lauantai 19. heinäkuuta 2014

Sijoitusongelmia

Huonosti alkanut kasvukausi kasvimaalla ja yllättäen myös kasvarissa vaikuttaa edelleenkin lähinnä siten, että kaikki kasvamassa olevat hyötykasvit ovat tosi pieniä ja onnettoman näköisiä vieläkin. Siis tosi pieniä, vaikka heinäkuu alkaa olla jo lopuillaan. No eipä niille mitään voi oikeastaan tehdä kuin antaa olla ja odottaa. Kastella silloin tällöin ja antaa vähän lisäravintoa tarvittaessa.

Kasvimaalle aidan viereen riviin istuttamani tomaatit ovat tosin alkaneet kukkia.


On se vaan nätti kaikessa yksinkertaisuudessaan tuo tomaatinkukka.  Näkyisi siellä olevan jo muutama raakilekin, ehkäpä sieltä muutaman tomaatin ehtii saada.

Kasvihuoneessa alkaa myös vihertää, niin ja vähän punertaakin.


Kirsikkatomaatissa alkaa olla jo korjuukelpoisia pallukoita. Ihan kiva.


Paprikoitakin on odotettavissa, vaikka näidenkin kasvuun lähtö oli melkoista vuoristorataa.


Minttuplantaasikin kukoistaa, kasvihuoneessa. Turhaan noita tuolla kasvarissa pidän, nehän tulevat toimeen ihan avomaallakin. Mutta kun tässä en vielä ole keksinyt mihin ne laittaisin. Sijoitusongelmia siis :D.



4 kommenttia:

  1. Hyvässä jamassa satosi näyttää olevan. Meillä ei ole paprikassa vielä ainoakaan raakiletta. Pelkkiä kukkia vain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No onneksi on tuolta jotain tosiaan tulossa, mutta verrattuna normivuoteen aika huono on tilanne... se kevään kylmäkausi kyllä pysäytti kaiken kasvun ja näyttää siltä, etteivät nuo kasvit ole ehtineet koko kesän aikana edes siitä toipua..

      Poista
  2. Se istutusongelmissa ja sijoitushankaluuksissa on hienoa, että keväällä saa aloittaa uudestaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta :D
      Ja jos vaikka istuttaisikin ne nyt jonnekin, niin aina seuraavana vuonna voi harrastaa uudelleenasuttamista muualle... ja sitten taas seuraavana vuonna.......

      Poista