No nyt niitä on jo neljä…

Tänä aamuna oli mahtavaa herätä siihen, että räystäät tippuivat ja joutsenet toitottelivat järvellä. Puoli seitsemältä oli jo aivan valoisaa ja mikä parasta, ne räystäät tippuivat! Ajatella puoli seitsemältä aamutuimaan, lämpötila oli jo pitkälti plussan puolella, tarkasti ottaen +4. Ronja neidin ulkoilutuokion aikana tulin huomaamaan, että vaikka lämpöasteita olikin, ei se tarkoittanutkaan sitä, että olisi ollut kovin lämmin. Tuuli aika navakasti, mihin en sitten ollut varautunut ollenkaan. Painuin nimittäin koiraani ulkoiluttamaan ilman takkia ja käsineitä - kuvittelin, että on ihan oikeasti lämmintä, kaikki merkit kun viittasivat siihen.

Eilinen päivä meni melko tarkkaan oksennuksia siivotessa ja sairasta pikkukoiraa paapoessa. Eihän tuo Ronja kyllä enää mikään varsinainen pikkukoira ole, vaikka pentu vielä onkin. Ikäähän sillä on kahdeksan kuukautta ja kokoa alkaa olla enemmän kuin keskiverto sakemanni nartuilla yleensä.

Pari kolme viikkoa sitten mitattiin ihan kunnolla neidin säkäkorkeus. Kaverilla kun sattuu olemaan ihan oikea koiran mittaukseen käytettävä kulmamitta. Ei tahtonut mitassa enää asteikko riittää. Ronjan säkäkorkeus kun oli jo 60 cm. Sakemanninartuthan ovat säkäkorkeudeltaan 55-60 cm, se 60 on yläraja. Ihan kiva, että tytöstä kasvaa iso koira, sitähän olen toivonutkin.

Tänä aamuna onneksi sitten jo toipilaalle ruokakin maistui, eikä pahasta olosta enää ole tietoakaan, ei ainakaan näkyvästi. Ihan hetihän se piti kokeilla ulkoilun jälkeen, maistuisiko se ruoka tänään, ja maistuihan se. Koiran ulkoilutuksen ja ruokkimisen jälkeen aamukahvilla istuessa oli sitten aikaa vähän lämmitellä ja tarkkailla mitä järvellä ja lintulaudalla tapahtuu. Ilokseni huomasin, että joutsenten määrä oli tuplaantunut eilisestä. Nyt niitä on tuolla kaksi paria. Ei ihmekään, että toitotusta oli niinkin paljon heti aamutuimaan.

Variksiakin tuolla on ollut kolmisenkymmentä raakkumassa sulan reunalla heti aamusta. Nyt minulle sitten selvisi viimeinkin ainakin yksi asia minkä takia ne sinne sulan reunaan hakeutuvat. Henkilökohtaisen hygienian hoito tuntuu kiinnostavan koko varispopulaatiota. Siellä ne ovat kylpeneet jään päälle sulaneessa vesilammikossa vuoron perään jo tuntitolkulla.

Gizmokin sitten otti ja meni ulkoilemaan, ihan omin päin hetikohta aamusta. Poikahan ei ole ulkona ollut kuin viimeksi joskus syyskuussa. Silloinhan se otti jalat alleen ja mennä viipotti tuonne kahdensadan metrin päähän junaradalle. Ei se poika tainnut silloin heti tajutakaan, miten pitkällä talosta oli. Onneksi se kuuli kun kutsuin sitä ja juoksi kuin rasvattu salama rappusille. Silloin näytti siltä, että oli poika vähän järkyttynyt omasta urheudestaan. Sen koomin se ei ole ulos halunnut. No tänään sitten se otti ja hyppäsi keittiön ikkunasta alas.

Gizmohan ei kissojen tapaan pidä kylmästä, ei se pidä märästäkään eikä varsinkaan märästä lumesta. Mutta sinne se vaan hyppäsi lintulaudan alle tutkailemaan mielenkiintoisia hajuja, vesilammikkoon.

Yllättävän äkkiä se toipui veteen hyppäämisestään, vähän vain tassujaan räpsytteli. Suunnisti sitten määrätietoisen oloisena tutkimaan keltasirkuille varattuja kauralyhteitä. Harmi, että tuo yläpuolella oleva kuva ei liiku. Mutta jos tarkkaan katsoo, voi huomata kuinka tuossakin takatassua räpsytetään.

Lyhdettä ja kauroja maassa hetken nuuskittuaan, se nosti päänsä ja näytti siltä, että nyt pitää vähän tuumata mitä seuraavaksi tekee.

Siinä se sitten mietti hetken, katse suunnattuna jonnekin kaukaisuuteen. Lopputulema näytti olevan se, että lähemmäs taloa olisi päästävä.

Kovin varovaisesti se kääntyi, harkitsi tarkkaan mihin tassunsa pisti. Välillä se pysähtyi miltei kesken askeleen, tuumimaan jotain.

Tuota parin metrin matkaa se teki sitten useamman minuutin. Harkiten tarkkaan jokaisen liikkeensä - ainakin siltä se näytti.

Sitten se jo löysi itsensä lintulaudan alta.

Tarkkaan se nuuski lintulaudan tukipuun. Erittäin tarkkaan. Mitä lie siitä löytänyt - mahdollisesti eilen laudalla käyneen oravan hajujäljen.
 

 
Jotain vallan herkullista hajua siellä kieltämättä oli…
 
Vaan sitten piti taas tuumata…

Ja tästä tuumailusta lopputuloksena oli pari mahtavaa loikkaa, joista viimeinen sitten päätyi ikkunalaudalle ja siitä sitten koko kissaherra keittiön pöydälle. Ilmeisesti tuollainen viiden minuutin ulkoilurupeama oli Gizmo-herralle ihan tarpeeksi.

Iloinen yllätys tänä aamuna löytyi taimikasvattamostani. Yellow Stuffer ja Glacier -tomaatit ovat itäneet. Munakoisot vaan antavat vielä odottaa itseään. Kävin äsken lukemassa viime vuotiset maaliskuun postaukset ihan sillä silmällä, josko vinkkejä löytyisi siitä, miten on viime vuonna itämiset tapahtuneet. Samanlaistahan se viime vuonnakin on ollut, munakoisot antoivat odottaa ja pitkään. Tuossa äsken laiton myös parisataa purjon siementä hajakylvönä itämään. Lisää sitten jossain vaiheessa, kunhan ehtii.