Pihakuovit piilosilla

Eilen tuohon pihamaalle pelmahti kolme kuovinpoikasta. Siinä ne mellastivat pari tuntia, äitikuovin isäkuovin valvovien silmien alla. Poistuivat sitten vaivihkaa, kun aloin enemmän huhkia tuossa pihamaalla itsekin, pitihän sitä hommia jatkaa, vaikka piha olikin kuoveja täynnä. Pari tuntia niitä ensin seurailin hissukseen, mutta eihän sitä koko päivää voi kuovintarkkailijana olla.

Pohdittiin siinä sitten miehen kanssa, näinköhän noita enää näkyy. Mutta kuinkas ollakaan, tänään alkuillasta ne tulivat takaisin.

Kyllä saa nurmikon ötökät kyytiä kun pikkukuovi kaivelee.

 Vinhan näköisiä veitikoita ovat nuo kuovipojat. Vaikea niitä on heinikosta huomata, heti kun vähänkin liikahtaa ne jähmettyvät patsaiksi paikoilleen. Eivät ne kauhean pelokkaita ole, mutta osaavat kuitenkin edes jonkin verran varoa.

Ja mahtavan nokan lisäksi niillä on melkoisen mojovat jalatkin. = )
Eivät ne tuossa kovin kauaa tällä kertaa viihtyneet, tänään ajeltiin suurin osa nurmikkoa, saas nähdä tulevatko tuohon enää, näyttäisivät tykkäävän enemmän tuollaisesta puoleen sääreen ulottuvassa heinikosta.

Voihan kuovi

Juhannusta on täällä vietetty työn merkeissä. Ollaan paiskittu melko ympäripyöreitä päiviä, hommaa kun on siunaantunut niin maan perusteellisesti. Kasvimaa alkaa olla pikkuhiljaa valmis. Kyllä sen raivaaminen tänä vuonna on kestänytkin.

Tuolla pellolla kun ollaan huhkittu, on ihmetelty jo muutaman päivän ajan kummallista ääntä, se on kuulunut milloin mistäkin päin peltoa. Joku lintu se on, tuumattiin, mutta mikä, se jäi arvoitukseksi. Ihmettelin ihan ääneen, että jos en tietäisi paremmin, niin sanoisin jotta tuo on kuovi, mutta ei se kuovikaan yleensä nyt ihan tuolla lailla huutele. Ihan kuin siitä kuoo-vi äänestä puuttuisi loppuosa… Ja sitä paitsi, tuossa on jo päiväkausia kierrellyt kaksi kuovia lennellen ja niillä se ääntely on ollut ihan kuovimaista.

Vaan tänäänpä sitä sitten selvisi tuon oudon huutelijan arvoitus. Kuovihan se sitten loppujen lopuksi oli. Tarkemmin sanottuna kolme. Ikää heillä on varmaan pari kolme viikkoa ja voi poijjaat että ovat söpiksiä.

Nyt meillä on sitten pihakuovejakin. Tähän astihan tässä on asustellut pihapalokärki ja pihakäki ja tänä vuonna sitten pihakuoviperhe.

Ovat nuo vesselit melkoisia piipittäjiä ja aivan mahdottoman vikkeliä jaloistaan.

Ja uteliaita kuin mitkä. Tämän kuvan veijari tuli tervehtimään meikäläistä ihan kasvihuoneeseen asti. Eikä perhana pelännyt yhtään. Siinä vaiheessa kun se sisälle aikoi, tuumasin sille, että joskos ottaisit ja lähtisit pois. Enpä ole ennen metrin päässä kuovin poikasesta ollutkaan. Eipä tässä voi muuta sanoa, kuin että minusta nyt sitten tuli kuovifani.

Äiteekuovi Isäkuovi on vähän enemmän varuillaan. Se pitää lapsosiaan silmällä vähän sivummalta, kymmenen - viidentoista metrin päässä talosta. Eli ei tuo aikuinen ihan sentään nurkille tule, niin kuin nuo pienet.

Tuossa ne pyörivät pari tuntia pihapiirissä ja saavat minun puolestani pyöriä vastakin, sen verran vikkelään pistelivät kaiken maailman öttiäisiä tuolta ruohikosta poskeensa, että ihan ilolla sitä katseli.

On se vaan vinhan näköinen otus tuo aikuinen, aivan mahdoton tuo nokka. Onneksi tämä äitee ei ole mitenkään vihamielinen, jostain luin, että kuovit ovat varsin hyökkääviä, kun puolustavat poikasiaan.

Peltohommat alkaa olla tehty ja kasvihuonekin on melkein kunnostettu - sieltä piti ottaa lahonnut kasvilaatikko ulos ja häätää muurahaiset pois. Se laatikko sai nyt uuden sijoituspaikan tuolla pellon reunalla, siitä tuli kylmälava, tai tulee - heti kun ehdin siihen kannen väsätä. Nyt kuitenkin näin juhannuksen kunniaksi on lopetettu hommat hyvissä ajoin, pitäisi tästä varmaan painua saunaan. Huomenna sitten pääsee taas peltohommiin, jossei nyt lunta ala taas tupruttelemaan. =)

Hommia piisaa

Mitä vanhemmaksi tässä tulee, sitä enemmän aamuihmiseksi näköjään muuttuu. On aika mielenkiintoista, että sisäinen kello kertoo jo vartin yli viisi tai viimeistään puoli kuusi, että sitä pitäisi jo olla jalkeilla ja hommissa. Tajusin tänä aamuna varttia vaille kahdeksan, että kappas kummaa, puolet tälle päivälle suunnitelluista kasvimaahommista on tehty ja kello ei ollut vielä edes kahdeksaa. Ihan ensimmäiseksi tietty aamuvarhaisella keittelin kaffet ja luin päivän uutiset, käytin koirat ulkosalla ja ruokin ne ja sitten painuin kasvimaalle. Katsomatta kelloa tietty. Neljän kohopenkin teon, kasvilaatikon suojauksen korjauksen, parin saavillisen hevonpeen levityksen ja viiden kasvimaalle istutetun tomaatintaimen (yhteensä niitä nyt siellä on kaksikymmentä) jälkeen tulin sitten sisälle. Ja se kello perhana ei ollut vasta kun varttia vaille kahdeksan!

Viikonloppuna saatiin kasvimaa viimeinkin aidattua taas kyntöhommien jälkeen. Mies oli täällä, mikä helpotti huomattavasti, kun viimein pystyi tekemään nekin hommat, missä tarvitaan kahdet kädet. Saatiin nuo nurmikotkin raivattua vähän siistimpään kuntoon ja tehtyä maissipelto kasvimaalle. Ei ehditty ihan kaikkia maissintaimia istuttaa, mutta kuutisenkymmentä sinne nyt sitten kuitenkin saatiin upotettua.  Loput ajattelin paiskoa paikalleen sitten kun muilta kiireiltä tässä ehdin.

Hulluinta tuossa aitaushommassa oli koirien käytös. Kun se edellinen aitaviritys revittiin pois pellon kyntämisen ajaksi, eivät ne ensin edes älynneet sille alueelle mennä. Sittemmin kun menivät, tulivat portista pois, vaikka aitaa ei siis ollutkaan. Ja kun aitaa pikkuhiljaa alkoi siihen alueen ympäri ilmestyä, ei kumpikaan tullut pois aidan puolelta, portista aina vaan. Ronjakin seisoa töllötti varmaan viisi minuuttia siellä aidan loppukohdassa. Siinä se vaan seisoi ja katsoi hölmistyneenä, eikä älynnyt tulla, vaikka oli puoli koiranmittaa aidan ulkopuolella jo. Se siis vaan kääntyi ja jolkotteli portille…

Outoja otuksia nuo koirat. Toisaalta kyllä ymmärrän hyvin, jos on monta vuotta tottunut jostain kulkemaan, niin kai sitä sitten vaan edelleenkin siitä kulkee, koirat näemmä ainakin.

Tässä kuvassa muuten suunnilleen tuo sama kohta kuin tuossa ensimmäisessä kuvassa, tämä on otettu pari päivää aikaisemmin. On ehkä hiukan eroa ylimmäisessä kuvassa näkyvään nykytilanteeseen. Hyvä näin, kyllä se tästä pikkuhiljaa….

Tarttis varmaan tehdä jotain

Yleensä tänne blogiin tulee laitettua kaikkea kaunista ja kivaa ja onnistunutta. Jaa-a, täälläpä ei ole tänä vuonna vielä mitään sellaista kivaa ja kaunista. En muista milloin viimeksi pihamaa ja puutarha olisi ollut näin huonossa jamassa. Tässä taitaa olla vähän liikaa lääniä yhden ihmisen hoidettavaksi. Mies ei ole työkiireiltään tänne paljon ehtinyt nyt alkukesän aikana ja sen kyllä huomaa.

Etupihan nurmikko puskee rikkaruohoa vähän turhankin tehokkaasti. Pieni koiruuskin (säkäkorkeus 71 cm, paino 45 kg) hukkuu melko näppärästi tuonne rikkaruohoviidakkoon. Näkeepähän tuosta kuvasta melko selkeästi, miten kookkaasta ongelmasta tuolla on kyse. Jos vuorokaudessa olisi enemmän tunteja, kai tuonkin ehtisi tuolta raivata. Onneksi mies kuitenkin nyt lauantaina suuntaa matkansa tänne muutamaksi päiväksi, joskohan tuo ehtisi asiaan tarttua, toivottavasti.

Osa kasvilaatikoistakin on ihan hukassa.

Tarttis varmaan tuollekin tehdä jotain….

Pelto täällä kynnettiin viime kuun lopulla. Sitten satoi vähän vettä…

Sillä seurauksella, että ei sinne juuri ole menemistä, meinaan pellolle. Ei ainakaan ilman märkäpukua. Tarttis varmaan tuollekin tehdä jotain. Salaojittaa uudelleen ehkä…

Yksi asia vielä toistaiseksi ainakin on kunnossa. Meinaan meikäläisen uudet ihanat rosmariinit.

Istutin ne Ikeasta ostetut rosmariinit tuonne vanhaan kasvilaatikkoon, heti kun sain sen perattua puhtaaksi rikkakasveista. On se vaan jännä tuo toinen, tuollainen maatamyöten kasvava kaveri. Aika outo tyyppi, ihan pehmeät varretkin. Tähän asti olen luullut, että rosmariini kasvattaa sellaista puunkaltaista vartta, mutta tämä tyyppi tosiaan on pehmeä kuin mikä. On se jännä.. = )

Yrttejä siellä ja yrttejä täällä.. joka puolella yrttejä

Tämän vuoden kasvi näyttäisi nyt sitten olevan rosmariini. Niitä on muutama tullut hankittua/kasvatettua. Kasvilaatikon nurkassa kasvelee nyt yksi melkoinen jötikkä.

Pari muuta odottaa vielä ruukussa, että saisin ne istutettua loppusijoituspaikkaansa.

Nämä kaksi ostin Ikeasta (!!). Olivat sen verran halpoja ja mielenkiintoisen näköisiä (en tuota lamoavaa rosmariinia ole aikaisemmin missään nähnytkään) joten pakko oli ottaa. Meinaan jos tuollaisen valtavan pehkon rosmariinia saa alle vitosen per purkki, pakkohan niitä on ostaa - ihan pakko. Mietiskelin tuossa, että josko sitä nyt tänä vuonna viimeinkin saisi rosmariinitkin säilymään talven yli hengissä. Suunnitelma olis jo - täytyy rakentaa niille oma koti.

Kuvassa taustalla laatikon toisessa osassa muuten on sitten muutama rivi retiisejä. Niitä en ole kasvattanut vuosikausiin, mutta nyt innostuin laittamaan niitäkin muutaman rivin kasvamaan.

Muut yrttiviljemät ovat vielä kasvihuoneessa. Tämän aamun kehnot valaistusolosuhteet estivät kuvien ottamisen, eli palaan niiden osalta asiaan myöhemmin. Mutta sieltä nyt löytyy vähän kaikenlaista: neljää eri variaatiota basilikasta, kolmea erilaista timjamia, lipstikkaa ja sen semmoista. Eli ainakin yrttipuolella homma hallussa tänävuonna..

Kaipais vähän kohennusta…

Pihapiirin nurmikko kaipais vähän kohennusta, jos nyt ei muuta niin ainakin ruohonleikkurin käyntiä. Itse asiassa tuo toinen puoli on huollettavissa enää viikatteella.

Etupihan nurmen on vallannut ärtsy rikkaruohoarmeija. Talon vieressä myös on heinikkoa jo polveen asti. Apua, miten tässä ihan oikeasti näin pääsi taas käymään…

Vanha kasvilaatikkoni tuossa pellon reunalla kaipaisi myös vähän kohennusta.. se kun on vielä puoliksi täynnä piparminttua ja rikkaruohoja.

Puolet siitä sentään olen saanut jo raivattua = ) eikä olla vielä ihan edes kesäkuun puolessa välissä. Olenpa tuossa kaivanut liki metrin syvyisiä kuoppia,  juolavehnän penteleet asustaa melko syvällä juurineen täällä meillä. Aikaa vievää puuhaa sano, vaan eipä auta valittaa, tehtävä se on jos meinaa jotain muutakin tuossa kasvatella.

Raparperikin kaipaisi vähän huomiota vissiin. Pääsi pahalainen taas aloittamaan kukintansa niin, etten huomannut vasta kuin kukkaset ovat jo vähän liiankin isoja…

Ei kai tässä auta muu kuin heti huomisaamuna ottaa puukko ja lähteä tuota puskaa raivaamaan.

Kun kesä tuli ja meni kans..?

Siinäkö se kesä sitten oli? Toivottavasti ei sentään, vaikka ainakin seuraavat seitsemän päivää näyttävät sääennusteen mukaan melko kylmiltä.

Onneksi olen vasta noita viileän ilmanalan kasveja paiskonut avomaalle ja kasvilaatikoihin. Ei pitäisi tuollaisen viileän sään, eikä melkein nollakelinkään noita juurikaan hetkauttaa.

Purjot kasvaa porskuttavat kasvilaatikossa, eivätkä ole viileistä keleistä moksiskaan.

Hopeasipulit puskevat pieniä vihreitä silmuja jo ja muutenkin pihassa ja puutarhassa alkaa olla kesäisen vihreää. Vielä kun saisi kasvimaan muokattua lopulliseen kuntoon ja penkit tehtyä, niin hyvä olisi.

Lopuksi vielä pakollinen raparperikuva - se kun on  jo tähän aikaan vuodesta lähes täysikasvuinen.

Kohta pääsee raparperihillon tekoon.

Puutarhan kunnostusta…

Näin sunnuntaiaamun kunniaksi, ennen kahdeksaa pellolla tapahtui muodonmuutos (vähänkös aikaisin täällä jo aloitettiin..). Kynnetyksihän se tuli ja sehän tarkoittaa sitä, että jos oikein hyvin käy, kohta pääsee kohopenkkejä värkkäilemään. Tietysti ennen sitä tuo on muokattava vielä. Kotihollannikas aloitteli puutarhajyrsimen työkuntoon laittoa. Aloitteli joo, kävi hakemassa bensaa ja väärää sellaista. Ei oikein tuo ysivitonen käy pienkoneisiin. Eikä meinannut uskoa millään, että sitä ei voi käyttää.

Tänne odotellaan sateita, saas nähdä ehtiikö pellolle tuon enempää tänään tapahtua ennen kuin alkaa satamaan.

Kaivon tyhjennys osa 2 on parhaillaan menossa. Se pitäisi vielä ainakin pariin otteeseen tyhjentää. Aikaa siihen menee, välillä kun  täytyy sitten odottaa, että se täyttyy uudesta vedestä.

Vanhassa kasvilaatikossa, siinä jota perkaan pikkuhiljaa rikkaruohoista, on muutama ylivuotinen kasvaja.

Viime vuoden kevätsipulit eivät suostuneet kasvamaan viittä senttiä isommiksi. Joten sinne ne sitten aikanaaan hukkuivat rikkaruohoihin. Vaan kappas kehveliä, ovat ottaneet nyt kevään kunniaksi oikein kunnon kasvuspurtin. Jee - meillä on sipulia jo =) .

Paiskasin viime keväänä laatikkoon myös yhden piparmintun. Sekin on selvinnyt talvesta ja tekee mahdottoman isoa reviirivaltausta parasta aikaa.

Siellä se kasvaa sulassa sovussa rikkaruohojen kanssa. Ja sitä on paljon.

Ja sitten seuraa päivän arvoitus: Mikä mahtaa olla tämä taimikasvusto…

Tyhjentelin melko aikaisin keväällä kasvihuoneeseen jääneiden taimipurkkien mullat isoon paljuun. Tuossa se palju on sitten asustanut kasvihuoneen seinustalla tuulessa ja tuiskussa. Kaadoin sinne myös sellaisten purkkien mullat, joihin olin viime vuonna siemeniä kylvänyt. Muutama purkki tuonne oli jäänyt sellaisia, jotka eivät koskaan itäneet. No nyt on joku niistä ottanut ja itänyt ja oikein kunnolla. Eikä mulla ole harmainta hajuakaan kuka/mikä on kyseessä. Lanttu tai kyssäkaali… tai joku.. en tota tiiä. Pitänee noista muutama ihan mielenkiinnon vuoksi koulia omaan ruukkuun kavamaan kunnolla, jotta tämäkin arvoitus sitten joskus ratkeaisi.

Ei vaan tarttis varmaan mennä uutta aitaa värkkäämään, tuli nimittäin haettua taas autokuormallinen niitä kestopuisia Pirkkoja puutavaraliikkeestä - hintaan nolla euroa.

Hiiriä siellä ja hiiriä täällä, joka puolella hiiriä…

Tänään on tyhjennetty kaivoa.
Tyhjennetty epätoivon vimmalla monta tuntia ja monta kertaa.

Tuosta pihakaivosta olen ottanut veden kasvihuoneen ja kasvimaan kasteluun. Juoma- ja käyttövesi tänne tulee putkea pitkin kaupungin toimesta. Onneksi tulee , oli meinaan viisi hiirenraatoa kaivossa. VIISI! Ja oli muuten melkoinen puhdistusoperaatio, en ihan heti moista halua uudelleen tehdä.

Kloorilla desinfioitiin ja nyt odotellaan huomiseen ja sitten tyhjennellään kaivo taas. Ainakin muutamaan kertaan. Niin kauan tyhjennellään, ettei kloori isommin tuoksahda. Sitten luulisi olevan veden jo käyttökunnossa. Ja näillä helteillähän sitä vettä tarvittaisiin, puhdasta sellaista mieluusti. Ei oikein mieli tee vihanneksia  hiirenraatovedellä kastella….

Kasvihuone on melkein siivottu. Kolme hiiren/myyrän pesää sielläkin oli. Tuhojaan olivat pahalaiset tehneet melkoisesti. Kasvihuoneeseen talveksi unohtuneet siemenpussit oli tuhottu järjestelmällisesti, vähän sitä sun tätä oli jyrsitty ja joka paikkaan oli papanoita jätetty. Oli melkoinen aromi kasvihuoneessakin, mutta ei se sentään vetänyt vertoja tuolle sulotuoksuiselle kaivolle. Mutta puhdasta on sielläkin nyt, viimeinkin.

Kaksi kasvilaatikkoa on jo istutettu täyteen - Hopeasipuleita, valkosipuleita ja purjoa.  Kolmas laatikko on vielä vaiheessa - siitä on poistettu kuutiokaupalla juolavehnän juuria. Seuraavaksi sieltä pitäisi pelastaa talvehtinut piparminttu. Siirrän sitä vähän sinne sun tänne tuonne pihapiiriin, se leviää kuin tauti, mutta mieluummin täällä sitä katsoo kun noita rikkaruohoja.

Huomenna kynnetään pelto, sitten pääsee jo penkkejä värkkäämään ja maissilapsosia istuttelemaan. Niitä on tänä vuonna tuolla tulossa sellaiset satakolmekymmentä :).  Eipä täällä sen kummempia… hirveesti olisi vaan hommia, onneksi viikon päästä alkaa kesäloma, kun koulut loppuu, sitten ehtii enemmän paneutua tuohon kasvimaan kunnostukseenkin.

Kevättä…

Vaikka kevät tulla tupsahtikin aikaisin, täällä ei tapahdu mitään, ei ainakaan puutarhassa. Taimikasvatus on hyvällä mallilla, tomaatintaimia on kasvamassa melkoinen määrä. Vähän liikaakin niitä taas tuli laitettua, onneksi tuttavilta on tullut tilauksia, eli parikymmentä saan sijoitettua uusiin koteihin. Loput varmaan sitten aikanaan istuttelen tuonne kasvimaalle. Muitakin taimia on joka ikkunalla ja totta kai laji- ja kappalemäärät ovat aivan liian isoja. En ikinä osaa olla laittamatta liikaa kasvamaan.

Ulkosalla ei vielä ole pystynyt tekemään yhtään mitään. Odottelen vaan sitä aikaa, milloin kasvimaalle pääsee tositoimiin. Vielä on ollut aivan liian kylmää ja märkää, luntakin on tuprutellut aina silloin tällöin.  Pelto onneksi on kohtuullisen kuiva, sen varmaan pystyy tänä vuonna muokkaamaan kohtuullisen aikaisin.

Aikani kuluksi täällä olen seuraillut pihapiiriin pöllähtäneitä paluumuuttajia. Kaikki vanhat tutut ovat tulleet, osa isompina parvina, osa pariskuntina. Tuossa ruokintapaikalla on pyörinyt valtava parvi järripeippoja, useampi sata niitä siinä on päivittäin käynyt. Rastaat ja punarinnat ovat palanneet myös. Västäräkkejä on tänä vuonna näkynyt vähemmän kuin aikaisemmin, mutta muutama niitäkin tuossa pyörii.

Täällähän pihapiirin lintuihin kuuluvat myös nuo vesieläjät. Isokoskelot, telkät, sinisorsat ja haapanat ovat edellisvuosien tapaan asettuneet tuohon laiturin läheisyyteen. Muutama joutsenkin tuossa aina silloin tällöin piipahtaa. Eilen näin ensimmäisen kirjosieppokoiraan.

Toissapäivänä mietin, että en ole vuosikausiin nähnyt hippiäisiä. Ja kuinka ollakaan, eilen sitten bongasin pesänrakennuspuuhissa yhden, ihan tuosta pihasta.

Veikkaan, että tämä vesseli tekee pesänsä tuonne vanhaan kuusikkoon, sinnehän suurin osa täällä viihtyvistä pikkulinnuista pesänsä väsää. Toivottavasti sitten aikanaan pihapiirissä näkyy poikasiakin. Niitä on kiva seurata.

Vielä odottelen tulevatko pikkusiepot tänä vuonna. Viime vuoden poikueesta yksi pyöri tuolla kasvilaatikossa vielä marraskuussa. Ei reppana älynnyt lähteä mihinkään. Pikkusieppo on kohtuullisen harvinainen, eli olisi tosi kiva, jos taas tulisivat tuonne kuusikkoon pesäänsä väsäämään.

Ensimmäinen sitten viime talven…

Se on sitten vissiin kevään merkki, kun punatulkku ilmestyy ruokintapaikalle.

Tänään aamusella vähän kuuden jälkeen ihan hätkähdin, kun huomasin, että pihamaalla hyppeli punatulkku. Näitä ei ole täällä näkynyt aikoihin, viimeksi tosiaan viime talvena.

Eipä tuossa ruokabaarissa ole muutenkaan paljon vierailijoita ollut, liekö syynä siihen sitten huono tarjonta vai liian hyvät kelit. Tiaisia siinä tänä talvena on käynyt, ei paljon muita, joten oli ihan mukava nähdä, että paikallinen punatulkkupopulaatiokin on vielä maisemissa. Tuossa kuusikossa niillä on joka vuosi ollut pesä - toivottavasti pesivät siinä tänäkin vuonna.

Havainto (kuvaton) puutarhasta tältä aamulta: Raparperi kasvaa loistavasti, vaikka muutama  viikko sitten peittyikin lumeen. Bongattu myös kolme leskenlehteä sorakasan juurelta.

Hämmentynyt jäniseläin

Puutarhassa ei vielä tähän aikaan vuodesta tapahdu mitään. Aikaa voi siis hyvin  viettää tarkkailemalla lähitienoon villejä vipeltäjiä. Eipä niitä kovin usein enää täällä pihapiirissä näe, kas kun syksyllä aidattiin melkomoinen alue. Mutta joskus niitä tänne näköjään eksyy edelleenkin.

Aamusella törmäsin hämmentyneeseen rusakkoon. Otus oli jollain ilveellä päässyt piha-aidan sisäpuolelle, eikä se sitten näköjään ihan helpolla löytänyt pois.

En sitä ensin huomannut ollenkaan, on meinaan niin mahtava suojaväri tuolla otuksella, että sulautuu todella hyvin maisemaan tähän aikaan vuodesta.

Onneksi koiruudet eivät tätä vierailijaa huomanneet, se älysi pysyä koirilta näkymättömissä.

Tiedä sitten, mistä kohti aitaa se tänne sisäpuolelle pääsi, vai tuliko jäätä pitkin tuolta järveltä. Tuossa on vielä metrin parin levyinen ohut jääkerros rannassa, joten täysin mahdollista on, että tuo on sitä kautta tänne eksynyt. Täytyy varmaan lähipäivinä käydä tarkastamassa tuo aita, ettei vaan olisi jäniseläimen mentäviä reikiä…

Nyt kun talossa on noita koiruuksia, en ihan innosta hyppele näiden jäniseläinten ilmestyessä pihapiiriin. On noilla koirilla sen verran riistaviettiä, että lähtevät ajamaan heti kun tuollaisen huomaavat. Rocky kyllä jättää ajohommat melko nopeasti ja tulla jolkottelee takaisin, mutta Ronja … Se tyttö on ollut tuolla metsissä tuntikausia jäniseläinten perässä.

... jep, täytyy sanoa, että huokaisin helpotuksesta, kun näin tämän osan herra rusakosta. Pois hyppeli hän ja hyvä niin.

Jännän äärellä

Aurinko nousee aikaisin. Kevätpäiväntasaus oli ja meni, viikot hurahtavat niin että ei huomaakaan. Tämä on oikeastaan ihan mukavaa aikaa. Vallankin kun kelit vaihtelevat melko railakkaasti. Yhtenä yönä viime viikolla tuli viisi senttiä lunta ja meni kans. Seuraavana päivänä tuli toiset viisi senttiä ja hupsista oli maassa muutaman tunnin ja suli pois. Koirillekin tämä tuntuisi olevan vallan uutta ja outoa, kun eivät reppanat aamusella tiedä, mitä siellä ulkona on vastassa.

Lumisina aamuina tuossa viikolla otukset ovat olleet vallan onnessaan. Kyllähän sitä karvanlähtöinen koira lumesta tykkää, eli lumessa on kieritty urakalla. Ja pompittu ja sitä on kaivettu ja syöty. Etenkin syöty.

Tämä aamu toi tullessaan pikkupakkasen ja muutama lammikko oli vetäytynyt yön aikana ihan kunnon jäähän.

Niinhän siinä sitten koiruudet tutkivat innolla lammikoita vuoron perään. Lopputulema jokaisen kohdalla ilmeisesti oli: On se jännä.

Kuuden aikaan aamulla oli jo niin valoisaa, että pystyi kuviakin ottamaan.

Joka lammikon kohdalla koirien piti koittaa kestääkö se jää ja jos se kesti sitten mietittiin kiivaasti mitä tehdä.

Rikkoutuukohan se jos vähän raapii?

Ai ei mene raapimalla rikki, no hyppimällä sitten. Kummasti tuli tulosta kun tuollainen viiskytkiloinen koko painollaan pomppii.

Hassuja koiria, sitten kun jää saatiin rikki, niitä palasia kannettiin pitkin pihaa. Kävivät ne ihan leluistakin, Rocky-poika pukkihyppeli jääpalan kanssa varmaan puolisen tuntia. Sitten hän siistinä miehenä siivosi jäljet pois, eli söi kaikki irtopalat pihamaalta. Hölömö koira sen on, mutta pääasia, että sillä oli hauskaa.

Oli niillä koirilla touhuamista ja käyhän se tuokin aktiviteetista, eipähän tarvinnut niille tekemistä keksiä, kun kehittivät leikkinsä itse.

Aamuauringossa tai ainakin melkein

On se vaan mukavaa aamulla herätä melkein valoisaan. Tähän asti on saanut pöllöillä aamutoimet koirien kanssa tuolla ulkosalla pimeässä tai vähintäänkin hämärässä, mikä todellakaan ei ole mukavaa. Nyt kun pihalle asti ehditään, on aurinko jo hyvää vauhtia nousemassa ja on valoisaa. Mahtavaa!

Eilinen hento lumipeite katosi päivän aikana, vaan sitten tupsahti kunnon pakkanen.  Tässä aamutuimaan kuuden maissa kun ulkoilemaan lähdin, vilkaisin tuonne järvelle.

Nappasin kameran mukaan ja vein koirat aamutoimille. Oli se vesi jäähän pamahtanut viime yön aikana. Rannoilla on ollut vielä jonkin verran jääkantta tähän asti, mutta nyt tuolla sitten on tuollainen ohut kerros jäätä ihan koko matkalta. Onks tää nyt se takatalvi, mitä tiedotusvälineissä on povailtu… .= )

Uhkailin tämän blogin tässä kevään myötä herätellä, ainakin kovasti yritän. Pitää ottaa ihan jokapäiväiseksi kirjoittaminen taas, että siitä tulee päivittäinen, päivärytmiin kuuluva asia, ei sitä muuten tule kirjoiteltua, huomasin sen talvella. No joo, kai tämä tästä pikkuhiljaa.

Ei vaan asiasta kukkaruukkuun, josko tästä lähtisi töihin - niin pääsee sieltä sitten takaisinkin.

Ja just kun mä kerkesin kehua…

Niinhän siinä kävi, että yön aikana tännekin sitten ripsahti puolen sentin kerros lunta, juuri kun ehdin ilkkumaan, että etelässä sitä on, täällä meilläpä ei. On sen verran pakkasen puolella näköjään vielä, ettei edes heti sula pois.  No onneksi puolesta sentistä eikä sentistäkään niin paljon haittaa ole, tekeepähän maiseman valoisemmaksi.

Tuli siis sen verran tavaraa taivaalta, että koira saa nenänpäänsä suurella vaivalla valkoiseksi. Ei tullut tuon enempää onneksi ja eikä tuo nyt niin haittaa, kun aurinko sentään paistaa.

Kävin tarkistamassa ulkosalla myös mitä kuuluu raparperille, eilenhän se voi todella hyvin…

... ja tänään se pilkottaa valkoisen alla, kaipa tuo tuosta sitten äityy taas kasvamaan, kunhan kelit paranee.

Tämän aamupäivän olen huhhaillut kävellen huoneesta toiseen. Aina mennessä unohtuu saman tien mitä olin menossa tekemään. Todellinen sunnuntaifiilis siis.  Taimipurkkeja olen vähän siirrellyt ja miettinyt mitä muuta voisin laittaa esikasvatukseen. Täytynee vielä viikon verran malttaa, ennen kuin mitään tekee. Mies on nimittäin piipahtamassa Hollannissa, siskonsa synttäreillä. Ja jos vanhat merkit paikkansa pitävät, sieltä saattaa tulla tuliaisia… Toivottavasti ei sentään tänä vuonna raahaa lantun siemeniä kyssäkaalien sijaan.

Hollannista puheenollen, löytyi viimeinkin vuosien etsimisen jälkeen viime viikolla kunnollinen siemenkauppa  sieltäkin. Itse sen bongasin ja tietysti pääsin heti irvailemaan miehelle, että eipä ole kotihollannikkaasta mitään hyötyä näemmä, kun itse pitää löytää moiset asiat. Mies on nimittäin vaikka kuinka ja useasti koittanut tuollaista hollantilaista nettikauppaa löytää - onnistumatta. Eli ei sujuvan hollannin taitaminen tässä tapauksessa auttanutkaan. Ja se kauppa minkä löysin - on muuten sellainen mesta, että tekisi mieli hypätä itsekin koneeseen ja huristaa paikanpäälle ihailemaan. Siementä löytyy ihan joka lähtöön, jopa sellaisia, joita olen vuosikausia haaveillut joskus jostain löytäväni.  Ainoa haittapuoli tuossa on se, että koko sivusto on hollanniksi, mutta kyllä siellä ihan hyvin pärjää vaikka ei kieltä osaisikaan. Kannattaa käydä katsomassa!  osoite tuonne siementaivaasen on: https://www.vreeken.nl/ ja siemenet löytyvät sivun vasemman laidan linkistä Zaden. Ja jos vihannesten siemeniä etsii sitten kannattaa valita seuraava linkki Groenten en Fruit, vihannekset ja hedelmät. Olisihan tuolla kukkasipuleitakin tarjolla vaikka millä mitalla. ooivoi, nyt pitää vaan malttaa mielensä ....

Täällä kuolaan ja tuijotan kuvia, tekisi niin mieli tilata vaikka mitä. Jos vaikka kokeilisi sinistä sokerimaissia tai 'African N'Goyo' munakoisoa tai viittä eri väriä paprikoita tai tai tai vaikka mitä!

Voihan maaliskuu

Tuntuu ihan siltä kuin elettäisiin vähintäänkin huhtikuun loppua, mikä näin maaliskuun puolessa välissä on ihan älytöntä. Lunta on tuskin nimeksi, muutama pälvi siellä ja täällä. Kasvit alkavat puskea maan pinnalle ja muuttolintujen meteli tuolla järvellä lähentelee desibeleiltään jo niitä rajoja, jolloin se alkaa ärsyttämään.

Tämä on ollut todella kummallinen talvi. Ennen kokematonta tällainen täällä nelosvyöhykkeellä, eipä ole moista ainakaan minulle tullut vastaan.  Kaiken huipuksi kuulemma etelässä saivat viime yönä aikamoisen pläjäyksen lunta niskaansa, yleensähän se tuppaa olemaan vähän toisin päin.

Kevättä pukkaa kiivaasti, järvikin tuossa on jo viimeisen  viikon aikana täyttynyt muuttomatkalla olevista linnuista.

Tuossa on koiruuksien kanssa jouduttu muutamaan otteeseen noille uhomaan, jotta tää on meidän reviiri tämä. Ovat nimittäin melkoisen päällekäyviä tänä vuonna nuo.  Onneksi ihmistä vähän näyttävät varovan, eli meikäläiselle eivät isommin uhittele, mutta koiraparat ovat vähän helisemässä niiden kanssa. Ihan pelottavalta näyttää, kun koirat menevät vähänkin lähemmäs rantaa ja puoli pataljoonaa tuollaisia isoja möhkäleitä lähtee hyökkimään kohti. Kovasti toitottavat ja uhkailevat. Ei näin röyhkeitä joutsenia täällä aiemmin ole ollut, tulevat siis todella lähelle. Toistaiseksi olen hätistänyt koirat kauemmaksi siinä vaiheessa, kun joutsenpopulaatio on edennyt lähitaisteluetäisyydelle, eli noin reilun viiden metrin päähän rannasta. 

Kevään merkkejä näkyvissä  siis: muuttolinnut ja raparperi.

Varma kevään merkki on myös se, että täällä ikkunalaudat ovat täyttyneet purkeista tasaiseen tahtiin. Taimipurkkeja alkaa olla jo vanhaan malliin, vähän liikaakin. Tänä vuonna täällä panostetaan taas vaihteeksi tomaatteihin. Niitä on tullut kylvettyä useampaa lajia ja lähes kaikki ovat jo lupaavalla taimella. Muutamat eivät ilmeisesti suvaitse itää lainkaan, mutta nähtäväksi jää miten niiden kanssa käy.

Kevään merkki vielä sekin, että täällä kahlataan nilkkoja myöten koirankarvassa. Ei nyt ihan konkreettisesti, mutta kyllä kaksi isoa koiraa ja karvanlähtö on ihan mahdotonta. Ei riitä kerran päivässä imurointi, vaikka kuinka noiden otusten irtokarvoja tuntitolkulla pois harjaisi.

Niin, ja kai se on kevään merkki sekin, että tämä blogikin kevään myötä taitaa taas heräillä. Eipä tässä sen kummempia tällä erää, kai se vaan ois painuttava pehkuihin, jotta huomenna jaksaa taas taistella koirankarvojen ja joutsenien kanssa. = )

Aurinko!

Se oli sitten aurinkoinen päivä eilen ja tänäänkin varmaan! Eilen sitä ihan ehti valoisaan aikaan ulkosallekin, samaa yritän tänään. On se koiruuksillekin mukavampaa, kun saavat ulkoilla niin, että edes eteensä näkevät.

On sitä pimeää jo ollutkin ihan riittämiin. Sen verran on töitä tullut tosiaan puskettua, ettei juurikaan valoisaan aikaan kotosalla ole oltu ja jos on, on paiskittu töitä niska limassa. Mutta onneksi ollaan jo siinä vaiheessa vuotta, että nyt riittää jo aamustakin valoa. Se on hei kohta kesä! Jee.

On tuolla ihan kiva palloilla, kun kaikkialla kimaltelee ja joka paikka on kuurassa. Luntakin on sillä lailla sopivasti, tuollainen muutaman sentin lumikerros riittää minulle.  Saisi pysyäkin tuollaisena melko lumettomana lopun talven, eipähän sitten tulisi turhan isoa aurauslaskua.

Tänään onkin ohjelmassa siemenlaatikoiden inventaario, tuolla on pussikaupalla siemeniä odottamassa multaan pääsyä. Jos oikein hyvin käy, tänä vuonna ostosiemeniä ei tarvitakaan.

Ei vaan, kai se on taas alettava hommiin, ei nuo työt itsekseen tekeydy.

Hiljaista kuin…

Ainakin tässä blogissa… Tässä on ollut bloginpäivityksessä pienoinen, melkein kuukauden tauko. Kyllähän sitä kaikenlaista jutunjuurta olisi, mutta jotenkin tuo aika vaan tuppaa kulumaan kaikessa muussa. Se on sellaista tämä työssäkäyvän arki näköjään, iltapäivällä kun kotio tulee, ei sitä sitten paljon mitään ennen pimeän tuloa ehdi tekemään. Ja kun tuo pimeä pamahtaa päälle, sitä vaan istuu sohvan nurkkaan ihmettelemään. Kaamosmasennustako… mene ja tiedä, sitä vaan on niin puhki, poikki ja melekeen pinossa työpäivän jälkeen, ettei paljon huvita tehdä mitään ylimääräistä. Toista oli silloin kun tämän bloginpidon aloitin, silloinhan pidin pari vuotta sapattivapaata ja kyllä sitä vapaata aikaa sitten olikin. Blogikin päivittyi ihan eri tahtiin kuin nykyisin.

Tässä kuluneen kuukauden aikana on pikkuhiljaa saatu paikat talvikuntoon. Onneksi sentään ei ole vielä tullut lunta. Aitaakin on rakennettu 25 metriä lisää tuohon pihatien viereen. Aitaa lisäämällä saatiin portti tuohon lähemmäksi, mikä onkin tosi hieno juttu. Porttinahan tuolla on vain pätkä verkkoaitaa, joka pingotetaan tien yli, eli aikamoista säätämistä se on tähän asti ollut tuolla tiellä, varsinkin pimeässä. Nyt sitten saa portin aukaistua ja suljettua pihavalon piirissä. Toisellekin puolelle pihaa on tehty uutta aitaa talven ajaksi niistä aitaelementeistä, joita naputtelin tuossa syksyn mittaan. Sinne olisi jossain vaiheessa tarkoitus sitten laittaa kunnon verkkoaita myös. Toistaiseksi tyydytään näihin virityksiin, eivätpä pääse koiruudet pihapiiristä mihinkään enää. Helpottaa muuten elämää huomattavasti, ei tarvitse pilkkopimeällä enää pelätä, jotta koirat karkaisivat kylille.

Harmittaa, kun ei edes valokuvia saa otettua. On meinaan sen verran hämärää jo, kun arkipäivinä kotiin asti pääsen, että on ihan turha edes kuvitella mitään tuolla ulkosalla kuvaavansa. Taidanpa yrittää ottaa aidoista kuvia viikonloppuna, ellei mitään ihmeitä satu. Saahan ne kuvat liitettyä tähän juttuun sitten myöhemminkin.

Jaa-a taidanpa taas vetäytyä tuonne sohvannurkkaan filtin alle, odottamaan sitä kevättä - ja kesää tietysti myös.

Pellolta pelastettua osa 2

Samaan syssyyn kun valkosipuleita pelastin, napsin kasvilaatikosta muutaman kyssäkaalinkin turvaan. Kaikkia en kuitenkaan saanut mukaan ottamiini astioihin mahtumaan. Ja sittenhän se tuli se lumipyry, eli nostourakka lopahti siihen. Siellä ne kaalit ovat tehneet jonkin aikaa tuttavuutta lumipeitteen kanssa. En ole huolissani ollenkaan, kaalit kestävät yllättävän paljon kylmää. Siellä on viikon verran ollut on sulassa sovussa lehtikaaleja ja kyssäkaaleja ja viitisen senttiä lunta.

Onneksi tuli lauhempi jakso, täälläkin on ollut kymmenisen astetta lämmitä ja lumipeite hävisi päivässä, mahtavan sumun kera. Toki aion nuo kaalit vielä sieltä käydä napsimassa pois ja käyttöön, vaikka jonkin aikaa lumen alla ovat olleetkin.

Maailmassa on yllättävän paljon kasveja, jotka oikeastaan vain paranevat kun saavat vähän kylmää. Voisi melkeinpä sanoa, että suurin osa näistä jonkinverran kylmää paremmin kestävistä kasveista kuuluu tähän joukkoon, tarkoitan siis selkeästi viileämpään ilmastoon sopeutuneita viljeyskasveja. Pakkasen puremina paremmilta (lue makeammilta) maistuvat monet kaalinsukuiset kasvit, mm. parsakaali, lehtikaali ja ruusukaali. Samoin jotkin juurekset, kuten porkkanat kuuluvat samaan sarjaan. Purjokin on tällainen makeammaksi muuttuva vesseli. Pakkanen/kylmä saa ne muodostamaan sokereita, joten ne sitten maistuvat makeammilta pakkaskäsittelyn saatuaan. Huh, tulipas monta tosi huonosti muotoiltua lausetta, no, semmosta sattuu… :)

Mutta enivei, kaaleja siis luvassa huonosta kelistä huolimatta. Tuolla on laidallisessa kasvulavassa myös jotain juureksia vielä, joita aion käyttää, selleriä ja kultajuurikkaita nyt ainakin. Huoletta niitä voi syödä, kun ne kypsentää ihan heti kun pikkusen sulavat.

Pellolta pelastettua ja samantien menetettyä

Oli meillä tänä vuonna perunaakin, oli ja meni kans..

Ihan monta riviä kasvoi mukavasti ja ihan ilman tuholaisia tai tauteja. En niitä isommin hoidellut, mutta kivasti näyttivät voivan ihan koko kesän ilmankin. Mies sitten eräänä lokakuun alkupäivänä otti ja kävi kaivelemassa sieltä pellolta kottikärryllisen perunoita pois.

Aika ihme, että saatiin kottikärryllinen perunasatoa, vallankin kun tuo sato tuli jääkaappin unohtuneesta pussinpohjallisesta rupuisia perunoita. Niistä, jotka joskus kesäkuun puolivälissä paremman tekemisen puutteessa istutin peltoon, kun en raaskinut kompostiinkaan niitä heittää. Oli meinaan tehneet sen verran komiat idut, jotta ajattelin sitten kasvattaa myöhäistä perunaakin.

Oli muuten todella mukavan näköistä mukulaa kottikärry täynnä. Vähän olivat multaisia ja kostean oloisia, mutta muuten näyttivät olevan ihan OK perunoita. Tosi tyytyväinen olin, kun ajattelin nyt sitten kuitenkin kasvattaneeni itselleni talven perunat.

Samoihin aikoihin kun tuo perunannosto tapahtui oli täällä meneillään melkoinen hässäkkä. Työmiestä tuli ja meni, itse kun tulin töistä meni ne loppuiltapäivät ja alkuillat aina melkeinpä selvitellessä kaikenmaailman sotkuja, mitä päivän aikana täällä oli saatu aikaiseksi. Eli otin ja unohdin koko perunat. Mieskin sitten poistui täältä nelosvyöhykkeen muonavahvuudesta, takaisin sinne pääkaupunkiseudun kotiin ja palasi töihin myös. Johan tuo täällä kuukauden verran olikin, eli jo oli aika hänenkin nenäänsä työmaallaan näyttää…

Jokunen päivä sitten käväisin tuolla kasvilaatikolla kaivamassa muutaman purjon lumen alta esiin, ajattelin keitellä purjo-perunasosekeiton itselleni. Vaan missäpäs olivat perunat. Ihan piti istahtaa ja miettiä tovi. Ne muutamat kesäkurpitsat ja kurpitsat ovat säilössä saunakammarissa samoin kaksi säkillistä puna- ja keltasipuleita. Mutta ei siellä mitään perunoita ole näkynyt.

En sitten siinä miettiessäni millään saanut mieleeni, mitä mies oli perunoille tehnyt. Piti ihan soittaa ja kysäistä, että mihinkäs sinä ne perunat piilotit, kun eivät olleet saunakammarissa muun sadon seurana. Ai että sitten vastauksen kuultuani jo kiroilutti pitkään ja hartaasti.

Ei ole meillä perunoita enää - ei. Herra Hollannikas kun oli jättänyt kottikärryllisen perunoita ”autotalliin” kuivamaan. Niin ja tietysti unohti asiasta mainita minulle. Eipä olleet kovin suojassa meikäläisen perunat, meillä tuo autotalli kun ei kovin kummoinen viritys ole, on siinä toki katto ja seinät ja puoliovikin löytyy, mutta melkoisen vapaa pääsy sinne sisälle on ihan ihmisen kokoisilla otuksillakin.

Olenkin jo jonkin aikaa ihmetellyt jyrsijäpopulaation lisääntymistä täällä pihapiirissä. No, kai niitä tulee kun jätetään kymmeniä kiloja perunoita popsittavaksi. Oli ne kuitenkin sen verran höveleitä olleet, että olivat jättäneet minulle kolme kappaletta maistiaisiksi. Vaan eipä noita mieli tehnyt käyttöön ottaa, oli meinaan sen verran rotanpapanoissa koko perhanan kottikärryt.

Oli muuten ihan hyvää se omista purjoista keitetty sosekeitto. Vähän enemmänkin kuin vähän tosin harmitti, kun piti ihan vasiten lähteä perunoita ostamaan.

Pellolta pelastettuja

Keittiöttömänä olo on kamalaa, vallankin jos on kasvimaa täynnä kaikenlaista, josta pitäisi ruokaa laittaa ennen kuin sato menee pilalle. Heti kun keittiö oli siinä kunnossa, että siellä jotain voi tehdä, aloin pikkuhiljaa raijata kasviksia käyttöön.

Pelastin pari ämpärillistä valkosipuleita tuolta pellolta sisätiloihin vähän ennen lumen tuloa muutama päivä sitten. Päihitin lumisateen nippa nappa, jos puoli tuntia myöhemmin olisin nostourakan aloittanut, sinne olisivat jäänet valkosiblatkin lumen alle.

Kasvatin näitä ensimmäistä kertaa ikinä.  Hyvin voivat ja kuivuvat ihan kivasti toistaiseksi tuolla keittiön nurkassa. Jossain vaiheessa täytynee asetella ne kuivumaan vähän konservatiivisemmin, eli roikkumispaikka on vähän tässä hakusessa, kun ulkovarastoonkaan niitä ei sattuneesta syystä enää voi viedä.

Keväällä istutin näitä kolmeen eri paikkaan, ihan kokeilumielessä, jotta näkisin mikä niillä toimii ja mikä ei. No, nyt sitten tiedetään, että täällä meillä eivät menesty pellolla. Penkillinen sipuleita pellolla tuotti vain muutaman kynnen. Loput olivat pelkkää vartta.
Kasvilaatikoissa kasvatetut sensijaan tekivät vallan mahdottoman kokoisia kynsiä. Vähän liiankin isoja, koska nuo kynnet pitää pilkkoa kolmeen neljään osaan, jos meinaa valkosipulipuristimella niitä murskata.

Mutta hyviä ovat, siitä ei pääse mihinkään. Ja satavarmasti kasvattelen näitä tulevinakin vuosina, mikäli nyt ei mitään ihmeitä satu.

Päättymätön tarina

Tänä vuonna on pähkäilty useammankin ns. päättymättömältä tuntuvan jutun kanssa. Yksi niistä on ollut tuo keittiön vesivahingon jälkeinen remontti.

Tuossa puolessa välissä syksyä tuntui todellakin siltä, että se rempparumba ei loppuisi koskaan. Keittiön putket sanoivat työsopimuksensa irti jo heinäkuulla, tai ainakin heinäkuulla sen vuodon huomasin, kun lattialle alkoi tiskipöydän alta vaivihkaa ilmaantua pieniä vesilammikoita.
Vakuutusyhtiö määräsi saneerausliikkeen, mistä piti korjaus tilata. Hommat lähtivät käyntiin sutjakkaasti, mutta sittemmin se homma tyssäsi vaikka vallan mihin. Lopputulema on, että koko helkkarin lattioiden tuhertaminen kesti melkein 14 viikkoa. Tuo korjattava ala ei edes ole kovin suuri, keittiö ja eteinen yhteensä noin 20-25 neliötä.

Muut korjaustyöt keittiöön kalusteineen tilasin paikalliselta rakennusliikkeeltä. Loppuhommat sujuivatkin viikossa - kalusteasennukset sun muut. Oli ammattitaitonen timpuri tekemässä ja sen huomasi.

Päättymätön tarina kakkonen, onkin sitten ihan omakohtainen juttu. Aloin oireilla aika pahasti siinä vaiheessa, kun nuo lattiat revittiin auki. Kuivaus puhaltimilla kesti ja kesti, kas kun kuivattivat tolvanat sellaisetkin rakenteet, jotka oli määrä purkaa. Olotilani paheni pikkuhiljaa hiipimällä ja sitten oltiinkin jo siinä vaiheessa, että jouduin pitkälle sairauslomalle. Ja sitä onkin sitten riittänyt - sairauslomaa.

Puutarha on sitten se murheenkryyni numero kolme. Sinnehän se tämänvuoden sato mätäni peltoon. Suurimmaksi osaksi. Syystyöt jäivät tekemättä ja tosiaan siellä on vieläkin suurin osa juureksista maassa. Olen tuossa lumen alta muutaman kerran porkkanoita ja muuta kivaa käynyt kaivelemassa, vielä ovat olleet käyttökelpoisia ja se lohduttaa vähän.

Kyllä ketuttaa niin maan vietävästi, oli hyvä vuosi - satoa olisi tullut roppakaupalla, vaan minkäs teet, pakko oli peltoon jättää.

Pihamaa näyttäisi myös kuuluvan sarjaan päättymättömät tarinat. Remppamiehillä kun tuntuu olevan sellainen universaali tapa, että roskat ja laudankappaleet sekä kaikki muu mahdollinen ja mahdoton paiskotaan vaan minne sattuu pitkin pihaa. Joskus paiskoivat jopa sellaiset tavarat pihalle, joita en jätteeksi itse lukisi. Tuolla on vieläkin vaikka ja vallan mitä lumen alla odottamassa pois raijjaamista. Puutarhakalusteetkin vielä iloisesti ottavat tuntumaa lumipeitteeseen. Sattuneesta syystä, siis omasta huonosta hapetuksesta johtuen, en ole tuota pihamaata kovin paljoa saanut vielä raivattua.

Jotain positiivistakin sentään on. Nyt on keittiö, keittiössä on uusittu seinät, uusi lattia, upouudet kalusteet ja uusitut sähköt. Sain viimeinkin tuohon keittiön nurkkaan vuosikausia haikailemani nurkkakaapin.

Eteinenkin on valmis ja vintinrappujen alla olevan komeronkin lattia uusittiin. Enää puuttuisi vain kattolistojen käsittely keittiössä, muutama ikkunankarmi pitäisi myös maalata sekä eteisen lattialistat, nekin pitäisi käsitellä jollain. Mutta kaikki tämä jää hamaan tulevaisuuteen, itse ne aion sutia valmiiksi, joskus sitten, kunhan kerkiän ja kunhan jaksan. :)

Ongelmajäteaita

Ole tarkka ota Pirkka. =)

Olen syksyn mittaan puuhastellut kasvimaan aitaprojektin kanssa pitkään ja hartaasti. Reilun metrin mittaisia aitaelementtejä on syntynyt parikymmentä ja noin puolen metrin mittaisia suunnilleen saman verran. Ei siitä aidasta malliesimerkkiä tule, eikä ihan varmaan kaikkein kauneintakaan, mutta tuleepahan jonkinlainen aita kuitenkin.

Kaikki alkoi siitä, kun kesällä tuli vastaan se, että olisi pitänyt väsätä jonkinlaista tukirakennelmaa salkopavuille. Pahaksi onneksi kaikki puutavara mitä täältä kotosalta varastosta löytyi, oli aivan liian järeää siihen tarkoitukseen eli ei muuta kuin rimaostoksille, ajattelin. Menin paikalliseen puutavaraliikkeeseen ostaakseni muutaman metrin rimaa, vaan kuinka ollakaan, eipä sitä sitten liikkeestä löytynyt. Sama ongelma sielläkin, kaikki varastossa olevat puut olivat aivan liian paksua ja jämäkkää ko. tarkoitukseen. Kun selitin myyjälle, mihin puuta tarvitsen, hän ehdotti, että ”mitens olis noi Pirkat”. Öh…? Mitkä Pirkat…?

Kävi sitten ilmi, että kutsuvat niitä palikanpätkiä, joita käytetään puupinossa kerrosten välissä poikittain, Pirkoiksi. Ne ovat sellaisia melko lyhyitä, pisimmillään vähän reilun metrin mittaisia. Siellä niitä oli iso kasa kestopuupinojen vieressä. Vähän olivat turhan lyhyitä siihen tarkoitukseen, mihin alun perin rimoja olin hakemassa ja kaiken kukkuraksi kestopuuta, eli niitähän ei voi kasvien tukipuiksi laittaa. Vaan siinäpä sitten alkoi aivoissa käydä raksutus.. ”Hetkinen - tuossahan olisi vallan mainioita tarpeita kasvimaan ympärille aidaksi… Eikä maksaisi, kuin rakentamisen vaivan…” Kas, kun yrittäjälle, ne Pirkat ovat ongelmajätettä. Niitä ilmeisesti kertyy melkoinen määrä vuosittain ja ne täytyy hävittää sitten ongelmajätteenä. Ihan ovat kuulemma vain onnellisia, jos joku ne rimanpätkät rahtaa pois. Eipä tuota tarvinnut kauan miettiä, siinä sitten lastasin auton täyteen ja huristelin kotio. Sittemmin olen jo pariin otteeseen niitä käynyt hakemassa lisääkin.

Tällä hetkellä tuolla kasvimaan ympärillä oleva aita alkaa jo hajota käsiin. Ja korvaavan aidan ei edes tarvitse olla kovin korkea, eikä järeä. Siellä kun on tälläkin hetkellä vaikka mitä kummallista aidan virkaa tekemässä. Tuon aidan tarkoitushan on vain olla lähinnä psykologinen este koirille. Eivät ne siitä ole koskaan yli yrittäneet ja toistaiseksi eivät ole yrittäneet läpikään mennä. Aita siis on siinä siksi, että koiruudet eivät kävisi pissimässä papupenkkeihini. 

Nuo saamani rimanpätkät ovat eri värisiä, osa on ruskeita, osa vihreitä ja osa vähän jotain siltä väliltä. Eli kaikki perinteiset kestopuuvärit löytyy. Näytti vähän koomiselta, kun sen ensimmäisen elementin kasasin, kirjavankukertavaa oli. Olen nyt sittemmin sutaissut ne pätkät tummanmustanruskealla puuöljyllä ja ihan mukavan näköisiä niistä tuli. En ole niitä kovin laadukkaasti maalannut, se saa olla just niin rustiikkisen näköinen, kun siitä vähän sinnepäin sutimalla tulee.

Aitaa on syntynyt reilut parikymmentä metriä ja lisää tulee pikkuhiljaa. Jokaisen isomman elementin väliin tulee noin puolen metrin levyinen pätkä, jolla osat kiinnittyvät toisiinsa.

Kokeeksi kasasin pienen pätkän muutaman aitatolpan kanssa, ihan siitä hyvä tulee, vaikka nuo elementit tuossa kuvassa vähän vinossa vinksottavatkin. En kiinnittänyt niitä toisiinsa vielä mitenkään, eli siis pysyvät pystyssä ihan välikappaleen avulla kiinnittämättäkin. Noita on helppo vielä fiksailla, jos nuo aidan aukot osoittautuvat liian suuriksi, niihin on todella nopeaa naputella muutama rimanpätkä lisää.

Nuo aidanpalat ovat pieniä ja kevyitä, ne on tosi helppo kuskata talveksi varastoon. Ja sitten keväällä taas rahdata pellolle ja kasata aitaa sinne, missä sitä tarvitaan. Viimeistään siinä vaiheessa kun pelto kynnetään, on tuolta aita aina poistettava, siksi tämä elementtiratkaisu on vallan mainio. On meinaan ollut joka vuosi vähän hankalanpuoleista poistaa 50 metriä yhtenäistä verkkoaitaa. Siinä on tarvittu useampi käsipari aina avuksi. Pienehköistä elementeistä kootun aidan luulisi purkavan ja kasaavan yksinkin.

Kustannuksia tuolle aidalle tulee vain ja ainoastaan naulojen ja puuöljyn osalta. Eli tällä hetkellä aita on maksanut alle 30 senttiä metri. Eli ei paha hinta ollenkaan, vallankin jos ajattelee mitä maksaa, jos laittaa uutta verkkoaitaa… 25 metriä kustantaa suunnilleen satasen.

Tässä nyt vaan odottelen kevättä, että pääsen testaamaan tuon ihan käytännössä.



Syksyä pukkaa taas

Päivät kuluvat sellaisella vauhdilla, ettei oikein tahdo mukana pysyä, sitä ollaan jo syyskuun puolivälissä, ei millään uskoisi. Onhan tuolla ulkosalla havaittavissa kaikki syksyn merkit, lehdet kellastuvat ja tippuvat puista ja maisema alkaa muuttua ruskeansävyiseksi. Vaan silti on vaikea tajuta, että tämäkin kasvukausi alkaa olla lopuillaan.

Täällä kärvistellään edelleenkin ilman keittiötä ja eteisen lattiaa. Ties monesko viikko jo menossa, ei enää jaksa edes laskea. Kuivauspuhaltimet saatiin täältä pois jo pari viikkoa sitten, se on parantanut tätä elämänlaatua huomattavasti. Mutta kuinkas ollakaan, kävi juuri niin kuin pelkäsin. Eli sairaslomalla ollaan - ja pitkällä sellaisella. Arvaahan sen kun laitetaan samaan vesivahinkoiseen huusholliin pari puhallinta ja astmaatikko viikkokausiksi. eihän siitä hyvää seuraa - ei ainakaan sille astmaiselle.

Tänä vuonna syksy on ollut vallan mielenkiintoisen lämmin. Tämähän tarkoittaa tietysti sitä, että kasvimaalla kaikki kasvaa edelleenkin vimmattua vauhtia.
Maissisadosta tulee tänä vuonna valtava, ainakin verrattuna edellisiin vuosiin.

Kovin isoa alaahan sitä ei tuolla kasvamassa ole, mutta viitisenkymmentä tähkää siellä olisi. Kasvavat näillä suhteellisen viileillä keleillä sen verran verkkaisesti, että annan niiden kasvaa kaikessa rauhassa niin kauan kunnes ilmat todella viilenevät.  Pari kappaletta siellä kyllä olisi jo sellaisessa kunnossa, että voisi jo kerätä pois.

Salkopapuja tulee myös tasaiseen tahtiin, vieläkin. Muut pavut ovat jo pikkuhiljaa lopettelemassa kasvuaan, mutta salkopavut kukkivat runsaasti  vieläkin.

 Kaikki kurpitsansukuiset kukkivat kuin viimeistä päivää. Aika myöhäisiä kukkijoita ovat, tänä vuonna.

Aidan viereen istuttamani tomaatit voivat myös paksusti. Osa on ihan omatoimisesti hankkiutunut eroon liioista lehdistä, osaa on joutunut harventamaan melkoisen kovalla kädellä. Ja tomaatteja piisaa.. vähän liikaakin niitä nyt tulee.

Yksi myöhäisistä kukkijoista on paksoi. Tai oikeastaan nämä ovat kukkineet jo tuolta heinäkuulta asti. Kummasti kasvattivat välittömästi kukkavarret, kun istutin ne pellolle. No, kukkikoot - on tuolla vielä muutama ötökkäkin liikkellä, joten onpahan edes jotain kukantapaista niillekin tarjolla.

Violetti basilika innostui myös kukkimaan. On muuten harvinaisen kaunis kukka, noita tekisi ihan mieli pistää kukkapenkkiin väriä antamaan ensi vuonna.

Olen tuossa puuhastellut sellaisen pikkuisen aitaprojektin kanssa. Aitaelementtejä olen naputellut nyt parikymmentä kappaletta. Mukavaa hommaa tuo on ollut, siitä varmaan pitää ihan kirjoitella erikseen. Eipä tässä mitään, remontille ei loppua näy ja saikkuakin olisi lusittavana vielä viikko. Näillä mennään.