Pihalla tosiaan eivät juuri paikallaan pysyneet, tutkivat joka paikan ja jopa löysivät siilin itselleen tekemän talvipesänkin. Ihan kiva, nyt tietää, että pikkusiilillä on hyvät oltavat tavella, kun on kunnon pesäkin olemassa. Siiliherra on majoittunut tuohon rantaan, jollan alla olevaan lehtikasaan.
Karviaiset sitten saatiin kerättyä, ja on se muuten ihan mielettömän hauskaa kerätä viimeisiä karviaisia parin lagoton pyöriessä jaloissa. Siis ihan oikeasti nämä söivät marjat suoraan pensaasta. Kiva oli katsoa, miten sujuvasti se tapahtui. Kuonoa ujutettiin karviaisen piikkien välistä lähimmän marjan tuntumaan ja kun marja oli kosketusetäisyydellä se sitten napsastiin suuhun tyylikkäästi. Piikkejä ne osasivat varoa todella hyvin. Niin ja jos sattuivat samalle oksalle mitä itse keräsi, ei tarvinnut muuta kuin sanoa, että ”hei kuules otus tämä on minun oksani - etsi oma. ”
Viimeiset kurpitsankukatkin löysivät käyttäjänsä - kaveri keräsi kaikki. Ihan hyvä - tulee käytetyksi nekin. Ja niitähän oli vielä yllättävän paljon vuodenaikaan nähden.
Koiruuksille tuotti alkuun vähän vaikeuksia ymmärtää missä on kasvimaan raja ja miksi tuohon ihanaan laatikkoon ei saa hypätä. Mutta kerta näyttämisestä se meni perille, vaikka se kasvimaa nyt näyttääkin koiran silmissä sellaiselta pöheiköltä, mihin pikkukoira saa mennä kakkimaan, ymmärsivät nämä ihan näyttämällä, että se on niin sanotusti kiellettyä aluetta. Uskomattomia otuksia.
Jos tuo ukkokulta ymmärtäisi koirien päälle enemmän, haluaisin pari kolme itsekin. Vaan hermostuu tuo mies näin aktiivisiin koiriin. Huokaisi jo kerran, että hän haluaisi sellaisen koiran, joka vähän olisi makuullaankin joskus. Siis sohvaperunan. Ei taida siinä mennä toiveet ja odotukset tässä perheessä yksiin. Vaan eipä tuo haittaa - on nimittäin jo pentu odottamassa katselua tuolla Itä-Suomessa parin sadan kilsan päässä. Jep, jos hyvin käy meille muuttaa vauva parin viikon kuluttua! =)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti