Pikkusiilin tohinoita ja syksyn aavistusta ilmassa

Nurmikolle on putkahtanut yön aikana keltahaperoita. Syksy alkaa näyttää merkkejään pikkuhiljaa. Odottelen tässä, josko noita sieniä pulpahtelisi lisää - vaikka tatteja - se vasta mukavaa olisi. En noista keltahaperoista niin perusta - tatit, kanttarellit, mustat torvisienet ja suppilovahverot - ne on niitä kunnon sieniä. Koivuissakin alkaa olla jo keltaisia lehtiä ja niitä ne tiputtelevat jo melkoista vauhtia nurmikolle. Epäilen vahvasti, että keltaisuus johtuu veden puutteesta, eikä syksyn alkamisesta, olihan täällä varsin pitkä sateeton kausi tuossa heinäkuussa ja elokuun alussa. Nyt niitä sateitakin riittää, jopa niin, ettei kasvimaata ole tarvinnut enää kastella päiväkausiin. Ainoat kasteluhommat ovat täällä kasvihuoneessa ja tuossa saunan seinustalla, kasvit kun osuvat niin sopivasti räystään alle, etteivät tarpeeksi vettä edes kunnon sateella saa.


Maisema on muuttunut melkoisesti sitten heinäkuun alun. Ei tämä nyt vielä kovin syksyiseltä näytä, mutta on sitä syksyn alkua näkyvissä kuitenkin.

Pellolla horsmat ovat lakanneet kukkimasta, ja kukkapenkissäkin viimeiset kukkijat alkavat jo lopetella.

Melkein kaikki tomaatit avomaalla alkavat punastella lievästi. Tässä pidetään sormia ristissä ja toivotaan, että lämpötilat pysyvät edes kohtuullisina niin kauan, että ne ehtivät kypsyä. Sama tilanne kasvihuoneessa, osa on kypsymässä osa on edelleenkin ihan vihreitä. Ainakin vielä alkuviikosta sääennusteiden mukaan yölämpötilat pysyvät lähellä kymmentä astetta, torstaina odotuksena olisi tässä vaiheessa kolme astetta. Se jo tarkoittaa sitä, että ainakin herkemmät kasvit on peiteltävä yöksi. Kasvirintamalla ei mitään uutta sen kummempaa tapahdu, kasvavat ja tuottavat satoa tasaiseen tahtiin kaikkil. Muuta mielenkiintoista tontilla kyllä tapahtuu, kasvimaata kun ei juurikaan tarvitse enää hoitaa eli täällä ehtii nyt seurailemaan ja touhuilemaan itsekin kaikkea muuta kivaa.

Eilen se pikkusiilikin taas puuhasteli tontilla. Näytti se ihan mukavasti syötävää löytävän, mutta tapani mukaan otin kissanruokapussin ja painelin ulos, kun bongasin pikkuveitikan ikkunasta. On tämä otus oppinut talon tavoille. Heti kun se kuulee ääneni se alkaa kipittää ääntä kohti. Pysähtyy jotakuinkin kahden kolmen metrin päähän ja nuuskii tohkeissaan ilmaa. Tietää jo, että sieltä olisi taas ruokaa tulossa.

On se sen verran pieni tuo otus vielä, että ihan mieluusti syötän sitä nyt - jotta se reppana selviäisi talven yli. On sillä pienellä vielä kasvamista, ennen kuin se on aikuisen siilin mitoissa. Se on todellakin vielä mielestäni liian pieni, mahtuu yhdelle kämmenelle, täysikasvuisen siilin pitelemiseen sentään tarvitsee kaksi kättä. Reppana tarvitsee melkoisen kasvupyrähdyksen ja mahtavan rasvakerroksen talven varalle. Onneksi pikkuinen on todella ihastunut kissanruokaan, olen siitä erittäin tyytyväinen - täällä kun on vieläkin niitä kissanruokapusseja, jotka eivät taimihakkureilleni kelpaa.

 
Tuo kalaruoka kastikkeessa, jota tälle siilivesselille syötän, on melkoisen vahvasti tuoksahtavaa tavaraa. Siileillä on tiettävästi melko huono näkö. Sen kyllä huomaa, jos tiputtaa ruokaa vähänkin pitemmälle, vaikka tuo ruoka tuoksahtelee jopa meikäläisen nenään, siilivesseli ihan selvästi kuononsa varassa ne ruokapalat löytää, yleensä hetken touhotettuaan ja tuhistuaan ympäriinsä.
 

 

Joskus sille tulee ihan selkeä hutikin. Nenä käy melkein ruoassa ja sitten vaan siitä yli ja etsitään ihan vierestä.

 

Vaan sitten kun se nokka osuu ihan oikeasti ruoan kohdalle, tapahtuu kummia. Suloisesta pikkusiilistä tulee ärhäkkä raateleva pikkupeto.

Ilmekin muuttuu pehmoleluilmeestä suuren saalistajan viirusilmäiseksi naamatauluksi.

On se sen verran pieni tuo reppana vielä, että kissanruokapalatkin ovat melkoisen isoja ja aikamoinen urakka sillä on niitä järsiä.

Siisti otushan tuo myös on. Kun ruokapalat on syöty, herra siili siistii nurmikonkin. Nuoleskelee ruohotuppaat puhtaiksi.

Ihastuttavan pitkä kieli siilillä on. Harmi vaan, että järjestelmäkameran puutteessa se ei kunnolla tallentunut, suljinaika oli sen verran pitkä tuossa pokkarissa, mutta ilme kyllä siiliherralla on harvinaisen keskittynyt.

Olen tässä pohtinut talvipesän rakentamista sille. Toki olisihan täällä tähdellisempääkin tekemistä, mutta voisin tuohon ojanreunaan laittaa sille kasan risuja ja heiniä ja sen sellaista mukavaa - mihin se sitten sen pesänsä voisi tehdä. Onhan tuolla jo jonkinlainen kasa olemassa, sitä voisi vähän petrata - sellaiseksi, että se siilille talvipesäksi kelpaisi. Selasin tuossa nettiä aiheen tiimoilta, ja löysinkin Suomen luonnonsuojeluliiton sivuilta oivallisen ohjeen siilin talvipesän tekemiseksi.. Täytyy pistää harkintaan, josko tuollaisen väsäisi.

Tänään sitä voisi harkita vaikka sieneen lähtemistä. Luulisi niitä jo jonkinverran olevan, koskapa tuossa nurmikollakin jo haperoita kasvaa.