä ruukuissa, täytyy tässä ajan kanssa miettiä sellainen sijoituspaikka, missä saavat rauhassa tehdä aluevaltauksia.

sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

Puolivalmis kasvimaa

Puolivalmista ei kannattaisi näyttää, mutta sen verran paljon on kuitenkin tuolla kasvimaalla jo saatu aikaiseksi, jotta jonkinlaisia kuvia siitä voi jo esitellä.
Aita siellä on vielä vähän sitä sun tätä, tosin nyt se rikkinäisin osa on korvattu rimaristikoilla. Niitä rimanpätkiähän saan tuolta paikallisesta puutavaraliikkeestä niin paljon kuin haluan. Nuo ovat niitä puupinojen välissä olevia pätkiä ja kestopuuta kun ovat, ovat liikkeenharjoittajalle ongelmajätettä. Minä sitten niitä raahaan tänne tontille sitä mukaa kun niitä sinne liikkeen pihaan kertyy. Noille on miljoona käyttötapaa keksittynä jo. Nyt toistaiseksi kuitenkin rakentelen noita ristikkoaitaelementtejä, aitaa kun täällä noiden koiruuksien takia tarvitaan vähän siellä sun täällä.


Nyt on ollut niin kylmää, että mikään ei oikein kasva. Rikkaruohot rehottavat toki, mutta hyötykasvit selkeästi kärsivät näistä tällaisista keleistä.

Onneton tohelo kun olen, otin ja istutin tomaatitkin jo avomaalle. Niin ja sitten tuli suunnilleen räntää. Peittelin ne hallaharsolla, saas nähdä kuinka moni niistä selviää.



Muutaman pavunkin ehdin jo istuttaa, no eivät ne ihan kuolleita vielä ole. Sipulit vasta vähän kurkistavat mullasta, eli myöhässä ovat edellisvuosiin verrattuna.

Kasvilaatikoissa kasvaa tänä vuonna purjoa, valkosipuleita, punasipuleita ja pinaattia. Pinaatti ja sipuli ovat kumppanuuskasveja, joten istuttelin niitä nyt sitten rinnakkain. Eilen tyhjennettiin kasvihuonetta ja paiskattiin kasvihuoneessa ollut laatikko tuonne pellonreunaan toisten laatikoiden seuraksi. Vähän jouduttiin sitä korjaamaan, kun siitä oli muutama lauta lahonnut. Ajattelin virittää siitä kannellisen kylmälavan, jahka kerkiän.



Ainoa kunnolla kukkiva kasvi tällä hetkellä täällä on juhannusruusu.




Se sitten tänä vuonna kukkii todella runsaasti. No, ihan kiva, että edes joillekin nämä kylmät kelit passaa.

Pihakuovit piilosilla

Eilen tuohon pihamaalle pelmahti kolme kuovinpoikasta. Siinä ne mellastivat pari tuntia, äitikuovin isäkuovin valvovien silmien alla. Poistuivat sitten vaivihkaa, kun aloin enemmän huhkia tuossa pihamaalla itsekin, pitihän sitä hommia jatkaa, vaikka piha olikin kuoveja täynnä. Pari tuntia niitä ensin seurailin hissukseen, mutta eihän sitä koko päivää voi kuovintarkkailijana olla.

Pohdittiin siinä sitten miehen kanssa, näinköhän noita enää näkyy. Mutta kuinkas ollakaan, tänään alkuillasta ne tulivat takaisin.


Kyllä saa nurmikon ötökät kyytiä kun pikkukuovi kaivelee.


 Vinhan näköisiä veitikoita ovat nuo kuovipojat. Vaikea niitä on heinikosta huomata, heti kun vähänkin liikahtaa ne jähmettyvät patsaiksi paikoilleen. Eivät ne kauhean pelokkaita ole, mutta osaavat kuitenkin edes jonkin verran varoa.


Ja mahtavan nokan lisäksi niillä on melkoisen mojovat jalatkin. = )
Eivät ne tuossa kovin kauaa tällä kertaa viihtyneet, tänään ajeltiin suurin osa nurmikkoa, saas nähdä tulevatko tuohon enää, näyttäisivät tykkäävän enemmän tuollaisesta puoleen sääreen ulottuvassa heinikosta.


lauantai 21. kesäkuuta 2014

Voihan kuovi

Juhannusta on täällä vietetty työn merkeissä. Ollaan paiskittu melko ympäripyöreitä päiviä, hommaa kun on siunaantunut niin maan perusteellisesti. Kasvimaa alkaa olla pikkuhiljaa valmis. Kyllä sen raivaaminen tänä vuonna on kestänytkin.

Tuolla pellolla kun ollaan huhkittu, on ihmetelty jo muutaman päivän ajan kummallista ääntä, se on kuulunut milloin mistäkin päin peltoa. Joku lintu se on, tuumattiin, mutta mikä, se jäi arvoitukseksi. Ihmettelin ihan ääneen, että jos en tietäisi paremmin, niin sanoisin jotta tuo on kuovi, mutta ei se kuovikaan yleensä nyt ihan tuolla lailla huutele. Ihan kuin siitä kuoo-vi äänestä puuttuisi loppuosa… Ja sitä paitsi, tuossa on jo päiväkausia kierrellyt kaksi kuovia lennellen ja niillä se ääntely on ollut ihan kuovimaista.

Vaan tänäänpä sitä sitten selvisi tuon oudon huutelijan arvoitus. Kuovihan se sitten loppujen lopuksi oli. Tarkemmin sanottuna kolme. Ikää heillä on varmaan pari kolme viikkoa ja voi poijjaat että ovat söpiksiä.


Nyt meillä on sitten pihakuovejakin. Tähän astihan tässä on asustellut pihapalokärki ja pihakäki ja tänä vuonna sitten pihakuoviperhe.

Ovat nuo vesselit melkoisia piipittäjiä ja aivan mahdottoman vikkeliä jaloistaan.


Ja uteliaita kuin mitkä. Tämän kuvan veijari tuli tervehtimään meikäläistä ihan kasvihuoneeseen asti. Eikä perhana pelännyt yhtään. Siinä vaiheessa kun se sisälle aikoi, tuumasin sille, että joskos ottaisit ja lähtisit pois. Enpä ole ennen metrin päässä kuovin poikasesta ollutkaan. Eipä tässä voi muuta sanoa, kuin että minusta nyt sitten tuli kuovifani.

Äiteekuovi Isäkuovi on vähän enemmän varuillaan. Se pitää lapsosiaan silmällä vähän sivummalta, kymmenen - viidentoista metrin päässä talosta. Eli ei tuo aikuinen ihan sentään nurkille tule, niin kuin nuo pienet.


Tuossa ne pyörivät pari tuntia pihapiirissä ja saavat minun puolestani pyöriä vastakin, sen verran vikkelään pistelivät kaiken maailman öttiäisiä tuolta ruohikosta poskeensa, että ihan ilolla sitä katseli.




On se vaan vinhan näköinen otus tuo aikuinen, aivan mahdoton tuo nokka. Onneksi tämä äitee ei ole mitenkään vihamielinen, jostain luin, että kuovit ovat varsin hyökkääviä, kun puolustavat poikasiaan.

Peltohommat alkaa olla tehty ja kasvihuonekin on melkein kunnostettu - sieltä piti ottaa lahonnut kasvilaatikko ulos ja häätää muurahaiset pois. Se laatikko sai nyt uuden sijoituspaikan tuolla pellon reunalla, siitä tuli kylmälava, tai tulee - heti kun ehdin siihen kannen väsätä. Nyt kuitenkin näin juhannuksen kunniaksi on lopetettu hommat hyvissä ajoin, pitäisi tästä varmaan painua saunaan. Huomenna sitten pääsee taas peltohommiin, jossei nyt lunta ala taas tupruttelemaan. =)

tiistai 10. kesäkuuta 2014

Hommia piisaa

Mitä vanhemmaksi tässä tulee, sitä enemmän aamuihmiseksi näköjään muuttuu. On aika mielenkiintoista, että sisäinen kello kertoo jo vartin yli viisi tai viimeistään puoli kuusi, että sitä pitäisi jo olla jalkeilla ja hommissa. Tajusin tänä aamuna varttia vaille kahdeksan, että kappas kummaa, puolet tälle päivälle suunnitelluista kasvimaahommista on tehty ja kello ei ollut vielä edes kahdeksaa. Ihan ensimmäiseksi tietty aamuvarhaisella keittelin kaffet ja luin päivän uutiset, käytin koirat ulkosalla ja ruokin ne ja sitten painuin kasvimaalle. Katsomatta kelloa tietty. Neljän kohopenkin teon, kasvilaatikon suojauksen korjauksen, parin saavillisen hevonpeen levityksen ja viiden kasvimaalle istutetun tomaatintaimen (yhteensä niitä nyt siellä on kaksikymmentä) jälkeen tulin sitten sisälle. Ja se kello perhana ei ollut vasta kun varttia vaille kahdeksan!

Viikonloppuna saatiin kasvimaa viimeinkin aidattua taas kyntöhommien jälkeen. Mies oli täällä, mikä helpotti huomattavasti, kun viimein pystyi tekemään nekin hommat, missä tarvitaan kahdet kädet. Saatiin nuo nurmikotkin raivattua vähän siistimpään kuntoon ja tehtyä maissipelto kasvimaalle. Ei ehditty ihan kaikkia maissintaimia istuttaa, mutta kuutisenkymmentä sinne nyt sitten kuitenkin saatiin upotettua.  Loput ajattelin paiskoa paikalleen sitten kun muilta kiireiltä tässä ehdin.

Hulluinta tuossa aitaushommassa oli koirien käytös. Kun se edellinen aitaviritys revittiin pois pellon kyntämisen ajaksi, eivät ne ensin edes älynneet sille alueelle mennä. Sittemmin kun menivät, tulivat portista pois, vaikka aitaa ei siis ollutkaan. Ja kun aitaa pikkuhiljaa alkoi siihen alueen ympäri ilmestyä, ei kumpikaan tullut pois aidan puolelta, portista aina vaan. Ronjakin seisoa töllötti varmaan viisi minuuttia siellä aidan loppukohdassa. Siinä se vaan seisoi ja katsoi hölmistyneenä, eikä älynnyt tulla, vaikka oli puoli koiranmittaa aidan ulkopuolella jo. Se siis vaan kääntyi ja jolkotteli portille…


Outoja otuksia nuo koirat. Toisaalta kyllä ymmärrän hyvin, jos on monta vuotta tottunut jostain kulkemaan, niin kai sitä sitten vaan edelleenkin siitä kulkee, koirat näemmä ainakin.



Tässä kuvassa muuten suunnilleen tuo sama kohta kuin tuossa ensimmäisessä kuvassa, tämä on otettu pari päivää aikaisemmin. On ehkä hiukan eroa ylimmäisessä kuvassa näkyvään nykytilanteeseen. Hyvä näin, kyllä se tästä pikkuhiljaa….


perjantai 6. kesäkuuta 2014

Tarttis varmaan tehdä jotain

Yleensä tänne blogiin tulee laitettua kaikkea kaunista ja kivaa ja onnistunutta. Jaa-a, täälläpä ei ole tänä vuonna vielä mitään sellaista kivaa ja kaunista. En muista milloin viimeksi pihamaa ja puutarha olisi ollut näin huonossa jamassa. Tässä taitaa olla vähän liikaa lääniä yhden ihmisen hoidettavaksi. Mies ei ole työkiireiltään tänne paljon ehtinyt nyt alkukesän aikana ja sen kyllä huomaa.



Etupihan nurmikko puskee rikkaruohoa vähän turhankin tehokkaasti. Pieni koiruuskin (säkäkorkeus 71 cm, paino 45 kg) hukkuu melko näppärästi tuonne rikkaruohoviidakkoon. Näkeepähän tuosta kuvasta melko selkeästi, miten kookkaasta ongelmasta tuolla on kyse. Jos vuorokaudessa olisi enemmän tunteja, kai tuonkin ehtisi tuolta raivata. Onneksi mies kuitenkin nyt lauantaina suuntaa matkansa tänne muutamaksi päiväksi, joskohan tuo ehtisi asiaan tarttua, toivottavasti.

Osa kasvilaatikoistakin on ihan hukassa.


Tarttis varmaan tuollekin tehdä jotain….

Pelto täällä kynnettiin viime kuun lopulla. Sitten satoi vähän vettä…



Sillä seurauksella, että ei sinne juuri ole menemistä, meinaan pellolle. Ei ainakaan ilman märkäpukua. Tarttis varmaan tuollekin tehdä jotain. Salaojittaa uudelleen ehkä…

Yksi asia vielä toistaiseksi ainakin on kunnossa. Meinaan meikäläisen uudet ihanat rosmariinit.




Istutin ne Ikeasta ostetut rosmariinit tuonne vanhaan kasvilaatikkoon, heti kun sain sen perattua puhtaaksi rikkakasveista. On se vaan jännä tuo toinen, tuollainen maatamyöten kasvava kaveri. Aika outo tyyppi, ihan pehmeät varretkin. Tähän asti olen luullut, että rosmariini kasvattaa sellaista puunkaltaista vartta, mutta tämä tyyppi tosiaan on pehmeä kuin mikä. On se jännä.. = )



torstai 5. kesäkuuta 2014

Yrttejä siellä ja yrttejä täällä.. joka puolella yrttejä

Tämän vuoden kasvi näyttäisi nyt sitten olevan rosmariini. Niitä on muutama tullut hankittua/kasvatettua. Kasvilaatikon nurkassa kasvelee nyt yksi melkoinen jötikkä.



Pari muuta odottaa vielä ruukussa, että saisin ne istutettua loppusijoituspaikkaansa.


Nämä kaksi ostin Ikeasta (!!). Olivat sen verran halpoja ja mielenkiintoisen näköisiä (en tuota lamoavaa rosmariinia ole aikaisemmin missään nähnytkään) joten pakko oli ottaa. Meinaan jos tuollaisen valtavan pehkon rosmariinia saa alle vitosen per purkki, pakkohan niitä on ostaa - ihan pakko. Mietiskelin tuossa, että josko sitä nyt tänä vuonna viimeinkin saisi rosmariinitkin säilymään talven yli hengissä. Suunnitelma olis jo - täytyy rakentaa niille oma koti.

Kuvassa taustalla laatikon toisessa osassa muuten on sitten muutama rivi retiisejä. Niitä en ole kasvattanut vuosikausiin, mutta nyt innostuin laittamaan niitäkin muutaman rivin kasvamaan.

Muut yrttiviljemät ovat vielä kasvihuoneessa. Tämän aamun kehnot valaistusolosuhteet estivät kuvien ottamisen, eli palaan niiden osalta asiaan myöhemmin. Mutta sieltä nyt löytyy vähän kaikenlaista: neljää eri variaatiota basilikasta, kolmea erilaista timjamia, lipstikkaa ja sen semmoista. Eli ainakin yrttipuolella homma hallussa tänävuonna..

keskiviikko 4. kesäkuuta 2014

Kaipais vähän kohennusta…

Pihapiirin nurmikko kaipais vähän kohennusta, jos nyt ei muuta niin ainakin ruohonleikkurin käyntiä. Itse asiassa tuo toinen puoli on huollettavissa enää viikatteella.


Etupihan nurmen on vallannut ärtsy rikkaruohoarmeija. Talon vieressä myös on heinikkoa jo polveen asti. Apua, miten tässä ihan oikeasti näin pääsi taas käymään…

Vanha kasvilaatikkoni tuossa pellon reunalla kaipaisi myös vähän kohennusta.. se kun on vielä puoliksi täynnä piparminttua ja rikkaruohoja.



Puolet siitä sentään olen saanut jo raivattua = ) eikä olla vielä ihan edes kesäkuun puolessa välissä. Olenpa tuossa kaivanut liki metrin syvyisiä kuoppia,  juolavehnän penteleet asustaa melko syvällä juurineen täällä meillä. Aikaa vievää puuhaa sano, vaan eipä auta valittaa, tehtävä se on jos meinaa jotain muutakin tuossa kasvatella.

Raparperikin kaipaisi vähän huomiota vissiin. Pääsi pahalainen taas aloittamaan kukintansa niin, etten huomannut vasta kuin kukkaset ovat jo vähän liiankin isoja…



Ei kai tässä auta muu kuin heti huomisaamuna ottaa puukko ja lähteä tuota puskaa raivaamaan.