Ihme ja kumma

Siilillä on piikit, linnulla on höyhenet, pupulla ja

oravalla turkit pehmoiset.

On maailmassa monta ihmeellistä asiaa,

se hämmästyttää,

kummastuttaa pientä kulkijaa,

- Marjatta Pokela -

Olin jo kerinnyt ihmetellä, mitä täällä on tapahtunut vuosien varrella varsin voimakkaasti kasvaneelle ja elinvoimaiselle siilipopulaatiolle. Aina ennen vanhaan heinäkuussa laskettiin siilinpoikasia ja katseltiin kun ne mennä viipottivat peräkanaa pihamaalla. Parhaimpana vuotena oli kolmen siiliemon poikaset touhuamassa, parisenkymmentä pientä tuhisijaa. Pesueet oli helppo erottaa, samaan klaaniin kuuluvat olivat saman kokoisia, ja oli niissä vähän värierojakin eri emon pennuilla. En vuosikymmeniin viettänyt täällä kovinkaan pitkiä ajanjaksoja kerrallaan, joten en pannut merkille siilipopulaation puutosta. Nyt olen ollut täällä toukokuun loppupuolelta lähtien, ja ainoatakaan siiliä en tähän päivään mennessä ollut bongannut. Vähän ihmetytti.

Nyt alkuillasta istuskelin tuossa keittiössä ja panin merkille että taimihakkurini numero yksi, Gizmo, käyttäytyi vähän oudosti ikkunalaudalla. Ilmiselvästi oli hirveä hinku ulos, häntä vipatti ja poikia pyöri piruetteja yrittäessään tunkea päätään ikkunan raosta. Vilkaisin ulos. Ei voi olla totta! Babysiili juhannusruusupuskan juurella. Ihanan näköinen otus touhotti ja tonki pensaan alla.

Pikaisen tilannearvion jälkeen avasin ikkunan. Pohdin, että siili on varustettu todella hyvin, ei sisäkissa siilille mitään voisi tehdä, vaikka yrittäisikin. Ja onhan se satavarmasti mahdottoman upea kokemus tutustua tuollaiseen ihan villin eläimeen, sisäkissalla kun niitä virikkeitä ei välttämättä ihan joka päivä niin kauhean paljon ole.

Gizmo sitten pudottautui ikkunasta alas. Täytyy sanoa, että on pojalla järki päässä. Olisin kuvitellut, että se hyökkää suin päin siilin kimpuun - tai ainakin yrittää. Eipä meidän poika sellaista näköjään tee. Varovasti tiedustellen hiippaili lähituntumaan. "Mikä ihme ja kumma tuo on.... ?" Ja sitten se alkoi. Hirveä tuhina ja murina ja tärinä. Pikkusiili oli tosi tomeraa otusta ja ilmoitti vallan selvästi, että painu pois paha kissa. Oli puolittain kiertyneenä kerälle, vain nenä näkyi. Kyllä tämä siilinpoikanen jo osasi itsestään huolen pitää ja puolustautuakin. Ihan sillä oli melkein aikuisen siilin elkeet, pomppi ja tärisi ja tuhisi kuin isompikin otus. Ilmeisesti pikkusiili sitten osasi olla tarpeeksi pelottava - ainakin Gizmon mielestä.

Gizmo siis pääsi lähituntumaan. Ja siihen se sitten jäi. Kiinnostavahan se otus oli, ainakin niin kauan kun rupesi moinen tuhina ja tärinä pelottamaan. Ei tuommoisen kanssa voi edes leikkiä. Ja vielä pistääkin nenua kun sitä yrittää nuuskia, kun pomppiikin vielä ryökäle.

Gizmo herra sitten otti etäisyyttä, poistui arvokkaasti astellen takavasemmalle ja kääntyi ympäri ja pani maata. Sitten yritti näyttää siltä kuin koko siilinkutale ei kiinnostaisi pätkääkään. Hyvin se peitti sen, että katseli sivusilmällä koko ajan mitä siilinpentu teki

Pikkuvesseli odotti aikansa, ja kun mitään ei tapahtunut lähti se toiseen suuntaan. Pari kolme metriä kipitettyään istahti katselemaan ja ihmettelemään, että mitäs nyt - kun mitään ei tapahdu.

Tarjosin sitten kaverille rauhaneleenä kissanruokaa. Hyvin näytti pussiturska -kissanruoka maistuvan. Sattui olemaan yksi pussi märkäruokaa tuolla kaapissa, jäänyt sinne kun kissoille ei hollantilainen märkäruoka kelvannut. Siilille maistui, se rontti nuoli ruohotkin puhtaaksi. Siisti typpi =). Toivottavasti tulee toistekin.