maanantai 21. maaliskuuta 2016

Ulkoistin taimikasvatuksen

Niinpä, tänä vuonna ulkoistin taimikasvatuksen, ainakin osittain.

Olen jo varmaan maininnutkin useampaan otteeseen, ettei tuo terveys ole paras mahdollinen. Eli siinä vaiheessa kun ei multapussia pysty itse nostamaan, on parasta ulkoistaa taimikasvatukseen liittyvät toiminnot.

Kasvihuoneen ovi oli talven aikaan jäätynyt tosi pahasti maahan kiinni. Eli kaikki taimikasvatukseen liittyvät tavarat olivat saavuttamattomissa. Tästä johtuen tuli ostettua (vaikka olin vannonut ja vakuuttanut, että ei ruukun ruukkua enää) muutama taimikasvatukseen soveltuva juttu, 24 taimiruukkua ja alustat. Niihin sitten tuli muutama siemen piilotettua. :D

Tämän vuotinen ulkoistaminen toimi seuraavasti: Viimeksi täällä ollessaan ukkokulta kanniskeli multapussit sun muut valmiiksi keittiöön. Sitten korkeimman omakätisesti paiskasin siemeniä potteihin ja laitoin nimilaput.

Lähtiessään takaisin pääkaupunkiseudulle, otti mies ne potit mukaansa. Tarkoitus on sitten aikanaan raijata ne tänne takaisin pellolle tai kasvihuoneeseen istutettavaksi.



Kuudessa potissa on jo pienet taimen alut. Eli nähtävästi ulkoistus toimii ainakin toistaiseksi.

Kovin on pienimuotoista verrattuna muihin vuosiin. Tähän aikaan vuotta täällä yleensä on ollut jo satakunta tainta kasvavassa. Näinhän se menee, ei ole vuodet samanlaisia.

2 kommenttia:

  1. Harva se kevät poteista pursuavia ikkunalautoja katsellessa tulee ajatelleeksi, että seuraavana keväänä hoitakoon joku muu. Ehkä sitten seuraavana.....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina tulee taimia liikaa, ainakin täällä - kun niitä heikommin kasvaviakaan ei sitten raaski heittää pois..

      Poista