lauantai 26. lokakuuta 2013

Pellolta pelastettua osa 2

Samaan syssyyn kun valkosipuleita pelastin, napsin kasvilaatikosta muutaman kyssäkaalinkin turvaan. Kaikkia en kuitenkaan saanut mukaan ottamiini astioihin mahtumaan. Ja sittenhän se tuli se lumipyry, eli nostourakka lopahti siihen. Siellä ne kaalit ovat tehneet jonkin aikaa tuttavuutta lumipeitteen kanssa. En ole huolissani ollenkaan, kaalit kestävät yllättävän paljon kylmää. Siellä on viikon verran ollut on sulassa sovussa lehtikaaleja ja kyssäkaaleja ja viitisen senttiä lunta.


Onneksi tuli lauhempi jakso, täälläkin on ollut kymmenisen astetta lämmitä ja lumipeite hävisi päivässä, mahtavan sumun kera. Toki aion nuo kaalit vielä sieltä käydä napsimassa pois ja käyttöön, vaikka jonkin aikaa lumen alla ovat olleetkin.

Maailmassa on yllättävän paljon kasveja, jotka oikeastaan vain paranevat kun saavat vähän kylmää. Voisi melkeinpä sanoa, että suurin osa näistä jonkinverran kylmää paremmin kestävistä kasveista kuuluu tähän joukkoon, tarkoitan siis selkeästi viileämpään ilmastoon sopeutuneita viljeyskasveja. Pakkasen puremina paremmilta (lue makeammilta) maistuvat monet kaalinsukuiset kasvit, mm. parsakaali, lehtikaali ja ruusukaali. Samoin jotkin juurekset, kuten porkkanat kuuluvat samaan sarjaan. Purjokin on tällainen makeammaksi muuttuva vesseli. Pakkanen/kylmä saa ne muodostamaan sokereita, joten ne sitten maistuvat makeammilta pakkaskäsittelyn saatuaan. Huh, tulipas monta tosi huonosti muotoiltua lausetta, no, semmosta sattuu… :)

Mutta enivei, kaaleja siis luvassa huonosta kelistä huolimatta. Tuolla on laidallisessa kasvulavassa myös jotain juureksia vielä, joita aion käyttää, selleriä ja kultajuurikkaita nyt ainakin. Huoletta niitä voi syödä, kun ne kypsentää ihan heti kun pikkusen sulavat.

perjantai 25. lokakuuta 2013

Pellolta pelastettua ja samantien menetettyä

Oli meillä tänä vuonna perunaakin, oli ja meni kans..

Ihan monta riviä kasvoi mukavasti ja ihan ilman tuholaisia tai tauteja. En niitä isommin hoidellut, mutta kivasti näyttivät voivan ihan koko kesän ilmankin. Mies sitten eräänä lokakuun alkupäivänä otti ja kävi kaivelemassa sieltä pellolta kottikärryllisen perunoita pois.

Aika ihme, että saatiin kottikärryllinen perunasatoa, vallankin kun tuo sato tuli jääkaappin unohtuneesta pussinpohjallisesta rupuisia perunoita. Niistä, jotka joskus kesäkuun puolivälissä paremman tekemisen puutteessa istutin peltoon, kun en raaskinut kompostiinkaan niitä heittää. Oli meinaan tehneet sen verran komiat idut, jotta ajattelin sitten kasvattaa myöhäistä perunaakin.


Oli muuten todella mukavan näköistä mukulaa kottikärry täynnä. Vähän olivat multaisia ja kostean oloisia, mutta muuten näyttivät olevan ihan OK perunoita. Tosi tyytyväinen olin, kun ajattelin nyt sitten kuitenkin kasvattaneeni itselleni talven perunat.

Samoihin aikoihin kun tuo perunannosto tapahtui oli täällä meneillään melkoinen hässäkkä. Työmiestä tuli ja meni, itse kun tulin töistä meni ne loppuiltapäivät ja alkuillat aina melkeinpä selvitellessä kaikenmaailman sotkuja, mitä päivän aikana täällä oli saatu aikaiseksi. Eli otin ja unohdin koko perunat. Mieskin sitten poistui täältä nelosvyöhykkeen muonavahvuudesta, takaisin sinne pääkaupunkiseudun kotiin ja palasi töihin myös. Johan tuo täällä kuukauden verran olikin, eli jo oli aika hänenkin nenäänsä työmaallaan näyttää…

Jokunen päivä sitten käväisin tuolla kasvilaatikolla kaivamassa muutaman purjon lumen alta esiin, ajattelin keitellä purjo-perunasosekeiton itselleni. Vaan missäpäs olivat perunat. Ihan piti istahtaa ja miettiä tovi. Ne muutamat kesäkurpitsat ja kurpitsat ovat säilössä saunakammarissa samoin kaksi säkillistä puna- ja keltasipuleita. Mutta ei siellä mitään perunoita ole näkynyt.

En sitten siinä miettiessäni millään saanut mieleeni, mitä mies oli perunoille tehnyt. Piti ihan soittaa ja kysäistä, että mihinkäs sinä ne perunat piilotit, kun eivät olleet saunakammarissa muun sadon seurana. Ai että sitten vastauksen kuultuani jo kiroilutti pitkään ja hartaasti.

Ei ole meillä perunoita enää - ei. Herra Hollannikas kun oli jättänyt kottikärryllisen perunoita ”autotalliin” kuivamaan. Niin ja tietysti unohti asiasta mainita minulle. Eipä olleet kovin suojassa meikäläisen perunat, meillä tuo autotalli kun ei kovin kummoinen viritys ole, on siinä toki katto ja seinät ja puoliovikin löytyy, mutta melkoisen vapaa pääsy sinne sisälle on ihan ihmisen kokoisilla otuksillakin.

Olenkin jo jonkin aikaa ihmetellyt jyrsijäpopulaation lisääntymistä täällä pihapiirissä. No, kai niitä tulee kun jätetään kymmeniä kiloja perunoita popsittavaksi. Oli ne kuitenkin sen verran höveleitä olleet, että olivat jättäneet minulle kolme kappaletta maistiaisiksi. Vaan eipä noita mieli tehnyt käyttöön ottaa, oli meinaan sen verran rotanpapanoissa koko perhanan kottikärryt.

Oli muuten ihan hyvää se omista purjoista keitetty sosekeitto. Vähän enemmänkin kuin vähän tosin harmitti, kun piti ihan vasiten lähteä perunoita ostamaan.

torstai 24. lokakuuta 2013

Pellolta pelastettuja

Keittiöttömänä olo on kamalaa, vallankin jos on kasvimaa täynnä kaikenlaista, josta pitäisi ruokaa laittaa ennen kuin sato menee pilalle. Heti kun keittiö oli siinä kunnossa, että siellä jotain voi tehdä, aloin pikkuhiljaa raijata kasviksia käyttöön.

Pelastin pari ämpärillistä valkosipuleita tuolta pellolta sisätiloihin vähän ennen lumen tuloa muutama päivä sitten. Päihitin lumisateen nippa nappa, jos puoli tuntia myöhemmin olisin nostourakan aloittanut, sinne olisivat jäänet valkosiblatkin lumen alle.


Kasvatin näitä ensimmäistä kertaa ikinä.  Hyvin voivat ja kuivuvat ihan kivasti toistaiseksi tuolla keittiön nurkassa. Jossain vaiheessa täytynee asetella ne kuivumaan vähän konservatiivisemmin, eli roikkumispaikka on vähän tässä hakusessa, kun ulkovarastoonkaan niitä ei sattuneesta syystä enää voi viedä.

Keväällä istutin näitä kolmeen eri paikkaan, ihan kokeilumielessä, jotta näkisin mikä niillä toimii ja mikä ei. No, nyt sitten tiedetään, että täällä meillä eivät menesty pellolla. Penkillinen sipuleita pellolla tuotti vain muutaman kynnen. Loput olivat pelkkää vartta.
Kasvilaatikoissa kasvatetut sensijaan tekivät vallan mahdottoman kokoisia kynsiä. Vähän liiankin isoja, koska nuo kynnet pitää pilkkoa kolmeen neljään osaan, jos meinaa valkosipulipuristimella niitä murskata.

Mutta hyviä ovat, siitä ei pääse mihinkään. Ja satavarmasti kasvattelen näitä tulevinakin vuosina, mikäli nyt ei mitään ihmeitä satu.


keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Päättymätön tarina


Tänä vuonna on pähkäilty useammankin ns. päättymättömältä tuntuvan jutun kanssa. Yksi niistä on ollut tuo keittiön vesivahingon jälkeinen remontti.

Tuossa puolessa välissä syksyä tuntui todellakin siltä, että se rempparumba ei loppuisi koskaan. Keittiön putket sanoivat työsopimuksensa irti jo heinäkuulla, tai ainakin heinäkuulla sen vuodon huomasin, kun lattialle alkoi tiskipöydän alta vaivihkaa ilmaantua pieniä vesilammikoita.
Vakuutusyhtiö määräsi saneerausliikkeen, mistä piti korjaus tilata. Hommat lähtivät käyntiin sutjakkaasti, mutta sittemmin se homma tyssäsi vaikka vallan mihin. Lopputulema on, että koko helkkarin lattioiden tuhertaminen kesti melkein 14 viikkoa. Tuo korjattava ala ei edes ole kovin suuri, keittiö ja eteinen yhteensä noin 20-25 neliötä.

Muut korjaustyöt keittiöön kalusteineen tilasin paikalliselta rakennusliikkeeltä. Loppuhommat sujuivatkin viikossa - kalusteasennukset sun muut. Oli ammattitaitonen timpuri tekemässä ja sen huomasi.

Päättymätön tarina kakkonen, onkin sitten ihan omakohtainen juttu. Aloin oireilla aika pahasti siinä vaiheessa, kun nuo lattiat revittiin auki. Kuivaus puhaltimilla kesti ja kesti, kas kun kuivattivat tolvanat sellaisetkin rakenteet, jotka oli määrä purkaa. Olotilani paheni pikkuhiljaa hiipimällä ja sitten oltiinkin jo siinä vaiheessa, että jouduin pitkälle sairauslomalle. Ja sitä onkin sitten riittänyt - sairauslomaa.

Puutarha on sitten se murheenkryyni numero kolme. Sinnehän se tämänvuoden sato mätäni peltoon. Suurimmaksi osaksi. Syystyöt jäivät tekemättä ja tosiaan siellä on vieläkin suurin osa juureksista maassa. Olen tuossa lumen alta muutaman kerran porkkanoita ja muuta kivaa käynyt kaivelemassa, vielä ovat olleet käyttökelpoisia ja se lohduttaa vähän.



Kyllä ketuttaa niin maan vietävästi, oli hyvä vuosi - satoa olisi tullut roppakaupalla, vaan minkäs teet, pakko oli peltoon jättää.

Pihamaa näyttäisi myös kuuluvan sarjaan päättymättömät tarinat. Remppamiehillä kun tuntuu olevan sellainen universaali tapa, että roskat ja laudankappaleet sekä kaikki muu mahdollinen ja mahdoton paiskotaan vaan minne sattuu pitkin pihaa. Joskus paiskoivat jopa sellaiset tavarat pihalle, joita en jätteeksi itse lukisi. Tuolla on vieläkin vaikka ja vallan mitä lumen alla odottamassa pois raijjaamista. Puutarhakalusteetkin vielä iloisesti ottavat tuntumaa lumipeitteeseen. Sattuneesta syystä, siis omasta huonosta hapetuksesta johtuen, en ole tuota pihamaata kovin paljoa saanut vielä raivattua.

Jotain positiivistakin sentään on. Nyt on keittiö, keittiössä on uusittu seinät, uusi lattia, upouudet kalusteet ja uusitut sähköt. Sain viimeinkin tuohon keittiön nurkkaan vuosikausia haikailemani nurkkakaapin.

Eteinenkin on valmis ja vintinrappujen alla olevan komeronkin lattia uusittiin. Enää puuttuisi vain kattolistojen käsittely keittiössä, muutama ikkunankarmi pitäisi myös maalata sekä eteisen lattialistat, nekin pitäisi käsitellä jollain. Mutta kaikki tämä jää hamaan tulevaisuuteen, itse ne aion sutia valmiiksi, joskus sitten, kunhan kerkiän ja kunhan jaksan. :)

tiistai 22. lokakuuta 2013

Ongelmajäteaita

Ole tarkka ota Pirkka. =)

Olen syksyn mittaan puuhastellut kasvimaan aitaprojektin kanssa pitkään ja hartaasti. Reilun metrin mittaisia aitaelementtejä on syntynyt parikymmentä ja noin puolen metrin mittaisia suunnilleen saman verran. Ei siitä aidasta malliesimerkkiä tule, eikä ihan varmaan kaikkein kauneintakaan, mutta tuleepahan jonkinlainen aita kuitenkin.

Kaikki alkoi siitä, kun kesällä tuli vastaan se, että olisi pitänyt väsätä jonkinlaista tukirakennelmaa salkopavuille. Pahaksi onneksi kaikki puutavara mitä täältä kotosalta varastosta löytyi, oli aivan liian järeää siihen tarkoitukseen eli ei muuta kuin rimaostoksille, ajattelin. Menin paikalliseen puutavaraliikkeeseen ostaakseni muutaman metrin rimaa, vaan kuinka ollakaan, eipä sitä sitten liikkeestä löytynyt. Sama ongelma sielläkin, kaikki varastossa olevat puut olivat aivan liian paksua ja jämäkkää ko. tarkoitukseen. Kun selitin myyjälle, mihin puuta tarvitsen, hän ehdotti, että ”mitens olis noi Pirkat”. Öh…? Mitkä Pirkat…?

Kävi sitten ilmi, että kutsuvat niitä palikanpätkiä, joita käytetään puupinossa kerrosten välissä poikittain, Pirkoiksi. Ne ovat sellaisia melko lyhyitä, pisimmillään vähän reilun metrin mittaisia. Siellä niitä oli iso kasa kestopuupinojen vieressä. Vähän olivat turhan lyhyitä siihen tarkoitukseen, mihin alun perin rimoja olin hakemassa ja kaiken kukkuraksi kestopuuta, eli niitähän ei voi kasvien tukipuiksi laittaa. Vaan siinäpä sitten alkoi aivoissa käydä raksutus.. ”Hetkinen - tuossahan olisi vallan mainioita tarpeita kasvimaan ympärille aidaksi… Eikä maksaisi, kuin rakentamisen vaivan…” Kas, kun yrittäjälle, ne Pirkat ovat ongelmajätettä. Niitä ilmeisesti kertyy melkoinen määrä vuosittain ja ne täytyy hävittää sitten ongelmajätteenä. Ihan ovat kuulemma vain onnellisia, jos joku ne rimanpätkät rahtaa pois. Eipä tuota tarvinnut kauan miettiä, siinä sitten lastasin auton täyteen ja huristelin kotio. Sittemmin olen jo pariin otteeseen niitä käynyt hakemassa lisääkin.

Tällä hetkellä tuolla kasvimaan ympärillä oleva aita alkaa jo hajota käsiin. Ja korvaavan aidan ei edes tarvitse olla kovin korkea, eikä järeä. Siellä kun on tälläkin hetkellä vaikka mitä kummallista aidan virkaa tekemässä. Tuon aidan tarkoitushan on vain olla lähinnä psykologinen este koirille. Eivät ne siitä ole koskaan yli yrittäneet ja toistaiseksi eivät ole yrittäneet läpikään mennä. Aita siis on siinä siksi, että koiruudet eivät kävisi pissimässä papupenkkeihini. 

Nuo saamani rimanpätkät ovat eri värisiä, osa on ruskeita, osa vihreitä ja osa vähän jotain siltä väliltä. Eli kaikki perinteiset kestopuuvärit löytyy. Näytti vähän koomiselta, kun sen ensimmäisen elementin kasasin, kirjavankukertavaa oli. Olen nyt sittemmin sutaissut ne pätkät tummanmustanruskealla puuöljyllä ja ihan mukavan näköisiä niistä tuli. En ole niitä kovin laadukkaasti maalannut, se saa olla just niin rustiikkisen näköinen, kun siitä vähän sinnepäin sutimalla tulee.

Aitaa on syntynyt reilut parikymmentä metriä ja lisää tulee pikkuhiljaa. Jokaisen isomman elementin väliin tulee noin puolen metrin levyinen pätkä, jolla osat kiinnittyvät toisiinsa.


Kokeeksi kasasin pienen pätkän muutaman aitatolpan kanssa, ihan siitä hyvä tulee, vaikka nuo elementit tuossa kuvassa vähän vinossa vinksottavatkin. En kiinnittänyt niitä toisiinsa vielä mitenkään, eli siis pysyvät pystyssä ihan välikappaleen avulla kiinnittämättäkin. Noita on helppo vielä fiksailla, jos nuo aidan aukot osoittautuvat liian suuriksi, niihin on todella nopeaa naputella muutama rimanpätkä lisää.

Nuo aidanpalat ovat pieniä ja kevyitä, ne on tosi helppo kuskata talveksi varastoon. Ja sitten keväällä taas rahdata pellolle ja kasata aitaa sinne, missä sitä tarvitaan. Viimeistään siinä vaiheessa kun pelto kynnetään, on tuolta aita aina poistettava, siksi tämä elementtiratkaisu on vallan mainio. On meinaan ollut joka vuosi vähän hankalanpuoleista poistaa 50 metriä yhtenäistä verkkoaitaa. Siinä on tarvittu useampi käsipari aina avuksi. Pienehköistä elementeistä kootun aidan luulisi purkavan ja kasaavan yksinkin.

Kustannuksia tuolle aidalle tulee vain ja ainoastaan naulojen ja puuöljyn osalta. Eli tällä hetkellä aita on maksanut alle 30 senttiä metri. Eli ei paha hinta ollenkaan, vallankin jos ajattelee mitä maksaa, jos laittaa uutta verkkoaitaa… 25 metriä kustantaa suunnilleen satasen.

Tässä nyt vaan odottelen kevättä, että pääsen testaamaan tuon ihan käytännössä.