lauantai 28. tammikuuta 2012

Sähkökatkojen varalle

Nonni, nyt se on hankittu: Paristoilla toimiva Led-retkilyhty. Tuossa taannoin talvimyrskyjen aikaan täällä meilläkin sähköt temppuilivat melkoisesti. Pari - kolme pitempää katkostakin oli ja kuten arvata saattaa, sitä sitten kuljeskeltiin käsikopelolla pilkkopimeässä. Ainakin niin kauan kun ensimmäinen taskulamppu löytyi.

Oli sen verran mustelmia tuottava kokemus, että päätin pikimmiten varautua mahdollisiin tuleviin sähkön toimituksen ongelmiin. Vaikka kuinka muistaisi huonekalujen ja oviaukkojen paikat, pimeässä ihan satavarmasti kolhii itsensä johonkin kuitenkin. Pohdiskelin sitten miten tuon sähköttömän valaistuksen toteuttaisin. Ennen vanhaan täällä valaistus hoidettiin öljylampuilla. Niitä oli mummollani muistikuvieni mukaan vallan kattava arsenaali. Tähän taloon sähköt on hankittu melko myöhään, joten muistan varsin selvästi millaista oli iltaisin istuskella öljylampun pehmeässä valossa.

Aikanaan nuo vanhat lamput palavine nauhasydämineen saivat väistyä varsin tehokkaan ns. voimavalolampun tieltä. Lampussa oli punotun sydänlangan sijaan rengasmainen sydän ja sukka, joka kuumetessaan alkoi hehkua. Muistan, kuinka tuo uusi ja vanhoihin verrattuna huipputehokkaasti valaiseva lamppu muutti kertaheitolla tämän mökin valaistuksen varsin kylmäksi valkeaksi valoisuudeksi. Vanhat nauhasydämellä varustetut lamput tuottivat keltaista, varsin kodikasta valoa, joka ei välttämättä valoteholtaan ollut parasta mahdollista, mutta riittävää kuitenkin. Mummoni piti uudesta lampusta - minä en. Ensinnäkin tunnelmallinen nätti valaistus oli mennyttä ja toiseksi sitä uutta lamppua piti sitten vahtia jatkuvasti - ettei sukka vaan pala. Sitten aikanaan tänne saatiin sähköt ja niiden mukana hävisivät sitten öljylamput ja tuvassa leijuva lamppuöljyn haju.

Yritin etsiä varastoista ja navetan vintiltä täällä - josko olisi yhtään lamppua jäänyt talteen. Harmitti niin vietävästi, kun yhtään en löytänyt. Piti ottaa käyttöön varasuunnitelma: Lampun ostoon - mars. Arvata saattaa, että eihän täällä tuppukylällä mitään öljylamppuja myynnissä ole - eli paikallisesta halpiskaupasta sitten tuli ostettua tuollainen Led-lyhty, passaa hyvin siihen asti kunnes jostain jonkin esteettisemmän kapistuksen löydän.



Kyllä tuon kanssa kelpaa, valaistusteho on varsin riittävä ja vaikka valo on sitten sellaista varsin kalseaa sinistä led-valoa - pääasia on, että sen kanssa pärjää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti