Pönttöhommissa

Vein eilen äitienpäivän kunniaksi tuonne metsään yhden valtavan painavan telkänpöntön. Oli siinä raahaamista, se kun on tehty tosi isosta männystä kovertamalla. Jotenkuten sain sen kiinnitettyä puuhun. Paremminkin olisi voinut tuon homman tehdä, mutta kun ei yksinkertaisesti voima riittänyt. Tarttee tässä odotella, että mies suvaitsisi saapua kustannuspaikalle. Sitten vaan pitää mennä yhteistuumin laittamaan pönttö paremmin. Edellyttäen tietysti, että siellä ei asuta jo.

Tuossa olisi vielä neljä tavallisen kokoista pönttöä pihalla odottamassa, että saan ne raahattua tuohon ojan taakse lähimetsikköön. Hiukan olen myöhässä näiden pönttöhommien kanssa, mutta ehkä niihin vielä joku mattimyöhäinen pariskunta asettuu. Ellei tänä vuonna niin ensi vuonna ainakin.

Edelleenkin tässä vapaapäivien ratoksi seurailen pihan tapahtumia. Peippopariskunta on ihan takuuvarmasti rakentamassa pesäänsä tuohon ihan lähelle.

Käyvät yhdessä useaan otteeseen joka päivä ruokailemassa tuolla ruokintapaikalla.

Sinne kun on talven mittaan tippunut jos jonkinmoista siementä löydettäväksi.

Naaras viihtyy lähempänä taloa, koiras pyöriskelee mieluummin tuolla vähän pitemmällä.
Käy tuossa yksi keltasirkkupariskuntakin. Enpä ole muistaakseni ennen näin myöhään keväällä täällä keltasirkkuja nähnyt.

Ne ovat aina  hävinneet jonnekin lumien sulettua. Mutta nyt voisi olettaa, että nämä kaksi pesivät tässä lähistöllä.

Leppälinnut jäivät kuin jäivätkin sitten tähän pihapiiriin.

Täytyy vaan toivoa, että kestävät jatkuvan kirjosieppohöykytyksen. Tässä vaiheessa tuolla on kirjosieppojen valtaamia pesäpönttöjä kolme. Yksi koiraista on kyllä vallanut itselleen kaksi pönttöä, eli tavallaan niitä on siellä kirjosieppojen asuttamana nyt neljä. Pahuksen öykkärit.

Pihapiirin valtaajat

Pihapiirissä käy vilske ja vilinä, tähän aikaan näyttävät kaikki linnut liikkuvan pareittain. En ole vielä lintulautoja siistinyt talven jäljiltä, eli siellä on vielä melkoisesti apetta tarjolla.  Pariskunnista voi päätellä, ketkä ovat rakentamassa pesiään tähän lähiympäristöön. Olen suorastaan ylionnellinen siitä, että niitä on tänä vuonna todella paljon.  Sehän nimittäin on sitten kesän kuluessa suoraan nähtävissä tontilla oleskelevien lintujen kappalemäärässä. Mitä enemmän pariskuntia nyt, sitä enemmän on poikasia öttiäisiä ja ötököitä syömässä. Ja osa poikasista sitten jää toivon mukaan tähän lähiympäristöön loppukesäksi.

Tuossa pyörii tälläkin hetkellä useampi pariskunta. Pikkuvarpuset käyvät ihan joka aamu tarkistamassa ruokabaarin tarjonnan. Keltasirkkuparikin on näköjään jäänyt tontille. Tuossa on jonkin verran kaurojakin vielä tarjolla, joten eivät kai sitten ole viitsineet muualle lähteä. Tiaispareja olen laskenut kuusi. Kirjosieppopareja on kolme. Punarinnatkin pyöriskelevät tuossa sen näköisinä, että voi olettaa niidenkin rakentavan pesäänsä johonkin lähelle. Käpytikkapari käy myös ruokailemassa yhdessä, vielä tässä vaiheessa.

Laiturilla ja sen ympäristössä käy myös melkoinen kuhina. Rantasipit ja lirot käyvät tuossa päivittäin perkaamassa vesikasvikasaa, joka siihen on taas tuulen mukana ajautunut.

Varmaan rakentavat nekin pesää jonnekin lähistölle.

Kaikenlaisia kahlaajia täällä on ollut ihan joka vuosi, joskus enemmän joskus vähemmän. Toivottavasti tänä vuonna eivät sitä pesäänsä ihan tuohon pihapiiriin tee.

Ainakin öttiäiset takapihan nurmikolta tuntuvat maistuvan. Eikähän siinä mitään, iloinenhan minä siitä vaan olen, että popsivat hyönteiset pois kuleksimasta. :D

Leppälilntupariskuntaa seurailin tuossa hetki sitten, ehkäpä nekin aikovat tehdä pesänsä johonkin näistä pihapiirin pöntöistä. Tuossa ne olivat yksiötä tarkastamassa ja kovasti ottivat yhteen kirjosieppojen kanssa.

Näistä en etukäteen osaa sanoa kumpi selviää kiistassa voittajana. Yleensähän kirjosieppo ärhäkkänä otuksena vie sen pöntön, ainakin tiaisilta.

Vaikeaa on näistä vikkelistä linnuista kuvia saada, aina kun niitä kameralla tähtäilee, ne lentävät kauemmaksi, pahukset.

Vielä täällä ehtii seurailla noita pihapiirin tapahtumia. Kohta pitäisi alkaa tosissaan urakoimaan tuolla kasvimaalla. Yksi kasvilaatikko on jo perattu ja mullat vaihdettu. Siitä se lähtee… toivottavasti =)

Ihan urakalla

Tässä toukokuun alkupuolella alkaisi olla jo aika laittaa paikkoja kuntoon niin pihassa, kasvimaalla kuin kasvihuoneessakin. Tai oikeastaan, pitäisi rakentaa uusi kasvihuone. Vanha alkaa nimittäin olla siinä tilassa, että ei edes pidä vettä. Eilen kannoin sieltä ämpäreistä ja säilytyslaatikoista sulamisvesiä pois valehtelematta parisataa litraa. No, menihän se aika siinäkin, mutta olipa sellainen urakka, etten ihan heti vastaavanlaista halua tehdä. Tyhmä kun olin, jätin syksyllä ämpärit sun muut kääntämättä väärin päin. Vaan mistäpä sitä saattoi etukäteen tietää, että nyt sanoi kasvihuoneen katto itsensä irti suojaamishommista.

Pihalla olen saanut sentään jotain aikaan, kolmasosa etupihasta on nyt siistitty. Tekemistä siis vielä riittää vaikka kuinka paljon. Hankintojakin on jo tehty tulevaa kasvukautta silmälläpitäen. Multaa on muutama säkillinen piharakennuksen edessä odottamassa sitä kaunista päivää, kun saan itseni hilattua tuonne kasvilaatikoille niitä kunnostamaan. Autotallissa on sitten vähintäänkin saman verran lisää. Nuo kun saisi joku kaunis päivä raijattua tuonne kasvimaalle.

Viimeksi isossa kaupungissa käydessä tuli napattua Lidlistä tuollainen lämpökompostori. Oli meinaan sen verran edullinen, että en voinut olla ostamatta. Tiedä tuosta sitten miten hyvin toimii ja miten kestää, nähtäväksi jää.

Kiersin tuossa pihapiirissä äsken katselemassa mitä pitäisi seuraavaksi tehdä. Kauhistelin lumiauran tekemiä vahinkoja edelleenkin. Tuolla on soraa pitkin peltoa, on auraaja vedellyt ihan urakalla pihaa pohjia myöten - taas kerran.

Yhdessä sorakasassa kasvaa myöhäisherännäinen leskenlehtipuska. Muualta ovat jo kuihtuneet, vaan tällä on kai sitten kasvun aloitus mennyt pitempään, kun on sorakasan läpi pitänyt puskea esiin.

Takapihalta sammalten keskeltä löytyi tällainen kukkapuska.

Miten lie tuonne päätynyt, ei sinne koskaan mitään kukkia ole istutettu.

Tänä vuonna takapihalla kasvaa poikkeuksellisesti myös paljon valkovuokkoja.

Varmaan johtuu siitä, että tuolla osuudella ei viime kesän ja syksyn aikaan ruohonleikkuri käynyt kertaakaan. Kas kun se kunnon leikkuri on vieläkin korjaamatta, sen viimekeväisen kiveen ajon jäljiltä ja sähköleikkurilla tuonne pöpelikköön ei parane mennä.
 

Raparperi on aloittanut kasvun myös ihan urakalla.

Hyvä että kasvaa, saadaanpahan edes jotain raparperia kohta. Se Hollannista tuotu punainen, nimittäin näyttäisi tekevän hidasta kuolemaa. Saa nähdä miten sen nyt sitten käy.

Viime kesänä siistittin talon vierusta ja laitettiin sorareunus.

Sisään tullessani huomasin, että voi pahus, jo siellä on sokkelin vieressä jo elämänlankaa puskemassa esiin. Ei vaan, kai sitä on kaivettava työhanskat esiin ja painuttava perkaamaan. Nyt kun ei just tällähetkellä edes sada.

Vähiin se käy…

Niinpä, vähiin se käy ennen kuin loppuu, kuten vanha sanonta kuuluu. Kolme viikkoa vielä ja sitten olisi tämän kevään työrupeama ohi. Vielä ei ole tietoa jatkosta, ehkä tässä parin viikon sisään kuitenkin saa tuonkin tietää.

Kun muutin vaivihkaa tänne nelosvyöhykkelle kolmisen vuotta sitten, en ikinä kuvitellut, että täällä viipyisin näinkin pitkään. Tarkoitus oli viettää sapattivuosi ja sitten palata pääkaupunkiseudulle. Sapattivuosi venyi kahdeksi ja nyt kolmantena vuonna olen sitten jo ollut täällä periferiassa töissä.  Kummasti sitä on täällä viihtynyt, vaikka tuo työ mitä nyt olen tehnyt, ei täysin vastaa sitä, mitä siellä Pääkaupunkiseudulla tein. Takaa tuo kuitenkin toimeentulon, täällä kun kulut ovat huomattavasti pienemmät kuin siellä etelässä. Alun perin menin vain neljäksi kuukaudeksi sijaistamaan, tarkoitus siis oli palata Joulun maissa etelään, mutta sitten se sijaisuus venähti koko lukukauden mittaiseksi. Paikkakunta on tosi pieni, asukkaita parituhatta, ihme ja kumma olen viihtynyt ihan hyvin.

Nyt keväällä työpaikalle on ollut ihan ilo ajella. Matkaa kertyy vähän päälle 50 km suuntaansa, mutta ei tuo matkan pituus kunnon keleillä mitään haittaa. Näin kesän korvalla tuossa matkalla näkee ja kuulee kaikenlaista. Ihan joka päivä näkee jotain uutta ja outoa tai sitten vähintäänkin mielenkiinotoista.

Alkuviikosta melkein ajoin hillerin päälle. Se kun otti ja päätti lähteä ylittämään tietä ihan auton edestä. Eikä tuolla niin kovin kiirekään ollut, melko verkkaiseen tahtiin laukkasi tien poikki. Onneksi tämä kohtaaminen tapahtui sellaisella tieosuudella, missä ei kuuttakymppiä nopeampaa voi ajaa.  Lähes joka aamu tienposkessa on näyttäytynyt myös liuta jäniseläimiä, useamman rusakon olen bongannut ja yhden metsäjäniksenkin.

Keskiviikkona tien poskessa olla möllötti pyy. Se odotti kiltisti niin kauan, että ajoin ohi. Sitten ylitti tien kävellen. Katselin sen menoa taustapeilistä ja harmittelin, ettei ollut kameraa mukana. Lähes joka viikko matkalla näkee haukkojakin. Viimeksi yksi kanahaukka yritti epätoivoisesti nousta ilmaan tieltä, painolastina sillä näytti olevan orava. Ehti se alta pois, vaikka ajelinkin tapahtumapaikalle kahdeksaakymppiä.  Tähän aikaan vuodesta näyttävät siis olevan kovin liikunnallisia nuo metsän elävät. Varsin mielenkiintoista aikaa, tämä kevät.

Taimia

Epätoivoisena yritän kasvattaa taimia, että ne voisi sitten joskus hamassa tulevaisuudessa siirtää joko kasvihuoneeseen tai avomaalle. Tomaatintaimet ovat kovin hentoisia. Odota todella innolla sitä aikaa, kun ne voi viedä kasvihuoneeseen vahvistumaan. Täällä ei ole isommin tilaa taimikasvatukseen, oikeastaan ainoa ikkuna, jossa voi kasvipotteja pitää on pohjoiseen päin. Arvata saattaa, mitä se tarkoittaa taimien kasvamiselle, kovasti pieniksi ja ruipeloiksi jäävät.

Glacier -lajikkeen taimet ovat kohtuullisen kokoisia ja näköisiä. Glacier kun on tuollainen vähään tyytyvä lajike. Se on näitä perunanlehtilajikkeita, eli lehdet ovat täysin erinäköiset kuin tomaateilla yleensä. Tämä on myös viileän ilmaston laji, se tuottaa tomaatteja kohtuullisen nopeasti ihan avomaallakin ja sopii todella hyvin täkäläisiin olosuhteisiin.

Hollannista tuotu Red Champagne raparperi alkaa jo näyttää ihan raparperilta. Vielä tuollakin on varaa kasvaa, ennen kuin se pääsee ulkosalle loppusijoitupaikkaansa.

Yrttejä sun muita sellaisia olen kylvänyt tänä vuonna aikaisemmin kuin ennen.

Persiljat alkavat olla jo ihan kivan näköisessä kuosissa. Nämäkin päätyvät tuonne ulos heti kun kelit antavat myöten.

Vaan hirmuisen kylmää on ollut. Rakeitakin on tullut pariin otteeseen ja tuultakin on riittänyt vähän liiaksikin. Joten pahalta näyttää vielä tässä vaiheessa. Taitaa joutua odottaamaan vielä pitkän aikaa, ennen kuin voi kuvitellakaan mitään tuolla ulkosalla kasvattavansa.

No nyt niitä on jo täälläkin - merkkejä keväästä

Tässä istun kirjoittamassa ikkkunan ääressä. Pihalla mennä viipottaa kevään ensimmäinen sitruunaperhonen. Tulin juuri tuolta ulkoa, siellä on melkeinpä lämmintä.

Olin hetken ulkosalla kameran kanssa, kiersin varta vasten etsimässä kevään merkkejä. Niitä nimittäin on tänne putkahtanut aikas monta, ihan nyt viime viikonlopun aikana.
Tien varressa pilkistävät jo ensimmäiset leskenlehdet.

Ei niitä vielä viime vuonna tähän aikaan ollut, nämä siis ovat tuonne tulleet reilua viikkoa aikaisemmin.

Kasvilaatikossa on suloinen sekamelska.

Pillisipuli on talvehtinut jälleen kerran hyvin ja puskee jo aika isoa vartta.

Raparperi vasta aloittelee maan päälle pyrkimistä.

Takapihalla on pienen pieniä krookuksia. Nämä kasvavat ihan hiekassa.

Kokoa ei paljon ole, ehkä sellaiset hulppeat 3 senttiä on näillä pituutta :).
Luntakin vielä löytyy, mutta onneksi ei kovin paljoa. Kovasti jo sormia syyhyttää, pitäisi päästä jo rapsuttelemaan ja maata kääntämään.  No, ehkä tuonne pihalle ehtii viimeistään muutaman viikon päästä, kun työkiireet sun muut hellittää.

Hollannin tuliaisia

Pitkään olen etsinyt puutarhoilta ja nettikauppoja sillä silmällä selaillut. Nyt sen sitten viimeinkin sain. Mies oli viikon matkalla Hollannissa ja toi tuliaisia. Ja sieltä se oli löytynyt: punainen raparperi.

Lajike on Red Champagne ja se on yksi niistä makeista raparperilajikkeista, joita on muutama markkinoilla tuolla isossa maailmassa. Täällä olen tasan kerran löytänyt puutarhalta raparperia myynnissä -ruukuissa. Lajikkeesta ei ollut tietoa, eli ruukut saivat sitten sinne puutarhalle jäädä.

Hollannissa myyvät juurakkoja pussissa, vähän samaan tapaan kuin sipulikukkia. Tätä lajiketta halusin, koska se on kokonaan punainen. Voisin kuvitella, että raparperihillo tai - mehu on tuosta tehdäessä jo luonnostaan vaaleanpunaista, eli ei tarvitse värjäilemään lähteä.

Uskomattoman nopeasti se on lähtenyt kasvamaan, mies oli sen laittanut sen kukkaruukkuun, heittänyt vähän multaa sekaan viime sunnuntaina. Ja nyt siinä on jo muutama kauniin vihreä lehti näkyvissä. Nyt kun se on aloittanut kasvunsa sisätiloissa, se varmaan täytyy totuttaa vähitellen ulkoilmaan. Kun nyt nuo lumet tuolta sulaisivat, niin pääsisi istuttelemaan…

Tikkana paikalla

Tuossa hetki sitten pihalta kuului vieno ”kiip piip” ääni. Ei se mikään kovaääninen otus ole mietin, eikä varmaan kovin isokaan. Olin sitten sen verran utelias, että menin kuitenkin katsomaan. Siellä se oli kukkapenkissä, iso, musta lintu.

No voihan hyvät hyssykät. Enpä ole ennen parin kolmen metrin päässä palokärjen kanssa silmäkkäin ollutkaan. On se muuten sitten julmetun iso tikka.

En ollut osannut varautua siihen, että joudun tuollaiseen lähitaisteluasetelmaan rynnätessäni pihapiiriin. Siinä oli tilanne sitten sellainen, että herra palokärki oli ihan liian lähellä. Ettäs kerrankin näin päin, kamera ei tarkentanut pitkällä putkella kunnolla, kun kohde oli turhan lähellä.

En siinä isommin sitten ensin liikkunut kun tajusin olevani melkein nokkimisetäisyydellä. Sen verran kuitenkin kameraa hivutin tähtäysasentoon, että sain kuin sainkin muutaman kuvan, ennen kuin herra Kärki hermostui. Sitä nyt tässä ihmettelen, miten kummassa se päästikin minut niin lähelle.

Siinä se ensin vaan olla nökötti ja kallisteli päätään ensin toiseen ja sitten toiseen suuntaan. Tuijotteli minua sen näköisenä, ettei oikein osannut päättää olinko vaarallinen vai en. Sitten se varmaan päätti, että nyt riitti, otti ja lensi tuonne pihamäntyyn. Vaan oli se mukavaa, ei sitä joka päivä tuollaista tikkalintua noin lähietäisyydeltä pääse tiirailemaan.

Kuusi viikkoa lomaan

Jeii! Kuusi viikkoa lomaan ja kuuden viikon kuluttua voisi kuvitella jo tekevänsä jotain pihatöitäkin. Lunta täällä on vielä vaikka millä mitalla, tosin jonkin asteista maan paljastumista on talon ympärillä havaittavaissa.

Kateellisena luen muiden blogeja, jossain päin maata krookukset jo kukkivat täyttä päätä, vaan ei täällä meillä.

Muutama lintukin vielä tuossa ruokintapaikalla käy. Vesilintujakin on alkanut näkyä, pysähtyvät tuossa järvellä matkallaan hetkeksi. Vielä siellä on tilaa, viime vuonna tähän aikaan tuossa pyöriskeli satakunta vesilintusta. Siinä oli niitä niin paljon, että hyvä ettei päät yhteen kolissut. Ei ole isoimmasta päästä tuo lätäkkö. Nyt tänä vuonna, olisiko tuolla jotain kymmenkunta yksilöä. Hyvin mahtuvat pullistelemaan toisilleen, on tuossa jo muutama taistelunpoikanenkin käyty - isokoskelokoiraiden kesken.

Täällä on vielä kohtuuttoman talvisen oloista. Tosin pihatie jo antaa merkkejä siitä, että kohta ollaan mutavellivallin takana jumissa.  Mutta on tässsä edes jotain positiivista - kuusi viikkoa vielä…

Samettiturkkinen pitkäkuono

Tänään onnistuin napsimaan muutaman kuvan ruokabaarin pieneläinpopulaatiosta. Tietysti herrasväki oli liikkeellä juuri kun alkoi pahanlaisesti hämärtää, mutta napsin nyt kuvia joka tapauksessa, vaikka laatu nyt ei sitten päätä huimaakaan.

Tällä kertaa seurasin enemmän tuota pitkäkuonoa ja sen tekemisiä.

Jokin päästäinen se on, mutta tarkempi lajimääritys on kyllä mahdotonta.

Sain niistä jopa yhteispotretinkin.

Kokonaista kolme kappaletta pikkuotuksia, kahta eri lajia, osui samaan kuvaan.

Tämä päästäisyksilö on varsin tumma, melkein musta selkä ja valkoinen vatsa ja leuanalus. Kuten sanottu, tälläkertaa lajinmääritys jää asteelle ”joku” päästäinen.

Näitä pikkuotuksia kun tuolla tarpeeksi paljon pörrää, voi alkaa odotella pienpetoja. Täällä siis ihmetellään ja odotellaan josko tuo kärppä tai lumikko taas piipahtaisi ruokabaarilla, jo olisi kyllä aikakin ja mieluusti vielä niin, että saisin ikuistettua vierailun.

Aprillipääsiäinen

Tänä vuonna sitten sattui aprillipäivä pääsiäsipyhiksi, enkä ole ensimmäistäkään aprillipilaa vielä nähnyt. Eikä niitä sitten varmaan itsekään erehdy tekemään, kun olla möllöttelee vaan kotosalla.

On viimeinkin huhtikuun ensimmäinen päivä ja seinänvierustat ovat sulaneet lumesta. Kyllä se siitä kai pikkuhiljaa kesäksi muuttuu. Vielä ei isommin kevään merkkejä tuolla ole havaittavissa, mitä nyt muutama kevätauringosta innostunut otus pörrää pitkin pihaa. Tässä odottelen lisää muuttolintuja, viime vuonna tähän aikaan ruokailupaikalla pyöri jo useampikin laji. Edes mustarastaita ei vielä ole näkynyt.

Oravilla sen sijaan tuntuisi olevan kevättouhut mielessä. Tänään niitä on tuolla pomppinut pihamaalla useampi yksilö. Ensin niitä ei kuukausiin näe ainuttakaan ja sitten yhden päivän aikana monta.

Aina välillä käväisevät lintulaudalla täyttämässä tankin ja sitten taas menoksi. Aika huimaa takaa-ajoa niillä on ollut ihan koko päivän. Nämä keväiset hippaleikit ovat jokakeväinen ilmiö. Kohta varmaan taas rouva orava alkaa käydä päivittäin tuossa ruokabaarilla, niinhän se teki viime vuonnakin. Viime keväänä tuli seurattua sen massun pyöristymistä ja aikanaan se sitten toi ne poikasensakin tuohon ruokailemaan. Saas nähdä käykö näin tänä vuonnakin.

Linnunlaulua kuuluu vähän sieltä sun täältä, pääasiassa eri tiaiset tuolla kuuluisivat olevan äänessä, niin ja variksen sukuiset raakkujat myös. Tuonne niitä taas on alkanut kertyä sulapaikan viereen järvelle. Aurinko paistaa ja on tosi keväinen keli, ihan kiva näin.
Tässä pääsiäisen aikaan ei ole ehtinyt ihmeitä aikaiseksi saada, mitä nyt on tullut huushollia imuroitua kaksi - kolme kertaa päivässä. Neljä karvaista kotieläintä on mahtava irtokarvan lähde näin kevätaikaan.

Kasvirintamalle ei kuulu oikeastaan mitään uutta. Paitsi, että päätin sitten kokeilla kikka kakkosta lehtisellerin suhteen. Kokeilun laitoin tuossa muutama viikko sitten vesiastiaan. Jääkaapissa sattui olemaan nuupahtaneet lehtisellerin jämät, vinkin niiden hyödyntämimseen nappasin yhdestä amerikkalaisesta blogista. Napsin selleristä uloimmat varret pois ja paiskasin loput vesikannuun. Se on ollut nyt tuolla ikkunalla vedessä ja saanut aikaiseksi juuretkin. Niin ja uutta kasvuakin on havaittavissa aika lailla. Pelkällä vedellähän se ei tietenkään kasva, mutta olen laittanut muutaman tipan merileväuutetta aina silloin tällöin veteen, sen jälkeen kun se sai tehtyä juuret itselleen. Hyvin toimii ainakin toistaiseksi.

Huono kuva, vastavaloon otettu, mutta saa tuosta nyt sen verran selvää, että näkee mistä on kysymys. Ajattelin tuota yrittää pitää hengissä niin kauan, että voin sen tuonne ulkosalle istuttaa. Näin nyt tulee turvatuksi edes pieni lehtisellerisato tänä vuonna. Täällä kun tuppaa joka vuosi kasvukausi selleriltä loppumaan kesken ja sato jäämään minimaaliseksi. Nyt ainakin jotain saa, toivottavasti.

Mieskin sitten lähti kotimaahansa pääsiäiseksi. Odottelen täällä kieli vyön alla mitä kaikkea sieltä tänä vuonna sitten tuliaisiksi tuodaan. Viimeksi vuosi sitten pyysin tuomaan violetin kyssäkaalin siemeniä, kun täältä niitä ei lähikaupoista löytynyt. No niinhän siinä kävi, että ukkokulta toi ison pussillisen lantun siemeniä. Hassu väärinkäsitys - lanttu kun on kolraap hollanniksi ja kyssäkaali taas kolrabi. Mielenkiinnolla tässä siis oottelen, mimmottisen sekaannuksen tänä vuonna saa aikaan.

Jyrsijöitä ja muuttolintuja

Kevätaika on sitten alkanut, toissapäivänä bongasin ensimmäisen joutsenparin järvellä. Oliko kyseessä täällä lähistöllä talvehtinut pari vai jo etelänreissulta palannut pariskunta, sitä ei voi tietää. Ensimmäiset on nyt kuitenkin nähty tälle vuodelle.

Näistä talvehtivista lajeista ei täällä muutamaan päivään taaskaan ole mitään kerrottavaa, kas niitä kun ei ole isommin tuossa ruokintapaikalla näkynyt. Viime vuonna kului kolme isoa säkillistä auringonkukansiemeniä, tänä vuonna ei ole tarjoiltu puolta säkillistäkään. Näin se näköjään vaihtelee tuo eläinpopulaatio tässä tontilla. Viime talvena tuossa oli mahdoton määrä keltasirkkuja ihan joka päivä. Tänä vuonna tuossa vierailee yksi.

Tuossa heräiltyäni, taas kerran ennen aamukuutta istuskelin aamukaffella ja katselin auringonnousua, bongasin yhden yksilön tontin jyrsijäpopulaatiosta. Kamerassa säädöt tietysti päin hemmettiä ja nyt kun ei ole enää kovin kylmäkään, pikkuvesseli osottautui vallan haastavaksi kuvattavaksi. On se vaan vikkelä veijari, onneksi sentään jossain vaiheessa aina pysähtyy miettimään. Saa siinä kameran kanssa olla melkoisen tarkkana, että edes jonkinlaisen kuvan saa.

Olen siis seuraillut enimmäkseen takapihan jyrsijäpopulaation touhuja. Näyttäisi siltä, että tuolla on muutama eri laji edustettuna, varmuudella ainakin kaksi, mahdollisesti kolme. Lähinnä eroavat toisistaan värin, korvien koon ja hännän pituuden suhteen. Nyt kun vielä noista erinäköistä saisi yhteispotretin, niin voisi verrata ja päätellä kuka kuuluu mihinkin heimoon. = )

Taimikasvatus on melko hyvällä mallilla, harmi vaan, että tilaa täällä on liian vähän. Täytyy varmaan alkaa lämmittää tuolla toisessa rakennuksessakin ja laittaa osa taimista sinne kasvamaan. Tomaatit ovat jo sen kokoisia, että ne pitäisi koulia. Paprikat vasta aloittelevat kasvuaan, ensimmäiset sirkkalehdet on nyt saatu mullan päälle.

Lueskelin puutarha.netin artikkeleja tuossa aikaisemmin. Ihan huvitti, kun kertoivat itse kasvatettujen vihannesten olevan uusi trendi juuri nyt. Kiva ajatella olleensa asioissa edellä, olenhan täällä enemmän keskittynyt tuohon hyötykasvipuoleen jo useamman vuoden ajan. Kukkia en isommin ole kasvatellut, ehkä nyt tänä vuonna olisi jo niidenkin aika. Toivottavasti ensi kesän remontti ei häiritse puutarhailua, viime kesänähän puutarhanhoitelu jäi melko vähäiseksi sateiden ja rempan takia. Kasvihuonekin oli pressun alla ja rakennustelineiden takana monta viikkoa.

Puukiipijä

Näin talvilomalla on ollut aikaa seurata hieman enemmän pihapiirin tapahtumia. Tuossa on nyt tullut istuskeltua ylipitkiä sukkia kutomassa ikkunan luona. Siinä sitten aina välillä tulee tuijoteltua ruokintapaikan tapahtumia. Toisen puoleen reiteen ulottuvan sukan sain tehtyä kahdessa päivässä. Tätä toista nyt varmaan sitten väkerrän vähän pitempään. Pää on kuin emmental juusto, en sitten laittanut kavennuksia ylös mihinkään. Enpä niitä kavennuskerroksia enää muista eli laskuhommiksi meni, ja se kestää…

Takapihan ruokintapaikalla on eilen ja tänään käynyt melkoinen kuhina. Sää on ollut kohtalainen, lunta tupruttelee jonkin verran aina silloin tällöin, mutta onneksi tuo aurinkokin näyttäytyy aina jossain välissä. Tietysti kuvia en ole onnistunut auringonpaisteella ottamaan, lumisateella kuvista tulee vähän suttuisia. Harmi, mutta minkäs teet, jos kuvattavaa ei vaan ole, silloin kun tuo aurinko paistaa.

Tämän talven vieraileva tähtönen, puukiipijä on nyt oppinut käymään lintulaudalla muiden vierailijoiden tapaan. Aikaisemminhan se vain söi maahan pudonneita rippeitä.

Uudemmalla lintulaudalla se jostain syystä ei viihdy kovin pitkään.

Vanhemmalla se viihtyy paremmin, tutkii paikkoja, välillä piipahtaa laudan uumenissa ja välillä syödä mussuttaa siemeniä.

Aika pieni tämä vesseli on, mutta on sillä mahdottoman isot varpaat ja nokka suhteessa muuhun kroppaan. 

Aika julman näköinenkin se on, en ennen ole huomannutkaan.

Sillä on nuo mustat silmänympärykset, jotka tosiaan tekevät siitä melkoisen ilkimyksen näköisen.

Hauska vesseli seurattavaksi, ei siinä mitään. Wikipedia tiesi kertoa näiden käyvän syömässä talvisin ruokintapaikoilla rasvaa. No joo - tämä yksilö kyllä pistelee pelkkiä siemeniä, ehkä se jossain vaiheessa älyää nuo talipallotkin syömäkelpoisiksi.

Taimikasvattamo täällä on täydessä vauhdissa. Lähes kaikki tomaatit, joita kylvin, ovat itäneet. Jopa ne neljä vuotta vanhat päärynätomaatin siemenet, joiden luulin jo olevan aivan liian iäkkäitä lähteäkseen kasvamaan. Tässä vielä odottelen noita hitaampia lajeja, minkäänlaista elonmerkkiä ei noissa ruukuissa vielä näy. Ilmeisesti täällä on himpun verran liian viileää esimerkiksi munakoison itämiseen. Täytyykin tänään paiskata potit tuonne uunin päälle, siellä pitäisi lämpötilan olla sopivampi.

Hiirulaisia

Sain kuin sainkin vähän parempia kuvia lintujen ruokintapaikalla vierailevasta metsähiirestä. Olettaisin sen olevan metsähiiri, vaikka näin pakkasilla se ei isoja korviaan näytäkään, vaan pitää ne tiiviisti turkkiaan vasten lämpimässä. 

Tutkailin tuossa netistä kotihiiren ja metsähiiren eroja ja tulin siihen tulokseen, että tässä nyt melko varmasti sitten on kyseessä tuo metsissä viihtyvä jyrsijäotus.

Ei suuremmin innosta ajatus hiirilaumasta pihapiirissä. Mutta on tuo otus kyllä niiin mahdottoman söpö..

Pikkuinenkin se on, ja näyttäisi palelevan näin pakkasilla vallan mahdottomasti.

Eilen noita otuksia tuosta bongasin kaksi kappaletta. Ensin erehdyin luulemaan, että kyseessä olisi peltomyyräpariskunta. Otusten hännät kun näyttivät puolta lyhyemmiltä kuin ovatkaan.

Tarkemmin tiirailtuani, huomasin, että nämä reppanat kiertävät häntänsä rullalle. Ihan ymmärrettävää, melko karvaton siimahäntä varmaan paleltuu helposti.

Tietysti onhan mahdollista että määritän tuon lajin täysin pieleen, mutta ruskeanpunertava väri, isot silmät ja korvat ja valkoinen massu ja leuanalus kyllä vahvasti viittaavat metsähiireen. Eikös ne kotihiiret enimmäkseen ole harmaampia…?

Tässä pitää nyt pakata itsensä autoon ja huristaa lähimpään isoon kylään. Pitää ostaa kauko-ohjattava sitruunapanta. Meinaan ei tuo näytä tokenevan tuo meidän Rocky-poika, lähtee alvariinsa naapurin koiraa moikkaamaan. Liekö kevättä rinnassa vai mitä, kun ei herra tottele alkuunkaan, jolkottelee vaan omia aikojaan naapuriin, vaikka kuinka perään huutelisi. Eli nyt sille sitten tulee loppu - kunhan sen sitruunapannan haen. Tosi kallis laitehan se on, mutta ajattelin, että parempi investoida nyt siihen ennen kuin tulee mitään vahinkoja. Tuossa nimittäin reilun puolen kilometrin päässä on aika iso tie, joten parempi katsoa kuin katua.

Talvilomalla

Olen tähän asti, ihan koko ikäni Pääkaupunkiseudulla asustelleena tottunut viettämään talvilomaa viikolla 8. Nyt täällä periferiassa koulujen talvilomat ovatkin viikolla 10. Eipä tuo isommin haittaa, mutta miten ollakaan sattui nyt sitten niin ikävästi, että kelit muuttuivat ärtsyn kylmiksi hiihtoloman kunniaksi. Eilen oli aamulla pakkasta reippaasti yli -20. Tänä aamuna seitsemän maissa mittarin lukema oli - 25. Ei kiva. Ollaan sentään jo maaliskuussa. Innolla odotin kohtuullisen leppoisia alkukevään kelejä hiihtolomaksi. No, kaikkea ei voi saada. Onneksi sentään aurinko paistaa.

Ensimmäiset siemenkylvöksetkin ovat jo itäneet. Jee! Mitäs uutta sitten tänä vuonna kylvöksistä opittiin… No, ainakin, että tuntemattomammista lajeista pitäisi muistaa laittaa taimilappuun lajikenimen lisäksi myös se mistä lajista on kyse. Nyt tuolla on kaksi taimipottia täynnä pikkutaimia ja minulla ei sitten ole hajuakaan onko kyseessä tomaatti, munakoiso vai paprika. No selvinnee sitten viimeistään mitä ovat, kun ensimmäiset aidot lehdet tulevat näkyviin.

Vielä pitäisi tällä viikolla yrittää ehtiä laittaa lisää siemeniä multaan. Ainakin lehtisellerit. Lehtiselleri kun on niin mahdottoman hidaskasvuinen kasvi, että ei ehdi millään Suomen suvessa täysikokoiseksi ellei taimikasvatusta aloita ajoissa. Sanovat, että sen kasvu kestää reilut viisi kuukautta. Viime kesän lehtisellerisato jäi kovin kitukasvuiseksi, oli kyllä huono kesäkin, mutta osasyynä oli se, että kylvin ne aivan liian myöhään.

Tänään olen viihdyttänyt itseäni kutomalla ylipitkää sukkaa. Olen nyt parina päivänä myös istuskellut pitkästä aikaa tuossa keittiön ikkunan ääressä seurailemassa takapihan tapahtumia. Mitään uutta ja ihmeellistä ei tuolla ole näkynyt, mitä nyt eilen aamulla saukkopariskunta mennä jolkotti tuolla vastarannan puolella tuonne joen suulle. Sulapaikkaan näytti olevan kiirus. Tuo järventapainen oli jo puoliksi sula viime viikolla, vaan eipä ole enää. Muuttui tuo ilma sen verran kipakaksi, jotta vetäisi koko sulan alueen uudelleen jäähän. Jännän efektin se pikainen jäätyminen tuohon on saanut aikaiseksi. Hassuja jääpalleroita koko uudelleen jäätynyt kohta täynnä.

Lintuja ei ihmeemmin ruokintapaikalla tänä talvena ole näkynyt. Tänään baarin tarjoilua on käynyt ihmettelemässä melkoinen määrä eri lajeja verrattuna siihen mitä aikaisemmin olen tämän talven aikana tuossa bongannut. Urpiaisparvi ruokaili sulassa sovussa sini-, tali ja hömötiasten kassa. Pari punatulkkuakin piipahti ja tietysti tämän talven stara - puukiipijä. Se on muuten nyt sitten oppinut jo käymään ihan lintulaudallakin. Bongasin sen sieltä tässä yhtenä aamuna. On sen verran pieni vesseli kyseessä, että mahtuu ihan sinne laudan sisään siitä aukosta, mistä siemenet valuvat ulos.

Sitä rotanpahalaista ei ole näkynyt aikoihin. En ehtinyt sitten myrkkyjä ja loukkuja tuonne ulos viedä. Rouva rotta hävisi kuvioista. Lopetin pariksi viikoksi lintujen ruokinta-automaattien täyttämisen. Kai se sitten otti hatkat, kun ei enää ollutkaan helppoa sapuskaa saatavilla.

Nyt sitten rouva rotan jättämään aukkoon ruokintaketjussa on tulla tupsahtanut hiiripariskunta.

Ovat kaivaneet käytävän lumeen, ihan tuon lintulaudan juurelle asti.

Tuossa takapihalle tuijotellessani, huomasin pienen nenänpään pilkistävän lumesta. Pianhan sieltä sitten tuli koko otus näkyviin. Jonkin aikaa sitä siinä seurasin ja sitten se otti ja hävisi tunneliinsa.
Kipaisin siinä noutamassa kameran, kun tuossa oli jos jonkinlaista lintuakin paikalla. Hetki siinä meni odotellessa, mutta sitten se tulla tupsahti taas tuohon hangelle. Kuvittelin, että siinä olisi yksi yksinäinen hiiri, mutta eipäs. Kaksi niitä on.

En noista jyrsijöistä isommin piittaa, joten saisivat nuokin muuttaa muualle.
Ensin luulin niitä peltomyyriksi. Vähän aikaan niitä seurattuani huomasin, että hiiriähän ne ovat pahukset, pitävät pitkän häntänsä rullalla ryökäleet - nyt kun on sen verran kylmä.

Hups..

50.000 kävijän raja sitten näköjään paukkui rikki blogissa ja uusia lukijoitakin on tullut.

Olen tässä muutaman viikon sairastellut oikein urakalla - kausi-influenssat sun muut, enkä ole suonut blogille ajatustakaan, pidin suosiolla sairaslomaa bloggaamisestakin. Nyt sitten ajattelin vilkaista mitä blogille kuuluu ja kuinkas ollakaan iloinen yllärihän se tuollainen on. Tervetuloa vaan uudet lukijat!

Olen saanut haasteenkin, nyt pitäisi vaan repäistä jostain aikaa, että vastaisi noihin kysymyksiin. Tässä vaan tuppaa aika olemaan kortilla, kun on ollut töistä pois pitkään, joutuu venymään sitten iltaisinkin, että saisi rästihommat tehtyä pois. Yritän ehtiä jossain välissä paneutua noihin kysymyksiin ihan ajan kanssa.

Se on muuten ihan kohta kevät! Tänä vuonna en osta siemeniä (joo-joo uskokoon ken tahtoo ;)) Tulevan  viikonlopun ohjelmassa on edellisvuoden ylijäämäsiemenien inventaario ja tarkoitus olisi myös laittaa ensimmäiset pitkän kasvukauden vaativat aloittelemaan itämistä.

Jotain sentään olen aikaan saanut sairasteluista huolimatta. Koiruuksille on tullut tehtyä vaatteita. Enimmäkseen tuttujen karvattomille kavereille, mutta muutama riepu omillekin sitten syntyi siinä sivussa.

Kyllähän koiraneidillä yksi pinkki vaate pitää olla, paukkupakkasia varten. Vallankin kun treenipäivinä voi joutua olemaan kylmässä autossa pitkään omaa vuoroa odottaessa. Palelee ne karvaiset kaveritkin, olen huomannut, vallankin, jos mittari on tuolla jossain miinus kolmenkymmenen hujakoilla. Vaan eipä neiti palele enää kun on hieno fleecepaita.

Puukiipijä

Pikkulinnut ovat palanneet! Ilmeisesti petolintuvaara on ohi, koska ruokintapaikalla käy taas melkoinen kuhina. Enimmäkseen siellä nyt vierailee tiaisia. Eilen siihen pyrähti seitsemän koiraspunatulkun parvi ja muutama harakkakin aina jaksaa apajille yrittää.

Uusi vieraileva tähtönen on puukiipijä. En ole eläessäni kuullut, että puukiipijätkin kävisivät lintulaudoilla, mutta näin se vaan näyttää olevan. Tosin tämä kaveri tyytyy syömään muiden maahan pudottelemia siemeniä eli ei varsinaisesti tuonne laudalle edes yritä. Mutta ihan joka päivä se tuossa pyörähtää. On muuten vikkelä otus sekin. Ja vikkelyydestä tietysti seuraa se, että valokuvien saaminen siitä on melko haasteellista.

Tänään sitä yritin kuvata, kun se poukkoili tuossa hangella, mutta aina se huomasi minut ja lennähti lähimpään puuhun. No, sain siitä yhden kohtuullisen kuvan kuitenkin.

Tuo koivu, mihin se pakeni, on ihan tuossa lintulaudan vieressä, eli suojaa löytyy muillekin vierailijoille tarvittaessa.

On muuten tälläkin kaverilla mahdottoman hyvä tuo suojaväri ja älyttömän isot varpaat, nokasta puhumattakaan. Vaan eipä se nokka tuossa kuvassa näy, varpaat kyllä. Täällä taitaa mennä taas kyttäämiseksi, onhan tuostakin kunnon kuvia saatava.  Toivottavasti tämä on kuitenkin helpompi tapaus kuin se viimetalvinen närhi. = )

Rottaa ei ole näkynyt moneen päivään. Sen tallaama polku tuonne lintulaudalle on jo peittynyt lumeen. Tuosta päättelen, että se on joko jatkanut matkaansa tai sitten joutunut /päässyt rottien taivaaseen. Eipähän tuota ikävä tule, ei todellakaan. Taitaa muuten olla ainoa eläinlaji, jota en tänne tervetulleeksi toivota. Hiiret ja myyrätkin vielä menettelevät, niiden kannan pitää tuo tontilla asuva kärppä ihan kohtuullisen pienenä. Ja jos täällä ei jyrsijöitä  yhtään olisi, ei täällä noita kärppiä ja lumikoitakaan sitten näkyisi, mikä olisi tosiaan sääli, niitä kun on niin kiva seurailla. Vaan rotat saavat puolestani pysyä poissa.

Maisema on melkoisen väritön, onneksi lunta ei sentään ole metritolkulla. Tänään iltapäivästä sentään näkyi vähän väriä.

Tosin se väri viipyi tuolla taivaalla vain hetken, mutta on se kiva edes jossain vaiheessa vähän aurinkoakin nähdä.

Muuten täällä ei oikeastaan mitään uutta olekaan, paitsi että taas alkaa olla käsillä se aika vuodesta, kun pitäisi siemenvarastot järjestää ja alkaa miettiä, mihin ihmeeseen sen taimikasvattamon tänä vuonna laittaisi. Taas kerran olen vakaasti päättänyt, etten sitten osta yhtään ainoata siemenpussukkaa, vanhojakin kun tuolla vielä on pilvin pimein. Saas nähdä miten käy, tuolla kun paikallisessa agrimarketissa ovat jo siementelineet tyrkyllä. Toissapäivänä koiranruokaa hakiessani melkein sorruin ostamaan, mutta onneksi oli valikoima sen verran huono, ettei sitten mitään tullut otettua.

Hiljaista kuin huopatossutehtaalla

Viimeiset pari kuukautta ovat menneet todella nopeasti ja ilman sen kummempia häsläyksiä. Mitä nyt nuo työt tuppaa aina aika-ajoin haittaamaan vapaa-aikaa, jopa siinä määrin, että jää osa tarpeellisistakin kotihommista tekemättä. Niin ja blogi jää pakostakin päivittämättä, kun aikaa ei yksinkertaisesti ole.

Hektisen remonttihuolien täyttämän kesän ja alkusyksyn jälkeen täällä on eletty melkoisen nopeatempoinen loppusyksy ja talven alku. Joulukin oli ja meni, kuulemma ;) ei meillä tänä vuonna joulua sitten vietetty ollenkaan. Ei juhlittu edes Uutta Vuotta. 

Käväisin joulun alla heittämässä neljän päivän reissun Ronja-koiran kanssa Pääkaupunkiseudun kodissa. Mies oli täällä nelosvyöhykkeellä talonvahtina ja pitämässä huolta eläinpopulaatiosta. Olisin tuon Ronjankin jättänyt tänne maalle, mutta sillä reppanalla kun oli juoksut, oli se pakko ottaa mukaan. En kahta eri sukupuolta olevaa koiraa sitten arvannut jättää miehen hoteisiin. Ovat nuo eläimet sen verran ovelia kun suvunjatkamisesta on kyse, että parempi oli pitää ne erillään. Eli oltiin sitten tärppipäivät reissussa.

Muuten täällä sitten onkin ollut hiljaista, todella hiljaista, siis tuossa pihapiirissä. Tuossa reilu kuukausi sitten joku pahuksen petolintu alkoi käyttää tuota takapihaani omana lounaspaikkanaan. En sitä otusta koskaan nähnyt, ainoastaan sen jälkeensä jättämät pikkulintujen pyrstösulat ja veripisarat hangella. Harmittaa niin vietävästi, ovat nimittäin pienet linnut nyt sitten hylänneet tuon takapihanruokintapaikan kokonaan. Siinä on ollut hiljaista kuin huopatossutehtaalla pitkän aikaa.  Toinen asia mikä pännii tuon ruokintapaikan suhteen, on se että kun linnut lähtivät, tilalle tuli rotta. 

Sillä aikaa kun itse olin siellä Pääkaupunkiseudulla, oli mies täällä maalla ihmetellyt kun lintulaudan alle ilmestyi polku, joka alkoi talon alta. Kun itse tänne palasin, en ihan heti keksinyt mikä otus voisi olla kyseessä. Sieltä se näytti kulkeneen sokkelin tuuletusaukosta ja melkoisen monta kertaa, kun oli ihan ison polun tuonne tallannut.

Pari päivää sitä siinä ihmettelin, kunnes yhtenä yöllä sen bongasin. Joskus kahden kolmen aikaan istuskelin tuossa keittiön ikkunan ääressä, kun huomasin silmäkulmastani, että jokin liikkui ikkunan alla. Otin sitten suuritehoisen taskulampun ja suuntasin sen saman tien lintulaudan alle. Kappas vaan - rottahan se. Ei tuo ollut valohoidosta moksiskaan, otti ruokaa ja paineli takaisin talon alle. Ei se siellä sitten kauaa viipynyt, tepasteli uudelleen lintulaudan alle polkuaan pitkin ja ei muuta kun ruokaa mukaan ja talon alle taas. Eikä sillä ryökäleellä tuntunut olevan kiire mihinkään. Muutaman kirosanan siinä jo sitten päästelin, täällä en ikinä ennen ole rottia nähnyt.

Seurasin sen touhuja melko pitkään. Olen lähes satavarma, että kyseessä on vain yksi rotta. Jos niitä olisi enemmän, olisivat ne ihan varmasti olleet näkösällä yhtä aikaa. En usko, että rotat ovat niin fiksuja, että käyvät vuorotellen ruokailemassa.

Nyt olen sitten odottanut jännityksellä, milloin pihapiirissä asustava kärppä sen nappaa. Myrkkyäkin ostettiin jo, mutta ajattelin nyt ensin kokeilla, josko tuo luonnonmukainen torjunta toimisi. Pariin päivään tuohon ei uusia jälkiä ole tullut, olisikohan tuosta riesasta jo päästy, toivottavasti.