Syyshommia

Tänään keräsin sitten suurimmat munakoisot pois avomaalta. Ajattelin nimittäin tehdä munakoiso ruokaa tässä illaksi ja tosi tyhmäähän se olisi mennä kauppaan ostamaan koisoja, kun niitä tuolla pellollakin kasvaa.

Ihan kivasti niitäkin on tulossa, harmi vaan, että syksy on jo näin pitkällä.Niin ja kasvavat siis avomaalla - kuka olisi uskonut...

Eilenhän keräsin ämpärillisen paprikoita. Tänään sitten aloitin pakastusurakan. Mielenkiintoista oli se, että muutamasta löytyi sisältä kutsumattomia vieraita.

 
Etanoihin en ollutkaan osannut varaututa. Paprikoita en ole koskaan aikaisemmin kasvattanut, joten tämä oli tosiaankin ihan uutta minulle. Että ne ryökäleet sitten menevät paprikan sisälle. Olen jotenkin aina kuvitellut, että etanat vaan löhöävät kasvien pinnalla ja syövät minkä kerkiävät. No aina oppii jotain uutta.
 
Muutaman litran sitten sain niitä paprikakuutioita pakkaseen. Onhan niitä tuolla vielä kasvamassa - kasvimaalla ja avomaallakin. Varmaan sitten loppuviikosta pitää katsoa, jos vaikka keräisi ne loput hyötykäyttöön.
 
Ruokahommien jälkeen lähdettiinkin sitten Ronja-vauvan kanssa pihahommiin. Tässä näin syksyllä on aina kaikenlaista rapsuteltavaa ja haravoitavaa.
 
Ensimmäiseksi tietysti piti työvälineet löytää. Tässä on mennyt rutiinit ihan sekaisin tuon vauvvelin tultua, eli en muistanut alkuunkaan mihin olin haravan viimeksi laittanut.
 
Pikkuneiti piti huolen suojavarusteista. Tappoi parit kumikäsineet ohimennen, ennen kuin ehdin kieltää.

Eipä tuo minua haittaisi ,tuo kumihanskojen riepottaminen ollenkaan, mutta noista voi kyllä irrota sellaisia paloja, jotka aiheuttavat tukehtumisvaaran.

Sitten kun tarvikkeet oli haalittu kasaan, ajattelin laittaa autotallin nurkan tienoot kuntoon, pikkuinen kun tykkää mennä autotallin vierestä metsään asioilleen. Siinä on nyt vuosikausien rojut maassa, siis kuusenneulasia ja kaikenlaista lehtiroskaa. Näitä sitten pikkuneidin avustuksella rapsuteltiin metsään päin ja tehtiin pikkuneidille vähän polun alkua.

Siinä on sitten koiruuden kiva kävellä metsään, kun ei tarvitse hyppiä hirmuisessa pöpelikössä ja kuopissa ennen kuin metsään pääsee. Neiti avusti kiitettävästi.

Harmi vaan, että hänen käsityksensä mukaan (ainakin suoritetusta toimenpiteestä päätellen...) tuo iso kuusi pitää kaivaa juurineen maasta. Aika suuren kuopan se sai aikaiseksi muutamassa minuutissa. No, tuo on onneksi niin iso kuusi, että se ei pienistä kuopista hätkähdä.

Sadetta ja sadonkorjuuta

Tänä vuonna on ollut ensin kaikenpuolin poikkeuksellinen kesä ja nyt sitten syksy. Täytyy sanoa, että on ollut meikäläisen onni, että näin on ollut. Keväällähän olin auttamattomasti myöhässä istutusten kanssa, ja muutenkin tarvikkeita puuttui ja alkukesä meni siinä melkeinpä ihmetellessä. Olin kyllä varautunut siihen, että pikkuinen parin-kolmensadan neliömetrin puutarhani ei tuota juuri mitään, tarkoitukseni oli vain katsoa nyt ensimmäisenä vuonna, mikä kasvaa ja miten sekä mitä kannattaa ehkä laittaa uudelleenkin. On siis ollut huippuhienoa, kun kasvimaa on tuottanut olosuhteisiin nähden todella hienosti.

Nyt kun syksykin on ollut kohtuullisen lämmin ja sadetta on tullut riittävästi ja puutarhassa kasvit edelleenkin kasvavat ja kypsyvät, tuntuu siltä kuin puutarhan hoito olisi yhtä juhlaa. Nyt tässä siis pikkuhiljaa keräillään loppuja vihanneksia kasvimaalta ja ihmetellään kuinka sitkeitä jotkin kasvit sitten kuitenkin ovat.

Spagettikurpitsat ja muutama kesäkurpitsa intoutuivat kukkimaan uudelleen, vaikka halla veikin suurimman osan lehdistä. Ja on siellä uusia kurpitsoitakin tulossa.

 
Vielä on viikoksi luvattu kohtuullisia kelejä, mutta tuskinpa tuo yksilö korjuukuntoon asti ehtii kasvaa.
 
Eilen nostettiin ämpärillinen porkkanoita, alkuperäisen suunnitelman mukaan piti ottaa perunatkin maasta, mutta perunaa on turha nostaa, vettä kun tuli sen verran päivän mittaan. Perunahan pitää nostaa poutasäällä, että ehtii kuivahtaa, ennen kuin varastoidaan. Paprikoitakin keräsin, puoli ämpärillistä. Oransseja ja mustia. Otin mukaan kaikki suurimmat vihreätkin, koska meillä tykätään paprikasta raakana.
 
 

Oli pakko myös kerätä kypsät kirsikkatomaatit pois. Super Sweet 100 kirsikkatomaatit kypsyttävät nyt satoaan niin hurjana, että joka päivä saa olla keräämässä.
 
Sipulipenkitkin saivat vähän kyytiä. Jostain kumman syystä perheen uusi tulokas, Ronja-vauva on tykästynyt sipuleihin.

Liekö joku vaisto jylläämässä, pikkuneiti osaa kyllä erottaa syötäväksi kelpaavat kasvit ja ne joita ei voi syödä. Se onkin jo avustanut erittäin ansiokkaasti, luvan kanssa, porkkanoiden nostamisessa. Porkkanoita se tykkää myös nakertaa,

Tosin tässä sipulin syönnissä se tiesi tasan tarkkaan, että sillä ei ollut siihen lupaa. Niin, ja senhän näkee naamastakin, että pahanteossa ollaan.

Sadekelejä ja sammakoita

Syksy on todenteolla vauhdissa jo. Tässä on satanut pari päivää melkein putkeen. Välillä tosin on hetken aikaa poutaakin pidellyt, hyvä niin, että edes jotain ehtii kasvimaallakin tehdä ja ainakin kasvihuoneessa olevat kasvit kastella kastumatta itse. Tomaatit kasvihuoneessa kypsyvät urakalla. Nyt niitä tulee niin paljon, että ei ehdi edes syömään. Olisi tässä tomaattisoseenkeittourakkaa tiedossa muutamaksi päiväksi.

Tänä aamuna tuossa kahdeksan maissa kun pikkuneiti Ronja heräsi nokosiltaan paineltiin pihalle sateeseen. Samalla kun tytteli touhotti niitä pentujuttuja pitkin pihaa (siis tappoi pikkukiviä, murisi ja tohelsi ympäriinsä) ajattein käyttää sankoihin yön aikana kertyneen sadeveden kasvihuoneen kasteluun. Aikamoinen ylläri odotti ämpärissä, en ollut osannut moiseen kummajaiseen varautua

 
Ensin luulin sitä isoksi roskaksi tai lehdeksi, siis siihen asti kun se pirulainen liikkui.
 

 

Piti ihan rillejä hieraista ja zoomata - ja katos perhanaa - sammakkohan se. Nyt kyllä ihmetyttää miten kummassa se tuonne ämpäriin on päätynyt, pois sieltä se ei kuitenkaan omin voimin päässyt, joten pääsin rescue hommiin heti aamusta.

 

Sateesta huolimatta pikkuneiti jaksoi paahtaa menemään pihalla. Nyt se keksi marjapuskien vieressä olevan ojan, joka on täytetty hiekalla. Eli siis mahdottoman mukava paikka kaivaa, pehmeää hiekkaa ja paljon.

 

 

Ensin tietysti tehtiin perusteellinen suunnitelma ennen kaivu-urakan aloittamista. Paikat tutkittiin tarkoin ja rajattiin se alue, jossa on kaikkein parasta tai mielenkiintoisinta kaivaa.

 

Ja sitten ei muuta kuin tassut toimintaan.

Kyllä siinä hiekka pöllysi kun pikkuneiti urakoi. Taas täytyy harmitella kehnoa kameraa, jossa suljinaikoja ei voi säädellä. Paremmalla kameralla olisi saanut ikuistettua ne mahtavat hiekkapilvet, joita koiruus ilmoille tuossa pölläytteli.
 
Välillä piti pikkuisen lepäillä ja nuuskia tarkkaan mitä sieltä nyt tuli ylös kaivettua.
 

 
Pelkkää hiekkaahan tuossa on, eli ei pitkään nuuskimiset vauvelia kiinnostanut. Sitten pitikin jatkaa kaivamista makuuasennossa - pitäähän sekin kokeilla.
 

Aikamoinen taidonnäyte se oli. Kahdeksanviikkoinen pentu kun tuota motoriikkaa vielä harjoittelee ja kaikki liikkeet ei nyt sitten ole ihan viimisen päälle kunnossa vielä.
 
Aika pitkään se jaksoi touhottaa. Mutta sitten tuli väsy ja pikkuinen piti viedä sisälle

Sisällä sitten piti sitä väsymystä kiukutella tottakai, näinhän kaikki pienet tekee. Sitten mentiin uristen omalle petille ja siihen sitten hetkeksi jäätiin murjottamaan - eihän se kiva ole, kun kesken kaiken kivan tekemisen alkaa väsyttämään liikaa.
 
Että semmosta täällä tänä aamuna.

Meille tuli vauva!

Näin syksyn korvalla, kun maatyöt vähenevät uhkaavasti ja kasvimaallakaan ei juuri mitään enää kannata tehdä, paitsi mitä nyt välillä käydä keräämässä kypsät tomatit pois, on aikaa vaikka totutella uutta perheenjäsentä talon tavoille. Eilen käytiin joutsenosta asti hakemassa taloon uusi vauva.

Neiti oli alkumatkalla sitä mieltä, että hän ei suostu olemaan yksin auton takaosassa. Oli hyppiminen ja huuto sen verran hurjaa, että päädyimme sitten siihen ratkaisuun, että menin neidin seuraksi takapenkille, ihan vauvan turvallisuuden vuoksi. Kiivetä tämä nimittäin yritti sen verran sinnikkäästi, että jossain vaiheessa olisi varmasti tupsahtanut auton etuosaan. Takapenkille päästyään tyttö vielä sittenkin valitti sellaiset reilut 10 minuuttia, mutta sitten se vinkuminen ja ulvominen loppui kuin seinään. Sen koomin ei sitten enää omaa tilannettaan surkutellut, nukkui tyynen viileästi lähes koko matkan.

 
Välillä piti aina herätä vähän pureskelemaan purulelua tai pesemään meikäläisen naamaa, mutta ei pikkuinen kauaa valveilla pysynyt, simahteli kuin saunalyhty tasaiseen tahtiin.
 
Matka oli melko pitkä - reilut kolme tuntia, mutta meni siis paljon paremmin kuin kukaan oli kuvitellutkaan. Pihalle kun tultiin, neiti tutkaili paikkoja vähän aikaa ja sitten pitikin jo päästä sisälle. Rappusten nousu on vielä vähän hakusessa, mutta onnistuihan se sitten lopuilta. Heti eteisessä olikin vastassa erittäin utelias kissaherra. Olin ottanut pennun syliini ovelta, ja Gizmo tutustui lähinnä uuden tulokkaan peräpäähän ensin. Laskin sitten pennun lattialle ja voi taivahan vallat mikä hännän heilutus alkoi. Näytti ihan miettivän, että vautsi täällä on kissa - kiva - kiva -kiva. On tämä pentu tottunut kissoihin jo, kasvattajalla kun niitä oli myös kaksi kappaletta. Taimihakkuri numero kakkonen, Kiya on näyttäytynyt tasan kaksi kertaa sen jälkeen kun pentu tuli taloon. Saas nähdä miten kauan menee ennen kuin sopetuu tilanteeseen.
 
Yö meni uskomattoman hienosti. Tämä pentu ei turhista itke, ei ainakaan vielä. Oma peti kun löytyi ja siellä kun vielä oli syntymäkodista tuotu huovan palanen, neiti oli tyytyväinen kuin mikä ja nukkua tuhisi onnellisena pitkään. Pari kertaa se heräsi yöllä. Sanomalehtipaperikin on vielä täällä vähän hakusessa, mutta vahinkojahan sattuu tuonikäiselle pennulle ihan väistämättä. Kuuden aikaan aamulla sitten herättiin, syötiin ja käytiin ulkona. Sitten taas nukuttiin ja nukuttiin, leikittiin kissan kanssa ja nukuttiin. Hienosti on toistaiseksi mennyt, mitä nyt Gizmo vähän välillä hermostuu, kun pentu puhuu koiraa ja sitä ei oikein kissa voi ymmärtää.

Osaa tämä pikkuinen jo ilmoittaa kun haluaa ulos, silloin kun tajuaa, että nyt pitäisi vähän lirauttaa. Aina se ei lamppu näytä syttyvän vielä pääkopassa, mutta aika usein kuitenkin, uskomaton tapaus kahdeksan viikkoa vanhaksi pennuksi.

Lähinnä neiti tässä vaiheessa hakeutuu koko ajan seuraan, tai ainakin lähes kosketusetäisyydelle nukkumaan. Saas nähdä kuinka kauan tämä vaihe kestää. Löytyy tytössä kyllä sitten sitä itsenäisyyttäkin.

Tassujen koosta jos voi mitään päätellä, tulossa on kohtuullisen kookas koiruus, kunhan tuosta vähän aikuisemmaksi kasvaa.
 
Ulkoilu sujuu todella vauhdikkaasti. Ja tänään on selvinnyt sekin, että neiti tykkää tappaa porkkanoita :)
 
Ja metsästää sieniä - tuossa pihassa olevat punikkitatit ovat saaneet sellaista kyytiä - ettei ole ihan tosikaan. Olisi pitänyt ne poimia pois, mutta minkäst teet - pikkuneiti täystuhosi lähes kaikki.
 
 

Pallokin on kiva, vähän turhan suuri tuollainen tennispallo vielä vauvan suuhun, mutta muutaman viikon päästä varmaan sekin saa kyytiä kun neiti vähän kasvaa.
 
Välillä ollaan sitten sen näköisiä kun maailma olisi potkinut päähän ja roimasti. Mutta kai tuo väritys ja vaaleat kulmakarvat nyt kenen tahansa naaman sen näköiseksi saisi. =).

Puutarhakuulumisia ei siis vuodenajasta johtuen ihmeemmin ole, kaikki ennallaan kustannuspaikalla, mitä nyt kurpitsat vaan yrittävät vielä sinnikkäästi kukkia.

Uskomatonta mutta totta - se kasvaa sittenkin

Spagettikurpitsa on vuoden selviytyjä numero kaksi. Halla tappoi suurimman osan kurpitsa raukkojen lehdistä tuossa muutama päivä sitten. Vaan kuinka ollakaan - sieltä puskee ja pukkaa uusia kurpitsoita sen kun kerkiää.

Puolikuolleiden lehtien seasta löytyi tuollainen pieni kurpitsan alku. Vaan ei se ollut ainoa.

Vähän suojaisemmassa paikassa oli jo melkoisen iso yksilö tulossa. Nyt jos tällaisia +17-20 asteen päiviä riittäisi vielä edes muutama, tuoltahan saisi uuden kurpitsasadon.

Tämänpäivän sienisaalis oli myös aika kiva. Puolisen tuntia tuossa pyörin toisella puolella tonttia naapurin metsässä. Ja melkein korillinen sieltä taas löytyi.

Tämä on ollut uskomattoman hyvä herkkutattivuosi. Ei niitä nyt pilvin pimein tuolla metsässä ole ollut, mutta ne mitä sieltä löytyy ovat täyttä tavaraa. Madottomia, puhtaita ja ah niin ihquja!

Vihreää hilloa - tomaateista

Tämä päivä onkin suurimmaksi osaksi mennyt hillon keittelyssä. Etsiskelin ensin netistä ohjeita sille miten vihreitä tomaatteja voisi käyttää - tomaatteja kun täällä nyt piisaa.

Päädyin sitten kokeilemaan hillo-ohjetta, vähän mukaeltuna tosin. Lopputulos oli niin hyvää, että olen jo kaksi uutta satsia keitellyt samantien.

 
Tämä hillo tehdään omenoista, sitruunoista ja vihreistä tomaateista. Suosittelen!


Vihreä tomaattihillo

500 gr vihreitä tomaatteja
300 gr omenoita
1 sitruunan mehu
maustemitallinen inkivääriä
500 gr sokeria

Tomaatit kuutioidaan ja niistä poistetaan kanta. Omenat kuoritaan ja kuutioidaan. Omenat, tomaatit ja inkivääri laitetaan kattilaan, lisätään vähän vettä, itse laitoin noin puoli desiä. Keitellään hiljalleen, loppu tarvittava neste muodostu tomaateista ja omenoista kunhan alkavat kiehua. Keitetään omenoita ja tomaatteja kunnes ne ovat pehmeitä. Lisätään sokeri ja keitetään kokoon. Jos haluaa kiinteää hilloa, voi lisätä hillosokeria tai jotain pektiininä sisältävää ainesta. Sitten vaan purkitellaan, jäähdytetään ja eikun syömään.

Purkkien metsästystä ja syksyn satoa - kurpitsan säilöntää

Ei niitä säilöntään sopivia purkkeja sitten tältä tuppukylältä löytynyt. Pakko oli suunnistaa lähimpään isompaan kaupunkiin. Samalla reissulla sitten tuli kierrettyä usemmassakin kaupassa ja osteltua kaikkea sellaista, mitä täältä pikkukaupungista ei saa. Vähissä ne oli purkit ison kaupunginkin kaupoissa. Ja että perhana osaavat kiskoa niistä hyvän hinnan. Onneksi ostin ne ensimmäiset, jotka löysin, ajattelin nimittäin, että murphyn laki varmaan taas kerran iskee ja muualla ei sitten purkkeja enää olekaan. Ja nämä mitkä ostin olivatkin sen kaupan viimeiset. Hyvä siis että ostin ne, nimittäin myöhemmin kävi ilmi, että samaa tavaraa oli tarjolla muissakin kaupoissa - huomattavasti kalliimpaan hintaan.

Enpä ole purkkeja ennen sixpackissä ostanut - vaan nyt sen tein, eivätpähän lopu kesken. Tuli samalla ostettua tomaattisosetta varten muutama pullokin, kohta se alkaa se tomaattienkin säilöminen ihan urakalla. Tuli myös mietittyä, miksi ihmeessä purkkeja ei ole kaupan. Mutta kai se vaan on niin, että ihmiset eivät enää nykyisin kotona säilykkeitä juurikaan tee. Outo juttu.

Tänä aamuna taimihakkurini Gizmo taas otti ja lähti omille teilleen, kun en ollut varovainen ulko-ovea aukaistessani. En enää jaksanut pojan perään pinkoa - menköön, ajattelin. Tulee takaisin sitten kun tulee. Hommailin tuossa sitten kaikenlaista pihapiirissä, laitoin saunan padan alle tulet ja siivoilin vähän kaikenmaailman työvällineitä pois nurkista lojumasta liiteriin. sitten arvelin olevan jo aika mennä tuohon ojan taakse tarkistamaan, että mahtaisiko siellä jo olla uusi erä herkkutatteja poimittavaksi.


Ihan ensimmäiseksi kun tuttuun varmaan paikkaan painelin huomasin nämä kolme kaunokaista. Jippii.. ainakin kolme sientä tiedossa.

Vaan kuinka ollakaan, viimeaikaiset sateet ja hyvät kelit olivat tehneet tehtävänsä.
 
Lopputulos oli:

 
Taas melkein korillinen herkkutatteja. Kyllä tänä syksynä kelpaa - näin myöhään putkahtelevat tatit ovat puhtaita, ei tuholaisia ja talven sienet on kohta pakastettu.
 
Puolituntisen tattiretken jälkeen tulin sitten tuohon pihaan ja kutsuin herra taimihakkuria muutaman kerran. Mitään ei kuulunut, joten tulin sisälle. Hetken aikaa sisällä puuhasteltuani kuulin kummallisia kolahduksia ja raapimista keittiän ikkunan takaa. No voi hyvät hynttyrät - herra taimihakkuri siellä hyppi keittiön ikkunalaudalle ja ihan ilmiselvästi pyrki sisään. Oli pojalla tekemistä - pari metriä on matkaa ikkunalta maahan ja pellitetyllä ikkunalaudalla ei kissakaan kynsineen luisumatta pysy. Näytti jätkä aika epätoivoiselta sen kolmannen kerran hypätessään. Eipä siinä muu auttanut kuin avata ikkuna ja päästää poika sisään. Missä lie sen pari tunita luuhannut - oli meinaan aikas likanen mies.
 
Säilöntärintamalla tänään on ollut vuorossa kurpitsan keittäminen soseeksi. Höyryssä sitä tuossa olen keitellyt ja kiroillut omaa tyhmyyttäni kun tuli sinne pääkaupunkiseudulle unohdettua yksi 5 litran kattila. Eli tässä nyt tuota jättimäärää kurpitsaa keitellään yhdellä viiden litran kattilalla. Tai höyrystetään. No, aikaahan siinä kuluu kun puuttuu välineitä, mutta kai sekin homma jossain vaiheessa tehdyksi tulee.

Kivaa syötävää kurpitsasta

Aika löysän näköistä tavaraa tulee kurpitsasoseesta. Kohta sitä pääseekin sitten loihtimaan kaikenmaailman kummallisuuksia kurpitsasta.

Tein sitten tuossa kurpitsalettuja. AIVAN ihania! Tällaisella ohjeella väsäsin letut tälläkertaa:
 
Kurpitsaletut

1 muna
2 dl maitoa
3 dl vehnäjauhoja
1-2 dl keitettyä kurpitsasosetta
1 rkl sokeria
2 tl leivinjauhetta
¼ tl kanelia
ripaus muskottipähkinää
ripaus inkivääriä
2-4 rkl öljyä

Ai että oli hyvää - näitä meillä tullaan tekemään paljon!

Huh hellettä, sano jänis pakkasella

Sääennusteen mukaan tälle paikkakunnalle kaavailtiin +17 tänään. Vaan eipä ole ensimmäinen kerta kun täsmäsää onkin ihan toista kun mitä ennustetaan. Täällä on iloisesti ollut tänään varjossa +20. Lämpötila tarkistettu kolmella eri mittarilla, ja jokainen niistä näyttää tuon 20. Ihan kiva. Aurinko paistaa täydeltä terältä

Tänään tuli bongattua varmaan syksyn viimeisiin kuuluvat suruvaippa ja nokkosperhonen ja yksi kaali- tai lanttuperhonenkin tuolla pihamaalla lenteli. Sudenkorennot ovat käyneet vähiin, muutama niitä vielä näytti tuolla lentelevän. Ihan toista oli muutama viikko sitten, silloin niitä oli tuhansittain tuolla pellon päällä.

Sienessäkin tuli tänään käytyä. Korillinen sieltä tuli - tällä kertaa sekalaista sorttia - herkkutatteja ja punikkitatteja. Rankkaa hommaa tuo sienestäminen tällaisilla helteillä =).

Tuossa pihamaallakin ja tässä ihan ympäristössä olisi vielä kilokaupalla pieniä punikkitatteja, ei vaan ole vielä tullut kerättyä.

Tällä kertaa kävin sienessä vähän kauempana. Kävelin muutaman kilometrin joen rantaa alajuoksulle päin. Paluumatkalla sitten istuskelin joen varressa hetken aikaa. Jonkin ajan kuluttua joesta alkoi kuulua kummaa molkskintaa. Oli muuten helvatun iso kala. Siellä se otus pyöri vedessä. Lajimääritystä sitten vaan tekemään.. vaalea vatsainen, ruskea muuten ja pirun karvainen - ai että karvainen... joo - luulin ensin kalaksi mutta saukkohan se oli. En ole aikaisemmin saukkoja täällä syksyllä nähnyt - talvella kylläkin.

Kotiin saapuessani totesin, että punatulkutkin ovat palanneet pihapiiriin. Tuolla ne istuskelivat syreenissä, koko parvi. Punarintojakin täällä on nyt pyörinyt muutaman päivän, niitäkin on ollut kymmenkunta paikalla samaan aikaan. Ihan selvästi tekevät muuttoa pikkuhiljaa. Västäräkkejä ei ole päivään pariin näkynyt, taisivat lähteä jo. Tässä kun kasvimaa hommat alkavat olla ohi, ehtii näitä kaikenmaailman havaintojakin tekemään ja seurailemaan näiden villien vipeltäjienkin touhuja paremmin.

Jotain hassuakin tänään tapahtui. Vanhempi taimihakkurini Gizmo on saanut päähänsä, että hän on koira. Tai jotain vastaavaa. Ostin pieniä koirien puruluita - ensi viikonloppuna mahdollisti saapuvalle vauvalle. Ja näinhän se menee, jos vauvaa ei tulekaan, kyllä Gizmo poika vetää puruluut parempiin suihin.

Kaiken huipuksi se vielä kyseistä tikkua kantelikin ympäri huushollia, Kiyan suureksi hämmästykseksi. Ei pikkuneiti oikein tajunnut mistä on kyse - hän kun ei moisista tikuista piittaa.

Ja luvan kuvan julkaisemiseen saatuani (kuva siis kasvattajan ottama) voinkin paljastaa mistä vauvasta on kyse:

Että semmonen tapaus =).

Etikanhuurua ja säilykkeitä

Tässä on pari viimeistä päivää mennyt säilykkeiden teossa. Heräsin tuossa viime viikolla siihen tosiasiaan, että taloudessa ei ole yhtään ainutta käyttökelpoista lasipurkkia. No eihän siinä muu auttanut kuin mennä paikalliseen S-marketiin purkkeja etsimään. Vaan niin huonosti ovat asiat tällä pikkupaikkakunnalla, että purkkeja ei yksinkertaisesti ole kaupan. Jotain pieniä parin kolmen desin virityksiä parin euron hintaan siellä oli. Mutta arvata saattaa, että sinne ne jäivät hyllyyn, eihän sellaisiin mitään mahtumaan saa, ja hintakin oli aivan liian suolainen.

Paikallisessa K-ryhmän kaupassa oli vielä huonompi tarjonta. Ei purkin purkkia. Seuraavaksi sitten rynnistettiinkin halpiskauppaan, jossa sentään oli pari kolme puolen litran lasipurkkia ja muutamia pienempiä kaupan, mutta nekin olivat niitä ns. umpiotölkkejä kaikenmaailman krumeluureilla varustettuna. Hintaakin löytyi parin euron molemmin puolin. Että semmosta. Pakko niitä purkkeja oli muutama ottaa, vaikka tilanne raivostuttikin suunnattomasti.

Nyt on sitten tehty mustaherukkahyytelöä ja vihreitä tomaatteja. Ihan kivan näköistä tavaraa niistä tuli.

Eihän noihin läheskään kaikkea saa mahtumaan, eli lisää purkkeja on hankittava vaikka mistä.

Syksy on onneksi vielä näyttänyt vain vähän merkkejä tulostaan. Avomaalla tomaatit voivat edellenkin todella hyvin, tosin asustavat tällä hetkellä harson alla, mutta harson kera kestävät kyllä ihan kivasti hallankin.

Pihamaalta katsottuna maisema alkaa muuttua enemmän ja enemmän syksyiseksi.

Vielä sentään on pihamaalla muutama myöhäinen kukkija. Koivuissa lehdet alkavat kellastua jo huolestuttavasti ja tippuvatkin jo melkoista vauhtia.
 
Kurpitsathan ottivat ja suivaantuivat lämpötilanmuutoksesta tässä muutama päivä sitten niin, että lähes kaikki lehdet kuolivat. Nyt on toipumista jo tapahtunut ja osa kukkii uudelleen.

 

 
Kasvuakin siis varmasti tapahtuisi, ainakin jossain määrin, mutta kannoin kuitenkin suurimman kurpitsan sisälle, se alkaa olla jo sitä kokoluokkaa, ettei sen todellakaan tarvitse kasvaa enää. Painaa nimittäin tasan 10 kiloa. Nyt siitä pitäisi kehitellä jotain säilykkeitä ja ruokaa. Jos kelit ovat huonoja, ei tuolla pihamaalla ja pellolla juurikaan tule mitään tehtyä, eli aika kuluukin iloisesti ruoanlaitossa.
 
Siis kymmenen kilon kurpitsa, josta pitäisi jotain valmistaa. Mielenkiintoinen haaste.

Tuollainen kaunokainen on kyseessä. Tämä kuva varmaan antaa jonkinlaisen kuvan siitä, miten iso se itseasiassa on

Kasvimaalta keittiöön osa III, Spagettikurpitsa-juusto laatikko

Viimeisiä tämän vuoden spagettikurpitsoita sisään kantaessani mietiskelin erilaisia vaihtoehtoja, mitä niistä voisi keitettynä pakastamisen lisäksi tehdä. Nettikään ei tähän vastausta oikein antanut - reseptejä ei tahdo löytyä vaikka neljällä kielellä etsin. Ajattelin sitten, että yrittänyttä ei laiteta - ainahan voi kokeilla. Spagettikurpitsan maku on aika mieto ja se on makeampi kuin esimerkiksi kesäkurpitsa. Tulin siihen tulokseen, että kaksi - kolme - hyvänmakuista ruoka-ainetta harvemmin pilaavat toisensa, ja oikeassa olin. Tein siis kokeilumielessä puolikkaasta spagettikurpitsasta ja juustoista uuniruokaa.

Ensin halkaisin spagettikurpitsan puoliksi. Poistin sisemenet ja leikkasin sen ohuehkoiksi viipaleiksi. Laitoin kurpitsaa, tavallista juustoa ja vähän homejuustoa kerroksittain vuokaan.

Spagettikurpitsasta saa leikattua kivoja puolikuun muotoisia viipaleita. Niillä on helppo täyttää pyöreä uunivuoka.
 
Vuoka uuniin 200 asteeseen - vajaa tunti. Nestettä ei juuri tarvitse lisätä, kurpitsansukuiset kasvit kun melkeinpä hoitavat tuon nesteyttämisen ihan itse. Tietysti, jos kurpitsa on päässyt kuivahtamaan, silloin lienee paikallaan lisätä jotain. Voisi ajatella lorauttavansa joukkoon vajaan desin kermaa tai sitten kasvislientä.
 

Lopputulos näyttää ihan kivalta. Maku on miedohko, käyttäisin tätä lisäkkeenä jollekin muulle ruoalle, yksinään siitä ei oikein ruokalajiksi mielestäni ole. Mutta hyvää se oli, aion tehdä toistekin.
 
Voi että, taas sataa..
 
Kissoilla tuntuu olevan erittäin tylsää näin syksyn korvalla. Ikkunasta ulos katsoessa ei paljon liikettä näy - vallankaan sateisella ilmalla. Poutasäällä tohinaa pihapiirissä on enemmän kuin tarpeeksi.
 
Ovat kissareppanat jo niin pitkästyneitä, että käyvät vuoronperään eri ikkunoilla istuksimassa ja katsomassa, josko tuolta toisesta jotain näkyisi.

Tänään on satanut ihan aamusta asti, ei edes muuttolintuparvia ole tuohon pyrähtänyt. Eilen ja toissapäivänä sentään oli varsinainen kabaree kissojen riemuksi muutaman tunnin tuossa pihamaalla. Orava nimittäin keräsi talvivarastojaan. Hassu otus tuo rouva orava. Ja pahuksen vikkelä.

Rouva orava oli talvivarastojen keruussaan päässyt siihen vaiheeseen, että pihapiiriin rannan puolelle putkahtaneet sienet piti varastoida. En ole koskaan aikaisemmin nähnyt miten orava sienien kanssa toimii, joten jäin itsekin sitä seuraamaan. Aika isoja paloja se nappasi mukaansa ja viiletti metsään. Varmaan jemmaa ne palat johonkin puunkoloon pahan päivän varalle. Ei sille kelvanneet muut kuin haperot. Tuossa kasvaa muutamia kelta- ja koivuhaperoita - tai siis kasvoi. Nythän niistä on enää jalat jäljellä, rouva orava kun korjasi lakit parempaan talteen. Ihan vinkeitä otuksia nämä pihapiirissä toimijat. Kiva niitä on seurata.

Kasvimaalta keittiöön osa II

Tänään on ollut vuorossa porkkanoiden nostoa. Kasvamassahan minulla oli kahta eri lajiketta: violettia Purple Haze- ja keltaista Lobberich -lajiketta. Nyt niitä on sitten keitetty pakkaseen kaksi litraa kuutioina. Kiva sitten talvella ottaa ja heittää vaikka keittoon - tai vaikka vaan lisäkkeeksi jonkin kivan talvisen ruoan kanssa. Osan siis jätin vielä maahan, kun on vielä luvassa ihan kivoja kelejä ensi viikoksi - lupaileevat 17 astetta jopa.

Kultajuurikkaita oli jäänyt maahan muutama - harmi vaan, ettei ole riittävästi kokonaiseen ruokalajiin. Olin jo varannut homejuustoa, että voisi tehdä kultajuurikas -homejuustolaatikon. Ihan punajuurilaatikon ohjeella oli tarkoitus tuo tehdä, mutta nyt se jää sitten vaan haaveeksi. Nämä muutamat tulee syötyä varmaan ihan sellaisenaan, lisäkkeenä.

Kasvimaalta löytyi myös vielä yksi Long White Bush -lajikkeen kesäkurpitsakin. Oli niin piilossa kaikkien lehtien alla, että en sitä ollut huomannut. Eli tiedossa sittenkin kesäkurpitsa lettujen paistoa. Niihin ei jostain syystä kyllästy millään, ovat niin mahtavan makuisia. Vielä on yksi Pebo Nimda -lajikkeen kesäkurpitsakin tuolla, siitä siitä teen kesäkurpitsalaatikkoa uunissa, jauhelihan, sipulin ja tomaattikastikkeen kanssa.

Kummallisia selviytyjiä ne näyttävät olevan nuo kurpitsansukuiset kasvitkin. Halla vei suurimman osan lehdistä tuossa jokin aika sitten, mutta sieltä vaan pilkistää uusia lehtiä ja kukkanuppuja. Lämpötilat ovat täällä olleet tuossa kymmenen asteen tienoilla ja alle, mutta niin vaan kaikki nuo kurpitsansukuiset sinnittelevät tuolla kasvimaalla.

 
Koivut ovat alkaneet tiputtaa lehtiään jo ihan urakalla. Kauhunsekaisin tuntein tässä katselee ikkunasta ulos ja odottaa sitä päivää kun on sitten ihan pakko mennä haravoimaan. Ei siinä mitään, haravointi on ihan kivaa - mutta ... Täällä on nimittäin tuota nurmikkoa sen verran paljon, että se homma muuttuu jo työlääksi. Mitähän tuota nurmea olisi.. vähintäänkin 50 x 60 metriä ainakin, eli neliöissä aikas paljon =).
 
Kävin tutkimassa avomaalla kasvavat munakoisotkin taas kerran. Kyllä se on kumma juttu. Munakoisonhan pitäisi olla arka kasvi ja vaatia paljon lämpöä. Vaan tuolla nuo kummajaiset kasvattavat hedelmiään edelleenkin. On se jännä juttu.
 
Tänään on ohjelmassa myös spagettikurpitsan pakastusta. Niitä on vielä muutama jäljellä. Spagettikurpitsaahan voi pakastaa ihan keitettynä. Sen voi keittää puolikkaana (siemenet tietysti poistetaan ensin) tai sitten viipaleina. Itse viipaloin ne paksuiksi viipaleiksi ja keitän sitten n. 10-15 minuuttia. Sisustan kaavin sitten haarukalla pois. Sen jälkeen vaan pakasterasiohin ja pakkaseen. Hyvin säilyy.
 
Tämän päivän sienisaalis oli aika mitätön. Kyllä siellä vielä yksi herkkutatti oli tuossa ojan takana.

No onhan noita tullut kerättyäkin, joka toinen päivä monta kiloa. Täytynee lähteä jo pitemmälle sieneen, tuo paikka on nyt varmaan jo ihan loppuun kaluttu.

Kyllähän siellä olisi noita koivuhaperoita metsän täydeltä. En vaan jostain syystä niitä oikein osaa käyttää.

 
Väittävät sen olevan ihan passeli ruokasieni, mutta jotenkin se vaan ei ole mun juttu.
 
Olisihan tuossa tietysti piha täynnänsä myös mustarouskuja.

 
Mutta kun niitäkään en oikein sitten mieluusti käytä. Pitäisi varmaan opetella.

Ensimmäinen hallayö takana

Viime yönä kaikkien kurpitsansukuisten kasvien kävi huonosti. Säätiedotuksen mukaan tänne piti tulla kylmimmillään +1, mutta tiedä häntä kai tuo on pakkasen puolella käväissyt, sen verran huonossa kunnossa olivat aamulla kaikki ne kasvit, joita ei oltu peitetty. Harsohupun alla olleet eivät ole näköjään moksiskaan moisesta lämpötilasta.

Kesäkurpitsat ja spagettikurpitsat siis suunnilleen ottivat ja kuolivat kaikki.

Tavallinen kurpitsa ehkä on kärsinyt kaikista eniten, mutta onneksi kurpitsat ovat silti vielä syötävässä kunnossa ja nythän on viimeinkin aika ne ottaa hyötykäyttöön.

Löytyi sieltä taas ylläreitäkin, kun lehdet ovat pois tieltä, löytyi yksi ns. ufokurpitsakin. Kiva juttu, olinkin jo ihan unohtanut, että niitäkin istutin.

Keräsin senkin pois kuljeksimasta, kun pelastelin kaiken käyttökelpoisen kasvimaalta, siis kaiken sen mitä pelastettavissa vielä oli.

Papujakin löytyi ihan kiitettävästi. Olivat vielä ihan käyttökelpoisia, vaikka halla oli vähän niitäkin puraissut.

Kyllä se vaan on uskottava - se on syksy.

Kasvimaalta keittiöön

Sarjassamme sadonkorjuu ja sen jatko-osat ollaan täällä jo niin pitkällä, että kasvimaalla ei enää ole kuin pari hassua pientä kesäkurpitsaa ja tasan kaksi spagettikurpitsaa. Lähes kaikki mahdollinen on jo jatkojalostettu pakastimeen. Sitten tietysti on vielä porkkanat ja muut juurekset ja perunat, mutta se on jo toinen juttu.Vuorossa täällä nyt on mangoldin kerääminen ja erilaisten ruokalajien valmistaminen niistä.

Mangoldi täällä nelosvyöhykkeellä tuntuu viihtyvän enemmänkin kuin hyvin. Kasvaa mahdottoman upeasti.

Mangoldista olen valmistanut lähinnä lettuja toistaiseksi. Ovat muuten uskomattoman hyviä nämäkin.
Seuraavanlaisen ohjeen mukaan olen niitä tehnyt:

Mangoldiohukaiset

Nippu mangoldia = 6-10 vartta, riippuen lehtien koosta
1 dl pienennettyä pilli- tai ruohosipulia
½ dl hakattua persiljaa
1 dl ruokaöljyä
2 kananmunaa
5 dl maitoa
3 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 tl suolaa
mustapippuria

Mangoldeista revitään lehtiruodin paksu osa erilleen. Keitetään lehtiruoteja n. 3-5 minuuttia, lisätään lehdet myös veteen ja keitetään n. 5 min tai kunnes ovat pehmenneet. Valutetut ja jäähdytetyt lehdet ja lehtiruodit soseutetaan sauvasekoittimella, lopuksi paiskataan mukaan persilja ja ruoho- tai pillisipuli ja hienonnetaan niitäkin vähän. Sekoitetaan lettutaikina normaalisti, maustetaan ja paistellaan. Hyviä tulee - takuuvarmasti.

Se on ihan kivasti syksyn oloa edelleenkin ilmassa. Tatteja pukkaa metsän täydeltä. Tosin itse en minnekään kovin pitkälle sienimetsään tässä ole ehtinyt. Tuossa vajaan 40 metrin päästä meikäläinen sienessä käy. Tämänkertainen sienisaalis oli kohtuullinen. Pieniä ja näpsäköitä ja puhtaita.
 

Seuraavana onkin vuorossa operaatio vihreiden tomaattien metsästys ja säilöminen. Tuolla avomaalla niitä tomaatteja piisaa. Vielä on sellaisiakin, jotka päivittäin tuottavat kypsiä yksilöitä. Mutta ihan selkeästi on myös sellaisia, jotka eivät takuuvarmasti ehdi. Ollaanhan nyt jo syyskuussa. Nämä aion kerätä ja värkätä vihreitä purkkitomaatteja. Ohjeenkin sain kaverilta, joka kävi täällä kääntymässä, toipa vielä mukanaan ihan kaikki tarvittavat tykötarpeetkin niiden tekemiseen. Vähän siisti juttu.
 
Myöhäistä satoa
 
Pavut intoutuivat vielä tekemään toisen sadon. Lopettivat kukkimisen jo muutama viikko sitten ja jätinkin ne ihan huomiotta pitkäksi aikaa. Nyt sitten eilen huomasin ihmeekseni, että siellähän on lisää papuja. Ja paljon. Ja isoja.
 
 

Jopa ne yksilöt, jotka siirsin pois kasvilaatikostani tilaa viemästä - kun eivät kukkineet ja olivat muutenkin vähän rupsahtaneen näköisiä, sellaisia kummallisen keltaisia - ovat tehneet hurjasti palkoja. No, hyvä näin, ei tässä auta muu kuin kerätä pois, ennen pakkasia.
 
Vihreitä tomaatteja
 
Avomaalla olevat San Marzano luumutomaatit ovat täynnä raakileita. Mielettömän runsaasti nämä ovat tomaatteja tehneet. Harmi vaan, että kesä loppui kesken, eivätkä nämä enää millään kaikki kypsiksi ehdi. San Marzanolla on jännä tapa piilottaa raakileensa todella hyvin lehtien sekaan. Olen nyt jonkin verran niitä lehtiä karsinut ja kyllä siellä tomaattia piisaa.

Nämä ovat siitä kivoja, että ne on helppo viipaloida tomaattisäilykkeeseen. Täytisi tässä ehtiä sitäkin tekemään. Mihin ihmeeseen se aika oikein kuluu - koskaan ei ehdi tarpeeksi tekemään. Niin, ja vastahan sitä oli toukokuu...