keskiviikko 16. kesäkuuta 2010

Tuuli pohjoisesta nopeudella 10 m/s, +8 C

Ei oo totta. Keskiviikko aamu valkeni - puolittaiseen myrskynomaiseen tunnelmaan. Harmaata ja pimeää, tuulee ja on KYLMÄ!
No, eihän tuo tuuli vielä niin kova sentään ole, mutta tällaisella alavalla paikalla se kyllä tuntuu. Onneksi tänään ei sentään sada! Mutta eipä tuo paljon lohduta, kun tuollaiseen tuuleen ei kertakaikkiaan viitsi mennä mitään tekemään. Eikä tuo sääennuste sen parempaa näyttäisi lupaavan.

Mielessä vilisee vaan ajatukset siitä, että voisi olla hupaisaa kylvää vaikkapa porkkanansiemeniä tuollaisella tuulella. Siitäpä voisi tulla melkoisen eksoottisen näköinen kylvös. Lopputuloksesta sitten puhumattakaan - jäisi siinä varmaan isännän ruohoympyrät toiseksi.

Pikainen vilkaisu ikkunasta kasvimaalle, tuonne ulos en kyllä ihan hevillä mene, kertoo karua kieltä. Kurpitsat näyttävät jokseenkin nuupahtaneilta.

Pahuksen ruma ilma. Maisemakin näyttää vaihteen vuoksi äärimmäisen synkeältä-Huomiseksi sentään on luvattu aurinkoista, mutta miten sitten pitää sääennuste paikkansa se jää nähtäväksi.

Aina tietysti joukkoon mahtuu jotain nättiäkin. Kuten esimerkiksi vesipisarat kukissa.



Onnistui jopa tuokin onneton kamerarahjus vangitsemaan sen melkein putoavan pisaran.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti