torstai 4. elokuuta 2011

Kiirusta pitää

Tässä ovat viime päivät menneet ihan humahtaen ohi. Mieskin tuli taas tänne nelosvyöhykkeelle sunnuntaina muutamaksi päiväksi ja lähtee kohtapuoleen matkustelemaan takaisin sinne Pääkaupunkiseudulle. Eilinen päivä meni lähes kokonaan palavereissa ja tarkastuksessa. Hallinto-oikeudesta saapui neljä tuomaria tarkistamaan tuon tilani rajanaapurina olevan jätevedenpuhdistamon.

Tuosta puhdistamosta on tehty täällä yhteinen valitus, lähes kaikki tässä veden äärellä asuvat ottivat osaa ja kuinka ollakaan - sieltä sitten saapui neljä asiantuntijaa paikan päälle välipäätöksen jälkeen - katsomaan ihan livenä, mikä tuo tilanne tuolla oikein on. Oli muuten mielenkiintoista. Matkattiin tuota jokea alas veneillä ja rantauduttiin sitten tuohon puhdistamon nurkalle. Kierrettiin alue ja todettiin yhteistuumin, että kappas vaan - ei ole asiat kunnossa - ei. Alueelta kun valuu vähän sitä sun tätä maastoon ja vieressä olevaan vesistöön.


Kuten kuvasta näkyy, sieltähän valuu vähän enemmänkin kuin vähän. Tuo kohta tuossa oli sellaisen reilun metrin syvyinen - eli nestettä oli vaikka muille jakaa, ja tätä jatkui satoja metrejä sen alueen laidalla.

No, perästä kuuluu sano - siihen varsinaisen päätöksen tuloon nyt sitten kuluu pari - kolme kuukautta, mutta olettavasti sieltä on jonkinlaista korvausta ranta-asukkaille tulossa. Asiastahan on jo olemassa valvovan viranomaisen päätös, mutta korvaussumma, joka siinä määrättiin, oli naurettavan pieni. Eli ans kattoo - sano - mitä tapahtuu.

Siinä sitten lakiasioita ihmeteltyäni aamupäivän, otin itseäni niskasta kiinni ja soitin sitten iltapäivällä paikalliselle poliisille. Silloin heinäkuun alkupuolellahan sattui se episodi tuon yhden tyypin kanssa - sen joka tuli tänne tontille huutamaan ja räyhäämään. Olen nyt odottanut siis kuukauden, että tutkija ottaisi yhteyttä tuon tiimoilta, pahoinpitelyhän se oli ja lisäksi siinä samassa rytäkässä tyyppi erehtyi vielä tekemään mm. laittoman uhkauksen, solvauksen ja kunnianloukkauksenkin, pahoinpitelyn ja kotirauhan rikkomisen lisäksi. Siis kuukausi kulunut, eikä yhteydenottoa poliisilta kuulunut. Tiedustelin sitten eilen, että pitääkö minun vielä tuosta uudelleen ja erikseen jokin rikosilmoitus tehdä. Juttua tutkiva tyyppi oli ollut lomalla ja nyt sitten saatiin sovittua kuulusteluaika. Sunnuntaiksi.

Muuten täällä tontilla on elelty sellaista hiljaiseloa, itse en juurikaan tuon revenneen olkapääni kanssa pysty mitään edelleenkään tekemään, joten kasvimaa rehottaa lähinnä rikkaruohojen vallassa. On siellä jotain muutakin kasvua tapahtunut - lähinnä kurpitsa- ja kurkkupenkeissä. Papujakin kerättiin eilen vajaa kilo, ne on nyt sitten keitelty ja pakastettu - osa tosin syötiin saman tien.

Jos kelit antavat myöten, on sieltä muutama kurpitsa tulossa. Ainakin siellä noita pienen jalkapallon kokoisia pallukoita on jo hyvässä kasvun alussa muutama.


Eri lajikkeet ovat tosiaan ihan erinäköisiä. Tuossa yläpuolella olevassa kuvassa nyt sitten on tuollainen pystyyn kasvava tyyppi. Saas nähdä millainen se on sitten isona.

Kurkkuja ehkä ehditään saada myös.



Kukkiahan siellä on vaikka muille jakaa, mutta kurkkuja on tulollaan vasta muutama.
Leipomistakin täällä on tullut harrastettua hieman. Tein neljä marjapiirakkaa, kaksi karviasmarjoista ja yhden punaherukoista ja yhden mustaherukoista. Kesäkurpitsamuffinsseja tuli tehtyä 75 ja pari kesäkurpitsakakkuakin siinä tuli sitten samalla uuninlämmityksellä väsättyä. En olisi ikinä uskonut, että kesäkurpitsakakut ovat noin hyviä - niitä nyt ei sitten enää ole jäljellä yhtään.

Edit: Laitoin tämän automaatijulkaisuun - vaan eipä tuo Bloggeri sitä sitten julkaissutkaan, eli tässä sitten juttu tulee manuaalisesti julkaistuna vähän jälkijunassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti