sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Jyrsijöitä ja muuttolintuja

Kevätaika on sitten alkanut, toissapäivänä bongasin ensimmäisen joutsenparin järvellä. Oliko kyseessä täällä lähistöllä talvehtinut pari vai jo etelänreissulta palannut pariskunta, sitä ei voi tietää. Ensimmäiset on nyt kuitenkin nähty tälle vuodelle.

Näistä talvehtivista lajeista ei täällä muutamaan päivään taaskaan ole mitään kerrottavaa, kas niitä kun ei ole isommin tuossa ruokintapaikalla näkynyt. Viime vuonna kului kolme isoa säkillistä auringonkukansiemeniä, tänä vuonna ei ole tarjoiltu puolta säkillistäkään. Näin se näköjään vaihtelee tuo eläinpopulaatio tässä tontilla. Viime talvena tuossa oli mahdoton määrä keltasirkkuja ihan joka päivä. Tänä vuonna tuossa vierailee yksi.



Tuossa heräiltyäni, taas kerran ennen aamukuutta istuskelin aamukaffella ja katselin auringonnousua, bongasin yhden yksilön tontin jyrsijäpopulaatiosta. Kamerassa säädöt tietysti päin hemmettiä ja nyt kun ei ole enää kovin kylmäkään, pikkuvesseli osottautui vallan haastavaksi kuvattavaksi. On se vaan vikkelä veijari, onneksi sentään jossain vaiheessa aina pysähtyy miettimään. Saa siinä kameran kanssa olla melkoisen tarkkana, että edes jonkinlaisen kuvan saa.


Olen siis seuraillut enimmäkseen takapihan jyrsijäpopulaation touhuja. Näyttäisi siltä, että tuolla on muutama eri laji edustettuna, varmuudella ainakin kaksi, mahdollisesti kolme. Lähinnä eroavat toisistaan värin, korvien koon ja hännän pituuden suhteen. Nyt kun vielä noista erinäköistä saisi yhteispotretin, niin voisi verrata ja päätellä kuka kuuluu mihinkin heimoon. = )

Taimikasvatus on melko hyvällä mallilla, harmi vaan, että tilaa täällä on liian vähän. Täytyy varmaan alkaa lämmittää tuolla toisessa rakennuksessakin ja laittaa osa taimista sinne kasvamaan. Tomaatit ovat jo sen kokoisia, että ne pitäisi koulia. Paprikat vasta aloittelevat kasvuaan, ensimmäiset sirkkalehdet on nyt saatu mullan päälle.

Lueskelin puutarha.netin artikkeleja tuossa aikaisemmin. Ihan huvitti, kun kertoivat itse kasvatettujen vihannesten olevan uusi trendi juuri nyt. Kiva ajatella olleensa asioissa edellä, olenhan täällä enemmän keskittynyt tuohon hyötykasvipuoleen jo useamman vuoden ajan. Kukkia en isommin ole kasvatellut, ehkä nyt tänä vuonna olisi jo niidenkin aika. Toivottavasti ensi kesän remontti ei häiritse puutarhailua, viime kesänähän puutarhanhoitelu jäi melko vähäiseksi sateiden ja rempan takia. Kasvihuonekin oli pressun alla ja rakennustelineiden takana monta viikkoa.

2 kommenttia:

  1. Trendit tulevat ja menevät. Niin suomessa kuin muuallakin maailmassa vihanneksia on kasvatettu vuosisatoja. Ihan kiva kuitenkin, että joku ajattelee keksineensä taas jotain uutta...

    VastaaPoista
  2. Joo, taisin ilmaista tuossa ajatukseni vähän hassusti, on jäänyt lauseesta "muka" sana poies =). Tarkoituksena oli muodostaa sarkastinen lausekokonaisuus, mutta pielehen meni kun en oikolueskellut tekstiäni =)

    VastaaPoista