keskiviikko 25. tammikuuta 2012

Voihan närhi

Olen jo pitkään kyttäillyt tuolla pihapiirissä vierailevaa närheä sillä silmällä… Siis kyttäillyt kameran kanssa. On meinaan harvinaisen kamerakauhuinen otus, siitä ei kuvia saa sitten millään. Kaipa sillä on syynsä olla noin arka, vaikka toivoisin sen pikkuhiljaa jo tottuvan meikäläiseen sen verran, että päästäisi edes kahta - kolmeakymmentä metriä lähemmäs.



Muutaman kerran sentään olen osunut hollille siten, että on kuvakin saatu napattua. Ja totta kai, silloin on ollut yleensä joko halvatunmoinen lumisade tai muuten vaan turhan pimeä päivä. Niin tai sitten herra närhi on ottanut ja piiloutunut puun oksien taakse.  Mutta sainpas kun sainkin ainakin yhden melkein tarkan kuvan, ja vaikka nyt kuvan sainkin, siitä huolimatta aion tuota otusta vaania niin kauan, että saan todella hyvän otoksen. Onpahan jotain tekemistä =).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti