Aamusella törmäsin hämmentyneeseen rusakkoon. Otus oli jollain ilveellä päässyt piha-aidan sisäpuolelle, eikä se sitten näköjään ihan helpolla löytänyt pois.
En sitä ensin huomannut ollenkaan, on meinaan niin mahtava suojaväri tuolla otuksella, että sulautuu todella hyvin maisemaan tähän aikaan vuodesta.
Onneksi koiruudet eivät tätä vierailijaa huomanneet, se älysi pysyä koirilta näkymättömissä.
Tiedä sitten, mistä kohti aitaa se tänne sisäpuolelle pääsi, vai tuliko jäätä pitkin tuolta järveltä. Tuossa on vielä metrin parin levyinen ohut jääkerros rannassa, joten täysin mahdollista on, että tuo on sitä kautta tänne eksynyt. Täytyy varmaan lähipäivinä käydä tarkastamassa tuo aita, ettei vaan olisi jäniseläimen mentäviä reikiä…
Nyt kun talossa on noita koiruuksia, en ihan innosta hyppele näiden jäniseläinten ilmestyessä pihapiiriin. On noilla koirilla sen verran riistaviettiä, että lähtevät ajamaan heti kun tuollaisen huomaavat. Rocky kyllä jättää ajohommat melko nopeasti ja tulla jolkottelee takaisin, mutta Ronja … Se tyttö on ollut tuolla metsissä tuntikausia jäniseläinten perässä.
... jep, täytyy sanoa, että huokaisin helpotuksesta, kun näin tämän osan herra rusakosta. Pois hyppeli hän ja hyvä niin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti