Kevät tuli lumi suli

Niin kuin arvata saattaa tämäkin päivä valkeni - pilvisenä ja harmaana. Kömmin alakertaan tuossa viiden aikaan, kun oli vielä melkoisen pimeää ja vasta aavistuksen verran näkyi keltaista väriä taivaanrannassa. En edes katsonut kelloa, kun nousin ylös. Ehkä olisi pitänyt, oli aivan liian aikaista. Koiraneiti mulkaisi minua petiltään sen näköisenä, kuin olisi halunnut sanoa, että hulluko olet, kun tähän aikaan täällä kolistelet. Sitten se vain huokaisi syvään ja kiertyi tiukemmalle kerälle ja jatkoi uniaan. Istuin sitten hetkeksi keittiön ikkunan ääreen, oli aivan liian aikaista vielä aamukahvin keittoon. Siinä sitten istuessani ja ihmetellessäni mikä ihme minut herätti kukonlaulun aikaan, satuin vilkaisemaan takapihalle. Siellä puolipimeässä ne jo olivat, mustarastaat. Onhan se kyllä olemassa se sanontakin, että aikainen lintu madon nappaa, mutten olisi uskonut, että ne sentään tuohon aikaan jo aloittavat.

Kevään tulon huomaa ihan selvästi jo noiden lintujen käyttäytymisessä. Vielä viikko pari sitten, ne kaikki ruokailivat vierekkäin sulassa sovussa. Nyt on jo aivan toisin, noilla mustarastas herroilla ovat kai alkaneet hormonit hyrräämään ja sen huomaa. Mennä tikuttavat toisiaan kohti, pyrstö pystyssä ja siivet alhaalla, uhkailevat ja ajavat toisiaan takaa. Sama ilmiö on nyt havaittavissa tiaisissakin, aikaisemmin ruokailtiin yhdessä, mutta nyt se ruokailu on melkoista piirileikkiä pitkin takapihaa.

Enimmäkseen tätä takaa-ajodraamaa tapahtuu vain lajitovereiden kesken. Mutta kyllä tuossa on nyt sitten päivän mittaan nähty jos jonkinlaista vastakkainasettelua. Keltasirkku on tosiaan paljon pienempi kuin käpytikkakoiras, mutta ärhäkkä se osaa olla sekin tarvittaessa. Oli ihan pakko ottaa kuvia taas, vaikka sää ei todellakaan ollut siihen sopiva.

Mustarastaskoiras ja käpytikka sen sijaan varmaan painisivat samassa sarjassa koon suhteen. Vähän näyttäisi olevan jämäkämmin rakennettu tuo käpytikka kuitenkin. Ja kyllä se niin vain on, että mustarastas siitä lähtee kun käpytikka niin päättää.

Ja niinhän se käpytikka päättää, ei se halua apajilleen muita.

Varikset olivat kiireisiä myös, hätistelivät sulan reunalle tulleita töyhtöhyyppiä.

Ovat harmaanutut ilmeisesti sitä mieltä, että koko tuo sulan alue kuuluu heille. Yrittiväthän nämä samaiset sankarit muutama viikko sitten hätistää joutsenetkin tuolta pois. Tänään ne härnäsivät sulan reunaan yrittäviä hyyppiä aika pitkään, mutta onneksi töyhtöhyypät saivat lisävahvistusta. Kaiken kaikkiaan hyyppiä sitten oli tuolla kymmenen. Eli ei siinä sitten kaksi varista enää juuri mitään voinut, muuta kuin luovuttaa.

Ei taida näin keväällä, ennen pesimisen alkua linnuilla sen siunaaman rauhaa olla. Meinaan jolleivät omat lajitoverit hätistele, niin sitten jotkut muut kuitenkin.

Itse täällä hätistelen yli-innokasta koiraneitiä jaloista hössöttämästä. Taitaa tuo kevät vaikuttaa tuohon koiraneitoonkin, on vähän ollut pitelemättömissä viime päivät. Olen tässä koko päivän yrittänyt laittaa paikkoja kuntoon täällä. Pakatakin pitäisi vielä vähän, kohtapuoleen kun olisi se lähtö sinne pääkaupunkiseudulle edessä. Niin, yrittänyt olen, mutta eipä täällä paljon ole aikaan saatu. Jos sitä sitten vaikka huomenna… vähän enemmän…