perjantai 11. marraskuuta 2011

Pikkupakkasia ja täysikuu

Ällistyttävän leudon ja lämpimän syksyn jälkeen täällä nelosvyöhykkeellä alkavat lämpötilat pikkuhiljaa hätyytellä pakkaslukemia. Eilen aamulla mittarissa oli peräti -10 astetta. Se on jo sitä luokkaa, mitä tähän vuodenaikaan lämpötilalta odottaakin. Haittapuolena on nyt sitten se, että tässä on olla möllötetty lämpimässä säässä ja totuttu kuljeksimaan kohtuullisen vähällä vaatetuksella. Ei sitten osaa pukeutuakaan oikein enää ulkosalle menoa varten.

Päivät ovat todella lyhyitä, alkaa hämärtää todella aikaisin. Tähän on taas totuteltava, siellä Etelä-Suomen kakkoskodissa kun taas tuli totuttua vähän pitempään päivään. Kummasti tällainenkin välimatka vaikuttaa. Nyt täysikuun aikaan on kiva seurata pimeäntuloa, kuu nousee suhteellisen aikaisin näkyviin ja sen ilmaantuminen tuonne taivaanrantaan tarkoittaa sitä, että pimeä tulee varsin nopeasti.



Toissailtana tai oikeastaan myöhään iltapäivällä taivas oli hennon pastellisävyinen, vaaleanpunaista, vaaleansinistä ja siniharmaata. Tuo väritys kesti vain pienen hetken. Turhan nopeasti maisema muuttui synkeän pimeäksi.


Tosin, on ne synkeän punertavansiniset sävyt ihan kivan näköisiä nekin, sen aikaa kun tuolla näkyvät. Sitten iskeekin pilkkopimeys, tänne kun ei edes katulamppujen valo tuolta kaupungilta kanna. Masentavaa.

Kohta varmaan tulee lunta ja täällä kun ei saasteista haittaa isommin ole, valkoinen lumi saa illatkin näyttämään vähän valoisimmilta. Haittapuolena tietysti tulee olemaan ne lumityöt, täytyykin alkaa soittelemaan lumityöurakoitsijoille, on nimittäin tuossa muutama sata metriä tietä aurattavana.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti