Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin

Kasvimaa jäi kyntämättä ja kääntämättä keväällä. Kun ei ollut tilaa taimille,  istutin osan taimista ruukkuihin ja ämpäreihin, jotka sitten sijoitin pitkin pihamaata. Osa meni suoraan kompostiin, mitäpä muuta niille olisi voinut tehdä, kun tilaa ei ollut. Osan taimista sijoitin saunakammarin ikkunan alle ja toivoin parasta, josko edes muutaman tomaatin saisi, tai kesäkurpitsan jopa.

Kesä on ollut vallan kummallinen, täällä koko eläinpopulaatio yhtä kissaa lukuun ottamatta on sairastellut vuoronperään, joten näin jälkeenpäin ajateltuna, ei sille isolle kasvimaalle kovin paljon aikaa olisi riittänytkään.

No, nyt tuo pihapiirin ruukkuplantaasi kukoistaa. Jotain sadontapaistakin on luvassa.
Tomaatteja ainakin tulee, se on jo tässä vaiheessa varma.

Ei tosin lähellekään sellaisia määriä kuin aikaisempina vuosina, mutta tulee kuitenkin. Alkavat jo hennosti punertua, ja jos kelejä riittää, ehtivät vielä punastua kokonaan ennen yöpakkasia.

Yksi kesäkurpitsakin ruukkuplantaasilta löytyy ja siellä näyttäisi olevan kaksi pientä kesäkurpitsan alkua tulossa.

Niitä vaan pitäisi muistaa lannoittaa jatkuvasti, kas kun ruukussa ei riitä nuo ravinteet muuten.
Ikkunan alla parvekeruukussa kasvaa minipaprikoita.

Niitäkin pääsee kohta kokeilemaan

Tirppoja piisaa

Elokuuta elellään, koko kesä hurahti taas niin ettei oikein huomannutkaan. Mutta niinhän se kai tuppaa olemaan, mitä vanhemmaksi tulee, sitä nopeammin aika menee.

Tästä kesästä ei kyllä paljon käteen jää. Alkukesän kylmät ilmat vaikuttivat pihapiirin otuksiin niin, että hetken jo pelkäsin, ettei yksikään lintupari saa poikasiaan kasvatettua. Kesäkuun alussa aloin jakamaan lisäruokaa, ja kuinka ollakaan, joka parilla poikaset kehittyivät lentokykyisiksi asti.

Tuosta lintujen kesäruokinnasta kaikki luontoihmiset eivät tykkää. No, onhan se totta, että jos on helposti saatavaa ruokaa tarjolla lintuvanhemmat vievät sitä poikasilleen. Huonosti käy poikasten, jos tarjolla on pullamössöä, poikaset kun tarvitsevat monipuolista ravintoa ja paljon proteiinia kasvaakseen.

Pihapiirin tiaiset ja muut tirpat alkoivat olla melkoisen rähjäisen näköisiä, kantoivat kaikki harvat löytämänsä öttiäiset poikasilleen ja selvästi huomasi, että ravinnon vähyys alkoi jo vaikuttaa aikuisiin. Kovin olivat suttuisen ja laihan näköisiä. Hetken mietin mitä tehdä, mutta sitten keksin, miten saan aikuiset ruokittua niin, että vievät ötökät ja öttiäiset poikasilleen ja siinä sivussa pysyvät itse kunnossa, kun saavat itse riittävästi ravintoa.

Vastaus ongelmaan löytyi aiemmin keväällä ostamistani talipallotelineistä. Niitähän tuli ostettua mahdoton määrä, kun olivat vain 30 senttiä kappale. Viimeinen käyttöpäiväkin talipallojen osalta oli mennyt jo huhtikuun lopussa. Olin ajatellut laittaa telineiden sisällön kompostiin, mutta onneksi en sitä sitten tehnyt. Eivät ne tirpat siitä viimeisestä käyttöpäivästä piitanneet, hyvin maistui. Ja mikä parasta, aikuiset siis söivät itse, eivätkä vieneet tarjoomuksia niille poikasilleen - ei olisi ollut ihan ravintosisällöltään parasta mahdollista ruokaa pesäpoikasille nuo rasvaklöntit, mutta lintuaikuiset saivat aikalailla potkua touhuihinsa, kun tarjolla oli riittävästi kaloreita niille.

Eli lintusia täällä riittää ihan melkein vaivoiksi asti. Pihapiirin pesänvaltaajiin kuuluivat seuraavat pariskunnat: Sinitiainen, kirjosieppo, talitiainen, västäräkki, punarinta, tiltaltti, punatulkku, puukiipijä, räkättirastaita muutama, mustarastas ja punakylkirastas. Täällä nyt sitten ihastellaan valtavaa lintumäärää, suuri osa on jäänyt tähän hoodeille oleilemaan. Varislinnuista harakkaparilla oli tuossa sadan metrin päässä pihasta pesä, yksi niistä poikasista sitten jäi tähän pihapiiriin myös.
Punatulkun poikaset ovat varsinaisia akrobaatteja. Tuossa ovat nyt muutaman päivän syöneet marjatuomipihlajan marjoja.

Melkoista telinevoimistelua, oksat ovat hentoisia, joten täytyy pikku punatulkun olla tarkkana, ettei putoa. Kuvien laatu on mitä on, yksinkertaisesti siitä syystä, että onnistuin hajottamaan kamerani lopullisesti. Ei tarkenna enää ja objektiivissa on särö. Onneksi on kotivakuutus, pitäisi vaan saada aikaiseksi se uuden järkkärin osto.

Tässä on muutama uusi lajikin tullut bongattua sitten huhtikuun. Punavarpuskoiras pyörähti tuossa pihalla ja muutama päivä sitten aamuviideltä bongasin peukaloisen tutkimassa tyhjää lintulautaa. Hiirihaukkakin istuskeli tuossa takapihan männyssä hetken. Nämä kolme uutta bongausta nostivat keittiön ikkunasta bongattujen lintujen lajimäärän 87:ään. Aika hyvin :D.

Voi eläinparkoja..

On ollut eläinpopulaatiollakin huonohko vuosi. Tämä kesä on mennyt sairastellessa. Ensin sairastui Gizmo-kissa. Käytin pojan eläinlääkärissä välittömästi, kun oireita huomasin.

Gizmolla on ollut aikaisemmin virtsakiviä, joten jos se alkaa oirella, paras painua eläinlääkäriin saman tien, ettei käy hassusti. Antibioottikuurilla selvittiin tällä kertaa, poika toipui hyvin ja nopeasti.
Sitten sairastui Ronja.

Vähän saman tyyppisiä oireita kuin Gizmolla ja eipä muuta kuin eläinlääkäriin, kaksi viikkoa Gizmon käynnin jälkeen. Antibiooteilla tyttökin selvisi.

Rocky pojalla oli ollut jo jonkin aikaa selässään patti, joka pysyi saman kokoisena kuukausia. Epäilin sitä rasvapatiksi, kun ei oireillut mitenkään.

Yhtenä päivänä se patti sitten otti ja päätti paisua kuin pullataikina. Sellaiseksi golfpallon kokoiseksi se ehti kasvaa, päivässä. Okei, se on jo oire jostain vakavammasta. Ja tämähän tietysti tapahtui samaan aikaan kun Ronjakin alkoi oireilemaan. Siinä sitten maallikkona piti päätellä kumpi koirista ensin lääkäriin. No Ronja vietiin ensin.

Ronjan käynnin yhteydessä keskustelin eläinlääkärin kanssa Rockyn patista ja kun kuulin, että tuollaiset oireet ovat melko hälyttäviä, piti poika viedä heti näytille.

Mastsolukasvainta epäiltiin. Siis suomeksi, jotta pojulla olisi syöpä. Patti ehti jo palata aikaisempiin mittoihinsa, ennen kuin poika pääsi lääkäriin. Mentiin näytille ja tuomio tuli - leikattava ja mahdollisimman pian. Seuraavalle viikolle saatiin aika ja niin meni poju leikkaukseen.

Kuva puhunee puolestaan, eipä tuohon oikeastaan mitään voi sanoa.

Leikkaushaava on ISO. Mittakaavaa saa ehkä siitä, että koira on kohtuullisen kokoinen, painaa 50 kg ja tuota haavakohtaa ei yhdellä kädellä pysty peittämään.

Ja sen lisäksi, että leikattu alue on valtava, se sijaitsee varsin pahassa paikassa. Ihan kävellessäkin venyy ja paukkuu ja pelottaa, että tikit sinkoilevat irti.

Viikon kuluttua leikkauksesta haava oli jo paremman näköinen.

Mutta hurjalta tuo näyttää silti.

Patti lähti patologille ja täällä kärvisteltiin epätietoisuudessa viikon verran. Torstaiaamuna aikaisin eläinlääkäri sitten soitti. Ei ollut mastsolukasvain, onneksi. Tricoepitelioma, joka oli tulehtunut. Onneksi poistettiin siis.

Nyt täällä odotellaan maanantaita, että voidaan mennä tikkien poistoon. Hyvä, että ne saa jo pois, on meinaan melkoista hulabaloota yrittää pitää koiruudet pois toistensa ”kimpusta”. Patoutunutta energiaa on vaikka muille jakaa, kun ei viikkokausiin ole voinut leikkiä. Sanomattakin lienee selvää, että on ollut pakko rajoittaa kanssakäymistä noiden letkulenkkien takia - jos vaikka tuonne väliin painiessa toisen koiran kynsi menisi - olisi tuloksena melkoinen siivo…

Mitäköhän seuraavaksi? Toivottavasti jo välillä jotain mukavampaakin….

Ai mikä kesä?

Puutarhaton, olisi vastaus tuohon otsikon kysymykseen. Että ihan aikuisten oikeesti **tuttaa. Suurin osa kasvatetuista ja ostetuista taimista meni sitten kompostiin, siemenperunoita myöten. Laskeskelin, jotta tuli tuosta taloudellista tappiotakin lähemmäs satasen verran, kun ei sitten saanutkaan mitään maahan. Puutarhasuunnitelmat menivät siis kaikin puolin ihan /ceelleen. Puutarha huutaa eioota ja kasvaa rikkaruohoja. Tässäpä syy siihen miksi tämä blogi ei tänä kesänä ole päivittynyt. Ei kertakaikkiaan ole ollut mitään mistä kertoa.

On tuolla nyt elokuussa jo 1/3 kasvimaasta käännetty käsin, lapiolla ja puutarhajyrsimella ihan omin pikku kätösin, mutta siinä vaiheessa kun tuo työ saatiin tehtyä oli aivan liian myöhäistä laittaa mitään kasvamaan. Heräilin melko myöhään maanmuokkakseen, tai siis sen puutteeseen. Siinä sitten enää mitään ollut tehtävissä…

Tässä nyt ukkokullan kanssa tehtiin vastaisuuden varalta sotasuunnitelma. Käännetään tuo **keleen maapläntti vaikka haarukalla, neliösentti kerrallaan jos se ei muuten onnistu, tai siis kyllä tämä ihan oma letkaukseni oli, mitäpä mies tuohon muuta voi sanoa kuin että joo, jos kerran olet sitä mieltä…. :D

Yritin pelastaa ainakin osan kurpitsan ja avomaan tomaatintaimista.

Tuolla niitä kasvaa nyt saunakammarin ikkunan alla ruukuissa. Ei paras mahdollinen ratkaisu mutta muutakaan en tässä keksinyt. Tuskin ehtivät satoa antaa, mutta onpahan ainakin jotain yritetty.

Kovin on ollut sateista koko kesän ajan, mutta koska nuo ruukut ovat tuossa seinänvierustalla lipan alla, olen niitä säännöllisesti joutunut kastelemaan. Eli on sentään jotain puutarhailun tapaista aktiviteettia ollut.

Hedelmäpuut tänä vuonna näyttäisivät voivan tosi hyvin.
Ostin pari omenapuuta tuossa keväällä ja yksi niistä tekee heti ensimmäisenä vuonna kaksi omenaa. Huippua.

Eivät ne kummoisen näköisiä ole, mutta aika hyvin tuollaiselta metriviiskymmentä ja risat puulta.

Päärynäpuu kukki keväällä vallan mallikkaasti.

On siellä kaksi tulossa. Ensimmäiset tuosta puusta. Ensi vuonna varmaan sitten enemmän, toivottavasti.

Ei vaan, kai se on kaivettava kuokka ja lapio esiin ja lähdettävä tuonne pellolle maata kääntämään (ai miksi näin syyspuolella - no siksi, että on helpompi sitten käsin kääntää ensi keväänä…). Ja onpahan sitten miehellä hommaa puutarhajyrsimen kanssa, kun tänne seuraavan kerran tulee. Itse en sitä vehjettä pysty käyttämään.

Kukkapenkki uuteen kuosiin

Pihan poikki kulkeva kukkapenkki on vähän päässyt rapistumaan. Juolavehnän joukosta kukkia tuskin näkee.

Penkin päässä ollut ruusupuska oli lähtenyt vähän vaeltamaan ja peiti jo useamman neliön verran pihamaata. Se oli kasvattanut versoja jo penkin takana oleviin punaisiin viinimarjapensaisiin asti. Ruusupuska sai luvan lähteä, otettiin ja leikattiin liiat pois. Oli siinä hommaa, se kun oli saanut juurelleen mielettömästi nokkosia, jotka piti ensin kitkeä pois.

Ruusu siis oli valtava. Tietenkään en siitä huomannut kuvaa ottaa ennen kuin se raivattiin pois, mutta tässä kuva viime heinäkuulta, tästä saa jonkinlaisen käsityksen puskan koosta.

Oikeastaan oli ihan kiva, että nokkosia löytyi. Lopputuloksena tuolla on nyt julmetun iso saavi nokkoskeitettä tekeytymässä. eli ihan kiva juttu kasvimaan lannoitusta ajatellen.

Aikaa tuon alueen kunnostukseen menee kyllä ja paljon, ajattelin yrittää pelastaa penkistä kaiken mahdollisen pelastettavissa olevan uudelleen istutettavaksi.

Vielä kun saisi loputkin tuosta penkistä raivattua.. Se kyllä taitaa olla ihan koko kesän pituinen projekti se.

Ostinpa omenan - eiku kaks

Kun syreenipuska läks, omenoita tuli tilalle kaks. :D
Paikallisesta agrista sai tarjouksessa Pirjan viiteentoista egeen.

Sille pölyttäjäksi piti ottaa toinen kesäomana vähän kalliimmalla hinnalla.

Ja nyt ei muuta kuin odottamaan. Muutama vuosi siihen varmaan menee ennen kuin ensimmäiset omput tulee, mutta nyt niitä ihan varmasti tulee, ellei nuo puut palellu tai jotain.

Päärynäpuu

Se kukkii sittenkin.

Jo sitä on muutama vuosi odotettukin. Nyt kun vaan löytyisi pöllyttäjiä.
Taitaa tosin olla öttiäiset vähän hakusessa tänä vuonna. On niin kylmää ja tuulista ja sateista koko ajan. Harmi, tuosta kukkamäärästä kun varmaan muutaman päärynän saisi.

Ai mikä kasvimaa?

Oli mulla joskus vielä viime kesänä kasvimaa, aidattu sellainen.

Eipä ole enää (tai vielä). Tässä kohtaa voi vain todeta, että on mulla sentään aidattu rikkaruohomaa.
Tarttis tuolle varmaan tehdä jotain. Kai se on vissiin vaan kuokka otettava kauniiseen käteen ja mentävä huhkimaan. Itse kun en puutarhajyrsintä pysty käyttämään, kai se kuokkahommiksi menee.

Tie kuntoon

Vihdoin ja viimein saatiin tuo pihatiekin kuntoon. Nelisen vuotta sitten laitoin sen viimeksi kuosiin, tilasin monta tonnia hiekkaa, joka sitten levitettiin tielle.

Vuosien varrella kaikki se hiekka on hävinnyt taivahan tuuliin. Tai itseasiassa, se tyyppi, joka talven aurakset täällä viime talveen asti hoiti, työnsi kaiken hiekan tien penkoille ja ojiin tai vaihtoehtoisesti nurmikolle tai marjapuskien päälle. Alkoi olla vahinkosaldo tuolla tyypilla jo niin valtava (marjapuskat jäivät soran alle, työnsi lumet kuusiaitaan, joka otti vähän osumaa, eli reikähän siinä nyt on jne. jne.), että päätin vaihtaa urakoitsijaa. Varsinkin, kun työsuoritus huononi vuosi vuodelta (lue: aurattu alue pieneni kuin pyy maailman lopun edellä, aiheuttaen sen, että käsin piti yli puolet pihamaasta kolata).

Viime syksynä sitten googletin paikallisia yrityksiä, jotka hoitavat aurauksia. Ja kappas kummaa, tuo lähinaapuri tuli tuloksissa ensimmäisenä vastaan. No, enpä naapureita ole tuntenut (hih, semmosta se on…) mutta nyt sitten otin ja soitin ja kysäisin, jotta onnistuisiko auraukset. Ja onnistuihan se. Ja voi että miten hyvin onnistuikin, yhtään ei ollut soraa nurmikolla keväällä, mitään ei ollut rikki ja kaiken kukkuraksi, tämä urakoitsija tekee muutakin kuin aurauksia. Niin, tuon tienkin laittoi kuntoon, hoiti soran tilaukset ja tasaukset ja kaiken.

Nyt tuossa on hyvä ajella, ei ole kuoppia eikä uria enää.

Unohtui ennen ja jälkeen kuvat…

Näinhän se on, sama pää kesät talvet ja mitä vanhemmaksi tulee, sitä enemmän emmentaalia alkaa muisti muistuttaa…. :D

Pitäisi tosiaan yrittää muistaa kuviakin ottaa, olisi kiva sitten pitkän ajan kuluttua katsella, jotta tuommoinen se oli ja tuommoinen siitä sitten tuli. Vaan kun ei älyä niin ei..

No, joka tapauksessa tässä olisi nyt ensin kuva lopputuloksesta - ei toki ole vielä sen kummemmin kuosissa, kun en ole vielä päättänyt mitä pläntille tehdään. Jotain, jossain vaiheessa varmaan.. mutta ei vielä. Ai miksi tämä nyt on niin ihmeellinen tämä tällainen multainen alue.. No…

Tuossa oli aikaisemmin julmetun kokoinen syreenipuska, siis todella iso puska. Mies sen sitten yhtenä viikonloppuna ”kaatoi”, jätti metriset kannot ja sitten fiksusti kaivoi kuopan ja katkoi juuret ja jätti sen runko/juurimöykyn sinne kuoppaan. Tämä siis oli se tapaus, kun sen lapion rikkoi, rautakangen funktio kun ei jostain syystä vaan ole vuosien koulutuksesta huolimatta mennyt perille…
Siihen se sitten jäi, kuoppa ja juuri/runkomöykky, kun viikonloppuvapaa päättyi ja lähti takaisin pääkaupunkiseudun kotiin. Vähänkös tuo sitten meikäläistä ****tti.

Onneksi poika sitten tuli seuraavana viikonloppuna. Mutta eipä sitä möykkyä saanut millään sieltä kuopasta, ihan liian painava ja ihan liian pitkät kannot. Naapuri sitten ystävälllisesti kävi sille möykylle vähän moottorisahaa näyttämässä ja johan se nousi kierittämällä sieltä, ihan yhden (tosin ehkä normaalia vahvemman) miehen voimin. (Kiitti vaan lapsi :D ei siihen moni olisi yksinään kyennyt.)

Tässä alla kuva ko. möykystä - tosin tässä vaiheessa koko on jo pienentynyt melkein puoleen alkuperäisestä.. Kas kun otin ja näytin sille vähän kirvestä ;).

Tuoli tuossa hoodilla on sen takia, että meikä ottaa taas jossain vaiheessa jonkin astalon, istuu persiilleen ja alkaa hommiin. Kas, kun taas on sellainen aika, ettei paikat kestä kumartelua, nostamista, kävelemistä eikä paljon muutakaan. Mutta istumaan pystyy ja eiköhän sitä jotain aikaiseksi istualtaankin saa.
On siinä tekemistä useammaksikin päiväksi tai viikoksi jopa. Mutta mikäpäs kiire tässä on, on tuota kesää vielä jonkin verran jäljellä.

Multaa, multaa ja vielä enemmän multaa

Puutarhahommat ovat päässeet vauhtiin, viimeinkin. Vauhti ei tosin ole ollut päätähuimaava, mutta jotain on tullut tehtyä kuitenkin.

Jo ennen koulujen loppumista kävin tuhlaamassa työnantajalta saamani 60 euron lahjakortin (joululahja) paikallisella puutarhalla. Ostaa pläjaytin multaa, lannotteita, kuorikatettta ja purjontaimia.

Valikoima tuolla puutarhalla mihin se lahjakortti kävi, ei kovin kummoinen ole - siis meikäläisen mielestä, vallankin kun niputtavat kaikki lajikkeet tyyliin: yhteen. Puutarhan taimivalikoimasta mukaani lähti vain purjoa. Purjotkin vain siksi, että sain niitä ostamalla kulutettua sen koko lahjakortin summan, sentilleen.

Olisin varmaan ostanut taimia enemmänkin, jotain tomaatteja sun muita, mutta mutta… Eniten ärsyttää puutarhoilla se, että kauppaavat esim. tomaatteja jotensakin näin: ”joo on meillä tomaatintaimia, kirsikkatomaatteja, pensastomaatteja ja niitä pihvitomaatteja.” Tuollaiseen toteamukseen aina sitten heitän vastakysymyksen: mitä lajikkeita nämä tässä ovat? Ja tähän vastaus sitten poikkeuksetta on jotakuinkin: ”ööö - en mä tiedä. Ne on kirsikkatomaatteja ja noi on keltasia tomaatteja.” Eli lajikefriikki näkee tässä vaiheessa punaista - ei keltaista eikä vihreää ja jättää taimet ostamatta. Kun ei niistä oikeasti sitten tiedä mitä ne loppujen lopuksi ovat.

Muutama säkki multaa siis taimikasvatukseen ja kasvilaatikoihin.

On niistä jo tomaattien ja muiden itsekasvatettujen taimien koulimisessa muutama säkki käytettykin, eli kuvassa ei ihan kaikkia hankittuja enää ole.

Kukkapenkkeihin ja täyttömaaksi hankin sitten muutaman kuution ihan peruskamaa, seulottua multaa, joka on raavittu rakennuksen tieltä talteen. Maksoikin ihan vietävästi, kolmekymppiä koko kasa :D

Siinä sitä on muutama kottikärryllinen siirrettäväksi. Onneksi on vielä monta säkkiä kalkkia varastossa, tuohon kun kalkkia uppoaa aikas paljon. Metsänpohjamulta kun tuppaa olemaan happamanpuoleista.

Uuden kottikärrynkin ostin ja lapion. Mies nimittäin taas kerran otti ja meni ja rikkoi melkein uuden lapion. Kun ei tuo hollannikas rautakankea osaa käyttää - lapiolla tehdään kaikki vaan :(.

Tarttis varmaan….

Tarttis varmaan tuota rannan pusikkoa vähän raivata. Ei meinaan enää edes laiturilta pysty kuvia ottamaan, kun kamera vaan tarkentaa risukkoon. Huonompi homma, sano.

Järvellä on muutaman viikon mekastanut kohtalaisen iso lokkiparvi. Naurulokeiksi heidät määritin, sen kummemmin tai tarkemmin katsomatta. Ovat olleet tuolla sen verran kaukana, jotain parisataa metriä vähintään ollut matkaa, eli en isommin sitten kiinnittänyt otuksiin huomiota.

Mutta, mutta, yksi asia kuitenkin ihmetytti. Aina välillä kun kääntyilivät veden pinnan tuntumassa, näyttivät siipiensä alapinnan ja kappas kehveliä, se alapinta näytti olevan tumma. Kuvittelin sen johtuvan jostain kummasta auringon aiheuttamasta heijastukseta tai jotain. Kunnes sitten nyt aamulla, tosi kurjassa ja pilvisessä säässä sama ilmiö näytti jatkuvan. Jo alkoi kello kilkattaa blondinkin päässä. Eihän se voi naurulokki olla…

Kiivaasti goolettamaan ja niinpä - PIKKULOKKEJA! Niitähän ne ovat.
Varmistuksen asialle sain viimeistään sitten kun ottivat ja tulla tupsahtivat tuohon laiturille lepäilemään. Ja siinä sitten kirosin rannan puiden oksastoa - kameraa ei vaan saa millään tarkennettua oikein. Aina jämähtää se tarkennus johonkin oksaan tai risuun. Tietty tuloksena huonoakin huonompia kuvia.

Mutta, sen verran tarkentui kuitenkin, että lajille tyypillinen punertava rinta ja tuo musta pää tulivat kuvaan kuitenkin. Eli varmistui tämä määritys.

 
Täytyy tässä taas kirjoitella linnuista, kun puutarhassa ei vieläkään ole tapahtunut yhtikäs mitään. Maata ryntään kääntämään heti kun kelit sallii, mutta vielä ei ole tullut paljonkaan tehtyä.

Taas kerran istuskelin tuossa keittiössä, tällä kertaa spagettikulhon seurassa. Vilkaisin siitä sitten takapihan ruokintapaikalle, kun näin silmäkulmassani, että siellä oli pari isohkoa lintua maassa. Sitten jatkoin ruokailua, kas kun mietin, että joo pari pulua vaan ei sen kummempaa. Onhan noita nähty.

Mutta hiivatti, onhan ne tällaisessa maaseutuympäristössä aikas harvinaisia vieraita.

Enemmänhän noita kaupungissa näkee ja enpä noita täällä aikaisemmin koskaan ole tavannutkaan.  Eli piti sitten heistä ihan kuva ottaa. :D

Jotenkin tuntuu siltä, että kesä olisi vähän myöhässä verrattuna aikaisempiin vuosiin. Puutarhassa on sentään jotain tullut tehtyä. Yksi iso syreeni on kaivettu juurineen maasta ja yksi kukkapenkki on mäiskitty suunnilleen atomeiksi (pitäisi nyt tänään rakentaa uudelleen). Kukkapenkkiurakan jälkeen sitten kylmän viileesti otan kuokan ja lähden pellolle sitä kääntämään, eihän tässä muukaan vissiin auta, vesi on ollut ennätyksellisen korkealla koko kevään, mutta nyt jo näyttäisi siltä, että pellolle voi mennä ilman kumisaappaita.

Bloggerikin kettuilee, aikataulutus ei toimi, tämänkin tekstin alun laitoin jo viikko sitten ajastuksella julkaisuun, vaan eipäs onnistunut. Siellähän tuo nökötti nyt aamutuimaan julkaisemattomana kun bloggerin hallintapaneelissa piipahdin.

Mutta, se on kesä - loma - ja tänään alkaa puutarhassa sitten tapahtua.... siitä enemmän myöhemmin kunhan saan kameran toimimaan.. (Niin, sekin sitten otti ja sanoi työsopimuksensa osittain irti, saas nähdä joutuuko tässä uuden ostoon.)

Saukko

Istuskelin tuossa pari päivää sitten kaffella keittiössä iltayhdeksän aikaan (joo-o ihan liian myöhäistä kipata kahvia kitusiin, mutta joskus vaan tulee kahvinhimo). Katselin siinä sitten tuonne järvelle ja laskeskelin aikani kuluksi vesilintuja.

Ihmettelin siinä, miksi rannan tuntumassa näkyy kummallisia laineita. Vähän niin kuin isomman vesilintuesiintymän aiheuttamia, mutta ei sitten kuitenkaan. Laineet tulivat takavasemmalta, en sitten viitsinyt peppuani penkistä nostaa ja päätäni vinoon vääntää, kun ajattelin, että siellä nyt taas sorsapoijaat ottavat toisistaan mittaa.

Kiinnitin sitten huomioni västäräkkiin. Tuossa nimittäin pörhistelee västäräkkipariskunta, joka mielestäni ansaitsisi vähintäänkin urhoollisuusmitalin. Ovat nimittän väkertäneet taas tuohon rannassa olevaan telkänpönttöön pesänsä. (Kuva viime vuodelta, poikaset viihtyivät tuossa pihapiirissä muutaman viikon.)

Siinä sitten hetken seurailin västäräkkeja ja kuinka ollakaan, sitten se tuli näköpiiriin se laineiden aiheuttaja. Ja niinpä, saukkohan se. Kymmenen metrin päässä ikkunasta mennä viipotti saukko. Vähänkös olen tyytyväinen, ei sitä ihan joka iikka saukkoa keittiönsä ikunasta bongaa.

On tässä ollut parin päivän sisään toinenkin harvinaisuus pihapiirissä, nimittäin sepelrastas. En siitäkään kuvaa saanut, kun ei sattunut olemaan kamera lähettyvillä, mutta satavarmastin sen tunnistin, on sekin sellainen otus, mistä ei voi erehtyä.

Muuten täällä vain pistäytyy noita samoja vanhoja naamoja muuttomatkallaan. Tuohon pysähtyy melkoinen määrä kaikenlaisia vesilintuja näin keväisin, viipyvät pisimmillään päivän tai pari ja jatkavat sitten matkaa.

Ihan vain muutama pariskunta tuohon pesimään jää, eli tuo järventapainen tuossa vieressa toimii ihan vain muuttomatkoilla levähdyspaikkana.

Kevättä ilmassa

Aamuisin täällä herätään nykyisin mahdottoman kovaääniseen linnunlauluun. Ihan kiva, ainakin silloin, kun laulajat löytyvät sieltä taitavammasta päästä. Löytyy peippoa, mustarastastasta, tiltalttia, kiurua ja olin kuulevinani jo pikkusieponkin, tästä viimeisestä en tosin ole 100 prosenttisen varma.

Sitten ne muut lauleskelijat. Ei innosta ihan yhtä paljon. Joskus nimittäin on sellaisiakin aamuja ollut, että tekisi mieli hankkia kuulosuojaimet. Jos äänessä ovat yhtä aikaa härkälintu, varis, taivaanvuohi, räkättirastas, valtava parvi naurulokkeja ja viisikymmenpäinen järripeippoparvi, alkaa kuuntelija toivoa toisenlaista konserttia aika pikaisesti.

Yksi yli-innokas räksä lauleskelee kaiket päivät tuossa talon vieressä kuusen latvassa. No, eipä tuo mitään, jos olisi ainoa. Mutta tuolta tuntuisi räksätykseen vastaavan ainakin 4-5 muutakin saman lajin edustajaa. Ei ole kauneimmasta päästä tuo räksän lauleskelu.

Ja sitten kun konserttiin lisätään vielä harakat…..No, eipähän tuohon maailma kaadu, täytyy yrittää opetella kuuntelemaan valikoidusti. :D

Kevään ”pakollinen” raparperikuva

Melkein joka kevät tulee aina raparperin alusta otettua kuva, joka sitten heti laitetaan blogiin, sehän suunnilleen on se ensimmäinen kasvi, joka pihapiirissä alkaa vihertämään.

Viime keväänä tein tietoisesti poikkeuksen. Päätin olla laittamatta yhtään kuvaa kevään raparperista.  Nyt en sitten muista pitikö tuo päätös, luultavasti piti.

Mutta tässä nyt  tämän kevään perinteinen raparperikuva *tadaaa*.

 Oli meinaan ollut reippaanlaisesti pakkasta edellisenä yönä, kun tämän kuvan nappasin ja raparperi näytti tosi vinhalta huurupeitteessään. Vaan eipä mitään vaikka vähän riitettä pinnalla olisikin, raparperi senkun porskuttaa, se ei isommin näistä kevään pikkupakkasista hätkähdä.

Kohta pääsee raparperihillon tekoon. Jee!

Talvivalkosipuli

Valkosipulit ovat hyvässä kasvun alussa. Niitä on tuolla puoli kasvulaatikollista ja osa niistä on aloittanut kasvunsa melkoisen mahtavaa vauhtia.

Osasta ei  vielä näy mullan pinnalla mitään. Jännä juttu, on ne vaan erilaisia, vaikka samasta satsista ovatkin. Saas nähdä nousevatko ne muut sitten myöhemmin. Mutta vaikka eivät nousisikaan, jonkin verran valkosipulia on nyt tulossa kuitenkin. Ja sehän on hyvä se.

Talvikylvö

Tänä talvena/varhaiskeväänä sitten viimenkin testasin talvikylvöä. Ai mitä talvikylvöä? No, sellainen juttuhan se on, että luodaan kylvetyille siemenille oma mikroilmasto (siis laitetaan läpinäkyvään muovihässäkkään, missä on ilmareiät), kastellaan ja paiskataan ulos lumeen.

Sitten aikanaan kun lumet sulaa ja keli alkaa olla otollinen, taimet puskevat pintaan ja kasvavat omassa pienoiskasvarissaan siihen asti, kun ne sitten istutetaan avomaalle.

Mitä hyötyä tästä sitten on? No, ensinnäkin näitä talvikylvettyjä ei tarvitse koulia ollenkaan. Kouliintuvat siinä ihan ittekseen, kasvaessaan ulkosalla heti alkuunsa. Toiseksi, tulee vähemmän kylvöhässäkkää varsinaiseen kylvöaikaan, osa kun on jo valmiiksi kylvetty.

Ensimmäinen kokeilu siis täällä ja ihan hyvin ainakin toistaiseksi toimii. Tosin valitsin valmiiksi jo kohtuullisen kylmänkestäviä kasveja kokeiluuni. Pääasiassa ristikukkaisia, nehän kestävät kylmää todella hyvin. Kuvan laitan myöhemmin, nyt jostain syystä kamera ottaa vain ja ainoastaan tarkentamattomia kuvia.

Tähän väliin täytyy todeta, että muutama kasvi täällä harrasti omaehtoista talvikylvöä myös. Tuolla on laatikollinen pinaattia tulossa, kas kun syksyn viimeiset pinaatit saivat siementää ja jäivät sinne laatikkoon koko talveksi. Pari päivää sitten siivosin laatikon ja totesin, jotta onpas vahvan näköistä pinaatin alkua laatikko täynnä. Ihan kiva, kohta saa tuoretta pinaattia :D

Talipalloja, talipalloja ja vielä enemmän talipalloja

Tulipahan ostettua talipallotelineitä. Ei talipallojen takia, vaan ihan noiden telineiden.

Eikä nuo edes kustantaneet paljon. Kolmekymmentä senttiä kappale olivat. Siis 30 senttiä. Ihan aikuisten oikeesti. :D Talipallot voipi nuista vaihtaa uudempiin ja tuollaiset jämäkkää tekoa olevat metallitelineet kestänevät vuosia.

Kauppiaalle kai sattunut virhearviointi talipalloautomaattien menekin suhteen ja oli noilla viimeinen käyttöpäivä sitten tullut vastaan. Hurjan iso laatikollinen niitä siellä oli ja näköjään myivät mieluummin pois sitten edes jollain hinnalla.

No, onhan se niin, että se viimeinen suositeltu käyttöpäivä ei välttämättä ole se viimeinen, hyvin vielä näyttävät kelpaavan…

Ostin tusinan. Koska ensi talvi. :)

Jouhisorsia, kaakkureita ja pihan raivausta

Ja sitten se seuraava vähän harvinaisempi vierailija, kaakkuri. Oli pahuksen aikaisin liikkeellä tuo veijari, 5.40 näytti kello ja tietty oli vielä vähän hämärää…

Tämä on myös sellainen ilmestys, varsinkin keittiön ikkunasta bongattuna, että latasin tuon kuvan Suomen linnut fb-ryhmään. Huono kuva, kun ikkunan läpi ei parempiakaan oikein saa, mutta eipä kulunut kauankaan, kun joku jo siellä ryhmässä kysyi, että mistä moisia ikkunoita saa ostaa. :D

Vihdoin ja viimein sitten aurinkokin suvaitsi näyttäytyä. Ja valoisassa onnistui jouhisorsapariskunnan kuvaaminen vähän paremmin kuin lumisateella.

Aina tietysti jotain risua tai oksaa edessä, mutta sainpas sentään edes jonkinmoisen kuvan heistä.

On vinhan näköinen tuo koiras pitkine pyrstöineen.

Pihamaata on tullut raivattua melkoisesti. Talvella pihan männyt vähän kärsivät liian painavasta lumikuormasta ja oksia katkesi ja tippui melkoisella ryminällä. Ja niitä oksia oli todella paljon. Tänään sitten kasattiin oksat pois pitkin pihaa kuleksimasta. Multaakin tuli haettua muutama sata litraa, kohta pääsee kukkapenkkejä laittamaan. Kyllä se kesä sieltä tulee, kohta.

Keittiön ikkunasta bongattu 75 lajia!

Tänään sitten meni seiskavitonen rikki. Tuossa takapihalla uiskenteli jouhisorsapariskunta.

Kuvat taas kerran ihan ceestä, mutta kun sataa lunta ja tuossa on tuo talviaitakin vielä välissä.

Mutta jouhisorsia ovat ja kohtuullisen harvinaisiakin. Arvio 8000 - 15000 paria Suomessa, joten ei tämä ihan joka lätäkön laji ole tämäkään. Jösses, että mulla on tuuria näiden harvinaisempien otusten  kanssa :D.