torstai 29. syyskuuta 2011

Pitihän se arvata - se siitä viemärishowsta sitten seurasi - jätevettä maastoon

Niinpä - oli sitten sellainen tapaus, että ylitti uutiskynnyksen Maakunnan ykköslehden verkkoversiossa ja paikallisessa lehdessä myös. Itse allekirjoittanut on vastuussa siitä, että paikallislehteen juttu tuli. Ärsyynnyin tapahtumasta niin, että otin ja soitin toimittajalle.

Kirjoitin tänne blogiin jo aikaisemmin tässä kuussa juttua siitä, kun katkaisivat tuon ainoan kulkutien täältä tontilta viemärin puhdistus- ja kuvaus töiden takia. Työt jatkuivat melko pitkään syyskuun 14:sta päivästä ihan tänne loppukuulle. Häiritseväähän se oli, mutta eilen kuulemani viemäriveden juoksutus maastoon vasta karmiva tieto olikin.

Kuulin, että viemäristä olisi päässyt useita kuutioita jätevettä maastoon, kun olivat tulpanneet sen viemärin puhdistuksen ajaksi. Ihmettelinkin toissapäivänä, miksi täällä haisi koko päivän suoraan sanottuna **skalle.

Kun aloin asiaa tutkia tarkemmin, kävi ilmi, että viemäri oli ollut lähes tukossa sinne kasaantuneen hiekan takia. Siis virtaama viemärissä on ollut huono jo ties kuinka ja kauan. Lähes tukkeutuneesta viemäristä johtuen, tämä puhdistusoperaatio ei ollutkaan mikään läpihuutojuttu. Ja kuka tietää, miten paljon sieltä on jätevettä tuon lähes tukkeutuneen viemäriputken takia vuosien varrella maastoon päässyt. Jälkeenpäin sain tietää myös, että ovat mitanneet aikaisemmin tuolla hieman kauempana viemärilinjan lähellä maaperästä ecoli ja enterokokkibakteerimääriä ja määrät olivat olleet melkoiset.

Kuultuani tästä ylivuototapauksesta soitin saman tien kaupungin vesiasioista vastaavalle henkilölle. Kysyin, pitääkö saamani tieto paikkansa ja jos pitää, miksi minulle maanomistajana ja viemäriputken naapurina ei ole ilmoitettu tapahtuneesta. Paikkansapitävä tietohan se sitten oli. Eniten minua **tutti se, miten ko. henkilö suhtautui kyselyyni. Vastauksena siihen, miksi minulle ei ilmoitettu tuli yksikantaan ”En katsonut aiheelliseksi tulla siitä kertomaan.”

Laki eräistä naapuruussuhteista (4§) sanoo melko yksiselitteisesti, että likavettä ei saa laskea tai johdattaa naapurin puolelle. Selvittelen parhaillaan, mihin toimenpiteisiin voin ryhtyä ja voinko jopa vaatia asiasta korvauksia. Ihan vaan sen takia, kun olisi nyt kuvitellut, että edes ilmoittaisivat. Olihan kyseessä useampi kuutio viemärijätettä, eli ei ihan pikkujuttu. Tästä talolta on tuonne viemärille parisataa metriä matkaa, mutta silti, olisi ilmoittaminen mielestäni hyviin tapoihin kuulunut.



Kävin sitten eilen itse katsomassa, mitä jälkiä sinne maastoon on jäänyt. On siellä paikkaa siivoiltu, mikä tässä tapauksessa näyttäisi tarkoittavan sitä, että ne **skavedet on juoksutettu tontilleni. Yllä olevassa kuvassa on viemärikaivo, josta tämä vuoto oli tapahtunut. Viemärikaivo sijaitsee sen ns. luontopolun vieressä, polku kiertää tuon kaivon.

Alla olevassa kuvassa näkyy selvästi, kuinka **skavesi on juoksutettu tai valunut maalleni. Raja nimittäin kulkee tuossa koivujen oikealla puolla noin metrin päässä niistä, eli tuo polku kulkee tuossa kohtaa osittain maillani ja osittain rajan päällä. Koivujen takana oli vielä vuorokausi tapahtuneen jälkeen iso lammikko likavettä. Senkin näkee osittain tuosta kuvasta.


Siis toisin sanoen, kaupunki voi pilata tonttiani viemärivedellä, eivätkä edes katso olevansa ilmoitusvelvollisia. Että sillälailla täällä taas….

Kaiken kukkuraksi tuo viemäri todellakin kulkee sen kaupungin tekemän luontopolun vieressä ja joissain kohdissa polku kulkee sen viemäriputken päällä. Ihan kiva. Nyt kun ihmiset siellä sitten **kassa kävelevät, kuljettavat he tietämättään ecoli ja enterokokkibakteereja ympäriinsä mahdollisesti jopa koteihinsa asti. Voin vain kuvitella mitä tapahtuu, jos jollakulla on esimerkiksi konttaus- tai ryömimisikäinen lapsi, joka sitten käsiensä kautta näitä ulosteperäisiä bakteereita suuhunsa saa.

Nyt joku tietysti ajattelee, että käveleväthän ihmiset karjasuojissakin ja muissa paikoissa missä on ulosteita. Niinpä, totta on, mutta silloin he myös tietävät sen ja osaavat varoa tuomasta ”sitä ihteään” kengissään koteihinsa.

2 kommenttia:

  1. Ohhoh. Täällä päin on myös noita viemäritötteröitä ja niiden liepeillä haisee p*ska. En tajua tuollaista leväperäisyyttä ja toisaalta välinpitämättömyyttä!!!t. Hellu

    VastaaPoista
  2. Tää paikkakunta on tunnettu leväperäisyydestään nimenomaan jätevesiasioihin liittyen. Rakensivat muutama vuosikymmen sitten jäteveden puhdistamonkin, ihan melkein kaupungin keskustaan. Siitäkin jo voi päätellä miten hyvin asioita hoidellaan. Täällä aina välillä pääsee milloin mitäkin jätettä vesistöön tai maastoon, joko puhdistamolta tai sitten viemäreistä niinkuin nyt toissapäivänä.

    VastaaPoista