Sadekelejä ja sammakoita

Syksy on todenteolla vauhdissa jo. Tässä on satanut pari päivää melkein putkeen. Välillä tosin on hetken aikaa poutaakin pidellyt, hyvä niin, että edes jotain ehtii kasvimaallakin tehdä ja ainakin kasvihuoneessa olevat kasvit kastella kastumatta itse. Tomaatit kasvihuoneessa kypsyvät urakalla. Nyt niitä tulee niin paljon, että ei ehdi edes syömään. Olisi tässä tomaattisoseenkeittourakkaa tiedossa muutamaksi päiväksi.

Tänä aamuna tuossa kahdeksan maissa kun pikkuneiti Ronja heräsi nokosiltaan paineltiin pihalle sateeseen. Samalla kun tytteli touhotti niitä pentujuttuja pitkin pihaa (siis tappoi pikkukiviä, murisi ja tohelsi ympäriinsä) ajattein käyttää sankoihin yön aikana kertyneen sadeveden kasvihuoneen kasteluun. Aikamoinen ylläri odotti ämpärissä, en ollut osannut moiseen kummajaiseen varautua

 
Ensin luulin sitä isoksi roskaksi tai lehdeksi, siis siihen asti kun se pirulainen liikkui.
 

 

Piti ihan rillejä hieraista ja zoomata - ja katos perhanaa - sammakkohan se. Nyt kyllä ihmetyttää miten kummassa se tuonne ämpäriin on päätynyt, pois sieltä se ei kuitenkaan omin voimin päässyt, joten pääsin rescue hommiin heti aamusta.

 

Sateesta huolimatta pikkuneiti jaksoi paahtaa menemään pihalla. Nyt se keksi marjapuskien vieressä olevan ojan, joka on täytetty hiekalla. Eli siis mahdottoman mukava paikka kaivaa, pehmeää hiekkaa ja paljon.

 

 

Ensin tietysti tehtiin perusteellinen suunnitelma ennen kaivu-urakan aloittamista. Paikat tutkittiin tarkoin ja rajattiin se alue, jossa on kaikkein parasta tai mielenkiintoisinta kaivaa.

 

Ja sitten ei muuta kuin tassut toimintaan.

Kyllä siinä hiekka pöllysi kun pikkuneiti urakoi. Taas täytyy harmitella kehnoa kameraa, jossa suljinaikoja ei voi säädellä. Paremmalla kameralla olisi saanut ikuistettua ne mahtavat hiekkapilvet, joita koiruus ilmoille tuossa pölläytteli.
 
Välillä piti pikkuisen lepäillä ja nuuskia tarkkaan mitä sieltä nyt tuli ylös kaivettua.
 

 
Pelkkää hiekkaahan tuossa on, eli ei pitkään nuuskimiset vauvelia kiinnostanut. Sitten pitikin jatkaa kaivamista makuuasennossa - pitäähän sekin kokeilla.
 

Aikamoinen taidonnäyte se oli. Kahdeksanviikkoinen pentu kun tuota motoriikkaa vielä harjoittelee ja kaikki liikkeet ei nyt sitten ole ihan viimisen päälle kunnossa vielä.
 
Aika pitkään se jaksoi touhottaa. Mutta sitten tuli väsy ja pikkuinen piti viedä sisälle

Sisällä sitten piti sitä väsymystä kiukutella tottakai, näinhän kaikki pienet tekee. Sitten mentiin uristen omalle petille ja siihen sitten hetkeksi jäätiin murjottamaan - eihän se kiva ole, kun kesken kaiken kivan tekemisen alkaa väsyttämään liikaa.
 
Että semmosta täällä tänä aamuna.