tiistai 26. huhtikuuta 2011

Järvellä tapahtuu

Järvellä käy edelleenkin mahdoton kuhina. Viisikymmenpäinen naurulokkiparvi on nyt pitänyt majaansa tuolla järven pohjoispäässä pari päivää. Tuolla on vielä jäätäkin jonkin verran, mutta nopeasti se sieltäkin hupenee.


Telkkiä liikkuu pareittain ja muutamalla parilla näyttäisi vielä roikkuvan kolmas pyöräkin messissä. Kymmenkunta telkkää tuolla näyttäisi päivittäin vielä olevan.

Tänään tuohon laskeutui myös kuikkapariskunta. En ensin tajunnut mikä lintu se oikein oli, mutta nopeasti syttyi sitten blondinkin aivoissa lamppu - kuikkahan se - tai kaakkuri. En päässyt tarpeeksi lähelle, että olisin lajimäärityksen pystynyt varmuudella tekemään. Tosin on tuo melkoisella varmuudella kuikka, kaakkuri kun on sen verran harvinaisempi otus, etten usko niitä täällä näkyvän.



Ei alkanut telkkäkoiras kuikan kanssa reviiritaisteluun. Kyllä se meni ensin vähän lähemmäs sen oloisena, että ajaa tunkeilijan pois. Mutta teki sitten u-käännöksen. Taisi olla kuikka turhan iso vastustaja telkkäpoijjaalle.



Eivät sitten tulleet lähemmäksi ne kuikat, vaikka odottelin jonkin aikaa. Arkoja otuksia ovat.

Laiturikin lähti sitten liikkeelle - siinä sitten olisi se seuraava homma, kääntää se takaisin paikalleen. Tosin se on vähintään kahden ihmisen homma, on se sen verran painava, eli saanee odottaa jonkin aikaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti