lauantai 16. huhtikuuta 2011

Saiskos sipulia? - No ei oo. Onks siemenperunoita. - No ei.

Shoppailureissu paikalliseen halpiskauppaan päättyi ilman shoppailun alkuakaan. Alkuviikosta kaupan oven edessä ollut kyltti kertoi, että kauppa avataan tällä viikolla. Eilen sitten perheen juniorijäsenen toimiessa kuskina, suunnistettiin suurin odotuksin myymälään. Tarkoituksena oli ostaa sipuleita ja siemenperunaa.

Kauppa oli toki auki, mutta ei siellä juuri liikkumaan pystynyt, kun kaikki tavarat olivat levällään pitkin käytäviä kuin ne kuuluisat Jokisen eväät. Varovaiseen tiedusteluun sipuleista ja siemenperunoista vastaus oli: Tulee viikolla 18. Ai että siihen aikaan, kun ne jo melkein pitäisi olla maassa. Sillälailla. Poistuttiin pettyneinä ostamatta yhtään mitään.

Ajeltiin Tammiston Plantageniin ja ostettiin sieltä sitten niitä sipuleita pari pussia kiskurihintaan. Siemenperunoita ei ostettu. Syynä oli sikakova kympin hinta pussilta. Pitäkööt perunansa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti