Kevättä ilmassa

Tänä aamuna vähän ennen seitsemää pikku koiruus murahteli ja haukahti pari kertaa sen oloisena, että nyt on pihapiirissä tunkeilijoita. Vilkaisin siinä sitten olohuoneen ikkunasta pihalle - ei mitään näkyvää. Sitten siirryin keittiöön hakemaan täydennystä kahvimukiini ja vilkaisin keittiön ikkunastakin tuohon etupihalle - ei mitään mainittavaa sielläkään. Sitten istahdin pöydän äären kahvimukini kanssa ja katos perhanaa - siellä se oli tonkimassa, se samainen rusakko kuin eilenkin. Kaivoi lintulaudan alla niin että lumi pöllysi ja auringonkukan siemenet vaan lentelivät ympäriinsä.

Tuo rusakkoherra on varsin helppo tunnistaa. Se on jossain vaiheessa elämäänsä ilmeisesti ottanut yhteen jonkin toisen eläimen kanssa. Sen oikea korva on pikkuisen repaleinen ja korvassa on kaksi viiltoa. Sellaista hampaanjäljen näköistä, ja niistä näkee sen korvan läpi. Eli korvamerkitty kaveri. Varmaan siitä muitakin tuntomerkkejä löytäisi, jos tarkkaan katsoisi, mutta nuo ovat niin silmiinpistäviä, että ne näkee pitkänkin matkan päästä. Siinä sitten vesselin touhuja seuratessani, panin merkille, että on se jäniseläinkin jo kesäkarvaa vaihtamassa. Hieman on takkuisen näköinen ja irtokarvoja täynnä. Kevään merkki, luulisin.

Aamu on ollut varsin kolea - tuossa kuuden jälkeen oli 21 astetta pakkasen puolella. Tosin noiden parinkymmenen asteen yöpakkasten jälkeen jo parina päivänä ilma on muuttunut päiväksi plussan puolelle ja lumi sulaa silmissä.

Ulos kun nenänsä pistää, kuulee ensimmäiseksi mielettömän sirkutuksen pihapiirin puista, keltasirkkujen siritystä ja peipposen laulua ja kaikenlaista muutakin tuhinaa ja toitotusta. On täällä yksi vanhanaikainen talitiainenkin. Olin kuin puulla päähän lyöty eilen iltapäivästä, kun istuskelin paitasillani rappusilla auringossa ja kuulin vanhan kunnon ti-ti-tyy -laulun. Tuota ihmettä en olekaan vuosiin kuullut. Ei se ihan vastannut sitä vanhanaikaista laulutyyliä, mutta selkeästi sieltä lopusta erottui se ”tyy” kuitenkin. Toivottavasti tämä uusvanhaa laulukieltä käyttävä tyyppi löytää kämppiksen itselleen, jotta mahdollisesti tulisi lisää näitä tämän laulutyylin taitajia taas.

Kevät siis on tulollaan ihan selvästi. Linnut tutkivat pihapiirin yksiöitä ihan urakalla.

Ensin yksin.
 

 
Ja sitten vielä uudelleen sen mahdollisen tulevan kämppiksen kanssa.
 
Aikaisinpa ne alkavat asuntoa katsella. Muistaakseni ne aloittavat munimisen vasta toukokuussa. Tosin pesänrakennus ja sisustaminen muutenkin, voi olla melkoisen aikaa vievää puuhaa.

Aurinkoista pakkaspäivää…

Tänään aamusta laitoin tomaatinsiemeniä kasvamaan. Kaivoin esiin kaikki viimevuotiset siemenpussit ja sain kuin sainkin lähes jokaista viime vuonna kasvattamaani lajia multaan. Joissain pusseissa ei ollut enää kuin pari kolme siementä, mutta ainahan voi toivoa, että edes yksi yksilö itää. Nyt niitä tomaattilajikkeita on vieläkin enemmän kuin viime vuonna. Eli paljon.

Seuraavat lajikkeet ovat nyt sitten kokeilemassa itämistä: Marmande, Moneymaker, Tigerella, Yellow Pear, Yellow Stuffer, Glacier, SuperSweet 100, Chocolate Cherry, Goldenen Königen, San Marzano, Roma, Tumbling Tom, Orange Pendulina, Black Russian, Roma ja englannista tilaamani Thessaloniki. Pääkaupunkiseudulla on sitten lisää, kylvin sinne muutamaa lajiketta ennen tänne lähtöäni kolmisen viikkoa sitten.

Incas tomaatin -siemeniä en sitten tänä vuonna ostanut. Se oli satoisa, ja ihan hyvän makuinenkin, mutta mielestäni siemenet maksavat ihan liikaa. Viime vuoden pussissa oli kokonaista 4 siementä, joista kaksi iti. Ne molemmat kasvit tosin kasvoivat sitten ihan kiitettävästi, mutta tuli yhdelle itäneelle siemenelle hintaa melkein kaksi euroa, joka on kyllä Ihan liikaa. Ei se niin ihmeellinen sitten kuitenkaan ollut, jos hinta-laatusuhdetta katsoo.

Laitoin tuossa myös lisää purjon siemeniä multaan. Toivottavasti tänä vuonna saan ihan itse kasvatettua purjon taimet, ettei tarvitse ostotaimiin turvautua. Edellinen purjosatsi on jo itänyt, hentoisia ruohon näköisiä suikeroita pilkistää mullasta jo muutama. Viime vuonna onnistuin tappamaan purjon taimet melko heti itämisen jälkeen. Katsotaan onko vahingosta viisastuttu ja josko tänä vuonna sitten onnistaisi.

Lintuja on myös tullut seurailtua, tosin niitä ei nyt pariin päivään kovin paljoa tuossa ole näkynyt. Varmaan syynä tuohon on varpushaukka, joka nyt on päättänyt ottaa tuon ruokintapaikan myös omaksi ruokailualueekseen. Eilen seurasin, kuinka varikset hätistivät sitä pois. Ei se variksille mitään mahda näköjään, vallankin jos on monta varista yhtä aikaa kimpussa. Nätti haukka, täytyy myöntää, mutta mieluummin minä niitä pikkulintuja tuossa pihapiirissä katselisin.

Tuossa hetki sitten kameran linssin läpi tiiraillessani hömötiaisia, säikähdin pahanpäiväisesti. Olen jo muutaman kerran yrittänyt noista tinteistä kuvia ottaa, mutta ovat niin vikkeliä liikkeissään, etten ole ikinä kunnon kuvaa niistä vielä saanut. No, en saanut nytkään.

Siinä linssin läpi tuijottaessani huomasin silmäkulmastani, kun kuvaan tuli iso silmä. Hätkähdin aika rajusti. Iso ruskea silmä, karvaisessa naamassa tunki kuvaan. Mitä ihmettä?!?!

Eipä ole tällaista ennen tapahtunut ja varmaan menee pitkä aika ennen jotain samanlaista tapahtuu. Selvisi siinä sitten samalla sekin ryökäle, joka ne kauralyhteet on hajottanut. Ihan siinä säikähdyksissäni painoin laukaisinta…

Ja ikuistin tuon hiippailijan ihan melkein kuin vahingossa. Se tosiaan hiipi lintujen ruokintapaikalle melko huomaamatta, ja alkoi sitten vaan kaikessa rauhassa syömään.

Ensin se tutkiskeli mitä hyvää on lintulaudan alla.

Siirtyi sitten metrin verran..
 

Kuunteli hetken korvat heiluen  kuin väkkärät..

 

 
… ja tutki hajotettujen kauralyhteiden alustan.
 

 
Kaivoi se vähän aikaa kauroja lumen alta myös.
 

 

Siirtyi sitten strategisesti parempaan paikkaan.

Mussutteli taas melko pitkän aikaa….

Sitten yhtäkkiä se valpastui, ikään kuin olisi ihmetellyt: että mikä se mahtaa olla tuo kummallinen napsuttava ääni….?

Ja sitten pikakäännös ja pikapoistuminen takaoikealle...

Ei ilmeisesti kameran sulkimen ääni sitten pitemmän päälle rusakkoherraa miellyttänyt. Tuonne se loikki järven rantaan, ei sillä kiirettä ollut, verkkaisesti siinä pompittiin ja välillä pysähdyttiin kuuntelemaan. Toinen korva sojotti eteen ja toinen taakse. Siitä sitten jäälle päästyään se ottikin sitten vähän vauhtia ja pinkaisi toiselle puolelle järveä. On muuten nopea otus.

Pakkaset paukkuu

Kevään tulo näyttäisi ottaneen takapakkia ja rutkasti nyt viime päivinä. Pakkasta on ollut 15-20 astetta yöllä ja aamuisin. Tosin lämpötila nousee päivän mittaan tuonne nollan korville ja auringossa jopa plussan puolellekin. Mutta silti taaksepäin on menty, viime lumisateen jälkeen lumitilanne on suunnilleen sama kuin pari kolme viikkoa sitten ja järvikin vetäytyi takaisin jäähän.

Tuolla on joen suussa enää muutaman kymmenen metrin sula paikka. Joutseniakaan ei ole pahemmin näkynyt. Eilen ne tosin piipahtivat nukkumassa tuossa jäällä, mutta katosivat sitten taas jonnekin, ilmeisesti isompaan sulapaikkaan.

Viime päivinä täällä on lumitöiden lisäksi otettu melko leppoisasti, mitään ihmeellistä ei ole saatu aikaan. Viime kylvörupeaman tuloksena tosin on taas melkoinen määrä ruukkuja, jotka on ripoteltu täällä pitkin huushollia. Alkaa ruukunpaikat jo loppua, mutta sehän on tuttua jo viime vuodesta. Kylvin vielä uuden satsin munakoisojakin, ne edelliset kun eivät kolmeen viikkoon osoittaneet minkäänlaisia elonmerkkejä. Nyt sitten nämä uudet laitoin patterin päälle olohuoneeseen.

Munakoiso on siitä kumma kasvi, vaatii melko korkean lämpötilan itääkseen. Lajikkeestakin tuo itämislämpötila riippuu ja näistä mitä minulla nyt on, en suurimmasta osasta osaa sanoa sitä enkä tätä. Tilasin nimittäin virolaisesta Seemnemaailm -verkkokaupasta tuossa vuodenvaihteessa kaikenmaailman siemeniä kokeiltavaksi. Siihen erään jonka tilasin, kuului myös kolme eri munakoisolajiketta. Siemenpusseissa on tekstit venäjäksi. Kiva. Oma venäjänkielen taitoni on kyllä sitä luokkaa, että ei ihan tuollaista tekstiä pysty ymmärtämään - välttämättä. Yritin löytää nuo samat siemenet sieltä kaupasta eilen, heillä kun on selostukset lajikkeista myös siellä - venäjäksi. Olisi niin helppo heittää teksti Googlen kääntäjään, ja saada ne kylvö/istutus/hoito -ohjeet sitä kautta. Vaan kuinka ollakaan, ei näitä samaisia siemeniä enää siellä kaupan ole, joten nyt sitä vaan mennään mutu-tuntumalla. Harmi, että venäjänkielen sanakirjanikin on pääkaupunkiseudulla. Ai miksi en käytä Online -sanakirjoja? No kun ei ole kyrillisiä aakkosia koneessa, pitäisi asentaa ja sitten senkin jälkeen se menisi etsimiseksi, kun ei tiedä missä mikäkin kirjain näppiksessä on - kun ei ole sitä kyrillistä näppäimistöäkään.

Jänis pahalainen oli tuossa käynyt sotkemassa lintujen kauralyhteet ja pistämässä tuon ruokintapaikan sisustuksen uusiksi. Olkia on nyt vähän joka puolella, jäniksen papanoista puhumattakaan. En tuosta niin pahaa tykkäisi, mutta kun tuo koira pentele rakastaa niitä papanoita. Syö ne suihinsa heti kun vaan näkee, ja sitten on mahastaan kuralla muutaman päivän. Siinä mielessä ei ollenkaan hyvä juttu tuo.

Sunnuntaikivaa ja shoppailua & maanantaimarinaa ja murjotusta

Mies tuli tänne nelosvyöhykkeelle lauantaina melko suuri tavarakuorma mukanaan. Itsehän en sieltä pääkaupunkiseudulta juuri mitään pystynyt tuomaan, kun muutama viikko sitten tänne ajelin. Minulla on perheen isoin auto, mutta nuo lemmikit kun kulkevat aina mukanani, auto tulee jo pelkästään niistä aika täyteen.

Eilen sitten päätettiin ottaa ja lähteä vähän shoppailemaan. Meiltä täältä on viitisenkymmentä kilometriä lähimpään isohkoon kaupunkiin. Tällä tuppukylällä ei montaa kauppaa ole, ja niissäkin vähissä on hinnat pilvissä. Eli aina sopivan tilaisuuden tullen ja silloin kun on tarpeeksi ostoslistalla, matkustamme päiväksi tuonne ison kaupungin liepeille ostoksille. Nyt ostosreissua rajoitti jonkin verran se, että kaikki kaupat eivät tuolla olleetkaan sunnuntaina auki. Olin varautunut mm. ostamaan muutaman laastipaljun - niitä mustia uusiomuovista tehtyjä. Vaan eipä ollut kauppa auki, joten jäivät hankkimatta.

Pysähdyttiin siinä sitten Kodin Terraankin. Tämä kauppa on ihan kohtuukokoinen Kodin Terraksi. Joskus se tuntuu jopa vähän liiankin isolta, varsikin kun nyt jouduttiin kiertämään ihan koko kauppa puoleentoista kertaan, ennen kuin löydettiin mitä etsittiin. Oltiin nimittäin hakemassa muovisia pvc-putkia. Sellaisia muoviputkia, joita käytetään sähköasennustöissä. Kun niitä sitten viimein löytyi, ostin tusinan. Kahden metrin mittaisia, läpimitaltaan parisenttisiä putkia. Kappalehinta oli alle kaksi euroa. Muutama mutkaliitinkin tuli otettua siinä samalla. Ja sellainen muoviputken taivutusjousi, joilla niitä putkia voi taivuttaa helposti.

Niin, ei täällä sähkötöihin aleta, niistä putkista rakennetaan kasvatustunneli kunhan maa on lumeton. Ja jos ensimmäinen prototyyppi on hyvä - putkia sitten haetaan vaan lisää. Kustannuksethan tällaiselle ovat minimaaliset, verrattuna niihin tunnelikasvihuoneisiin, joita myydään valmiina kaupoissa.

Ja tietysti, siementelineiden ohi ei päässyt pysähtymättä. Tarttui sieltä mukaan pari pussia kurpitsan- ja meloninsiemeniä.

Nyt kun on tiedossa ainakin yksi muovitunneli, uskalsin ostella noita melonejakin. Luulisi tuonne tunneliin saavan ihan kunnon kasvuolosuhteet niillekin.

Käytiin siinä samalla reissulla sitten myös paikallisessa Lidlissä, sieltäkin otin siemenpussitelineestä muutaman pussin papuja ja joitain yrttejä. Nyt täytyy sitten jo vihdoin ja viimein varmaan lopettaa se siemenien ostelu, enhän noita kohta ehdi edes kylvämään.

Tänä aamuna herättiin sitten aivan mahdottoman lohduttoman näköiseen ilmaan. Taivas oli tasaisen harmaa, sitä ällöttävän rumaa keskiharmaan sävyä, jota ei mielellään taivaanrannassa katsele. Ei paljon auttanut kesäaikaan siirtyminen, ei sitä ainakaan missään huomannut, kun oli niin hämärää jo heti aamusta. Mieskin joutui lähtemään aikaisemmin, sään takia. Osa taimistani sitten matkustaa parasta aikaa ukkokullan matkassa Pääkaupunkiseudulle. Ja täällä ollaan jo kyynärpäitä myöten mullassa istuttelemassa lisää. Tämä seuraava satsi sitten matkustelee ensi kuussa meikäläisen mukana sinne pääkaupunkiseudulle myös. Saas nähdä koska saadaan ne sitten raijattua tänne nelosvyöhykkeelle takaisin.

Koira pahalainen ei näytä nyt toipuvan yhden laumanjäsenen lähdöstä ollenkaan. Murjottaa tuolla eteisessä ja vinkuu niin vietävästi. Saisi kyllä kohta jo lopettaa, alkaa hiukan moinen käytös jo hermostuttamaan.

Huonosta säästä huolimatta lintulaudalla on käynyt kuhina. Tänään näin sellaisenkin ihmeen, jota en aikaisemmin ole ikinä edes kuvitellut näkeväni: Neljä käpytikkaa laudan lähistöllä samaan aikaan. Neljä on mielestäni aika paljon. Normaalisti niitä tuossa kun on kerrallaan vain yksi.

Täällä sitä vaan nyt sitten pidetään lumisadetta ja katsellaan elokuvia. Mitään muuta ei oikein tällaisessa säässä huvita tehdä. Saisi se kesä tulla jo…

Siemenvarkaan salaisuus selvisi

Olen jo jonkin aikaa ihmetellyt, mikä eläin käy syömässä auringonkukansiemenet suoraan säkistä. Säilytän tällä hetkellä siemenvarastoja liiterissä. Viime talven huonot kokemukset myyristä sisätiloissa, saivat minut tekemään tälle talvelle tällaisen ratkaisun. Eivätpä ne siemenet siellä liiterissäkään rauhassa ole saaneet olla. Kuorikasoista päättelin, että nyt on kyseessä joko muutaman tuhannen myyräarmeija tai sitten vaihtoehtoisesti jokin isompi siemeniä syövä otus. Vaihtoehtoja ei kovin montaa ollut, liiterissä kun ei mitään isompia aukkoja ole, josta siemenvarkaat pääsisivät sisälle. Jostain se/ne kuitenkin sinne olivat tiensä löytäneet.

Suojasin siemeniä sitten erilaisilla virityksillä. Osan niistä pistin kannellisiin ämpäreihin ja saaveihin, ne jotka eivät ämpäreihin mahtuneet, suojasin laudoilla. Ei auttanut. Se jokin oli avannut ämpärin kannen ja pistellyt taas aimo kasan siemeniä suihinsa. Pelkät kuoret olivat jäljellä.

Enpä tuosta isommin hermostunut, nauratti kun mietin mitäköhän otusta siellä liiterissä oikein ruokin. Tänään se sitten selvisi. Menin liiteriin hakemaan kauroja, tuo valtaisa keltasirkkuparvi kun oli pistellyt lähes kaikki poskeensa tuolta takapihalta, ja kuinka ollakaan … Pelästytin käpälämäkeen sen ämpäreitä availevan, auringonkukansiemeniä varastavan otuksen. Oli tiensä löytänyt katonrajassa olevasta aukosta liiteriin sisään. Aika pienestä reiästä se itsensä ulos sulloi - ihan ihmetytti.

Vaan eipä se tainnut isommin pelästyä. Viiden minuutin päästä bongasin sen jo kaikessa rauhassa ruokailemassa taas.

Viime yön aikana näyttäisi olleen aika lailla aktiviteetteja tuossa pihapiirissä. Aamutuimaan koiraa ulkoiluttaessa tuli tutkittua ja ihmeteltyä sitä jälkien kirjoa, joka oli yön aikana ilmestynyt. Jokin kissansukuinen otus on taas tuossa rappujen vieressä käynyt. Tuolta se on loikkinut metsästä umpihangessa, pysähtynyt tuohon rapun eteen ja jättänyt siihen melkoisen määrän jälkiä. Yöllä on satanut vajaa sentti uutta kevyttä lunta, joten kaikki jäljet olivat erittäin hyvin näkyvissä. Vähän illalla myöhään ihmettelinkin, miksi koiranpentu ei suostunut yksin iltapissille menemään. Nuuski ilmaa niskakarvat pystyssä ja häntä koipien välissä. Nii-in, kyllähän se jo tiedetään, että täällä pyörii ainoastaan se yksi otus, jota koira pelkää.

Jäniskin on tehnyt jälkensä tuohon hangelle, sillä näyttäisi olevan ihan vakioreitti, mitä se noudattaa melko orjallisesti. Tämän vesselin näin toissapäivänä. Mukavannäköinen jänis, tähän vuodenaikaan se on vielä ihan valkoinen lukuun ottamatta korvankärkiä. Istuskelin keittiössä, kun huomasin kuinka se mennä viipotti tuossa rannan tuntumassa tuonne kylille päin. Verkkaisesti se siinä mennä touhotti, ei sillä ollut kiire mihinkään. Meni se kuitenkin tuosta ohi niin nopeasti, etten ehtinyt kameraa olkkarista hakemaan. Nyt olenkin tehnyt periaatepäätöksen, että pidän sen pahuksen kameran koko ajan mukanani. Täällä kun sitä kuvattavaa riittää.

Tänään näyttäisi siltä, että keltasirkkuparvi on edelleenkin kasvanut. Aloitin kaurojen tarjoamisen lintulaudan ympäristössä ihan sen takia, kun jostain luin, että keltasirkkupopulaatio Suomessa olisi taantumaan päin, ihan sen takia, että laji ei ole pystynyt sopeutumaan uuteen aikakauteen.

Nykyisin kun ei viljaa enää kuljeteta hevospelillä, eikä liioin säilytetä ladoissa, sitä ei siis talviaikaan enää löydykään niin helposti kuin ennen. Ja koska nuo kaurat eivät isommin muille lajeille kelpaa, vaarana ei ole edes se, että tämä talviruokinta sekoittaisi lajien normaalia keskinäistä kilpailuasemaa. Maahan ne on kaurat kylvettävä ruokintapaikalle, nämä vipeltäjät ei osaa lintulaudalle mennä. Keltasirkut ovat tosi nättejä otuksia, ihan ilokseen niitä katselee.

Tuohon takapihalle on tullut laitettua jos jonkinmoista ruokintasysteemiä. Tänä vuonna käyttämistäni ruokinta-automaateista täyden kympin saavat Lidlin automaatit. Ne sellaiset, joissa on valmiiksi auringonkukansiemenet sisällä. Kympin ne saavat siis helppokäyttöisyytensä ja hinta-laatusuhteensa vuoksi.

Sinitiaiset ja pikkuvarpuset ovat täällä niiden suurin käyttäjäryhmä.

Välillä kyllä näyttää siltä, että käyttäjäkunta ei tälle automaattimallille kymppiä antaisi.

Joskus nimittäin tuntuu siltä, että suurin osa näitten toheloiden energiasta kuluu tuon läpinäkyvän muovin nakutteluun. Eikä sitä hevillä uskota, että ne siemenet eivät ole sieltä muovin läpi saatavissa.
Ilokseni huomasin tänään, että myös pikkuvarpusia on tullut laudalle lisää. Lieko joku kummallinen vaihda ruokailupaikkaa -viikko menossa.

Ei vaan, ihan kiva kun tulevat tänne, on tuolla vielä siemeniä sen verran valmiiksi ostettuna, että riittää isommallekin kävijämäärälle. Eikä niitä oikein ensi vuoteen kai kannata säästää, jos niitä yli jää.

Pikkulintuinvaasio

Ja lintuhöpinät sen kun jatkuvat vaan. Tässä vaiheessa vuotta puutarhassa ei paljon muuta tapahdu, paitsi mitä nyt noita lintulautavieraita käy.

Eilen oli varsin mielenkiintoinen päivä. Sääolosuhteet muuttuivat muutamassa minuutissa helakasta auringonpaisteesta älyttömään lumimyräkkään. En ihan heti muista tällaista nähneeni. Ensin aurinkoa sitten lumituiskua ja tuulta varttitunti ja sitten taas vaihtui aurinkoiseksi. Siinä se sitten vaihteli se sää koko iltapäivän. Välillä lumi lensi ihan vaakatasossa - niin kova oli tuuli. Sitten se lumentulo lopahti, mutta tuuli jatkoi tuiverrustaan kun aurinko pilkisti taas esiin. Oli jännä seurata lumipyörteitä tuolla järven jäällä.

Linnut eivät tuosta sään vaihtelusta tuntuneet olevan moksiskaan. Yleensähän niitä ei lintulaudalla huonommalla säällä ole täällä näkynyt, mutta nyt niitä oli tuossa pilvin pimein.

Mahtavan kokoinen keltasirkkuparvi pysytteli pihapiirissä lähes koko päivän. Parveen oli liittynyt muitakin lajeja. Mukana hääräsi parisenkymmentä viherpeippoa.
 

Pari kolme hemppoa oli eksynyt mukaan myös ja vihervarpusiakin lehahti paikalle muutama, harmi etten saanut niistä kuvia.

Tällä kertaa parven mukana oli myös pari peippostakin. Toissapäivänähän niitä oli kolme. Onnistuin nappaamaan kuviakin.

Peipponen on kyllä melko tavallinen lintu, enkä varmaan lajista kuvia muuten ottaisi, mutta nyt on melko varhainen kevät vielä ja en aikaisemmin ole talvipukuisesta peiposta kuvia saanut. Nyt niitä sitten pitikin räpsiä oikein olan takaa.

Tänään herrat ovat jo viritelleet vähän laulunpoikastakin. Näyttäisi olevan toveruksilla reviiritaistokin meneillään, ottivat oikein kunnolla tuossa lintulaudan luona yhteen.

Kuvien laatu nyt taaskaan ei ole paras mahdollinen, mutta yllättävän hyvä kuitenkin ottaen huomioon, että ne on otettu ikkunan läpi

Viherpeipot ruokailevat ihan mielellään lintulaudallakin, toisin kuin keltasirkut. On täällä kyllä yksi urhea keltasirkku, joka uskaltautuu tuohon laudalle ruokailemaan. Tai ylipäätään osaa mennä tuohon laudalle.

Joskus kauan aikaa sitten harrastin enemmänkin lintubongausta ja silloin tuli tutustuttua eri lajien tuntomerkkeihin, elintapoihin, sukuihin jne. Koulussa tehtiin ihan linturetkiäkin ornitologin johdolla. Muistan silloin innostuneeni aivan älyttömästi linnuista. Into vaan loppui sitten siihen, kun en ruskeita ja harmaita pikkulintuja koskaan oppinut erottamaan toisistaan.

Yritin tuossa palauttaa mieleeni mihin sukuun nuo edellä mainitut samassa parvessa liikkuvat otukset kuuluvat, oli sellainen hämärä muistikuva, että ovat läheisempääkin sukua keskenään kuin luulisi. Piti ihan tarkistaa. Samaan lahkoonhan nuo kaikki kuuluvat, nimittäin varpuslintuihin. Siitä sitten jakaantuvat peippoihin ja sirkkuihin. En muistanutkaan, että vihervarpunen kuuluu peippoihin. Mielenkiintoista.

Pihapiirissä siis pyöri eilen valtavasti näitä tavanomaisia lintulautavieraita. Tänä aamuna sitten paikalle pelmahti muutama muukin vanha tuttavuus.

Käpytikkakoiras tuli pyörähtämään. Se on ollut tänä talvena harvinaisempi vieras, mutta silloin kun se tuohon takapihalle tulee, viipyy se kyllä ihan kiitettävän kauan. Nytkin se käväisi keltasirkkuparven keskellä maassa syömässä siemeniä, mitä ihmettä en aikaisemmin ole nähnyt. Kauaa se ei kyllä maassa viihtynyt, siirtyi sitten tuohon pieneen koivuun, johon olen ripustanut muutaman ruokinta-automaatin ja talipalloja.

Keltasirkut tuntuvat olevan todella innoissaan, kun kävin viemässä liiteriin unohtuneen kauralyhteen takapihalle.

Yksi keltasirkuista sijoitti itsensä melkein lyhteen sisään. Viipyi varmaan puoli tuntia, ei lähtenyt parven mukana edes karkuun - luotti suojaväriinsä ilmeisesti. Taisi se siinä ottaa torkutkin, ainakin siltä se näytti. Kaipa siinä oli lämmin ja mukava torkkupaikka.

Muutama punatulkkukin kävi pyörähtämässä. Niitä ei kovin montaa tämän talven aikana ole näkynytkään.

Kovin ovat arkoja nämä yksilöt, verrattuna viimevuotisiin.

Tänään täällä on pörrännyt sisällä se kevään ensimmäinen kärpänen. Kyllä se kesä sieltä tulee, öttiäisetkin heräävät jo.

R.I.P karviaismarjapensaat… ?

Lunta oli tupruttanut reilut viisi senttiä yön aikana. Auraajakin oli käynyt tuossa pihassa kääntymässä traktorinsa kanssa ja aurannut ihan mukavasti, ainakin ensi katsomalta. Laitoin kahvin tippumaan ja lähdin koiruuden kanssa pihalle. Ja enpä muuta voinut kuin kiroilla ihan ääneen varmaan pari kolme minuuttia. P*KELE. Oli aurannut s**na marjapuskat nurin.

Tämä on niitä elämää suurempia asioita, joita ei voi ymmärtää. Nimittäin miksi ei mene jakeluun se, että normaalien ihmisten pihapiirissä - toisin kuin aurausyrittäjän - voi olla kasveja, nurmikkoa ja jopa marjapensaitakin. Vielä kerran P*KELE! Viimeksi kun kesällä esitin toivomuksen, ettei sitten seuraavana talvena aurattaisi pihan hiekkoja ja soria 30 metrin päähän nurmikkoalueelle, kaveri tuumasi, että koko pihanhan voisi laittaa soralle. AI että mitä *ttiä?!?! En aio pihaani muuttaa, jotta se olisi auraajalle sopiva. Tuossa mahtuu soraosuudella jäteautokin kääntymään, ja parkkiin mahtuu tarvittaessa 9 pikkuautoa - eli ei aivan pienimmästä päästä. Lumetkin voi työntää traktorilla pellolle.

On tuossa talon edessä peltoa vähintään hehtaari, kyllä sinne lunta mahtuu vaikka koko hiivatin kaupungin lumikuormat toisi... Vaan ei - pitää ajaa karviaispuskat nurin. Kun ei piittaa..?!? vai mistäkö tuo johtuu?! Noh, tämmöistä tänään aamutuimaan. Toivottavasti ei tule soitettua kyseiselle yrittäjälle, siitähän ei hyvää seuraisi - olen minä sen verran pahasuinen akka kun sille päälle satun. Mutta laitoinpa nyt jutun tänne ihan kuvan kera. Ihan siltä varalta, että tuolta lumen alta sitten keväällä paljastuisi enemmänkin tuhoja. Nii-in aion vaatia korvauksia, kunhan tuhon laajuus selviää.

Tuossa postilaatikon kohdalla kulkee aurausalueen raja. Siinä heti takana ovat olleet marjapensaani.

Nyt on paha mennä sanomaan, mitä kaikkea tuolta lumen alta on rikki mennyt. Ne tuhot paljastuvat sitten aikanaan.

Aamun kiroiluolotilasta toivuttuani, tein loput lumityöt, kolasin ne alueet, jotka auraaja oli jättänyt auraamatta. Sitten kiskoin sen kasvihuoneen oven auki. Vähän se vielä rikkoutui lisää, alalaita on nyt ihan kokonaan irti, ainoa mikä pitää ovea kasassa on muovi. Pääsin sitten viimein sinne sisään katsastamaan, mitä kaikkea sinne syksyllä ennen ensilumia unohtui. Syksy täällä oli yhtä hässäkkää, aikaa meni aika paljon tuon koiranpennun kanssa, joten kasvari jäi vähän oman onnensa nojaan. Sinne tuli sullottua kaikki ruukut ja työvälineet suloisesti sikin sokin, ajatuksella - siivoan ja järjestän tuon vähän myöhemmin. Vaan kuinka ollakaan, sitä sitten oltiin jo marraskuussa, aika oli mennyt ihan huomaamatta ja kasvihuoneen ovi oli vaivihkaa jäätynyt maahan kiinni. Eli ei sinne sitten päässytkään. Olihan tuolla vaikka vallan mitä. Yksi muovinen piparilaatikollinen siemeniäkin löytyi. Osa niistä oli minigrip pusseissa, joten ihan käyttökelpoisia vielä. Osa taas sitten ei ollut. Ja nepä ovatkin kostuneet, ja tarttuneet toisiinsa. Tässä nyt sitten askarrellaan jonkin aikaa siemenpussien kanssa, toiveena on, että saisin ne irrotettua toisistaan, koska siellä näyttäisi olevan sellaisia siemeniä, joita en tänä vuonna vielä mistään ole löytänyt. Toisena toiveena on, että ne itävät, sitten kun saan ne pelastettua.

Myöhemmin taas koiran kanssa ulkoillessa tuli testattua kameraakin, nythän näpsin kuvia minkä kerkiän, onhan tuon uuden kameran käyttö jollain tavalla opittava.

Tuossa pihalla ihmettelin hetken, miksi linnut kerääntyivät ulkorakennuksen katolle. Niitä olikin aikamoinen parvi, keltasirkkuja, hemppoja, talitiaisia ja sinitiaisia. Piti sitten moisesta ihmeestä kuvia ruveta ottamaan, mutta niinhän siinä sitten kävi, että heti kun kameran kuvausasentoon nostin, koko parvi pöllähti tiehensä. Paitsi yksi urhea yksilö joka jäi katolle pällistelemään.

Jonkinlaisen kuvan siitä sitten sain, onnistuu tuosta ainakin lajimääritys.

Ja mitä se siellä katolla oikein teki.

Söi kuusen siemeniä! Minulta ihan hetki meni miettiessä, että mitä ihmettä siellä voi olla, mutta totta kai - tuossa takana on muutama mahtavan kokoinen kuusi ja näyttävät ripotelleen siemenensä suoraan tuohon katolle.

Puutarhapuolella tänään: Iltapäivän aluksi pääsi rosmariinin siemenet multaan. Se pahalainen sitten itää seuraavat 4-6 viikkoa - jos itää. Nähtäväksi jää. Viime vuonna ei onnistunut, oliskohan tänä vuonna sitten jo aika onnistua…

1…2…5…. eikun 7!!

Seitsemän joutsenta järvellä jo, vähän hienoa

Aamu oli varsin harmaa. Pilvet roikkuivat älyttömän alhaalla ja oli todella hämärää tuossa seitsemän aikaan, kun alakertaan laahustin. Normaalit aamurutiinit tuli käytyä puoliunessa läpi - kahvi tippumaan, koira ulos pikalenkille ja sitten keittiön ikkunan ääreen kahville heräilemään hitaasti ja ihmettelemään mitä järvellä tapahtuu. Taivas oli aika mielenkiintoisen näköinen, harmaan eri sävyjä kerroksittain ja koko maisema näytti melko alakuloiselta. Harmittelin, että nyt on sitten tulossa pilvinen ja ruma päivä, mutta onneksi erehdyin. Sää siitä sitten pikkuhiljaa selkiytyi ja alkoi se aurinkokin paistaa. Toisaalta tarkkaan kun katsoi sitä harmaiden värisävyjen kirjoa, saattoi siinä nähdä häivähdyksen jotain nättiäkin, siis jos harmaasta väristä pitää. On se mieletön tuo maisema, ihan joka päivä se on erinäköinen.

Seurailin siinä tovin varisten ja joutsenten puuhia. Nuoremmat, vielä ruskeahkot joutsenet olivat majoittuneet tuohon sulan reunalle ja varikset kokoontuivat parinkymmenen metrin päähän niistä. Näytti siltä, että variksia otti päähän se, että joutsenet olivat käyneet unille ihan niiden kylpypaikan viereen. Yksi variksista oli erityisen röyhkeä, se mennä viipotti lähimmän viereen nappasi höyhenistä kiinni ja liihotti karkuun. Kovin oli pitkämielinen tämä nuorukainen moiselle häiritsijälle. Kohotti vain hieman päätään ja todettuaan tilanteen, laittoi taas päänsä siiven alle. Tätä menoa kesti jonkin aikaa, varmaan varttitunnin tuo varisilkimys jaksoi joutsenta kiusata, mutta lopulta se sitten antoi periksi ja lensi tiehensä.

En ihan kamerani kanssa ehtinyt tilanteisiin mukaan, mutta sain kun sainkin riitapukarit ikuistettua samaan kuvaan. Harmitti myös se, etten ehtinyt ikuistaa sitä, kun nuo vanhemmat joutsenet aloittivat paritanssin neljään pekkaan keskellä tuota jäätä. Oli mahtitoitotuksia ja tuuttauksia ja kyllä siinä siipiä heiluteltiin ihan urakalla. Mielettömän upean näköistä.

Valaistusolosuhteista johtuen ne kuvat, mitä nyt sain otettua, eivät mitään huippuluokkaa ole. En siinä tuota hässäkkää seuratessani malttanut ruveta kameran säätöjä paremmiksi värkkäämään.

Pikkulinnutkin ilmaantuivat sitten taas lintulaudalle murkinalle ja ehdin muutaman kuvan niistäkin ottaa kun toisella aamulenkillä pikkukoiran kanssa oltiin.

Peipposetkin olivat paikalla, mutta arkoina lensivät heti puiden suojaan kun yritin lähestyä.

Talitiaiset ovat yleensä olleet rohkeampia, mutta tänään nekin jostain syystä pinkoivat pakosalle.

Muuten tänään vakiovieraiden lisäksi tuolla pihamaalla on ollut erinäinen määrä noita variksensukuisia otuksia, närhikin piipahti pihapiirissä ja muutama naakka ja harakka.

Puutarhapuolelle kuuluu hyvää, ne pikkuruiset tomaatinalutkin voivat mainiosti. Tänään on pidetty kylvöhommissa välipäivä. Mutta voi tätä onnea, sain tänään vihdoinkin sen kiinni jäätyneen kasvihuoneen oven auki, vaikka sitä oli rikkomatta mahdoton avata. Kiva, huomenna sitten voikin jo mennä penkomaan istutusruukut esille sieltä. Enää ei tarvitse kaikenmaailman epämääräisiä purkkeja käytellä.

No nyt niitä on jo neljä…

Tänä aamuna oli mahtavaa herätä siihen, että räystäät tippuivat ja joutsenet toitottelivat järvellä. Puoli seitsemältä oli jo aivan valoisaa ja mikä parasta, ne räystäät tippuivat! Ajatella puoli seitsemältä aamutuimaan, lämpötila oli jo pitkälti plussan puolella, tarkasti ottaen +4. Ronja neidin ulkoilutuokion aikana tulin huomaamaan, että vaikka lämpöasteita olikin, ei se tarkoittanutkaan sitä, että olisi ollut kovin lämmin. Tuuli aika navakasti, mihin en sitten ollut varautunut ollenkaan. Painuin nimittäin koiraani ulkoiluttamaan ilman takkia ja käsineitä - kuvittelin, että on ihan oikeasti lämmintä, kaikki merkit kun viittasivat siihen.

Eilinen päivä meni melko tarkkaan oksennuksia siivotessa ja sairasta pikkukoiraa paapoessa. Eihän tuo Ronja kyllä enää mikään varsinainen pikkukoira ole, vaikka pentu vielä onkin. Ikäähän sillä on kahdeksan kuukautta ja kokoa alkaa olla enemmän kuin keskiverto sakemanni nartuilla yleensä.

Pari kolme viikkoa sitten mitattiin ihan kunnolla neidin säkäkorkeus. Kaverilla kun sattuu olemaan ihan oikea koiran mittaukseen käytettävä kulmamitta. Ei tahtonut mitassa enää asteikko riittää. Ronjan säkäkorkeus kun oli jo 60 cm. Sakemanninartuthan ovat säkäkorkeudeltaan 55-60 cm, se 60 on yläraja. Ihan kiva, että tytöstä kasvaa iso koira, sitähän olen toivonutkin.

Tänä aamuna onneksi sitten jo toipilaalle ruokakin maistui, eikä pahasta olosta enää ole tietoakaan, ei ainakaan näkyvästi. Ihan hetihän se piti kokeilla ulkoilun jälkeen, maistuisiko se ruoka tänään, ja maistuihan se. Koiran ulkoilutuksen ja ruokkimisen jälkeen aamukahvilla istuessa oli sitten aikaa vähän lämmitellä ja tarkkailla mitä järvellä ja lintulaudalla tapahtuu. Ilokseni huomasin, että joutsenten määrä oli tuplaantunut eilisestä. Nyt niitä on tuolla kaksi paria. Ei ihmekään, että toitotusta oli niinkin paljon heti aamutuimaan.

Variksiakin tuolla on ollut kolmisenkymmentä raakkumassa sulan reunalla heti aamusta. Nyt minulle sitten selvisi viimeinkin ainakin yksi asia minkä takia ne sinne sulan reunaan hakeutuvat. Henkilökohtaisen hygienian hoito tuntuu kiinnostavan koko varispopulaatiota. Siellä ne ovat kylpeneet jään päälle sulaneessa vesilammikossa vuoron perään jo tuntitolkulla.

Gizmokin sitten otti ja meni ulkoilemaan, ihan omin päin hetikohta aamusta. Poikahan ei ole ulkona ollut kuin viimeksi joskus syyskuussa. Silloinhan se otti jalat alleen ja mennä viipotti tuonne kahdensadan metrin päähän junaradalle. Ei se poika tainnut silloin heti tajutakaan, miten pitkällä talosta oli. Onneksi se kuuli kun kutsuin sitä ja juoksi kuin rasvattu salama rappusille. Silloin näytti siltä, että oli poika vähän järkyttynyt omasta urheudestaan. Sen koomin se ei ole ulos halunnut. No tänään sitten se otti ja hyppäsi keittiön ikkunasta alas.

Gizmohan ei kissojen tapaan pidä kylmästä, ei se pidä märästäkään eikä varsinkaan märästä lumesta. Mutta sinne se vaan hyppäsi lintulaudan alle tutkailemaan mielenkiintoisia hajuja, vesilammikkoon.

Yllättävän äkkiä se toipui veteen hyppäämisestään, vähän vain tassujaan räpsytteli. Suunnisti sitten määrätietoisen oloisena tutkimaan keltasirkuille varattuja kauralyhteitä. Harmi, että tuo yläpuolella oleva kuva ei liiku. Mutta jos tarkkaan katsoo, voi huomata kuinka tuossakin takatassua räpsytetään.

Lyhdettä ja kauroja maassa hetken nuuskittuaan, se nosti päänsä ja näytti siltä, että nyt pitää vähän tuumata mitä seuraavaksi tekee.

Siinä se sitten mietti hetken, katse suunnattuna jonnekin kaukaisuuteen. Lopputulema näytti olevan se, että lähemmäs taloa olisi päästävä.

Kovin varovaisesti se kääntyi, harkitsi tarkkaan mihin tassunsa pisti. Välillä se pysähtyi miltei kesken askeleen, tuumimaan jotain.

Tuota parin metrin matkaa se teki sitten useamman minuutin. Harkiten tarkkaan jokaisen liikkeensä - ainakin siltä se näytti.

Sitten se jo löysi itsensä lintulaudan alta.

Tarkkaan se nuuski lintulaudan tukipuun. Erittäin tarkkaan. Mitä lie siitä löytänyt - mahdollisesti eilen laudalla käyneen oravan hajujäljen.
 

 
Jotain vallan herkullista hajua siellä kieltämättä oli…
 
Vaan sitten piti taas tuumata…

Ja tästä tuumailusta lopputuloksena oli pari mahtavaa loikkaa, joista viimeinen sitten päätyi ikkunalaudalle ja siitä sitten koko kissaherra keittiön pöydälle. Ilmeisesti tuollainen viiden minuutin ulkoilurupeama oli Gizmo-herralle ihan tarpeeksi.

Iloinen yllätys tänä aamuna löytyi taimikasvattamostani. Yellow Stuffer ja Glacier -tomaatit ovat itäneet. Munakoisot vaan antavat vielä odottaa itseään. Kävin äsken lukemassa viime vuotiset maaliskuun postaukset ihan sillä silmällä, josko vinkkejä löytyisi siitä, miten on viime vuonna itämiset tapahtuneet. Samanlaistahan se viime vuonnakin on ollut, munakoisot antoivat odottaa ja pitkään. Tuossa äsken laiton myös parisataa purjon siementä hajakylvönä itämään. Lisää sitten jossain vaiheessa, kunhan ehtii.

Joutsenet saapuivat!

Tänä aamuna aamukahvia siemaillessani, näin niiden tulevan. En ensin tajunnut ollenkaan, mitkä linnut olivat kyseessä, kun ne kaartelivat tuolla järven eteläpäässä, sulan alueen yläpuolella. En osannut odottaa joutsenten saapuvan näin aikaisin keväällä, ollaanhan vielä maaliskuussa. Mutta tuolla ne nyt ovat. Joen suussa, joutsenpari. Kiva kun tulivat. Olinkin jo melko kyllästynyt tarkkailemaan varisparvia siellä sulan reunalla aamuisin, niitä siellä on riittänyt.

Ovat ne siellä nytkin, mutta pitävät terveellisen pitkää välimatkaa joutsenpariin. Mikä lie se juttu, mikä niitä varislintujakin aina sulan veden ääreen houkuttelee. Kuvia vaan ei oikein pääse kunnolla ottamaan, on sen verran lunta vielä - lähes metriset kinokset.

Pilvistä, vähäistä räntäsadetta ja kylvöhommia

Muutaman päivän auringonpaisteputki ja lämpöiset kevätkelit sitten loppuivat kuin seinään. Myöhään eilen illalla, kun olin viimeisen kerran ulkoiluttamassa pikkuneiti Ronjaa, oli lunta tupruttanut jo sentin verran. Tänä aamuna lunta olikin sitten jo melkoisesti enemmän. Hiljalleen tuota tupruttelee nytkin. Säätiedote lupailee +4:n asteen lämpötilaa tälle päivälle. Aika vähältä tuo tuntuu eilisen +13 jälkeen. Siis tuo +13 mitattuna auringossa.

Odottelen täällä, että alkuviikosta kylvämäni siement itäisivät. Harmittaa niin perusteelliseti, kun vaan ajattelenkin miten pieleen menee tänä vuonna taimikasvatukset. Viime vuonnahan tähän aikaan taimet olivat jo mahtavalla alulla. Tänä vuonna pitää suunnitella tarkkaan mitä alkaa kasvattamaan ja missä. Tuo tulossa oleva sairaalakeikka pääkaupukiseudulla kun sotkee tämän kevään kuviot täysin. Reilu viikko sitten ennen lähtöäni tänne nelosvyöhykkeelle, kylvin joitain lajikkeita, jotka jätin sinne perheen hoidettavaksi.

Tänne nelosvyöhykkeelle tultuani kylvin myös muutamia lajikkeita, ja piru vie, nehän joudun sitten ottamaan mukaani kun matkustan sinne sairaalaan. Tulee olemaan aikas mielenkiintoista näillä tämän vuoden taimilla. Tulevat olemaan varsinaisia matkantekijöitä, kun edes takaisin joutuvat reissaamaan. Tännehän en niitä voi jättää, kuolisivat vaan vedenpuutteeseen. Toki on ihan mahdollista, että ne matkalla saavat kylmää ja menehtyvät kaikki, mutta täytyy vaan toivoa, että se jollain opilla onnistuu. Tulee vaan olemaan älyttömän ahdasta autossa, kaksi kissahäkkiä, koira ja taimet. Plus tietysti epämääräinen kasa tavaraa, jota ilman ei voi matkustella. Noh, onneksi tuohon on vielä muutama viikko aikaa, joten ei tässä vielä pitäisi minkäänmaailman paniikkia olla.

Aloitin tänään sitten kuitenkin istutuspuuhat. Tuntui tuollainen kevyempi puuhastelu ajankohtaiselta pihan lumitöiden jälkeen. Luntahan tuolla oli vaikka muille jakaa, eikä tuo pihakaan ole pienimmästä päästä. Eli sisälle kun tultiin koiran kanssa kaivoin esiin laatikollisen viime vuotisia siemeniä ja aloitin niiden lajittelun. Tarkoituksenani oli etsiä esiin viime vuodelta jääneet munakoison ja paprikan siemenet ja laittaa ne itämään nyt hyvissä ajoin. Tosin homma hyytyi ihan alkuunsa. Ai miksikö hyytyi?

Tuo kuva kertonee syyn paremmin kuin turhat löpinät. Että tällaista täällä nelosvyöhykkeellä tänään. Mitäköhän huomenna…?

Taimikasvatus alkoi

Viime viikon lopulla aloittelin taimikasvatuksen Pääkaupunkiseudulla. Istutin muutamia eri tomaattilajikkeita ja keltaista paprikaa. Multaan pääsivät: moneymaker, roma, yellow pearshaped ja sweet 100 F1. Eilen kuulin, että tomaatit ovat jo siellä itäneet. Eli taimia pukkaa kiivaasti.

Kovin ovat vielä hentoisen näköisiä, mutta kyllä ne siitä vielä tanakoituvat.

Täällä nelosvyöhykkeellä laitoin kasvamaan eilen munakoisoja. Muutaman tomaatinsiemenkin paiskasin multaan siinä samalla. Istutin nyt ensimmäiseksi virolaisesta Seemnemaailm -verkkokaupasta tilaamani munakoison siemenet. Eli jos hyvin käy, nyt on sitten tulossa varsinainen värivalikoima munakoisoja. Kolmea eri lajikettahan tilasin sieltä, vihreää, raidallista ja kirkkaanpunaista. Saas nähdä kuinka käy. Toivottavasti kasvavat hyvin.

Tomaateista lähti kasvunalkua kokeilemaan perinnelajike Yellow Stuffer. Se on ontto tomaattilaji, joka on mahdottoman hyvä silloin, kun haluaa tehdä täytettyjä tomaatteja. Toinen uusi tuttavuus tälle vuodelle on Glacier -lajike, jonka pitäisi olla aikainen ja se myös kestää kylmää. Glacier on myös perinnelajike. Eli tällä hetkellä kuutta tomaattia olisi tulossa. Lisää istuttelen kun ehdin.

Suurimmaksi osaksi pyrin taas kasvattamaan perinnelajikkeita. Syykin on ihan selvä. Aion kerätä siemeniä jossain vaiheessa talteen. Tavoitteena olisi omavaraisuus myös siementen suhteen. Aikaahan tähän tulee kulumaan jonkin verran, ensin täytyy ottaa selville, mitkä lajit tälle tilalle ovat parhaita kasvatettavia. Viime kasvukauden kokeilut tosin osoittivat, että kaikki ne neljätoista tomaattilajiketta, joita kokeilin soveltuvat hyvin tänne, vallankin jos on niin kuuma ja hyvä kesä kuin viime kesä oli. Mutta nyt sitten etsinnässä on sellaisia lajikkeita, jotka kestävät myös vähän epäsuotuisemmassa säässä.

Tänään huomasin, että tuolla pilkottaa jo paljasta maata ulkorakennuksen vieressä. Ruohotuppaita on näkyvissä ja lumi sulaa kohisten. Kyllä se kevät sieltä tulee, hissukseen.