Se kasvaa sittenkin - siis parsakaali

Parsakaalissa oli toukkia, mitälie madon näköisiä öttiäisiä. Huomattuani kutsumattomat vieraat, karkoittelin niitä mäntysuopaliuoksella ja nokkosvedellä. Suurin osa niistä ei selvinnyt näistä käsittelyistä hengissä. Osa kyllä selvisi - harmi. Mutta huolimatta siitä, että ylimääräisiä nälkäisiä asukkaita kaaleissa onkin, ne alkavat näköjään jo tuottaa ihan oikean parsakaalin näköisiä kukintoja.

Pienihän tuo kukka vielä on, mutta jos tuo ei tuosta kasva - niin sitten otetaan käyttöön järeämmät aseet toukkia vastaan. Kävin jo puutarhamyymälästä ostamassa pullollisen ihka oikeaa toukkiin tehoavaa myrkkyä. Ennen kuin sitä alan tuonne suihkuttelemaan, koitan nyt vielä kerran pari niitä vähemmän myrkyllisiä aineita, josko nuo auttaisivat. Parempi olisi niin, ettei tarvitsisi ryhtyä kemialliseen sodankäyntiin.

Ja se on sittenkin rusakko - siis se vieraileva jäniseläin

Herra Rusakkokin taas kerran tulla pompotteli pihamaalle. On muuten kaverilla ihan aikataulu - joka ilta kun se tuohon tulee, kello on osapuilleen yhdeksän. Niin, en sitten tiedä käykö se ihan joka ilta tässä tontilla, on tässä sen verran lääniä, ettei sen tulemisia ja menemisiä välttämättä huomaa, ellei nyt sitten satu olemaan tarkkailijaa ikkunalla tai sitten itse katsomaan oikeaan aikaan oikeaan paikkaan. Tuossa se köpöttelee ihan talon vieressä, eikä ole ikkunayleisöstä moksiskaan.

Tällä kertaa herra Rusakon saapumisen kustannuspaikalle huomasi ensimmäisenä isompi taimihakkurini Gizmo. On se jännä juttu miten sisäkissa ymmärtää kuitenkin saaliseläimen ja muiden eron. Rusakon se laskee ihan selvästi sellaiseen kategoriaan kuuluvaksi, että ”hei tuolla on RUOKAA”. Ai mistäkö tiedän, että se näin tuumii. Käytöksestä tietenkin. On ihan selvä ero miten innoissaan se tärisee ja häntäänsä viskoo kun pihalla menna viipottaa jäniseläin. Kun siellä on supikoira, sitä ollaan kyllä kiinnostuneita, mutta varovaisen keskittyneesti vaan seuraillaan, mitä supi tekee. Nyt kissa juoksi ikkunasta ovelle ja ovelta ikkunalle nähdäkseen herra Rusakon paremmin. Katselin siinä sitten jonkin aikaa itsekin rusakkovesselin tohuja. Ei meillä vieläkään tämän rusakkoyksilön kanssa ole sukset menneet ristiin, se kun on toistaiseksi tyytynyt syömään tuosta pihalta lähinnä voikukan varsia ja joitain heiniä se näytti napsivan myös. Siis sellaisia pitkiä heiniä, jotka jostain syystä ovat välttäneet ruohonleikkurin. Isäntä lopetti sen ruohoympyröiden tekemisen, mutta nyt näyttäisi ohjelmassa olevan kokoinaisten ruohokaistaleiden leikkaamisen laiminlyönti - ei tuo varmaan tahallaan, on vaan niin tohkeissaan tai ajatuksissaan aina kun jotain tekee.

Sain sitten itse kuitenkin jalat alleni ja painuin pihalle, kun vieraileva jäniseläin otti suuntaa kasvimaalle päin. Eipä siinä mitään, kyllähän se kasvimaallakin saisi vierailla, mutta pahoin kuitenkin pelkään, että vallankin nämä vähänkin paremman makuiset kasvit, kuten esimerkiksi juuri toissapäivänä pieneen kohopenkkiin istuttamani mangoldit saisivat kyytiä ja päätyisivät parempiin suihin.

Eli pihalle mentiin ja isolla rytinällä. Mutta voi hämmästyksen hirvitys. Ei se perhanan jäniseläin edes osannut pelätä. Katseli vaan, kun lähdin kävelemään kasvimaalle missä se jo istuskeli. Päästi minut ihan lähelle, arviolta sellaiset 5-6 metriä oli välimatkaa. Sitten se jo otti vähän etäisyyttä. Kaksi laiskanpuoleista loikaa ja pysähtyi. Jatkoin vain kävelemistä lähemmäksi ja sitten herra Rusakko otti jo sellaiset 10 metriä lisäetäisyyttä ja jäi tuijottamaan minua, ilmeisen närkästyneen näöisenä korviaan heilutellen. Kerroin ihan ääneen kirosanojen kera herra Rusakolle, mitä mieltä olen vierailijoista kasvimaallani. Tietysti vielä siinä tehostaakseni sanomaa polkaisin pari kertaa maata, jotta tuo typerä eläin ottaisi jalat alleen. Vielä mitä. Tyypilliseen jäniseläimen tapaan se vaan verkkaisesti lähti takaisin omia jälkiään. Ihan silleen hissukseen - eipä ollut otuksella edes kiirettä. Kiersi tuolta talon taakse ja rantaan. Minä sitten siitä myös poistuin takavasemmalle ja sisälle, mitäpä muutakaan siinä olisi voinut tehdä. Ei oikein huvittanut lähteä jäniksen ajoonkaan. Keittiön ikkunasta sitten nappasin vielä kuvankin herra Rusakosta, kun sattui olemaan kamera siinä pöydällä.

 Ai niin, mistäkö nyt sitten tiedän että kyseessä on rusakko eikä jänis. No siitä, että tällä kertaa kävin niin lähellä otusta, että näin sen hännän päällä olevan mustan juovan. Sehän tarkoittaa sitä että kyseessä on rusakko, eikä jänis.