Heikoilla jäillä heti aamusta

Tämä aamu valkeni aurinkoisena, mutta vähän turhan viileänä minun makuuni. Mittari näytti pyöreästi nollaa tuossa kuuden kieppeillä, kun alakertaan aamukahvin keittoon vaelsin. Aika nopeasti se lämpötila sitten lähti nousemaan, mutta viileänpuoleista tuolla ulkona on vieläkin.

Ronja reppana on ollut viime päivät vähän apaattinen. Sen ensimmäinen juoksuaika alkoi samana päivänä kun matkustettiin Pääkaupunkiseudulle. Ruokakaan ei oikein maistu - uni tosin maistuu sitten sitäkin enemmän. Onneksi sentään ulkoilut maistuvat, pitäähän sitä päästä ihan kokoajan reviiriään merkkaamaan.

Kun se pääsee ulos, se on kuin eri koira. Mennä touhottaa joka puolella kuin väkkärä. Aivonsa se varmaan on unohtanut narikkaan, ainakin siltä se näyttää, sen verran tohelona se tuolla ulkosalla koheltaa. Ei tunnu koiraneidin päähän mahtuvan ajatusta siitä, että jää saattaa pettää alla, kun sen päälle kävelee. Se on humpsahtanut nyt muutaman kerran reisiään myöten järveen, mutta silti se jostain syystä pistää uhkarohkea-utelias-otus -vaihteen päälle ja painelee jäälle kuitenkin. Jonkin verran se on alkanut onneksi kuitenkin tutkailemaan mihin jalkansa pistää.

Ihan kuin se nuuskimalla selviäisi, se jään kantokyky. Vai selviääkö? Ihmisnäkökulmasta tuohon kysymykseen on melko mahdoton vastata. Itse en kyllä tuota asiaa noin selvittäisi ;)

 Jostain syystä koiraneiti ei näytä tajuavan, että vaikka se jää jossain kohtaa sen painon kannattaakin, ei se sitten metrin päässä enää kannakaan.

Tuonne se paineli rantajäälle, ensin toki piti tutkia kantaako jää sen kahden askeleen verran. Kun tulos oli koiruuden kannalta positiivinen, eli kaksi askelta pääsi tippumatta, teki se sen johtopäätöksen, että kyllä se kantaa se rantajää koko matkaltaan. Ja sinne se paineli pitemmälle ilman minkäänlaista epäröintiä.

Umpiluuta sen pääkoppa varmaan, ainakin tuossa suhteessa. Saa nähdä kuinka montako kertaa se tippuu ennen kuin se sen tajuaa.