No nyt niitä on jo täälläkin - merkkejä keväästä

Tässä istun kirjoittamassa ikkkunan ääressä. Pihalla mennä viipottaa kevään ensimmäinen sitruunaperhonen. Tulin juuri tuolta ulkoa, siellä on melkeinpä lämmintä.

Olin hetken ulkosalla kameran kanssa, kiersin varta vasten etsimässä kevään merkkejä. Niitä nimittäin on tänne putkahtanut aikas monta, ihan nyt viime viikonlopun aikana.
Tien varressa pilkistävät jo ensimmäiset leskenlehdet.

Ei niitä vielä viime vuonna tähän aikaan ollut, nämä siis ovat tuonne tulleet reilua viikkoa aikaisemmin.

Kasvilaatikossa on suloinen sekamelska.

Pillisipuli on talvehtinut jälleen kerran hyvin ja puskee jo aika isoa vartta.

Raparperi vasta aloittelee maan päälle pyrkimistä.

Takapihalla on pienen pieniä krookuksia. Nämä kasvavat ihan hiekassa.

Kokoa ei paljon ole, ehkä sellaiset hulppeat 3 senttiä on näillä pituutta :).
Luntakin vielä löytyy, mutta onneksi ei kovin paljoa. Kovasti jo sormia syyhyttää, pitäisi päästä jo rapsuttelemaan ja maata kääntämään.  No, ehkä tuonne pihalle ehtii viimeistään muutaman viikon päästä, kun työkiireet sun muut hellittää.

Hollannin tuliaisia

Pitkään olen etsinyt puutarhoilta ja nettikauppoja sillä silmällä selaillut. Nyt sen sitten viimeinkin sain. Mies oli viikon matkalla Hollannissa ja toi tuliaisia. Ja sieltä se oli löytynyt: punainen raparperi.

Lajike on Red Champagne ja se on yksi niistä makeista raparperilajikkeista, joita on muutama markkinoilla tuolla isossa maailmassa. Täällä olen tasan kerran löytänyt puutarhalta raparperia myynnissä -ruukuissa. Lajikkeesta ei ollut tietoa, eli ruukut saivat sitten sinne puutarhalle jäädä.

Hollannissa myyvät juurakkoja pussissa, vähän samaan tapaan kuin sipulikukkia. Tätä lajiketta halusin, koska se on kokonaan punainen. Voisin kuvitella, että raparperihillo tai - mehu on tuosta tehdäessä jo luonnostaan vaaleanpunaista, eli ei tarvitse värjäilemään lähteä.

Uskomattoman nopeasti se on lähtenyt kasvamaan, mies oli sen laittanut sen kukkaruukkuun, heittänyt vähän multaa sekaan viime sunnuntaina. Ja nyt siinä on jo muutama kauniin vihreä lehti näkyvissä. Nyt kun se on aloittanut kasvunsa sisätiloissa, se varmaan täytyy totuttaa vähitellen ulkoilmaan. Kun nyt nuo lumet tuolta sulaisivat, niin pääsisi istuttelemaan…

Tikkana paikalla

Tuossa hetki sitten pihalta kuului vieno ”kiip piip” ääni. Ei se mikään kovaääninen otus ole mietin, eikä varmaan kovin isokaan. Olin sitten sen verran utelias, että menin kuitenkin katsomaan. Siellä se oli kukkapenkissä, iso, musta lintu.

No voihan hyvät hyssykät. Enpä ole ennen parin kolmen metrin päässä palokärjen kanssa silmäkkäin ollutkaan. On se muuten sitten julmetun iso tikka.

En ollut osannut varautua siihen, että joudun tuollaiseen lähitaisteluasetelmaan rynnätessäni pihapiiriin. Siinä oli tilanne sitten sellainen, että herra palokärki oli ihan liian lähellä. Ettäs kerrankin näin päin, kamera ei tarkentanut pitkällä putkella kunnolla, kun kohde oli turhan lähellä.

En siinä isommin sitten ensin liikkunut kun tajusin olevani melkein nokkimisetäisyydellä. Sen verran kuitenkin kameraa hivutin tähtäysasentoon, että sain kuin sainkin muutaman kuvan, ennen kuin herra Kärki hermostui. Sitä nyt tässä ihmettelen, miten kummassa se päästikin minut niin lähelle.

Siinä se ensin vaan olla nökötti ja kallisteli päätään ensin toiseen ja sitten toiseen suuntaan. Tuijotteli minua sen näköisenä, ettei oikein osannut päättää olinko vaarallinen vai en. Sitten se varmaan päätti, että nyt riitti, otti ja lensi tuonne pihamäntyyn. Vaan oli se mukavaa, ei sitä joka päivä tuollaista tikkalintua noin lähietäisyydeltä pääse tiirailemaan.

Kuusi viikkoa lomaan

Jeii! Kuusi viikkoa lomaan ja kuuden viikon kuluttua voisi kuvitella jo tekevänsä jotain pihatöitäkin. Lunta täällä on vielä vaikka millä mitalla, tosin jonkin asteista maan paljastumista on talon ympärillä havaittavaissa.

Kateellisena luen muiden blogeja, jossain päin maata krookukset jo kukkivat täyttä päätä, vaan ei täällä meillä.

Muutama lintukin vielä tuossa ruokintapaikalla käy. Vesilintujakin on alkanut näkyä, pysähtyvät tuossa järvellä matkallaan hetkeksi. Vielä siellä on tilaa, viime vuonna tähän aikaan tuossa pyöriskeli satakunta vesilintusta. Siinä oli niitä niin paljon, että hyvä ettei päät yhteen kolissut. Ei ole isoimmasta päästä tuo lätäkkö. Nyt tänä vuonna, olisiko tuolla jotain kymmenkunta yksilöä. Hyvin mahtuvat pullistelemaan toisilleen, on tuossa jo muutama taistelunpoikanenkin käyty - isokoskelokoiraiden kesken.

Täällä on vielä kohtuuttoman talvisen oloista. Tosin pihatie jo antaa merkkejä siitä, että kohta ollaan mutavellivallin takana jumissa.  Mutta on tässsä edes jotain positiivista - kuusi viikkoa vielä…

Samettiturkkinen pitkäkuono

Tänään onnistuin napsimaan muutaman kuvan ruokabaarin pieneläinpopulaatiosta. Tietysti herrasväki oli liikkeellä juuri kun alkoi pahanlaisesti hämärtää, mutta napsin nyt kuvia joka tapauksessa, vaikka laatu nyt ei sitten päätä huimaakaan.

Tällä kertaa seurasin enemmän tuota pitkäkuonoa ja sen tekemisiä.

Jokin päästäinen se on, mutta tarkempi lajimääritys on kyllä mahdotonta.

Sain niistä jopa yhteispotretinkin.

Kokonaista kolme kappaletta pikkuotuksia, kahta eri lajia, osui samaan kuvaan.

Tämä päästäisyksilö on varsin tumma, melkein musta selkä ja valkoinen vatsa ja leuanalus. Kuten sanottu, tälläkertaa lajinmääritys jää asteelle ”joku” päästäinen.

Näitä pikkuotuksia kun tuolla tarpeeksi paljon pörrää, voi alkaa odotella pienpetoja. Täällä siis ihmetellään ja odotellaan josko tuo kärppä tai lumikko taas piipahtaisi ruokabaarilla, jo olisi kyllä aikakin ja mieluusti vielä niin, että saisin ikuistettua vierailun.

Aprillipääsiäinen

Tänä vuonna sitten sattui aprillipäivä pääsiäsipyhiksi, enkä ole ensimmäistäkään aprillipilaa vielä nähnyt. Eikä niitä sitten varmaan itsekään erehdy tekemään, kun olla möllöttelee vaan kotosalla.

On viimeinkin huhtikuun ensimmäinen päivä ja seinänvierustat ovat sulaneet lumesta. Kyllä se siitä kai pikkuhiljaa kesäksi muuttuu. Vielä ei isommin kevään merkkejä tuolla ole havaittavissa, mitä nyt muutama kevätauringosta innostunut otus pörrää pitkin pihaa. Tässä odottelen lisää muuttolintuja, viime vuonna tähän aikaan ruokailupaikalla pyöri jo useampikin laji. Edes mustarastaita ei vielä ole näkynyt.

Oravilla sen sijaan tuntuisi olevan kevättouhut mielessä. Tänään niitä on tuolla pomppinut pihamaalla useampi yksilö. Ensin niitä ei kuukausiin näe ainuttakaan ja sitten yhden päivän aikana monta.

Aina välillä käväisevät lintulaudalla täyttämässä tankin ja sitten taas menoksi. Aika huimaa takaa-ajoa niillä on ollut ihan koko päivän. Nämä keväiset hippaleikit ovat jokakeväinen ilmiö. Kohta varmaan taas rouva orava alkaa käydä päivittäin tuossa ruokabaarilla, niinhän se teki viime vuonnakin. Viime keväänä tuli seurattua sen massun pyöristymistä ja aikanaan se sitten toi ne poikasensakin tuohon ruokailemaan. Saas nähdä käykö näin tänä vuonnakin.

Linnunlaulua kuuluu vähän sieltä sun täältä, pääasiassa eri tiaiset tuolla kuuluisivat olevan äänessä, niin ja variksen sukuiset raakkujat myös. Tuonne niitä taas on alkanut kertyä sulapaikan viereen järvelle. Aurinko paistaa ja on tosi keväinen keli, ihan kiva näin.
Tässä pääsiäisen aikaan ei ole ehtinyt ihmeitä aikaiseksi saada, mitä nyt on tullut huushollia imuroitua kaksi - kolme kertaa päivässä. Neljä karvaista kotieläintä on mahtava irtokarvan lähde näin kevätaikaan.

Kasvirintamalle ei kuulu oikeastaan mitään uutta. Paitsi, että päätin sitten kokeilla kikka kakkosta lehtisellerin suhteen. Kokeilun laitoin tuossa muutama viikko sitten vesiastiaan. Jääkaapissa sattui olemaan nuupahtaneet lehtisellerin jämät, vinkin niiden hyödyntämimseen nappasin yhdestä amerikkalaisesta blogista. Napsin selleristä uloimmat varret pois ja paiskasin loput vesikannuun. Se on ollut nyt tuolla ikkunalla vedessä ja saanut aikaiseksi juuretkin. Niin ja uutta kasvuakin on havaittavissa aika lailla. Pelkällä vedellähän se ei tietenkään kasva, mutta olen laittanut muutaman tipan merileväuutetta aina silloin tällöin veteen, sen jälkeen kun se sai tehtyä juuret itselleen. Hyvin toimii ainakin toistaiseksi.

Huono kuva, vastavaloon otettu, mutta saa tuosta nyt sen verran selvää, että näkee mistä on kysymys. Ajattelin tuota yrittää pitää hengissä niin kauan, että voin sen tuonne ulkosalle istuttaa. Näin nyt tulee turvatuksi edes pieni lehtisellerisato tänä vuonna. Täällä kun tuppaa joka vuosi kasvukausi selleriltä loppumaan kesken ja sato jäämään minimaaliseksi. Nyt ainakin jotain saa, toivottavasti.

Mieskin sitten lähti kotimaahansa pääsiäiseksi. Odottelen täällä kieli vyön alla mitä kaikkea sieltä tänä vuonna sitten tuliaisiksi tuodaan. Viimeksi vuosi sitten pyysin tuomaan violetin kyssäkaalin siemeniä, kun täältä niitä ei lähikaupoista löytynyt. No niinhän siinä kävi, että ukkokulta toi ison pussillisen lantun siemeniä. Hassu väärinkäsitys - lanttu kun on kolraap hollanniksi ja kyssäkaali taas kolrabi. Mielenkiinnolla tässä siis oottelen, mimmottisen sekaannuksen tänä vuonna saa aikaan.

Jyrsijöitä ja muuttolintuja

Kevätaika on sitten alkanut, toissapäivänä bongasin ensimmäisen joutsenparin järvellä. Oliko kyseessä täällä lähistöllä talvehtinut pari vai jo etelänreissulta palannut pariskunta, sitä ei voi tietää. Ensimmäiset on nyt kuitenkin nähty tälle vuodelle.

Näistä talvehtivista lajeista ei täällä muutamaan päivään taaskaan ole mitään kerrottavaa, kas niitä kun ei ole isommin tuossa ruokintapaikalla näkynyt. Viime vuonna kului kolme isoa säkillistä auringonkukansiemeniä, tänä vuonna ei ole tarjoiltu puolta säkillistäkään. Näin se näköjään vaihtelee tuo eläinpopulaatio tässä tontilla. Viime talvena tuossa oli mahdoton määrä keltasirkkuja ihan joka päivä. Tänä vuonna tuossa vierailee yksi.

Tuossa heräiltyäni, taas kerran ennen aamukuutta istuskelin aamukaffella ja katselin auringonnousua, bongasin yhden yksilön tontin jyrsijäpopulaatiosta. Kamerassa säädöt tietysti päin hemmettiä ja nyt kun ei ole enää kovin kylmäkään, pikkuvesseli osottautui vallan haastavaksi kuvattavaksi. On se vaan vikkelä veijari, onneksi sentään jossain vaiheessa aina pysähtyy miettimään. Saa siinä kameran kanssa olla melkoisen tarkkana, että edes jonkinlaisen kuvan saa.

Olen siis seuraillut enimmäkseen takapihan jyrsijäpopulaation touhuja. Näyttäisi siltä, että tuolla on muutama eri laji edustettuna, varmuudella ainakin kaksi, mahdollisesti kolme. Lähinnä eroavat toisistaan värin, korvien koon ja hännän pituuden suhteen. Nyt kun vielä noista erinäköistä saisi yhteispotretin, niin voisi verrata ja päätellä kuka kuuluu mihinkin heimoon. = )

Taimikasvatus on melko hyvällä mallilla, harmi vaan, että tilaa täällä on liian vähän. Täytyy varmaan alkaa lämmittää tuolla toisessa rakennuksessakin ja laittaa osa taimista sinne kasvamaan. Tomaatit ovat jo sen kokoisia, että ne pitäisi koulia. Paprikat vasta aloittelevat kasvuaan, ensimmäiset sirkkalehdet on nyt saatu mullan päälle.

Lueskelin puutarha.netin artikkeleja tuossa aikaisemmin. Ihan huvitti, kun kertoivat itse kasvatettujen vihannesten olevan uusi trendi juuri nyt. Kiva ajatella olleensa asioissa edellä, olenhan täällä enemmän keskittynyt tuohon hyötykasvipuoleen jo useamman vuoden ajan. Kukkia en isommin ole kasvatellut, ehkä nyt tänä vuonna olisi jo niidenkin aika. Toivottavasti ensi kesän remontti ei häiritse puutarhailua, viime kesänähän puutarhanhoitelu jäi melko vähäiseksi sateiden ja rempan takia. Kasvihuonekin oli pressun alla ja rakennustelineiden takana monta viikkoa.

Puukiipijä

Näin talvilomalla on ollut aikaa seurata hieman enemmän pihapiirin tapahtumia. Tuossa on nyt tullut istuskeltua ylipitkiä sukkia kutomassa ikkunan luona. Siinä sitten aina välillä tulee tuijoteltua ruokintapaikan tapahtumia. Toisen puoleen reiteen ulottuvan sukan sain tehtyä kahdessa päivässä. Tätä toista nyt varmaan sitten väkerrän vähän pitempään. Pää on kuin emmental juusto, en sitten laittanut kavennuksia ylös mihinkään. Enpä niitä kavennuskerroksia enää muista eli laskuhommiksi meni, ja se kestää…

Takapihan ruokintapaikalla on eilen ja tänään käynyt melkoinen kuhina. Sää on ollut kohtalainen, lunta tupruttelee jonkin verran aina silloin tällöin, mutta onneksi tuo aurinkokin näyttäytyy aina jossain välissä. Tietysti kuvia en ole onnistunut auringonpaisteella ottamaan, lumisateella kuvista tulee vähän suttuisia. Harmi, mutta minkäs teet, jos kuvattavaa ei vaan ole, silloin kun tuo aurinko paistaa.

Tämän talven vieraileva tähtönen, puukiipijä on nyt oppinut käymään lintulaudalla muiden vierailijoiden tapaan. Aikaisemminhan se vain söi maahan pudonneita rippeitä.

Uudemmalla lintulaudalla se jostain syystä ei viihdy kovin pitkään.

Vanhemmalla se viihtyy paremmin, tutkii paikkoja, välillä piipahtaa laudan uumenissa ja välillä syödä mussuttaa siemeniä.

Aika pieni tämä vesseli on, mutta on sillä mahdottoman isot varpaat ja nokka suhteessa muuhun kroppaan. 

Aika julman näköinenkin se on, en ennen ole huomannutkaan.

Sillä on nuo mustat silmänympärykset, jotka tosiaan tekevät siitä melkoisen ilkimyksen näköisen.

Hauska vesseli seurattavaksi, ei siinä mitään. Wikipedia tiesi kertoa näiden käyvän syömässä talvisin ruokintapaikoilla rasvaa. No joo - tämä yksilö kyllä pistelee pelkkiä siemeniä, ehkä se jossain vaiheessa älyää nuo talipallotkin syömäkelpoisiksi.

Taimikasvattamo täällä on täydessä vauhdissa. Lähes kaikki tomaatit, joita kylvin, ovat itäneet. Jopa ne neljä vuotta vanhat päärynätomaatin siemenet, joiden luulin jo olevan aivan liian iäkkäitä lähteäkseen kasvamaan. Tässä vielä odottelen noita hitaampia lajeja, minkäänlaista elonmerkkiä ei noissa ruukuissa vielä näy. Ilmeisesti täällä on himpun verran liian viileää esimerkiksi munakoison itämiseen. Täytyykin tänään paiskata potit tuonne uunin päälle, siellä pitäisi lämpötilan olla sopivampi.

Hiirulaisia

Sain kuin sainkin vähän parempia kuvia lintujen ruokintapaikalla vierailevasta metsähiirestä. Olettaisin sen olevan metsähiiri, vaikka näin pakkasilla se ei isoja korviaan näytäkään, vaan pitää ne tiiviisti turkkiaan vasten lämpimässä. 

Tutkailin tuossa netistä kotihiiren ja metsähiiren eroja ja tulin siihen tulokseen, että tässä nyt melko varmasti sitten on kyseessä tuo metsissä viihtyvä jyrsijäotus.

Ei suuremmin innosta ajatus hiirilaumasta pihapiirissä. Mutta on tuo otus kyllä niiin mahdottoman söpö..

Pikkuinenkin se on, ja näyttäisi palelevan näin pakkasilla vallan mahdottomasti.

Eilen noita otuksia tuosta bongasin kaksi kappaletta. Ensin erehdyin luulemaan, että kyseessä olisi peltomyyräpariskunta. Otusten hännät kun näyttivät puolta lyhyemmiltä kuin ovatkaan.

Tarkemmin tiirailtuani, huomasin, että nämä reppanat kiertävät häntänsä rullalle. Ihan ymmärrettävää, melko karvaton siimahäntä varmaan paleltuu helposti.

Tietysti onhan mahdollista että määritän tuon lajin täysin pieleen, mutta ruskeanpunertava väri, isot silmät ja korvat ja valkoinen massu ja leuanalus kyllä vahvasti viittaavat metsähiireen. Eikös ne kotihiiret enimmäkseen ole harmaampia…?

Tässä pitää nyt pakata itsensä autoon ja huristaa lähimpään isoon kylään. Pitää ostaa kauko-ohjattava sitruunapanta. Meinaan ei tuo näytä tokenevan tuo meidän Rocky-poika, lähtee alvariinsa naapurin koiraa moikkaamaan. Liekö kevättä rinnassa vai mitä, kun ei herra tottele alkuunkaan, jolkottelee vaan omia aikojaan naapuriin, vaikka kuinka perään huutelisi. Eli nyt sille sitten tulee loppu - kunhan sen sitruunapannan haen. Tosi kallis laitehan se on, mutta ajattelin, että parempi investoida nyt siihen ennen kuin tulee mitään vahinkoja. Tuossa nimittäin reilun puolen kilometrin päässä on aika iso tie, joten parempi katsoa kuin katua.

Talvilomalla

Olen tähän asti, ihan koko ikäni Pääkaupunkiseudulla asustelleena tottunut viettämään talvilomaa viikolla 8. Nyt täällä periferiassa koulujen talvilomat ovatkin viikolla 10. Eipä tuo isommin haittaa, mutta miten ollakaan sattui nyt sitten niin ikävästi, että kelit muuttuivat ärtsyn kylmiksi hiihtoloman kunniaksi. Eilen oli aamulla pakkasta reippaasti yli -20. Tänä aamuna seitsemän maissa mittarin lukema oli - 25. Ei kiva. Ollaan sentään jo maaliskuussa. Innolla odotin kohtuullisen leppoisia alkukevään kelejä hiihtolomaksi. No, kaikkea ei voi saada. Onneksi sentään aurinko paistaa.

Ensimmäiset siemenkylvöksetkin ovat jo itäneet. Jee! Mitäs uutta sitten tänä vuonna kylvöksistä opittiin… No, ainakin, että tuntemattomammista lajeista pitäisi muistaa laittaa taimilappuun lajikenimen lisäksi myös se mistä lajista on kyse. Nyt tuolla on kaksi taimipottia täynnä pikkutaimia ja minulla ei sitten ole hajuakaan onko kyseessä tomaatti, munakoiso vai paprika. No selvinnee sitten viimeistään mitä ovat, kun ensimmäiset aidot lehdet tulevat näkyviin.

Vielä pitäisi tällä viikolla yrittää ehtiä laittaa lisää siemeniä multaan. Ainakin lehtisellerit. Lehtiselleri kun on niin mahdottoman hidaskasvuinen kasvi, että ei ehdi millään Suomen suvessa täysikokoiseksi ellei taimikasvatusta aloita ajoissa. Sanovat, että sen kasvu kestää reilut viisi kuukautta. Viime kesän lehtisellerisato jäi kovin kitukasvuiseksi, oli kyllä huono kesäkin, mutta osasyynä oli se, että kylvin ne aivan liian myöhään.

Tänään olen viihdyttänyt itseäni kutomalla ylipitkää sukkaa. Olen nyt parina päivänä myös istuskellut pitkästä aikaa tuossa keittiön ikkunan ääressä seurailemassa takapihan tapahtumia. Mitään uutta ja ihmeellistä ei tuolla ole näkynyt, mitä nyt eilen aamulla saukkopariskunta mennä jolkotti tuolla vastarannan puolella tuonne joen suulle. Sulapaikkaan näytti olevan kiirus. Tuo järventapainen oli jo puoliksi sula viime viikolla, vaan eipä ole enää. Muuttui tuo ilma sen verran kipakaksi, jotta vetäisi koko sulan alueen uudelleen jäähän. Jännän efektin se pikainen jäätyminen tuohon on saanut aikaiseksi. Hassuja jääpalleroita koko uudelleen jäätynyt kohta täynnä.

Lintuja ei ihmeemmin ruokintapaikalla tänä talvena ole näkynyt. Tänään baarin tarjoilua on käynyt ihmettelemässä melkoinen määrä eri lajeja verrattuna siihen mitä aikaisemmin olen tämän talven aikana tuossa bongannut. Urpiaisparvi ruokaili sulassa sovussa sini-, tali ja hömötiasten kassa. Pari punatulkkuakin piipahti ja tietysti tämän talven stara - puukiipijä. Se on muuten nyt sitten oppinut jo käymään ihan lintulaudallakin. Bongasin sen sieltä tässä yhtenä aamuna. On sen verran pieni vesseli kyseessä, että mahtuu ihan sinne laudan sisään siitä aukosta, mistä siemenet valuvat ulos.

Sitä rotanpahalaista ei ole näkynyt aikoihin. En ehtinyt sitten myrkkyjä ja loukkuja tuonne ulos viedä. Rouva rotta hävisi kuvioista. Lopetin pariksi viikoksi lintujen ruokinta-automaattien täyttämisen. Kai se sitten otti hatkat, kun ei enää ollutkaan helppoa sapuskaa saatavilla.

Nyt sitten rouva rotan jättämään aukkoon ruokintaketjussa on tulla tupsahtanut hiiripariskunta.

Ovat kaivaneet käytävän lumeen, ihan tuon lintulaudan juurelle asti.

Tuossa takapihalle tuijotellessani, huomasin pienen nenänpään pilkistävän lumesta. Pianhan sieltä sitten tuli koko otus näkyviin. Jonkin aikaa sitä siinä seurasin ja sitten se otti ja hävisi tunneliinsa.
Kipaisin siinä noutamassa kameran, kun tuossa oli jos jonkinlaista lintuakin paikalla. Hetki siinä meni odotellessa, mutta sitten se tulla tupsahti taas tuohon hangelle. Kuvittelin, että siinä olisi yksi yksinäinen hiiri, mutta eipäs. Kaksi niitä on.

En noista jyrsijöistä isommin piittaa, joten saisivat nuokin muuttaa muualle.
Ensin luulin niitä peltomyyriksi. Vähän aikaan niitä seurattuani huomasin, että hiiriähän ne ovat pahukset, pitävät pitkän häntänsä rullalla ryökäleet - nyt kun on sen verran kylmä.

Hups..

50.000 kävijän raja sitten näköjään paukkui rikki blogissa ja uusia lukijoitakin on tullut.

Olen tässä muutaman viikon sairastellut oikein urakalla - kausi-influenssat sun muut, enkä ole suonut blogille ajatustakaan, pidin suosiolla sairaslomaa bloggaamisestakin. Nyt sitten ajattelin vilkaista mitä blogille kuuluu ja kuinkas ollakaan iloinen yllärihän se tuollainen on. Tervetuloa vaan uudet lukijat!

Olen saanut haasteenkin, nyt pitäisi vaan repäistä jostain aikaa, että vastaisi noihin kysymyksiin. Tässä vaan tuppaa aika olemaan kortilla, kun on ollut töistä pois pitkään, joutuu venymään sitten iltaisinkin, että saisi rästihommat tehtyä pois. Yritän ehtiä jossain välissä paneutua noihin kysymyksiin ihan ajan kanssa.

Se on muuten ihan kohta kevät! Tänä vuonna en osta siemeniä (joo-joo uskokoon ken tahtoo ;)) Tulevan  viikonlopun ohjelmassa on edellisvuoden ylijäämäsiemenien inventaario ja tarkoitus olisi myös laittaa ensimmäiset pitkän kasvukauden vaativat aloittelemaan itämistä.

Jotain sentään olen aikaan saanut sairasteluista huolimatta. Koiruuksille on tullut tehtyä vaatteita. Enimmäkseen tuttujen karvattomille kavereille, mutta muutama riepu omillekin sitten syntyi siinä sivussa.

Kyllähän koiraneidillä yksi pinkki vaate pitää olla, paukkupakkasia varten. Vallankin kun treenipäivinä voi joutua olemaan kylmässä autossa pitkään omaa vuoroa odottaessa. Palelee ne karvaiset kaveritkin, olen huomannut, vallankin, jos mittari on tuolla jossain miinus kolmenkymmenen hujakoilla. Vaan eipä neiti palele enää kun on hieno fleecepaita.

Puukiipijä

Pikkulinnut ovat palanneet! Ilmeisesti petolintuvaara on ohi, koska ruokintapaikalla käy taas melkoinen kuhina. Enimmäkseen siellä nyt vierailee tiaisia. Eilen siihen pyrähti seitsemän koiraspunatulkun parvi ja muutama harakkakin aina jaksaa apajille yrittää.

Uusi vieraileva tähtönen on puukiipijä. En ole eläessäni kuullut, että puukiipijätkin kävisivät lintulaudoilla, mutta näin se vaan näyttää olevan. Tosin tämä kaveri tyytyy syömään muiden maahan pudottelemia siemeniä eli ei varsinaisesti tuonne laudalle edes yritä. Mutta ihan joka päivä se tuossa pyörähtää. On muuten vikkelä otus sekin. Ja vikkelyydestä tietysti seuraa se, että valokuvien saaminen siitä on melko haasteellista.

Tänään sitä yritin kuvata, kun se poukkoili tuossa hangella, mutta aina se huomasi minut ja lennähti lähimpään puuhun. No, sain siitä yhden kohtuullisen kuvan kuitenkin.

Tuo koivu, mihin se pakeni, on ihan tuossa lintulaudan vieressä, eli suojaa löytyy muillekin vierailijoille tarvittaessa.

On muuten tälläkin kaverilla mahdottoman hyvä tuo suojaväri ja älyttömän isot varpaat, nokasta puhumattakaan. Vaan eipä se nokka tuossa kuvassa näy, varpaat kyllä. Täällä taitaa mennä taas kyttäämiseksi, onhan tuostakin kunnon kuvia saatava.  Toivottavasti tämä on kuitenkin helpompi tapaus kuin se viimetalvinen närhi. = )

Rottaa ei ole näkynyt moneen päivään. Sen tallaama polku tuonne lintulaudalle on jo peittynyt lumeen. Tuosta päättelen, että se on joko jatkanut matkaansa tai sitten joutunut /päässyt rottien taivaaseen. Eipähän tuota ikävä tule, ei todellakaan. Taitaa muuten olla ainoa eläinlaji, jota en tänne tervetulleeksi toivota. Hiiret ja myyrätkin vielä menettelevät, niiden kannan pitää tuo tontilla asuva kärppä ihan kohtuullisen pienenä. Ja jos täällä ei jyrsijöitä  yhtään olisi, ei täällä noita kärppiä ja lumikoitakaan sitten näkyisi, mikä olisi tosiaan sääli, niitä kun on niin kiva seurailla. Vaan rotat saavat puolestani pysyä poissa.

Maisema on melkoisen väritön, onneksi lunta ei sentään ole metritolkulla. Tänään iltapäivästä sentään näkyi vähän väriä.

Tosin se väri viipyi tuolla taivaalla vain hetken, mutta on se kiva edes jossain vaiheessa vähän aurinkoakin nähdä.

Muuten täällä ei oikeastaan mitään uutta olekaan, paitsi että taas alkaa olla käsillä se aika vuodesta, kun pitäisi siemenvarastot järjestää ja alkaa miettiä, mihin ihmeeseen sen taimikasvattamon tänä vuonna laittaisi. Taas kerran olen vakaasti päättänyt, etten sitten osta yhtään ainoata siemenpussukkaa, vanhojakin kun tuolla vielä on pilvin pimein. Saas nähdä miten käy, tuolla kun paikallisessa agrimarketissa ovat jo siementelineet tyrkyllä. Toissapäivänä koiranruokaa hakiessani melkein sorruin ostamaan, mutta onneksi oli valikoima sen verran huono, ettei sitten mitään tullut otettua.

Hiljaista kuin huopatossutehtaalla

Viimeiset pari kuukautta ovat menneet todella nopeasti ja ilman sen kummempia häsläyksiä. Mitä nyt nuo työt tuppaa aina aika-ajoin haittaamaan vapaa-aikaa, jopa siinä määrin, että jää osa tarpeellisistakin kotihommista tekemättä. Niin ja blogi jää pakostakin päivittämättä, kun aikaa ei yksinkertaisesti ole.

Hektisen remonttihuolien täyttämän kesän ja alkusyksyn jälkeen täällä on eletty melkoisen nopeatempoinen loppusyksy ja talven alku. Joulukin oli ja meni, kuulemma ;) ei meillä tänä vuonna joulua sitten vietetty ollenkaan. Ei juhlittu edes Uutta Vuotta. 

Käväisin joulun alla heittämässä neljän päivän reissun Ronja-koiran kanssa Pääkaupunkiseudun kodissa. Mies oli täällä nelosvyöhykkeellä talonvahtina ja pitämässä huolta eläinpopulaatiosta. Olisin tuon Ronjankin jättänyt tänne maalle, mutta sillä reppanalla kun oli juoksut, oli se pakko ottaa mukaan. En kahta eri sukupuolta olevaa koiraa sitten arvannut jättää miehen hoteisiin. Ovat nuo eläimet sen verran ovelia kun suvunjatkamisesta on kyse, että parempi oli pitää ne erillään. Eli oltiin sitten tärppipäivät reissussa.

Muuten täällä sitten onkin ollut hiljaista, todella hiljaista, siis tuossa pihapiirissä. Tuossa reilu kuukausi sitten joku pahuksen petolintu alkoi käyttää tuota takapihaani omana lounaspaikkanaan. En sitä otusta koskaan nähnyt, ainoastaan sen jälkeensä jättämät pikkulintujen pyrstösulat ja veripisarat hangella. Harmittaa niin vietävästi, ovat nimittäin pienet linnut nyt sitten hylänneet tuon takapihanruokintapaikan kokonaan. Siinä on ollut hiljaista kuin huopatossutehtaalla pitkän aikaa.  Toinen asia mikä pännii tuon ruokintapaikan suhteen, on se että kun linnut lähtivät, tilalle tuli rotta. 

Sillä aikaa kun itse olin siellä Pääkaupunkiseudulla, oli mies täällä maalla ihmetellyt kun lintulaudan alle ilmestyi polku, joka alkoi talon alta. Kun itse tänne palasin, en ihan heti keksinyt mikä otus voisi olla kyseessä. Sieltä se näytti kulkeneen sokkelin tuuletusaukosta ja melkoisen monta kertaa, kun oli ihan ison polun tuonne tallannut.

Pari päivää sitä siinä ihmettelin, kunnes yhtenä yöllä sen bongasin. Joskus kahden kolmen aikaan istuskelin tuossa keittiön ikkunan ääressä, kun huomasin silmäkulmastani, että jokin liikkui ikkunan alla. Otin sitten suuritehoisen taskulampun ja suuntasin sen saman tien lintulaudan alle. Kappas vaan - rottahan se. Ei tuo ollut valohoidosta moksiskaan, otti ruokaa ja paineli takaisin talon alle. Ei se siellä sitten kauaa viipynyt, tepasteli uudelleen lintulaudan alle polkuaan pitkin ja ei muuta kun ruokaa mukaan ja talon alle taas. Eikä sillä ryökäleellä tuntunut olevan kiire mihinkään. Muutaman kirosanan siinä jo sitten päästelin, täällä en ikinä ennen ole rottia nähnyt.

Seurasin sen touhuja melko pitkään. Olen lähes satavarma, että kyseessä on vain yksi rotta. Jos niitä olisi enemmän, olisivat ne ihan varmasti olleet näkösällä yhtä aikaa. En usko, että rotat ovat niin fiksuja, että käyvät vuorotellen ruokailemassa.

Nyt olen sitten odottanut jännityksellä, milloin pihapiirissä asustava kärppä sen nappaa. Myrkkyäkin ostettiin jo, mutta ajattelin nyt ensin kokeilla, josko tuo luonnonmukainen torjunta toimisi. Pariin päivään tuohon ei uusia jälkiä ole tullut, olisikohan tuosta riesasta jo päästy, toivottavasti.

Kummallinen syksy

Muistan vuosikymmenten takaa sellaisen joulukuun, kun ruoho kasvoi kohisten pääkaupunkiseudulla vielä joulun alla, eli tämä syksy ei sinällään ole ollut mitään uutta. Vähän joka puolella vihertää..

Uutta ja outoa sen sijaan on se, että lintujen talipalloset ovat alkaneet kasvaa myös =).

Kovasti pukkaa uutta kasvustoa ainakin vielä. Tosin nyt on luvassa vähän ilkeämpää keliä kasvien kannalta, loppuviikosta pitäisi pakkasten jo paukkua täällä nelosvyöhykkeelläkin.

Vesi järvessä on ennätyskorkealla. Aitakin lilluu vedessä, mutta eipähän tuosta ainakaan meidän koirat aidan ympäri mene, kun kumpikaan ei oikein tykkää uida.

Kasvilaatikossakin on tapahtunut kasvua vielä.

Ne pahuksen ruusukaalit ovat salaa kasvaneet loka-marraskuun aikana korjuukokoon. Todella outoa!
Niin ja vanhasta kasvilaatikosta hain toissapäivänä keiton päälle nipun persiljaa. Enpä tämmöistä ole ennen nähnyt. Nuohan olivat muutaman päivän ihan lumen peitossakin, mutta kun ilmat lämpenivät jatkoivat kasvuaan ihan tuosta vaan.

No, tänä aamuna olikin jo -9 astetta pakkasta, eli eiköhän tuo kasvukausi ole ihan oikeasti ohi nyt.

Talvi yllätti puutarhailijan…

Niin se vaan on, että näin siinä aina käy. Joka vuosi vannon pyhästi, että kerään talteen kaikki tavarat pihamaalta ja puutarhasta. Siis kerään ne ennen lumentuloa, silloin kun ne ovat vielä tunnistettavissa varastoon kuuluviksi esineiksi. Joka vuosi lupaan myös, että korjaan pois kaiken syötävän kasvilaatikoista, siivoan ylimääräiset maatuvat osat pois ja muokkaan mullan valmiiksi kevättä varten. Vaan kuinkas ollakaan, joka vuosi kuitenkin käy niin, että vaikka kuinka on luvannut nuo hommat hoitaa, aina se talvi sitten kuitenkin ”yllättää” ja suuri osa hommista jää tekemättä.

Osa kaalikasveista asustaa vieläkin kasvilaatikoissa, ensilumi yllätti puutarhailijan ja sinne ne jäivät jäätyneinä. Tänään tosin olisi suojakeli, ihan lämpöasteitakin eli voisi vähän raivata paikkoja, mutta täällä nyt kärsitään taas motivaation puutteesta.

Parsakaali kukki sinnikkäästi lokakuun lopulle asti. Ikinä se ei suostunut itselleen tyypillisen näköisiä kukintoja tekemään, kukat olivat sellaisia kummallisesti hajasijoitettuja ryppäitä, joista sitä ei parsakaaliksi kyllä olisi tunnistanut. Sinne se jäi talvehtimaan kasvilaatikkoon. Ruusukaalit ehtivät tehdä peukalonpään kokoisia kaaleja. Niistä nyt sitten ei ollut mihinkään, eli korjaamatta jäivät nekin. Oli harvinaisen huono vuosi, täytyy vaan toivoa, että ensi kasvukaudella menee paremmin.

Kelit eivät ole parantuneet pätkääkään sitten kesän ja syksyn. Työmatkat ovat olleet täyttä tuskaa, milloin on ollut liukasta milloin liian märkää eli vettä jään päällä. Tuo tie, jota puolet matkasta ajelen, on varsinainen serpentiini. Pahimmista paikoista ei juuri ajellessa kuvia saa, mutta jokunen napattiin kun tuossa miehen kanssa eilen tehtiin pikku lenkki, palattiin kotio kaupoilta kiertotietä. Ei meinaan mies uskonut, että tie on siinä kunnossa kun se on. Hollannikas vaan ei voi näitä suomalaisia keliolosuhteita tajuta, vaikka täällä pitkään asunut onkin. On nääs enimmäkseen noita pääteitä ajellut, eli ihan on uusi tuttavuus sellainen pikkutie, jota ei juurikaan kunnossa pidetä. Ei sitten napannut siitä kimuranttisimmasta osasta kuvaa - taisi pitää molemmin käsin penkistä kiinni, sen verran tärähtäneitä kuvia tuo otti.  Mutta oli siellä yksi kuva melko suorasta osuudesta kuitenkin.

Harmi vaan, että suurin osa jääosuudesta oli jo ehtinyt sulaa ja hiekkaakin oli jo saatu tielle eli ei ihan pahimpia paikkoja nähnyt. Mutta löytyi sieltä sentään sellaistakin pätkää, missä näkyi selvästi millainen luistinrata se voi olla. Kovasti on itsevarmaa tuo mies - kyllä hän kahdeksaakymppiä tällä tiellä talvellakin ajaisi. Joopa joo, muistutin sitten varovasti, että kumpikohan meistä on parempi talvikuski.. ja jos minä en aja kuuttakymppiä kovempaa, tuskin siihen pystyisi hänkään.
Syksyllähän tuota tietä oli tosiaan ihan ilo ajella. Pysähdyin joka aamu ihastelemaan järvimaisemaa ja katselemaan vesilintuja. Tähän aikaan vuodesta maisema on jo ihan erilainen. Nähtävää tosin on vieläkin.

 
Maisemasta huomaa, että järvellä on jossain vaiheessa käynyt aikamoinen puhuri.

On laineet lyöneet melko pitkälle rantaviivalle. Jossain kohti ihan tielle asti. Ja kylmääkin on ollut, kun on vesi sitten jäätynyt mitä kummallisempiin muotoihin.

Rantakivikkoon on muodostunut mielenkiintoisen näköisiä muodostelmia.

 
Ja osasta oli tullut ihan nättejä jääkukkia. Noita tuollaisia ottaisin tuohon pihaankin, ovat ihan kauniita.

Syyslomaa

Tämän viikon olen viettänyt syyslomaa. Tällainen viikon syysloma tuntuu ruhtinaallisen pitkältä, vallankin kun sitä vertaa Pääkaupunkiseudun koulujen parin päivän lomaan. Viimeksi kun edellisessä työpaikassani syyslomaa vietin, sitä oli muistaakseni ihan kokonainen päivä. Joten yksi plussa lisää tähän maaseudulla asustamiseen ja työskentelemiseen. Vaikka en tältä seudulta ole vielä tietojenkäsittelyyn liittyvää työpaikkaa löytänyt, ei se ole kumma kyllä haitannut pätkääkään. Myös se, että sitten päädyin peruskouluun, on ollut aivan mahtavaa. Enpä olisi uskonut. Mutta jos jotain, niin tässä iässä sitä arvostaa niitä kokemuksia, joista voi sanoa: ensimmäisen kerran elämässäni… Aika harvassa ne ovat ainakin minulla olleet viime vuosina, sellaiset. Mutta tämän syksyn aikana on tullut tehtyä eka kertaa vaikka vallan mitä. Peruskoulun opettajia sijaistaessa, musiikista kotitalouden kautta biologiaan - ekaluokkalaisista ysiluokkaan, tulee tehtyä noita eka kertaa juttuja paljon. Tuossa mielessä on ollut aivan mahtava syksy.

Syksyn etenemistä on nyt tämän viikon aikana tullut seurattua samaan malliin kuin sapattivapaan aikanakin. Kun on päivällä ollut aikaa, sitä tulee istuskeltua keittiön ikkunan ääressä päivittäin muutama tovi ja seurattua takapihan tapahtumia.

Olen katsellut vipeltäjien touhuja ja vähän vertaillut sitä, miten ne syyspuvuissaan sulautuvat maastoon. Joku onnistuu paremmin ja joku vähän huonommin. Avasin takapihan lounasbaarin jo jokin aika sitten. Alkoi käydä jo hermoille se tinttien ikkunaan naputtelu. Naputtelu loppui sitten kuin seinään, kun apetta ilmestyi ruokinta-automaatteihin. Tuossa käy nyt jo muutama oravakin taas tutkailemassa ruokatarjontaa.

Ovat jo melko pitkällä talviturkin vaihdossa nuo vesselit, jotka tässä käyvät. Näitä hemmoja ei edes sade haittaa, tulevat ruokailemaan ihan joka päivä. Tässä vaiheessa kun talviturkin vaihto on kesken, nämä otukset sulautuvat ruskanruskeaan ja sammalenvihreään taustaan loistavasti.

Suurin porukka, joka tuossa päivittäin käy tällä hetkellä, ovat viherpeipot.

On näilläkin suojaväri kuin syksyä varten luotu.

Niin koirailla….

kuin naaraillakin.
 

Vielä paremmin tippuneiden lehtien ja kellastuvan ruohon sekaan hukkuvat pikkuvarpuset.

Niitä ei tuolta maasta tahdo huomata ollenkaan.

Tänään olisi suhteellisen kuiva päivä taas vaihteeksi. Ei ainakaan isommin sada. Pitäisi varmaan lähteä luomaan tyhjästä sen pilalle tallatun kukkapenkin tilalle uusi.

Ostin muutaman kukkasipulipaketin, Lidlistä. Ovat tuollaisia suoraan ruukkuun laitettavia virityksiä.

Näitä tällaisia sipuleita olen aina halunnut..

Niin ja lisää tulppaaneja ja narsisseja.

Pakkohan näitä oli ottaa, olivat nimittäin alennuksessa 2 euroa paketti. Olisin ottanut enemmänkin, mutta kun mies oli mukana marisemassa, ettei niin paljoa aina tarvitse. Neljä kuitenkin sain ostettua ilman perheriitaa.

Nämä tosiaan aion upottaa suoraan sinne penkkiin, pääsenpähän helpolla ja ei kulu turhan paljon aikaakaan. Pitäisi vaan löytää se motivaatio, ja raahautua tuonne pihan puolelle hommiin.

Päivän pituus 9 h 43 min

Jestas, että on taas pimeää. Aamulla kun raahautuu koirien kanssa ulkoilemaan, on näkyvyys lähestulkoon nollaluokkaa. Remontin aikana tuossa oli aamusella aina sen verran tohinaa ja liikettä, että uusi ihana led-ulkovaloni liiketunnistimella tuossa ulkorakennuksen pihanpuoleisella seinällä, paloi ihan jatkuvasti. Eli ulkosalla näytti harhaanjohtavasti valoisammalta kuin olikaan. Nyt sen sitten konkreettisesti vasta tajuaa, miten pimeitä nämä aamut jo ovat.

Vielä nyt onneksi työmatka taittuu valoisassa, mutta ei mene kauankaan, kun matkalla jo joutuu pitkiä ajovaloja käyttämään. Hirvittää vähän nuo tulevat työmatkat, on nimittäin sen verran kiemurainen ja huonokuntoinen tie tuossa ensin ajettavana. Reilu kolmekymmentä kilometriä huristellaan serpentiiniä ja sitten pääsee ihan kunnon tielle, jota sitten jatketaan vielä parisenkymmentä kilometriä. Näin syksyllä tuota pikkutietä on ollut kiva ajaa, mutta luulenpa, että viimeistään ensimmäiset liukkaat kelit muuttavat mielen.

Muutama viikko sitten innostuin ottamaan serpentiinin korkeimmalta kohdalta ihan kuvan. Kännykkäkuva ei tee oikeutta tuolle korkeuserolle.

Olen pysähtynyt syksyn mittaan melkein joka aamu ison järven kohdalla hetkeksi. Haistelemaan, kuulostelemaan ja katselemaan mitä järvellä tapahtuu.

Melkein aina siellä jonkin harvinaisuuden on bongannut. Olen seuraillut härkälinnun poikasten kohellusta, kuikkaparven sukelteluja sekä kaikenlaisten pikkulintusten puuhailuja tuossa aamuisin. Enää en ole järvellä pysähtynyt. On ollut aivan liian kylmää, märkää ja hämärää. Nyt sitten varmaan jo pitäisi aloittaa ensi kasvukauden odotus, ettei pääse kaamosmasennukset sun muut yllättämään.

Viime viikolla sain sentään jotain aikaan kasvimaallakin - vihdoinkin: nostin puolet porkkanoista. Se viimeistään on täällä meillä ollut sen merkki, että kasvukausi tosiaan on ohi. Nostin niistä vain puolet, en ehdi nyt kovin isoja eriä jatkojalostamaan. Säätiedotus lupasi että keli paukahtaa pakkasen puolelle pian, eli ajattelin nostaa osan jo nyt, etteivät kaikki palellu. Porkkanat on niin helppo nostaa naateista kiskomalla, paleltuneet joutuukin sitten ihan kaivamaan käsin ylös. Kolmisen kiloa niitä porkkanoita sitten sain raahattua sisätiloihin tänään. Siinä oli kolmea eri lajia, keltaisia, oransseja ja tietysti niitä ihania violetteja.

Kuvia en kasvimaalta ole aikoihin saanut. Tässä sitä nyt sitten vaan ollaan ja odotellaan talvipäivänseisausta - kaksi syytä odotella sitä olisi: se kun sattuu sille päivälle kun joululoma alkaa… =)

Jotain nättiä ja syksyistä ja jotain toivottoman suttuista

Kiertelin pihalla kamera kainalossa ja kauhistelin ympäristön kuntoa. Sen kyllä huomaa, että syksy on tullut ja huomaa selvästi senkin, että kahteen rakennukseen on remonttia tehty. Mutta löytyi sieltä pihapiiristä muutama kauniinpikin kohta. Hortensiat kukkivat kuin viimeistä päivää.

Tämä on jokin kummallinen puuvartinen tapaus, pysyy rumana ja lehdettömänä pitkälle kesään. Hidas tyyppi kasvuun lähdössä, mutta kun aloittaa kukkimisen, kukkii sitten kunnolla ja pitkään.
Näitä alla olevan kuvan kukkia olen ihmetellyt muistaakseni tässä blogissa jo aikaisemminkin. En ollut varma mitä lajia edustavat, myöhäinen syksyn kukkija tämäkin.

Joku syysleimukukka varmaan, tai joku vastaava.
 
Koristeparsa ehti kukkimaan niin, etten huomannutkaan.

Nyt se on täynnä nättejä oransseja marjoja. Pitäisi varmaan joskus kerätä näitä, josko noista lähtisi uusia parsanalkuja kasvamaan. Tämä parsahan on kasvanut tässä samassa paikassa viitisenkymmentä vuotta. Pitäisköhän sille joskus jotain tehdä… jakaa tai jotain. Ei tuota ole ikinä hoidettu mitenkään, siinä se vaan aina on olla möllöttänyt ja kasvanut ihan mukavasti, siitä kasvaa sellainen parimetrinen tuuhea puska ihan joka vuosi.

Pihapiirissä on tapahtunut kaikenlaista mullistusta. Paikat ovat lievästi sanottuna sotkeentuneet hieman remontin aikana ja takia.

Tässä alla olevassa kuvassa on kukkapenkki. Ei kyllä ihan heti uskoisi, jos ei tietäisi, että tässä on tämän tontin liljapenkki joskus ollut. Siinä kasvoi muutamaa eri lajia liljoja ja kevätkukkina on ollut narsisseja ja scilloja. Niin, oli se kukkapenkin näköinen vielä heinäkuussa, mutta sitten tuli iso paha virolainen puuhapete ja pystytti työpisteensä - kukkapenkkiin.

Talloi kukat ja levitti purkujätettä ja sahanpurua sun muuta mukavaa ympäriinsä. Lopputulos on aika surullista katsottavaa.

Siinäpä sitä onkin sitten urakkaa tiedossa, tuon kun saisi joku päivä raivattua ja kärrättyä uutta multaa tuohon päälle. Jonkin sortin kukkasipuleitakin on jo hankittuna, pitäisi vaan istuttaa, että ensi keväänä olisi tuhotun kukkapenkin tilalla uusi ja toivottavasti entistä ehompi tapaus.