Kaislikossa suhisee ja pensaikossa rytisee

Tuossa yhdeksän maissa illalla havahduin uutisia koneella lukiessani kamalaan meteliin tuolla takapihalla. Monet juoksuaskeleet hiekalla ja sitten kuului kamalaa rytinää ja katkeavien oksien ääntä. Nousin melko rivakasti ylös ja katsoin ikkunasta ulos. Kolme niitä oli, ainakin. Eipä siinä mitään, minä kun en ole mitenkään pelokas naisihminen, nappasin koiran kaulapannasta kiinni ja ryntäsin ovesta ulos - sukkasillani. Siellä ne olivat kuusiaitaan sotkeutuneina kaikki ja kiivaasti yrittivät pakoon (miksiköhän?).

Siinä vaiheessa sitten karjaisin tuosta talon nurkalta tyylikkäästi - niin sanotusti takapuolesta asti, että ”mitä *****a te siellä rymistelette?” Eipä tullut vastausta ei - sitä vaan jätkät painoivat pakoon tuon ensimmäisen ojan yli niin lujaa, että vesi vaan lotisi. Ei ole muuten tuo ensimmäinen oja tuossa mikään pikkuinen puro - pari metriä leveyttä ja syvyyttäkin ihan kivasti.

Okei, jos olisivat nuo tyypit oikealla asialla olleet ja vaikka ihan vahingossa eksyneet takapihalleni, olisihan sieltä tietysti selitys tullut tuolle kummalliselle käytökselle. Kun selitystä ei sitten kuulunut, taisin karjaista vielä perään, muutamia ärräpäitä ja että paras mennä ja vieläkin lujempaa tai päästän koiran irti. Koiruus tietysti hoiti oman osansa haukkumalla raivokkaasti ja murisemalla kuin paraskin taistelukoira.

Seurasin sitten tyyppien epätoivoista yritystä päästä tontilta pois, niin kauan kunnes viimein häipyivät näkymättömiin tuonne naapurin puolelle. Ei varmasti ollut mukava poistuminen - tuolla toisella puolella kun on rajaojana vielä isompi, melkoisen syvä ja kolmisen metriä leveä oja. Ei siitä kaksijalkainen kastumatta yli pääse, koiralta se kyllä onnistuu.

Tämä tapaus sitten johti siihen, että askartelin tässä koneella pari kylttiä, jotka aion tuonne toiselle puolelle aitaan laittaa - siis sinne mistä nämäkin tyypit ilmeisesti tuohon pihaan tulivat.

Tämmöinen siitä tuli.

Kyllähän näitä kaupastakin saisi, mutta on se itse tehtynä jotenkin kivempi…