lauantai 9. heinäkuuta 2011

Mustakeltainen unelma tuli taloon

Vanha kunnon Husqvarna ruohonleikkurini sitten sanoi työsopimuksensa irti. Se rontti kenkkuili jo reilu viikko sitten niin, että sitä jouduttiin käyttämään korjaamolla. Uutta hihnaa siihen vaihdettiin ja jotain muuta pientä viritystä tehtiin. Toimi se sitten huollon ja korjauksen jälkeen ihan kokonaisen päivän. Hukkaan heitetty huoltoreissu siis.



Perjantaina se sitten simahti lopullisesti. Kun leikkurin toimintakunto oli nollassa, tultiin siihen tulokseen, että perjantai-iltapäivänä sitä on ihan turha raahata enää korjattavaksi. Sen saisi sieltä takaisin aikaisintaan joskus ensi viikon puolivälissä - jos sittenkään. Niin, ja kun nurmikko on täällä ollut leikkaamatta nyt reilun viikon, ei tuota enää voi leikkaamatta kasvamaan jättää. On se sen verran villin näköinen jo nyt. Eli ei jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin rynnistää paikalliseen Agrimarkettiin ja ostaa saman tien uusi. Nyt meillä sitten asustaa tuliterä McCullogh.



Kasaamiseen ei kauaa mennyt, yllättävän hyvät ohjeet oli pakkauksessa mukana. Itse siinä tosin toimin enemmänkin piällysmiehenä ja seurailin sivusta, kun mies sitä kokosi.



Kyllä tuolla kelpaa nyt nurmikkoa ajella. Ehkäpä tätä kaunokaista pystyn käyttämään itsekin.

Koeajoa suorittaessaan ukkokulta hihkui riemusta. On kuulemma miljardi kertaa kevyempi ja parempi kuin se vanha.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti