tiistai 16. elokuuta 2011

Otsikko-ongelma

Ensimmäistä kertaa tätä blogia kirjoittaessa kävi niin, että tälle tekstille ei sitten sujuvasti löytynytkään otsikkoa. Normaalisti tekstiä naputtaessa se otsikko tupsahtaa mieleen viimeistään tekstin puolessa välissä, tai sitten se on jo valmiiksi ajateltuna, ennen kirjoittamisen aloittamista. Nyt ei sitten tullut mitään mieleen, ei millään. Tarkoittaakohan tällainen ajatusten tahmaaminen sitä, että bloggaamisessa olisi pidettävä taukoa, kun luovuus lopahtaa. Mene ja tiedä.

Täällä päivät kuluvat suunnilleen saman kaavan mukaan. Loppukesästä ei edes huoleta kasvimaan rikkaruohomäärä, eikä epäsiistin näköiset penkinvälit. Näin kesän lopulla, sitä vain ajattelee, että kuihtuvat nuo tuonne kuitenkin, viimeistään ensimmäisen hallayön aikoihin. Aika tuntuu menevän enemmänkin eri lajien kypsymisen seuraamisessa. Niin ja tietysti aikaa kuluu myös sadonkorjuussa ja erilaisten juttujen pakastamisessa ja muussa säilömisessä. Lisäksi seurailen täällä innolla tuon suurimman kasvamassa olevan kurpitsan muodonmuutosta vihreästä pallukasta ihanaksi oranssiksi kypsäksi kurpitsaksi. Muutosta siinä tapahtuu ihan päivittäin.



Olen ihan joka päivä ottanut siitä kuvan, kun kuvittelen, että se ei muutu. Sitten tässä koneen äärellä silmä kovana vertailen kuvia. Ja joka päivä joudun myöntämään, että kyllä se vaan muuttaa tuota väriään koko ajan oranssimpaan suuntaan.

Maissit nyt sitten kukkivat myös ihan urakalla.



Niitäkin on mielenkiintoista seurata päivittäin, en aikaisemmin ole maissia edes kuvitellut kasvattavani, joten tämä niiden kasvun seuraaminen on todella hauskaa. Enkä edes välitä nyt siitä, ehtivätkö tehdä sitten yhtään tähkää, ainakin nyt tiedän, että maissin kasvattaminen täällä onnistuu, jos vain on ajoissa liikkeellä. Minähän laitoin nämä todella myöhään maahan.

Vesimeloni - se ainoa, joka on tulossa, kasvaa myös valtavaa vauhtia. Päivittäin huomaa sen hujahtaneen uuteen mittaan.




Harmittavaa on se, että tuolla kaaritunnelissa, jossa nämä melonit kasvavat, on koko kesän ollut liian märkää. Maa on sammaloitunut ja levän peitossa. Ei varmaankaan paras mahdollinen kasvualusta millekään kasville. Olen joutunut sinne kasvutunneliinkin levittämään olkia poluksi. Siellä käveleminen kun ei ilman jotain kuiviketta onnistu vieläkään. Samperin sää, olisi saanut olla pikkuisen kuivempi kesä.

Tänään aamupäivällä tuolla kurpitsamaalla penkkejä penkoessani törmäsin tällaiseen kummajaiseen.



Se oli maastoutunut niin hyvin kellastuneiden lehtien sekaan penkkien väliin, että en sitä aikaisemmin ollut huomannutkaan. Hieno juttu, onpahan tulossa yksi jättimäinen kurpitsa lisää.

Siellä penkeissä peuhatessani huomasin aika mielenkiintoisen seikan, mitä en aikaisemmin ollut ottanut huomioon. Nämä kurpitsapahalaiset ovat valloittaneet toistensa penkit. Optimistina kuvittelin, että ne pukkaisivat kurpitsansa tuonne penkkien väliin, johon jätin runsaanlaisesti tilaa. Vaan vielä mitä, siellä on tehty invaasiota viereisiin penkkeihin oikein urakalla. Eli toisin sanoen, jos haluan selvittää mitä lajiketta mikin kurpitsa on, minun on seurattava sen lonkeroa emokasville, koska ihan varmasti se ei sitten olekaan sen penkissä kasvavan hedelmä. Siellä nyt on ainakin neljä tällaista tapausta. Yhden alkuperän selvitin jo, vaikka olikin melkoisen työteliäs urakka. En tätä olisi ehkä huomannutkaan, ellen olisi alkanut ihmetellä, että miksi Mandel -lajikkeen kurpitsa sitkeästi pysyy vihreänä, eikä muuta väriään lainkaan. No kaipa tuo kurpitsa pysyy vihreänä hamaan loppuunsa asti, koskapa on sattumalta sellaista vihreäksi jäävää lajiketta. Niin, siis siitä viereisestä penkistä. Hassu juttu.

2 kommenttia:

  1. Hienoja kurpitsoita!!! Nyt on joku muu kateellinen kuin sinä... Lopulta kaikki näyttää kasvavan vähemmälläkin esikasvatuksella. Ja syksyllä kaikki kasvaa aina vauhdilla, se on outo juttu.
    t. Hellu

    VastaaPoista
  2. Oon täällä ihan onnessani, kun toivoin paljon kurpitsoita - viime vuonna kun oli vain kaksi eikä ne riittäneet mihinkään - nyt niitä sitten vissiin tulee ihan tarpeeksi =)

    VastaaPoista