Meille tuli vauva!

Näin syksyn korvalla, kun maatyöt vähenevät uhkaavasti ja kasvimaallakaan ei juuri mitään enää kannata tehdä, paitsi mitä nyt välillä käydä keräämässä kypsät tomatit pois, on aikaa vaikka totutella uutta perheenjäsentä talon tavoille. Eilen käytiin joutsenosta asti hakemassa taloon uusi vauva.

Neiti oli alkumatkalla sitä mieltä, että hän ei suostu olemaan yksin auton takaosassa. Oli hyppiminen ja huuto sen verran hurjaa, että päädyimme sitten siihen ratkaisuun, että menin neidin seuraksi takapenkille, ihan vauvan turvallisuuden vuoksi. Kiivetä tämä nimittäin yritti sen verran sinnikkäästi, että jossain vaiheessa olisi varmasti tupsahtanut auton etuosaan. Takapenkille päästyään tyttö vielä sittenkin valitti sellaiset reilut 10 minuuttia, mutta sitten se vinkuminen ja ulvominen loppui kuin seinään. Sen koomin ei sitten enää omaa tilannettaan surkutellut, nukkui tyynen viileästi lähes koko matkan.

 
Välillä piti aina herätä vähän pureskelemaan purulelua tai pesemään meikäläisen naamaa, mutta ei pikkuinen kauaa valveilla pysynyt, simahteli kuin saunalyhty tasaiseen tahtiin.
 
Matka oli melko pitkä - reilut kolme tuntia, mutta meni siis paljon paremmin kuin kukaan oli kuvitellutkaan. Pihalle kun tultiin, neiti tutkaili paikkoja vähän aikaa ja sitten pitikin jo päästä sisälle. Rappusten nousu on vielä vähän hakusessa, mutta onnistuihan se sitten lopuilta. Heti eteisessä olikin vastassa erittäin utelias kissaherra. Olin ottanut pennun syliini ovelta, ja Gizmo tutustui lähinnä uuden tulokkaan peräpäähän ensin. Laskin sitten pennun lattialle ja voi taivahan vallat mikä hännän heilutus alkoi. Näytti ihan miettivän, että vautsi täällä on kissa - kiva - kiva -kiva. On tämä pentu tottunut kissoihin jo, kasvattajalla kun niitä oli myös kaksi kappaletta. Taimihakkuri numero kakkonen, Kiya on näyttäytynyt tasan kaksi kertaa sen jälkeen kun pentu tuli taloon. Saas nähdä miten kauan menee ennen kuin sopetuu tilanteeseen.
 
Yö meni uskomattoman hienosti. Tämä pentu ei turhista itke, ei ainakaan vielä. Oma peti kun löytyi ja siellä kun vielä oli syntymäkodista tuotu huovan palanen, neiti oli tyytyväinen kuin mikä ja nukkua tuhisi onnellisena pitkään. Pari kertaa se heräsi yöllä. Sanomalehtipaperikin on vielä täällä vähän hakusessa, mutta vahinkojahan sattuu tuonikäiselle pennulle ihan väistämättä. Kuuden aikaan aamulla sitten herättiin, syötiin ja käytiin ulkona. Sitten taas nukuttiin ja nukuttiin, leikittiin kissan kanssa ja nukuttiin. Hienosti on toistaiseksi mennyt, mitä nyt Gizmo vähän välillä hermostuu, kun pentu puhuu koiraa ja sitä ei oikein kissa voi ymmärtää.

Osaa tämä pikkuinen jo ilmoittaa kun haluaa ulos, silloin kun tajuaa, että nyt pitäisi vähän lirauttaa. Aina se ei lamppu näytä syttyvän vielä pääkopassa, mutta aika usein kuitenkin, uskomaton tapaus kahdeksan viikkoa vanhaksi pennuksi.

Lähinnä neiti tässä vaiheessa hakeutuu koko ajan seuraan, tai ainakin lähes kosketusetäisyydelle nukkumaan. Saas nähdä kuinka kauan tämä vaihe kestää. Löytyy tytössä kyllä sitten sitä itsenäisyyttäkin.

Tassujen koosta jos voi mitään päätellä, tulossa on kohtuullisen kookas koiruus, kunhan tuosta vähän aikuisemmaksi kasvaa.
 
Ulkoilu sujuu todella vauhdikkaasti. Ja tänään on selvinnyt sekin, että neiti tykkää tappaa porkkanoita :)
 
Ja metsästää sieniä - tuossa pihassa olevat punikkitatit ovat saaneet sellaista kyytiä - ettei ole ihan tosikaan. Olisi pitänyt ne poimia pois, mutta minkäst teet - pikkuneiti täystuhosi lähes kaikki.
 
 

Pallokin on kiva, vähän turhan suuri tuollainen tennispallo vielä vauvan suuhun, mutta muutaman viikon päästä varmaan sekin saa kyytiä kun neiti vähän kasvaa.
 
Välillä ollaan sitten sen näköisiä kun maailma olisi potkinut päähän ja roimasti. Mutta kai tuo väritys ja vaaleat kulmakarvat nyt kenen tahansa naaman sen näköiseksi saisi. =).

Puutarhakuulumisia ei siis vuodenajasta johtuen ihmeemmin ole, kaikki ennallaan kustannuspaikalla, mitä nyt kurpitsat vaan yrittävät vielä sinnikkäästi kukkia.