Tulossa tulva…

Nelosvyöhykkeen kevät etenee vallan mahdotonta vauhtia. Vielä pari päivää sitten täällä oli vielä metriset kinokset. Sitten lämpötila muuttui muutamaksi päiväksi plussan puolelle, jopa parina yönäkin on vältytty pakkasilta ja muuta ei näköjään tarvitakaan. Tuolla ulkosalla alkavat jo marjapensaatkin näkyä lumen alta ja on tuolla muutama vihertävä pläntti maata havaittavissa, jos oikein tarkkaan katsoo.

Tämä aamu on ollut taas tasaisen harmaa ja vettä tihuuttaa aina silloin tällöin. Ei ole paljon innostanut ulos katsella, mutta seurailin tuossa kuitenkin mustarastapoikien puuhailuja aamuhämärissä. Kello oli vähän yli kuusi ja jo ne touhusivat kaurakasassa, joka on paljastunut lumen alta. Tuonne syöttöpaikalle on kertynyt talven mittaan kerroksittain kauraa ja lunta ja nyt lähes kaikki jäljellä olevat kaurat ovat lumen sulettua tuossa näkösällä. Poijjaat ovat saaneet morsiamenkin paikalle. Siellä poukkoili aamutuimaan jo yksi naaraskin.

Siinä sitten niitä sivusilmällä seuratessani, ihmettelin, miten ihmeessä ne ovat alkaneet syömään talipalloja. Talipallojen luona kävi nimittäin sellainen kuhina, että en ole moista vielä nähnyt. Mustia lintuja kasapäin kinastelemassa keskenään, kuka syö ja kuka ei. Lueskelin siinä päivän lehteä ja onneksi sitten katsoin vähän tarkemmin, mitä siellä ulkona oikein tapahtuu. Olin taas kerran tippua tuoliltani kun tajusin, että siellähän on kottaraisparvi.

Tuota ihmettä en ole kyllä vuosikausiin nähnyt. Varmaan toistakymmentä vuotta siitä, kun olen kottaraisen viimeksi bonganut. Mielettömän mukavaa. Onneksi oli kamera keittiön pöydällä, joten ehdin muutaman kuvan napata, ennekuin parvi lehahti jonnekin tuonne järven vastarannalle.

Seuraava ihmetyksen aihe heti aamusta sitten olikin tuolla parisadan metrin päässä olevalla tiellä. Bongasin muutaman kaupungin työntekijän. Siellä niitä oli ainakin kolme, jotain ihmettelivät ja pyörivät ojan pientareella, neonkeltaiset huomioliivit vain vilkkuivat pensaikoissa. Tietysti uteliaisuuttani menin katsomaan, että mitä puuhaavat tilani rajalla. Olisihan se pitänyt arvata. Siellä on taas laskuoja tukossa. Saamarin naapuri - se samainen tyyppi, joka niitä kalanperkeitä heittelee pitkin maita ja mantuja varisten kuskattavaksi - on taas tukkinut ojan tuolta rautatien toiselta puolelta. Tämä kyseinen tyyppi kun auraa traktorillaan lumet omalta tontiltaan siihen laskuojaan joka helvatun talvi. Seurauksena tuosta on tietysti se, että kun lumet alkavat sulaa, ne jäätyvät siihen ojaan ja mitäs sitten…? No tulvahan siitä tulee totta hemmetissä. Niin ja totta kai tuo oja sitten kulkee tämän tilan läpi. Saa nähdä miten ison järven saa aikaiseksi tänä keväänä tuonne pellolleni.

Enpä tiedä, ehkä kohta olisi jo aika ottaa ja mennä tyyppiä tapaamaan ja katsoa josko tuo järkipuhetta ymmärtäisi. Mutta jotenkin olen epäilevällä kannalla, johtuen varmaan noista älyttömyyksistä mitä tekee, olisko kiusantekoa vai vaan totaalista typeryyttä - mene ja tiedä…