lauantai 30. heinäkuuta 2011

Kurpitsameri

Tämän vuoden hurja kurpitsapenkki urakka kannatti. Minullahan on tapana tehdä sellaiset perinteiset isot kohopenkit kurpitsoille. Kohopenkissä kurpitsansukuiset kasvit viihtyvät vallan mainiosti ja vaikka rivinväleihin rikkakasveja kasvaisikin, se ei haittaa ollenkaan. Oikeastaan rikkakasveista kurpitsapenkkien riviväleissä on vaan hyötyä, sillä kypsyvät hedelmät eivät sitten ole suoraan paljaalla maalla, kunhan alkavat kasvaa.

Näistä tämän kasvukauden kurpitsapenkeistä sitten tuli varsinainen kurpitsameri. Piti ihan kuva ottaa, on se niin komian näköinen alue.




Kuvaan tosin mahtui vain noin puolet alasta, kun kamerassa oli väärä objektiivi. Tässä on nyt samalla paikalla kurpitsapenkkejä kuin viime vuonnakin. Tuossa kohtaa on viisi noin kuuden - seitsemän metrin penkkiä.

Toisaalla pellolla sitten vielä on viisi penkkiä lisää.




Ei sitten tullut otettua toista yleiskuvaa, mutta haitanneeko tuo mitään. On se vaan vinhan näköinen tuo kasvimaa nyt, suuria kurpitsanlehtiä joka puolella ja valtava määrä isoja keltaisia kukkia.

Vaan on siellä penkeissä tapahtunut lehtien suojassa vaikka vallan mitä.



Tämäkin pikkuinen löytyi puskaa kaivelemalla, on niin hyvin maastoutunut tuonne, että kauempaa on ihan mahdotonta nähdä sitä.
Mandel ja Hubbard Blue penkissä on kasvua ollut viime päivinä niin paljon, etteivät enää tahdo samaan tilaan mahtua.




Tuossa etualalla Hubbard Blue on viimeinkin alkanut kukkia, onkohan tässä kyseessä vähän sellainen myöhäisherännäinen lajike..? Vaan hyvä että edes joskus kukkii.

Eri lajikkeiden kukat sitten ovat ihan eri näköisiä, ainakin näiden, jotka täällä kasvavat. Värit vain ovat samat, vihreää ja keltaista, nättiä on.




Tässä vaan nyt sitten innolla odotetaan, missä vaiheessa nämä talvikurpitsat alkavat niitä hedelmiä oikein kunnolla tehdä.

Kesäkurpitsoista kaikki muut paitsi Long White Bush ovat jo saaneet korjuukokoista tuotosta aikaiseksi.

Jopa Gold Rush, jonka istutin myöhemmin kuin nuo muut.



Tänään varmaan täytyy nuo isoimmat tuolta käydä korjaamassa pois.

Spagettikurpitsatkin aloittivat jo.



Siellä on jo puolenkymmentä alkua tulossa ja jos tuota vauhtia kasvavat, alkuviikosta pääsee jo syömään. =)

2 kommenttia:

  1. Ihan kuin Muumimamman kurpitsapelto! t. Hellu

    VastaaPoista
  2. Heh, niin muuten onkin, enpä tullut tuota ajatelleeksi, mutta melkein yhtä isohan tuo on... =)

    VastaaPoista