Sieniretki ja jäljestystä

Otin aamupäivällä pikkuherra Rockyn mukaani ja painelin sienimetsään. Ukkokulta seurasi Ronjan kanssa puoli tuntia myöhemmin. Niin, Ronja vainusi sitten Rockyn ja minun jäljen ja löysivät meidät tuolta kilometrin päästä ihan helposti. Tuommoinen toiminta on Ronjalle mieleen, se ylienergisenä koiruutena vaatii joko alituista treenaamista tai sitten jotain muuta mielekästä tekemistä. Rocky-poika on niin erilainen, sen kanssa oli todella ilo metsäretkeillä kahdestaan ennen kuin muut perheenjäsenet saapuivat. Poika ei nimittäin lähde ollenkaan omille teilleen, pitää koko ajan silmällä mihin minä menen ja seuraa, kuten kunnon koiran tuleekin. Toista oli Ronja-neidin kanssa tuossa iässä, se mennä paukutti omille teilleen heti kun silmä vältti.

Tuolla reilun puolen kilometrin päässä joen alajuoksulla on sellainen mukava niemi, jossa on vielä hiekkapohja. Koirat suorastaan rynnivät veteen polskimaan. Ainoa hankaluus oli, että tuossa kohtaa rantapenger on melkoisen jyrkkä ja jostain syystä eivät sitten osanneet arvioida veden syvyyttä ja pähkäilivät jonkin aikaa uskaltaako mennä vai ei. Melko varovasti ensimmäisen kerran sinne veteen sitten menivät.

Ensin tutkittiin veteen meno mahdollisuutta kiven päältä pitkään ja hartaasti.

Ilmeisesti ei kovin hyvältä tuo kohta näyttänyt, koskapa molemmat siirtyivät metrin verran etelään päin.

Ei ollut tuokaan kohta koiruuksille mieluinen, aivan liian jyrkkä.

Pitihän sitä vielä kuusen juureltakin veteen yrittää, vaan ei se ollut oikeanlainen paikka tuokaan. Vaan ei siinä sitten kuitenkaan kovin kauan aikaa kulunut, kun se sopiva kohta löytyi ja molemmat koirat pääsivät veteen.

Tuo joki on melko matala tuossa kohden, joten koiruudet enemmänkin vain kahlailivat ja muuten vain haahuilivat siellä vedessä.

Aika pitkälle sinne saa kahlata ja siltikään vesi ei ylety kuin reisiin asti.

Kyllä se vaan niin on, että ravisteltava sitä on, vaikka vain jalat olisivat kastuneet.

Rocky, joka yleensä on enemmän se vesipeto tässä laumassa, kyllästyi ensin ja lähti tutustumaan lähiympäristön ihaniin tuntemattomiin hajuihin.


Ronja jaksoi vielä hetken juosta veteen ja takaisin kepin perässä.

Tuossa koirassa sitä energiaa piisaa, mutta ei se kauan keppiä viitsinyt hakea, hukkasi sen vesikasvien sekaan eikä sitten enää löytänyt.

Takaisin tullessa käveltiin sitten luontopolkua pitkin jonossa kuin köyhän talon porsaat. Siis sillä erotuksella, että köyhässä talossa porsaita oli totta kai vain yksi ja meitä oli monta.

Tuossa kohtaa tuo luontopolkukin on jopa melko siedettävän näköinen ja kiva kävellä. Toisaallahan se on kyllä kaikkea muuta…


Koirat kyllä nauttivat tosiaan tuosta lenkistä ja juoksentelusta metsässä.

Välillä ne mennä viipottivat polkua pitkin melkein näkymättömiin mutta palasivat sitten taas meidän hitaampien luo ja matkaa jatkettiin yhdesså taas niin kauan kun ne saivat päähänsä ottaa uuden spurtin.

Melkoisen umpipuhkiväsyneitä koiria on täällä nyt sitten talo täynnä. Rötköttävät tuolla ja kuorsaavat molemmat. Ihan oli kiva reissu ja tuli sieltä jotain sieniäkin napattua mukaan. Niin ja tietysti rutkasti kuvia niistä sienistä - mutta niitä kuvia laittelen sitten myöhemmin.