tiistai 31. heinäkuuta 2012

Monen mutkan kattoremontti, osa 4

Koira söi eteiseen unohtuneet kengät (yleensä laitetaan kaappiin yöksi - nyt unohtui). Pakko siitä oli lähteä läheiseen isoon kaupunkiin uusia ostamaan. Siellä sitten shoppailtiin iloisesti miehen kanssa, kun sain puhelun tuntemattomasta numerosta. Katohan. Oharin tehnyt yrittäjähän se siellä, siis se ihan ensimmäinen, jonka kanssa jo suullisen sopimuksenkin tein joskus huhti-toukokuulla. Tämä puhelu siis tuli noin kolme viikkoa sitten, eli elettiin melkein heinäkuun puoliväliä.

No, ymmärrettävästi olin melko yksisanainen ja enimmäkseen vain kuuntelin kun tyyppi selitti. Ihan yleisellä paikalla ja vilkkaassa kaupassa en kehdannut tyypille suoria sanoja sanoa. Annoin tyypin selittää. Ja selittihän se. Seli-seli-seli sopisiko (kun itse ei voikaan urakkaa ottaa) minun palkata työmies suoraan. Kertoi tietävänsä, että yhdellä hänellä töissä olleella ei juuri nyt olisi hommia ja tuo kaveri voisi aloittaa heti. Kysyi saako antaa minun yhteystiedot, jotta tämä mies voisi ottaa yhteyttä. Suoraan sanottuna olin utelias ja sanoin, että mikäettei anna numero ja käske soittamaan. Ajattelin, että ei sieltä mitään enää koskaan kuitenkaan kuulu, pääsenpähän eroon helposti näin. No, puhelu loppui ja me jatkoimme ostosreissua.

Vaan entäs sitten - meni vajaa tunti ja puhelin soi uudelleen. Siellä oli tämä rakennusmies, joka siis ihan oikeasti oli työtä vailla. Ihan uteliaisuudesta jututin tyyppiä ja selvisi, että tuo asustaakin ihan kävelymatkan päässä. Siis että mitä?!? Parin kilometrin päässä on lähes koko tämän ajan ollut tyyppi, joka haluaa rakennusalan töitä ja siis osaa kattojakin remontoida. *Huokaus*

Kehoitin tyyppiä käymään näyttäytymässä. En menettäisi mitään tapamaalla, mitä nyt ehkä muutaman minuutin ajastani, ajattelin. Sovittiin tapaamisaika siten, että ehdimme tehdä ostosreissumme loppuun. Sitten aikanaan iltapäivällä tuohon pihaan käveli mies pienen tytön kanssa. Oli ottanut lapsen mukaan, kun samalla reissulla menivät sitten tuohon lähi-halpiskauppaan ostoksille.

Jututin tyyppiä melko pitkään ja jälleen kerran sain ihan positiivisen kuvan, osaa tehdä ja on tehnyt erilaisia rakennusalan töitä monta vuotta, eli kokemusta pitäisi olla. Palkkatoivomus oli työehtosopimuksen mukainen, tosin jotain joustoja toivoi työajan suhteen, kun on yksinhuoltaja. Hmmm.

No, mitään en menettäisi, vaikka sanoisinkin palkkaavani hänet, ajattelin. Jos ei tule töihin niin sitten ei tule - onhan noita jo nähty. Ongelma oli tällä kertaa se, että tämä mies olisi halunnut töihin heti. Seuraavana aamuna. Sehän ei sitten onnistunut, kun kattotarvikkeita ei vielä ollut hankittuna. Eli seuraava vaihe olisi paikallisista rautakaupoista sun muista kysäistä tarjoukset ja ostaa kattohuovat. Sovittiin, että kun olen ostanut huovat, soitan hänelle. Tässä vaiheessa ajattelin asian jo niin, että jos tyyppi ei sitten tulekaan töihin, onpahan ainakin kattohuovat ja muut tarvikkeet hankittuna. Seuraava vaihe lähti käyntiin sitten rautakauppakierroksella seuraavana päivänä. Ei voi olla totta, rempan suhteen tapahtuisi jotain edistystä… ja luulisi tuon tarvikkeiden hankinnan olevan ihan läpihuutojuttu.

Tuossa vaiheessa siis ajattelin, että rempan aloituksessa on jo ollut monta mutkaa ja muttaa, nyt jo luulisi sen kohta alkavan - vaan kuinkas sitten kävikään - huomenna kerron lisää.

maanantai 30. heinäkuuta 2012

Monen mutkan kattoremontti, osa 3

Viimeksi tämä juttuhan jäi siihen, että cv-netistä löytyi rakennusalan henkilö, joka oli töitä vailla ja tuli sitten katsomaan tuota urakkaa. Hetki tuossa keskusteltiin, ihan ok tyypiltä vaikutti, mutta… keskustelussa selvisi sitten, että kattohomma ei onnistukaan - eteisen lattia kyllä. Että semmoista. Melkein teki jo mieli lähteä hakkaamaan päätä seinään tuossa vaiheessa. Kuitenkin pohdin kuumeisesti hetken ja tulin siihen tulokseen, että no - jos nyt edes sen lattian saisi laitettua ennen lumien tuloa - olisihan sekin jo askel eteenpäin. Ja sitä paitsi, alkoi tuo lattian kunto olla jo sitä luokkaa, että pelkäsin sen pettävän ennen pitkää (kosteusvaurio). Tuumailin siinä sitten että kun kerran nyt tekijä olisi, niin laitetaan se lattia kuntoon.

Seuraavaksi keskustelu siirtyi palkkaukseen. Olin jo etukäteen ottanut selvää rakennusalan tuntipalkoista, työkalukorvauksista ym. ihan sitä silmällä pitäen, että palkka tulisi maksettua niin kuin se kuuluukin. Mutta…

Ainiinkun mikä palkka? Selvisi, että tällä henkilöllä oli yritys, työntekijänä siis yrittäjä itse. Eli taas olin yllättäen tekemisissä firman kanssa. No, eihän siinä mitään tuumin, olkoon sitten yritys, vaikka hullulta tuntui se, että ollaan työnhakijana cv-netissä (mitäköhän työkkäri muuten tuosta sanoisi, ei varmaan mitään hyvää…) vaikka kyseessä on yrittäjä. Seuraavaksi keskustelu siirtyi tuntiveloitukseen, palkasta kun ei enää yrittäjän kanssa voinutkaan puhua. Ihan tuo mainitsemansa tuntiveloitus tuntui normaalilta, oli muutaman euron vähemmän per tunti kuin sillä ensimmäisellä firmalla, joka siis teki tuon kattotyön osalta oharit. Työn aloituksesta puhuttaessa selvisi, että se venyisi elokuun alkuun, firmalla kun oli muutama urakka kesken. Jassoo. No, hyväksytään nyt sitten tuokin. Homma ok, lupasi lähettää kirjalliset tiedot meilissä. Ja sitten taas odotettiin.

Nyt kuitenkin, kun kattohommalle ei vieläkään ollut tekijää, lähdin uudelleen saman tien cv-nettiin etsimään. Soittelin muutamalle, mutta kuinkas ollakaan, kaikilla tuntui olevan jotain pikku-urakkaa meneillään eli ihan lähiaikoina ei kenellekään sopinut. Yksi sitten löytyi tuosta neljänkymmenen kilometrin päästä. Ja nyt ihan oikeasti oli kyseessä mies, joka tulisi tuntipalkalla töihin. Palkkatoivomus oli ihan työehtosopimuksen mukainen ja siihen päälle vielä halusi kilometrikorvaukset. Nojoo.. ehkä tuo nyt vielä menisi ajattelin. Mutta…

Eipä tämäkään henkilö heti olisi ollut valmis työtä ottamaan, parin - kolmen viikon kuluttua kylläkin. Asia jäi sitten niin, että lupasi soittaa minulle, kun on täälläpäin liikkeellä, että voisi tulla paikanpäälle katsomaan. Ei käynyt päinsä ajaa tuota 40 kilometrin matkaa, ellei ollut samalla suunnalla jotain muuta. No - siinähän taas odoteltiin.

Reilun viikon kuluttua loppui odottelu eteisen lattian korjauksen tietojen osalta, sain sitten sähköpostin, missä työt oli eritelty ja hinnoiteltu. Yrittäjä ei siis ollut paperihommien kanssa mitään kiirettä pitänyt, vaikka olin pyytänyt toimimaan mahdollisimman nopeasti.

No huh-huh! Eipä se juttu sitten enää kirjoitettuna näyttänytkään samalta kuin puhuttuna. Ihan asiallinen sopimus, mutta... Tuntiveloitus oli noussut 6.90 euroa. Kas, kun ei ollut yrittäjä sitten tullut sanoneeksi tuossa pihalla keskusteltaessa, että tämä sitten on arvonlisäveroton hinta. Eli alvin kanssa tämän tyttösen tuntiveloitus pomppasi kalliimmaksi kuin sen alkuperäisen oharit tehneen yrityksen. Niin, eikäpä tuo tuossa käydessään maininnut sitäkään, että veloittaa 100 km kilometrikorvaukset, joka siis tietäisi minulle 50 euron lisäkustannusta /päivä…. *kirosana*

Peruutin koko diilin. En pelkästään siksi, että kustannukset yllättäen pomppasivat isommiksi, vaan siksi, että tuollaisesta jää todella paha maku suuhun, voiko kenenkään puheisiin enää luottaa? Suoraan sanottuna alkoi jo niin **tuttamaan, että päätin muuttaa tarvittaessa tuohon piharakennukseen talveksi, jos tämä tönö jää korjaamatta ja muuttuu asuinkelvottomaksi. Tuolla piharakennuksessa on yksi talviasuttava huone, joka on ihan kunnossa.

Eli oltiin pattitilanteessa taas. Tällä kertaa peruin itse yhden ja toisen yhteydenottoa jäin odottelemaan.

sunnuntai 29. heinäkuuta 2012

Monen mutkan kattoremontti, osa 2

Jäin siis odottelemaan sitä kattofirman edustajan tarjousta. Muutama viikko siinä taas kului, ennen kuin sen tarjouksen sähköpostiini sain, eli nyt elettiinkin jo ihan toukokuun loppua. Itse asiassa olin jo luopunut toivosta saada minkäänlaista tarjousta, aikaa kun oli jo kulunut niin kauan näiden tyyppien käynnistä. No, tarjosivathan ne sitten lopulta: 90 neliömetrin kolmiorimakatteen uusiminen vähän vajaa 12.000. Siis mitä?!?!?

Näinhän se on, yrityksillä maksaa katon teko reilun satasen/neliö. Eikähän siinä mitään, mutta… Tarjouksessa ei kuitenkaan oltu eritelty materiaalien ja töiden osuutta sen kummemmin ja muutenkin se oli tosi ylimalkainen, mistä en, itsekin tuollaisia tarjouksia kirjoitettuani pitänyt ollenkaan. Olen sitä mieltä, että materiaalit ja työt pitää tarjoukseen hinnoitella, jotta siitä saa kuvan mitä mikäkin työvaihe maksaa. Ja kaiken lisäksi takaraivossani kummitteli tuon tyypin toteamus, että hommaan kuluu 4-5 mieheltä viikko, ja se nyt jotenkin ei kuulostanut ihan oikealta… Eikä siis antanut kovin hyvää kuvaa ko. porukan touhuista, siis tuollainen tosi räikeä yliarviointi miestyövoiman tarpeesta.

Jaa-a. Istuin sitten ihan alas ja nappasin Excelin tietokoneen ruudulle auki. Viiden minuutin laskemisen jälkeen sain materiaalien kustannusarvioksi 1.800 euroa. Laskin kustannukset kalleimman mukaan, eli varmaan ne saisi halvemmallakin, pohdin. Pikainen laskutoimitus sitten työn osuudesta ja lopputulos oli se, että tuolla rahalla saisin tässä tontilla olevien kahden rakennuksen katot korjautettua - edellyttäen tietysti, että löytäisin sellaisen tekijän, joka a) ei yritä blondia kusettaa, b) tekee sen minkä lupaa c) osaa hommansa.

Eipä siinä sitten auttanut muu kuin ottaa taas Google ruudulle ja alkaa epätoivoisesti etsiä jotakuta, joka tuon työn vastaanottaisi - ja kohtuullisella hinnoittelulla. Tilannehan oli melko toivoton, kesä oli jo pitkällä ja takuuvarmasti joka ikinen kunnollinen rakennusfirma oli jo tuohon mennessä bookannut kesän työt valmiiksi. Siinähän sitä sitten soittelin, en edes pysty sanomaan kuinka monelle loppujen lopuksi, mutta monelle. Pääsääntöisesti kaikilla oli urakat sovittu jo vähintään marras-joulukuulle.

Tuossa vaiheessa alkoi olla jo niin epätoivoinen olo, että mietin jo, josko sitä itse uskaltaisi tuonne katolle mennä. Tulin kuitenkin siihen tulokseen, että ehkä se olisi vielä kymmenen vuotta sitten meikäläiseltä onnistunut, mutta ei todellakaan enää. Eikä tuttavapiirissäkään ole ketään, jolla vasaran ja sahan käyttö olisi niin tuttua, että uskaltaisi tuollaiseen hommaan pyytää. Siis tuossa vaiheessa alkoi todellakin olla jo vitsit vähissä.

Otinpa sitten käyttöön suunnitelma B:n. Selaimen hakuruutuun osoitteeksi mol.fi ->naps -> cv-netti - naps -> linkki kun tarvitset hyvän työn tekijän -> naps. Ja eikun hakemaan. Olin tässä vaiheessa liittänyt mielessäni tuon eteisen lattialautojen uusimisen samaan urakkaan, koska lattia oli alkukesän aikana notkahtanut melkoisen reippaasti. Samallahan tulisi sitten tehtyä tuokin ennen talven tuloa, ajattelin, mikäli sen tekijän löytäisin.

Lähialueelta löytyi kuin löytyikin muutama sopiva rakennusmies, niin ja yksi nainenkin. En alunalkujaan ollut ajatellut ollenkaan, että itse työnantajaksi ryhtyisin, mutta nyt se siis näytti olevan ainoa vaihtoehto. Siinäpä sitten aloitin soittorumban taas. Soittelin sille ainoalle kauniimman sukupuolen edustajalle ensin. Kysyin ihan kylmästi heti ensimmäiseksi, joko on töitä löytynyt: ei ole, oli vastaus. Sovittiin sitten, että tulee katsomaan paikan päälle.

Ja kuinka ollakaan, sieltä sitten saavuttiin ihan saman päivän aikana paikalle. Ihan tuo vaikutti asialliselta ja muutenkin näytti olevan ok. Mutta, mutta... Niin, olin jo osannut melkein odottaa, että sieltäkin sitten tulee vastaan vähintäänkin se yksi mutta.

Kovasti on ollut kimuranttia tämä remontin kanssa, mutta kun tämä tarina on tosiaan melko pitkä, jatkan taas myöhemmin.

keskiviikko 25. heinäkuuta 2012

Monen mutkan kattoremontti, osa 1

Tässä asustellaan rintamamiestalossa, jossa edellinen katon kunnostus on tehty parikymmentä vuotta sitten. Talo on siis perus rintamamiestalo, jossa on perinteinen kolmiorimakatto. Tässä on nyt kesän mittaan tuon kattorempan osalta tapahtunut vaikka ja vallan mitä. Niin paljon ja niin kummallista, ettei yhteen juttuun mahdu. Tosiaan kyseessa on vanha rintamamiestalo, joka pientä pintaremonttia kaipaisi muutenkin, niin ja jotain vähän isompaakin tuon kattorempan lisäksi, mutta nyt aluksi oli tarkoitus korjauttaa katto, heti kesän alussa.

Olin aikaisin liikkeellä viime keväänä, kun aloin etsimään rakennusliikettä, joka tuon katon voisi kunnostaa. Jo huhtikuussa aloin soittelemaan ja tuosta lähitienoilta sitten löytyikin yksi yritys, josta tultiin jo heti samana päivänä paikanpäälle katsomaan. Sovittiin urakasta saman tien, hinta kun oli kohtuullinen ja tyyppi vaikutti muutenkin ihan asialliselta. Vaan sittenpä alkoi tapahtumaan - tai siis päinvastoin - ei alkanut -tyyppi kirjaimellisesti teki oharit. Odotin yhteydenottoja ja soittelin moneen otteeseen, halusin luonnollisesti tietää, milloin työt aloitettaisiin. Koskaan en selväsanaista vastausta saanut, lupasi ottaa asioista selvää ja soitella minullepäin ja tulla käymään, vaan eipä pitänyt sitten lupauksiaan.

Yks kaks oltiin jo toukokuussa. Siinä vaiheessa otin jo sitten yhteyttä ihan kattosaneerausfirmaan. Alkoi iskeä paniikki päälle, katto olisi saatava uusittua ennen talven tuloa hinnalla millä hyvänsä. No, aikanaan - viikkojen odottelun jälkeen tuon kattofirman edustajat tulivat paikan päälle. Kaksi tyyppiä sieltä tuli, mittailivat ja ihmettelivät miten tuo katto on tehty. Tuo on tehty aikanaan vähän eri tavalla kuin normikatto, joten ensikatsomalta se näyttää vähän oudolta. No, kerroin tyypeille tiedot katosta, milloin se on viimeksi uusittu, millä materiaaleilla jne.

Sattumalta siihen aikaan, kun tuo katto tehtiin, olin kattoalalla töissä - nii-in - kattohuopaa valmistavassa ja kattourakoita tekevässä yrityksessä - yhdessä tämän maan suurimmista. Tosin konttorin puolella =). Osasin omasta mielestäni kertoa vähän paremmin kuin normityyppi, joka ei kattojen kanssa sen isommin ole ollut tekemisissä, miten tuo on tehty ja miksi osa ratkaisuista näyttää vähän eksoottisilta. Kerroin siinä myös, miksi haluan kattomateriaaliksi ko. yrityksen tuotteet, niistä kun itsekin siis tietäisin jotain.

Kyllä hieman sitten minua nauratti, kun tämä tyyppi sitä arviota alkoi tekemään. 4-5 miestä ja vähintään viikko. Tuon kuultuani jo mietinkin, että ”Hei hetkinen - etkö ymmärtänyt, että olen itsekin muutaman tuollaisen kattotarjouksen tehnyt - (varmaan tuhatkunta) -miten niin viikko - miten tuonne 90 neliön katolle edes 4-5 miestä mahtuisi töitä tekemään”. Pidin kuitenkin turpani tukossa, annoin tyypin jatkaa arviointiaan. Tyyppi puhui kuin idiootille - läpivienti pitää tehdä niin ja näin ja tuo kohta kuistilla, missä huopa on nostettu - siihen menee aikaa päivä (kyseessä on parin metrin matka kuistia, jossa huopaa on nostettu seinälle. Siitä siis purkaessa pitää muutama rima napsaista pois, ennen kuin sen huovan saa irrotettua… joo-o. )Tuossa vaiheessa arviointia alkoi meikäläistä jo ihan suoraan sanottuna ketuttaa.

No, kuuntelin kuitenkin silmät pyöreänä mitä kaveri selosti. Ja selostihan se. Aikani kuunneltuani päädyin sitten viimein sanomaan tyypille, että josko tuosta kirjallisen tarjouksen sitten saisi, kiitos. Passasihan se, ja sitten jäinkin odottelemaan sitä tarjousta.

Eli taas oltiin pattitilanteessa, odottamassa että jotain tapahtuisi. Mitä sitten aikanaan tapahtui, siitä kertoilen huomenna

sunnuntai 22. heinäkuuta 2012

Tulvavaroitus

Pitäisi varmaan laittaa tuonne pellon reunaan kyltti, joka varoittaa tulvivasta pellosta. Vettä siellä on paikka paikoin nilkkaan asti, eli pellolla liikkuminen on mahdotonta. Tämä on ollut aivan mahdoton kesä vetisyyden suhteen, ainakin tähän asti. Enpä ihan heti muista vastaavaa nähneeni. Pelto siis tulvii ja todella reippaasti siellä sitä vettä on.



Olen yrittänyt papupenkkejä kitkeä rikkaruohoista, aina silloin kun on ollut vähänkin pidempi poutajakso.


Mutta suoraan sanottuna se on mahdotonta. Sinne uppoaa liejuun niin, ettei saappaitaan irti saa. Siis lievästi sanottuna märkää on.

Kaikki pellon kasvit, rikkaruohoja lukuun ottamatta ovat kitukasvuisia. Pavutkin ovat vain noin kolmenkymmenen sentin korkuisia minipuskia.


Huolimatta kitukasvuisuudesta pavut ovat alkaneet kukkia. Violeteissa on jo muutama nuppu, mutta ei vielä varsinaisia kukkia.


Vihreät sen sijaan jo kukkivat melko runsaasti, ottaen siis huomioon sen, että kasvit ovat todella pieniä.

Kitukasvuisuutta on huomattavissa muissakin, esimerkiksi kesäkurpitsat ovat todella pieniä vielä.


Tulee olemaan mielenkiintoista nähdä, saako noista satoa ollenkaan. Mutta onhan se tietysti niin, ettei kai mikään kasva kovin hyvin, jos juuret lilluvat vedessä. Tuonne on ollut ihan turha lannoitteitakaan laittaa, nekin vähät mitä sinne olen paiskonut, ovat varmaan saman tien valuneet jatkuvan sateen mukana pois.

Kasvilaatikoissa sen sijaan on ilmeisen optimaaliset olosuhteet, sateista huolimatta. Sadevesi näyttäisi läpäisevän tuon laatikoiden multakerroksen tosi kivasti, eli kasveilla ei näyttäisi märkyydestä olevan haittaa lainkaan.



Punaiset kyssäkaalit alkavat olla sen kokoisia jo, että nyt alkavalla viikolla päästään niitä maistelemaan. Voisi sieltä muutaman kerätä jo nyt, mutta odottelen silti pari päivää ennen kuin lähden niitä tuolta harventamaan.


Vanhimman kasvilavani asukkaat voivat loistavasti myös.

Kuvassa taustalla olevat kultajuurikkaat puskevat upean näköisiä lehtiä ja kun niitä lehtiä vähän raottaa, näkyy siellä juurella jo melkoisen mukavan kokoisia juurikkaan alkuja. Jäävuorisalaatti rehottaa kuin viimeistä päivää, pitäisi varmaan kohtapuoleen sitäkin jo harventaa.

Laatikon toisessa laidassa pillisipulit ovat alkaneet kukkimaan.


Eri porkkanalajikkeet kasvavat mukavasti myös ja onhan tuolla muutama kevätsipulikin joukossa. No, ehkä sitä edes jotain syötäväksi kelpaavaa tuolta kasvimaalta tänäkin vuonna saadaan, toivottavasti.



perjantai 13. heinäkuuta 2012

Märkää…

Onpa ollut uskomattoman huono kesä tähän mennessä. Nyt alkaa jo näyttää siltä, että sää jatkuu ties kuinka ja kauan tällaisena mahdottoman epävakaisena. Välillä paistaa aurinko, sitten sataa, sitten taas sataa ja jossain välissä taas aurinko pilkistää hetken. Saisi nyt vihdoinkin tulla edes sen verran kuivaa kautta, että saisi edes pihamaansa kuntoon ennen syyssateita.

Kasvimaa on edelleenkin kuin riisipelto - vettä on niin paljon, että melkein tarvitsisi veneen, jos siellä liikkua haluasi. On ollut aivan liian märkää kaikille kasveille, maissit ovat jämähtäneet sellaisiksi kolmenkymmenen sentin mittaisiksi kääpiöiksi, eivät kasva, mutta eivät ihan ole kuolleetkaan. Pavut sinnittelevät jotenkuten, mutta eivät nekään ole yhtään kasvaneet.

Uusissa kasvilaatikoissa sen sijaan kaikki on ihan hyvin. Viikon parin kuluttua voi sieltä jo ensimmäiset kyssäkaalit ottaa käyttöön.


Tänä vuonna näyttäisivät nuo punaisetkin kyssäkaalit kasvavan ihan hyvin. Viime vuonnahan punaista kyssäkaalia ei tullut yhtään, kun taimikasvatus meni ihan -ceelleen jo alkumetreillä - yksikään siemen ei itänyt.


Kaalit alkavat olla jo niin isolehtisiä, etteivät kohta enää laatikkoon mahdu. Mutta en niitä nyt alkuperäisen suunnitelman mukaan voi tuonne kasvimaalle siirtääkään, kun sinne pitäisi tosiaan melkein mennä veneellä istutuspuuhiin. :/




Vielä viikko sitten niissä ei ollut yhtään öttiäisten tekemää reikää, eilen kun tarkistin ne, tilanne olikin jo ihan toinen. Olivat jo reikäisiä ja ihan täynnä pieniä vihreitä toukkia. Suihkuttelin ne sitten aluksi mäntysuopaliuoksella, jota käytinkin sitten tosi reippaasti. Toistan tuon käsittelyn varmaan melko pian ja jos se ei auta, sitten onkin otettava järeämmät aseet käyttöön.

Vanhaan kasvilava -laatikkoon kylvämäni kasvit kasvavat myös todella hyvin. Jäävuorisalaatti alkaa olla kohta korjuukelpoista myös.




Tein pikaisen pienen kitkemisurakan eilen aamupäivällä, kun oli sopivasti sellainen kuivempi jakso menossa, mutta kyllä tuonne muutama pihasaunio vielä näyttää salaattien joukkoon jääneen. No, onpahan tuolla sitten tiedossa pikkuhommaa jatkossakin, jos nyt ei sitten ala taas satamaan.

Käenpoika viihtyy edelleenkin täällä pihapiirissä. Taitaa tosiaan olla niin, että se on kasvanut jossain tässä ihan tontilla ja nyt sitten on jätetty koheltamaan itsekseen ja opettelemaan aikuisen linnun taitoja. Eivät ne taida ne sijaisvanhemmat kovin kauan noita käenpoikasia kasvattaa, ruokkivat muutaman viikon ja jättävät sitten oman onnensa nojaan. Mietiskelin tuossa, että tämä tyyppi on varmaan rastaspariskunnan kasvattama käenpoika. Jotenkin sen tapa väijyä ötököitä tuolla ruohikossa on niin tyypillisen rastasmaista toimintaa, eli oletan sen oppineen saalistustavat sijaisvanhemmiltaan.



Aika onneton tapaus se vielä on, mutta kyllä sen hömelin touhuissa on jo huomattavissa jonkinlaista edistystä, lentämään se on jo oppinut vähän paremmin. Enää se ei sentään tipu oksilta alas niille yrittäessään. Aiemmin se tuppasi joko lentämään oksan yli tai sitten lento jäi lyhyeksi, sillä seurauksella, että se joutui tekemään korjausliikkeitä vallan mahdottomasti. Hassu touhottaja se joka tapauksessa vielä on.



Tosiaan on ollut ihan älyttömän mukavaa, että se on nyt asustellut tässä pihapiirissä näinkin pitkään, noita käkiä kun ei ihan helpolla yleensä pääse näkemään. Näillä käkityypeillä tuo suojaväri on todella hyvä, maastoutuvat niin hyvin puiden oksille, että niitä on vaikea huomata. Mutta tämän meidän käen kyllä huomaa, se kun tosiaan on koko ajan ihan tuossa pihalla ja sitten kun se reppana koheltaa niin mahdottomasti, ei sitä voi olla huomaamatta.

keskiviikko 11. heinäkuuta 2012

Takapihallani asuu käki!

Olen nyt vähän vajaan viikon seurannut takapihani uusinta asukkia. Ensimmäisen kerran kun tuon otuksen näin, en sitä tunnistanut. Tuonne se lensi takapihan ruohikkoon, viipyi siellä pitkään ja viimein sitten liihotteli läheiseen koivuun. Ehdin nähdä, että otus oli pääväriltään sinisenharmaa, mutta muita tuntomerkkejä en sitten nähnytkään, paitsi, että kaverilla oli melkoisen pitkä pyrstö. Ihmettelin aikani moista otusta ja toivoin, että näkisin se uudelleen.

No, tuo toive on nyt sitten viikon verran toteutunut ihan joka päivä ja monta kertaa. Oletan, että se on kasvattivanhempien poispotkima käenpoikanen. On veijarilla sen verran avutonta tuo lentäminen ja muutenkin se on niin kömpelön oloinen, että ihan varmasti on melko nuoresta otuksesta kyse.



Sen bravuurinumero näyttäisi olevan perhosten metsästys - ruohikossa väijyen. Tuolla se oleskelee ruhonkorsien seassa pitkiä aikoja, kuulostelee ja katselee - ja kun jonkin öttiäisen huomaa, lähtee koikkelehtimaan perään. Aika hyvin se onnistuu niitä kiinni saamaan, mutta on se vaan harvinaisen kömpelö tapaus. Ihan hauska sitä on seurata, täällä tulee vesselille naureskeltua monta kertaa, kun se vaan on niin hassu. Harmittaa, että kelit eivät ole olleet ollenkaan suotuisia valokuvien ottamista varten, tosi pilvistä ja hämärää, ellei sitten sada. Mutta kyllähän tuon käen tuostakin kuvasta tunnistaa.

Saas nähdä kauanko tuo täällä meidän takapihan asukkina viihtyy.

sunnuntai 8. heinäkuuta 2012

Kadonneiden juhannusruusujen arvoitus

Ihmettelin tässä mihin kummaan ovat lähes kaikki takapihan juhannusruusun kukat kadonneet. Pensaassa oli todella runsaasti kukkia ja se näytti vielä eilen ihan kivan näköiseltä. Tänä aamuna panin merkille, että pensas näytti jotenkin valjulta. Sitten viimein iltapäivällä huomasin, että kappas vaan, lähes kaikki kukat puuttuvat ruusupuskasta. Ensimmäisenä tietysti tuli mieleen, että kukkien terälehdet ovat tippuneet maahan, mutta vaikka kuinka tarkkaan katsoi, ei niitä näkynyt pensaan ympärillä maassakaan. Vallan outo arvoitus siis - mihin ihmeeseen katosivat ruusun kukat yhden päivän aikana.

Äsken sitten, tuolla iltapäiväkaffilla istuskellessani sain vastauksen tuohon mieltäni askarruttaneeseen kysymykseen. Vilkaisin ohimennen ikkunasta ulos ja hyvä etten tippunut tuoliltani. Orava perhana pisteli onnessaan juhannusruusunkukkia poskeensa.




En siihen sitten ehtinyt kameraa hakemaan, eli en kukkaa syövästä oravasta kuvaa saanut, mutta ikuistin tuon ryökäleen kuitenkin rikospaikan lähettyvillä. Tuossa kuvassa olevassa ruusunoksassa oli vielä aamulla kymmenkunta kukkaa. Vaan eipä ole enää, varsin taidokkaasti tuo kukansyöjä niitä tuosta poimi, veti etukäpälillään oksia lähemmäs ja napsi kukat pois. Yritti se kerran siihen ruusupuskaan kiivetäkin, mutta tuli nopeasti toisiin ajatuksiin - oli varmaan turhan piikikäs ympäristö pikkuvesselin käpälille. Varsin mielenkiintoinen ruokavalio tällä otuksella.

lauantai 7. heinäkuuta 2012

Pari, kolme viikkoa myöhässä

Tänä vuonna näyttää siltä, että kaikki kasvit täällä ovat muutaman viikon jäljessä edellisvuosiin verrattuna. Juhannusruusut ihan rähähtivät kukkimaan, kyllä niiden kukintaa sai odottaakin, mutta nyt tuo näyttää sitten olevan tavallista runsaampi ja kauniimpi. Nuo ovat todella vanhaa kantaa, ovat tuossa samoilla paikoilla kasvaneet jo sellaiset kuutisenkymmentä vuotta.



Nyt kun sateissa siis on ollut muutama päivä taukoa ja aurinkokin paistaa ihan kiitettävästi, on tuolla pihan kukkivissa kasveissa alkanut melkoinen kuhina.

Tänä vuonna on aivan älyttömän paljon kimalaisia.


Mistäköhän mahtaa johtua… Muurahaisiakin tuntuu olevan joka paikka täynnä. Avasin tuossa viikko - pari sitten multasäkin ja jätin sen kasvihuoneen viereen. Niinpä - sielläkin on nyt sitten muurahaisten pesä, vähänkös ovat outoa sakkia nuo muurahaiset ja tosi nopeita pesänrakentajia.


Kasvimaalla kasvit tekevät hidasta kuolemaa, suurin osa niistä ainakin.


Kaikki 100 + papua, jotka tuonne kesäkuussa istutin, ovat saaneet jonkin kasvitaudin. Tuollaista jälkeä tulee kasveihin kun on liian märkää. Saas nähdä toipuvatko tuosta ollenkaan. Lehdet ovat ruskeita pilkkuja täynnä, pitäisi varmaan yrittää ottaa selvää mistä tässä on kyse ja lääkitä sen mukaisesti. Varmaan jokin sieni…? Tänä vuonna siis satotoiveita ei ole ollenkaan, ei tuolla pellolla taida olla juuri mitään, mistä sitä satoa saisi.

Kasvilaatikoissa sen sijaan kaikki sujuu niin kuin pitääkin ja oikeastaan paremmin kuin olisi voinut toivoa.




Laitoin uusiin kasvilaatikoihin kaalintaimia kasvamaan, tarkoituksenani oli ne siirtää tuonne pellolle. No niitä nyt ei pellon märästä olotilasta johtuen ole voinut siirtää, mutta hyvin nuo näyttävät kasvavan laatikossakin. Kohta alkaa tosin tila loppua, joten pakkosiirto tulee eteen ennen pitkää. Ihan kiva että edes kaaleilla menee hyvin, onpa edes jotain vihreää näkyvissä vihannesrintamalla, vaikka suurin muista kasveista kellastuukin.

sunnuntai 1. heinäkuuta 2012

Kylmää ja koleaa, märkää ja mutaista

Otsikko kyllä kertoo tasan tarkkaan millainen tämä kesä tässä osassa nelosvyöhykettä on tähän asti ollut. Puutarhasta ei riitä juttuja, kun puutarhassa yksinkertaisesti ei tapahdu mitään. On ollut todella outo kesä, en muista aikaa, milloin olisin kesäkuun lopulla kulkenut pitkähihaisessa ja silti palellut. Olisi edes jommin kummin, joko kylmää tai märkää, mutta sehän on vaan toiveajattelua tuo.

Ainoa mikä täällä kasvaa kunnolla on ruohikko. Sitä sitten saisikin olla leikkaamassa ihan alvariinsa. Tietysti - nyt kun ei ole talossa kunnollista ruohonleikkuria, nurmikko puskee mittaa sen kuin kerkiää. Tuossa taannoin ostettiin kyllä se sähkökäyttöinen leikkuri ihan varaleikkuriksi ja käytettäväksi siihen asti kunnes saadaan tuo mustakeltainen unelma kuntoon. Eli on jonkinlainen leikkuri, mutta kyllähän sen tietää, mitä se on ruohonleikkuu sähkökäyttöisellä leikkurilla. Tuollainen sopii tosi mainiosti pieniin pihoihin, mutta täällä se on vähän sellaista säätämistä niiden jatkojohtojen kanssa. Eipä siinä mitään, kyllä tuollakin tulosta saa, mutta hidasta se homma on.

Perheen nuorisoedustaja kaverinsa kanssa vietti täällä nyt tämän juhannuksen jälkeisen viikon, meni pojilla aika melkeinpä ruohonleikkuussa, aina silloin kun keli antoi myöten. Tässä sitten vielä kaiken lisäksi toivat tullessaan jonkin flunssaviruksen, täällä sitä nyt meikäläinen kärvistelee 38 asteen kuumeessa. Melkoisen vetämätön olo on kaikin puolin, ollut jo muutaman päivän.

Mikään siis ei tuolla ulkona oikein kasva, sitä ruohoa lukuun ottamatta, syreenit kyllä alkoivat viimein kukkia toissapäivänä. Juhannusruusut ovat nupulla - nii-in, ei kuki edes juhannusruusu täällä vielä. Ihan ihme kesä.

Eilen sentään paistoi aurinko ja melko pilvettömältä taivaalta. Ei tuo tosin paljon lohduta, kun lämpötila aamukahdeksalta oli +8 astetta. Pelto on yhtä mutavelliä edelleenkin. Kaikki kasvimaan kasvit näyttävät kärsivän tosi paljon tuosta märkyydestä. Maissit alkavat kellastua, pavut sinnittelevät jotenkuten ja sipulit alkavat mädäntyä. Ei hyvältä näytä, ei tosiaankaan. Sellaista täällä tällä kertaa - parempia kelejä odotellessa-