On ollut ihanan aurinkoinen päivä tänään. Pakkastakin on, eli ei toivoakaan lumen sulamisen jatkumisesta tänään. Ellei nyt sitten käy niin kivasti, että tuo lämpötila hypähtää vielä plussan puolelle. Pihalla siis ei voi mitään tehdä, kaikki kun on jäässä. Vetäisi sitten viime yönä tuon järvenkin kokonaan taas jäähän. Järvi oli jo melkein puoleen väliin sula ja nyt sitten ihan jäässä taas.
Olen seuraillut takapihan tapahtumia paremman tekemisen puutteessa. Tietysti ainahan sitä voisi kevätsiivousta sisätiloissa aloitella, mutta jotenkin vaan nuo takapihan tapahtumat kiinnostavat enemmän.
Tuossa on nyt viimeinkin näkynyt jopa viherpeippoja. Niitä olenkin kaipaillut koko talven. Viherpeippokanta on romahtanut koko maassa muutaman viimeisen vuoden aikana ja kyllä sen täälläkin huomaa. Viime talvena tuossa pyöri useita kymmeniä peippoja kerrallaan. Tänä vuonna on ollut ihan ihme, jos siinä edes yhden näkee.
Keltasirkkujakin on ollut vähemmän ruokavieraina kuin aikaisemmin. Muutama koiraskeltasirkku tuossa on käväissyt niin, että olen ihan ehtinyt kuvankin ottaa.
Koiraskeltasirkut ovat tosi kauniin näköisiä keltaruskeine päineen. Joskus tuossa on ollut todella keltavoittoisia yksilöitä.
Ovat näköjään oppineet syömään auringonkukansiemeniäkin jo. Naaraat ovat paljon vaatimattomamman näköisiä.
On niitäkin pari kappaletta tuossa tänään jo käynyt.
Muuten täällä sitten elellään hiljaiseloa, odotellaan sitä aikaa kun tulee enemmän oltua ulkosalla kuin sisällä. Ei siihen enää kauan mene. Toivottavasti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti