Talvista säätä ja lintuvieraita

Tuli sitten vissiin puolen talven lumet kerralla. Pari päivää ja yksi yö meni viime viikon lopulla lumisateessa. Aurakin on ehtinyt täällä käymään jo pari hassua kertaa. Kolmisenkymmentä senttiä vähintään sitä lunta on tullut. Tuonne pellolle kun menen, uppoan lähes polviani myöten lumihankeen. Vaan koirilla on mukavaa. Molemmat nauttivat sydämensä kyllyydestä uudesta lumesta. Tuonne ne viipottavat umpihankeen heti kun ulos pääsevät.

Lumisade, aiheuttaa kaikenkarvaisille metsäneläville hankaluuksia, ruokaa kun ei sitten enää niin helposti löydykään, kuin lumettomana aikana. Täällä sen huomaa heti lisääntyneenä liikenteenä tuossa takapihan ruokintapaikalla. Siellä pyörii päivittäin lintujen lisäksi myös jäniksiä ja rusakoita sekä ne viisi oravaa, jotka tässä lähistöllä reviiriään pitävät. On siinä vielä käynyt jokunen supikoirakin aina välillä kokeilemassa onneaan, josko tuohon maahan olisi vaikka pähklnöitä pudonnut. Onneksi nuo otukset painelevat talviunilleen viimeistään näihin aikoihin, kun luntakin on jo melko paljon. Kohta ei enää pimeän aikaan tarvitse tarkistaa onko takapihalla supeja, kun koirien kanssa lähtee ulos. Supit ovat muuten ihan ok, mutta en todellakaan halua tänä vuonna sitä syyhypunkkirumbaa mikä viime vuonna oli. Ronjahan sai viimevuotiselta supipesueelta tartunnan, jota sitten hoidettiin pitkään ja hartaasti.

Olen pitänyt aika laajaa ruokavalikoimaa tuossa lintujen ruokintapaikalla, kun on paljon erilaista syötävää tarjolla, ruokinnalla käyvä lajimäärä on aina huomattavasti suurempi. Lueskelin jostain päivälehdestä, että tiaiset ja muut talviruokinnalla käyvät linnut ovat tulleet ronkeleiksi. Väittävät, että linnuille ei esimerkiksi talipallot kelpaa enää. Taitaa täällä meillä sitten vierailla vähän vähemmän nirsoa porukkaa, koska niitä kuluu tasaiseen tahtiin.

Talipalloja täällä pistelevät poskeensa niin sini- kuin talitiaisetkin. Niin ja käpytikoille nuo pallot kelpaavat tietysti myös.


Toissapäivänä tuohon ruokintapaikalle pelmahti iso parvi urpiaisia. Oli niitä siinä enemmän kuin kolmekymmentä, vaikea noita pikkuhirmuja on laskea, kun ovat liikkeessä koko ajan. Mielestäni reilun kolmenkymmenen urpiaisen parvi on jo sitä kokoluokkaa, että sitä voi täällä luonnehtia isoksi.

Valaistusolosuhteetkaan eivät olleet parhaat mahdolliset, aurinko pilkisteli pikkuisen tuolta metsänreunan takaa, mutta se ei suinkaan taannut riittävästi valoa kuvaukseen. Onnistuin nyt kuitenkin jonkinlaisia kuviakin noista harvinaisista vieraista räpsimään.

Haasteellista se oli, jos kuvattava ei liikkunut, valoa ei ollut tarpeeksi tai sitten katselin kameran linssin läpi kissan nenää. Gizmo herra oli nimittäin sitä mieltä, että nyt ei kuvata - kun kissa tahtoo puskea kameraa.

Siellä ne urpiaiset viihtyivät reilun puoli tuntia keltasirkkujen seurana. Olisivat varmaan viipyneet pitempäänkin, mutta kun tuo hollannikkaan peijakas sai päähänsä, että nyt pitää viedä koirat ulos - nyt just eikä melkeen - ja sittenhän siinä tietysti kävi niin, että koiruudet pelottelivat lintuset pois.

On niillä aikamoinen kokoero, nimittäin urpiaisella ja keltasirkulla. Ihan sulassa sovussa ne tuolla kuitenkin ruokailivat. Keltasirkut näyttäisivät olevan suhteellisen rauhallista porukkaa, en ole vielä onnistunut näkemään yhtään riitaa keltasirkkujen kesken, eivätkä ne liioin aja muita ruokintapaikan vierailijoita pois, kuten esimerkiksi tiaiset.

Nyt sitten tuo parvi noita urpiaisia on käynyt tuossa säännöllisesti ruokailemassa. Onneksi meillä on tänä vuonna kaksi isoa lintulautaa ja tietysti monta ruokinta-automaattia. Ei ihan heti tule siemenistä pula, eli baari on auki ja ruokaakin on riittävästi.