Kevään ensimmäinen punarintakin piipahti eilen tontilla. En ollut silmiäni uskoa, kun se tuohon juhannusruusupensaaseen ilmestyi. Vaan pakko se oli uskoa, että siinä se on, kun toisiamme tuijotettiin ikkunan läpi minuuttitolkulla. Punarinta se oli, ei epäilystäkään.
Nyt kun lumi on suurimmaksi osaksi sulanut, lintulaudan ympäristössä käy melkoinen kuhina.
Lumen alta on paljastunut melkoisen valtavat siemenvarastot. Kelpaa siinä punarinnankin tepastella.
Olen varsin tyytyväinen kun sain tuon punarinnan ja käpytikkakoiraan samaan kuvaan. Tuo käpytikka kun yleensä tuppaa hätistämään muut vierailijat pois, on kohtuullisen vaikeaa saada yhteiskuvia.
Sepelkyyhkyt viihtyivät takapihalla ihan koko eilisen päivänkin. Parhaimmillaan niitä oli siinä seitsemän. Älyttömän hauskaa niiden toikkarointia tuolla sulavalla hangella oli seurata. Hanki kun ei kanna enää senkään vertaa kuin sunnuntaina. Sinne ne tipahtelivat siipiään myöten. Vaikka vettä tuli välillä kuin kaatamalla, ei se isommin näyttänyt niitä haittaavan. Tuli testattua tuon uuden kameran toiminta vesisateellakin. Ei siinä automatiikka näköjään kunnolla osaa tuollaisissa valaistusolosuhteissa aukkoa ja aikaa säätää - täytyy tässä joku päivä opiskella, miten siinä tuo automatiikka ohitetaan. Mutta huippukamerahan tuo on verrattuna siihen vanhaan pokkariin, joka minulla aikaisemmin oli.
Tänään ne ovat pääsääntöisesti ruokailleet tuolla etupihan puolella, siellä kun ei enää isommalti lunta ole.
Tämä päivä onkin sitten ollut toisinto eilisestä, sillä erotuksella, että nyt sentään vähän paistaa aurinko, onneksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti