keskiviikko 8. kesäkuuta 2011

Kesäkuun alku ja avomaalla tapahtuu

Tänä vuonna täällä on kasvimaa jo mukavassa mallissa. Selailin blogista viime vuoden kesäkuun merkintöjä ja huomasin laittaneeni esimerkiksi kesäkurpitsat itämään melko myöhään. Kesäkuun kolmantena päivänä ne olivat juuri nostaneet vähän ensimmäisiä sirkkalehtiään purkista. Ja avomaalle ne päätyivät 13.6. Nyt tänä vuonna suurin osa kesäkurpitsoista ja kurpitsoista on jo kasvimaalla, kukin lajike omassa kohopenkissään. Viime vuonna penkit kurpitsoille tehtiin vasta kesäkuun puolessa välissä. Kuitenkin on vaan vaikea tajuta sitä, että edellä ollaan, jos edellisvuoteen vertaa.



Tänä vuonna olen kattanut noita penkkejä oljilla, pääsenpähän vähemmällä sen kitkemisen kanssa.

Iso kasvilaatikkoni oli viime vuonna vielä 16.6. täysin tyhjä. Nyt siellä puskee jo kaikenlaista kivaa maan pinnalle.


Osa munakoiso lajikkeistakin on jo ollut avomaalla muovin alla monta viikkoa.



Ja vaikka niistä kaikki eivät ole selvinneetkään, jotkin yksilöt alkavat olla jo melkoisen mukavassa kasvussa ja lehdet joita nyt kasvattavat ovat jo niitä paksumpia ja tummemman vihreitä.

Tässähän ehtii vielä vaikka mitä, eihän olla edes kesäkuun puolivälissä. Ja mikä parasta - tänä vuonna on varauduttu kylmempiinkin ilmoihin ihan eri tavalla kuin vuosi sitten. Kasvutunneleita ja harsoja löytyy nyt vaikka millä mitalla. Toivottavasti kesä on kasvun kannalta hyvä, olen jo siis varautunut muovitunneleiden avulla pidentämään kasvukautta tarvittaessa, jos nuo kelit nyt eivät sittenkään olisi suotuisat.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti